Osaatko asettaa omat tarpeesi etusijalle? Ymmärrätkö olla ottamatta vastuuta muiden tunteista?
Lapsia hankkineilla on tietenkin vastuu jälkeläistensä hyvinvoinnista, ja lasten tarpeiden kuuluukin mennä vanhemman omien tarpeiden edelle, mutta mitenkä te muut palstailijat: oletteko oppineet nämä taidot vaikeimman kautta, vai ovatko ne ehkä olleet teille aina itsestäänselvyyksiä?
Kommentit (16)
En osaa. On tosi vaikea olla huolehtimatta toisista liikaa. En tiedä miksi. En kuitenkaan odota heiltä samanlaista huolehtimista minua kohtaan.
Kuulostaa tosi itsekkäältä tavalta elää!
En ihan kokonaan. Joskus tunnen syyllisyyttä siitä, että toimin itselleni sopivalla tavalla.
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa tosi itsekkäältä tavalta elää!
Perustele?
Vain itsestämme me täällä olemme vastuussa. Jos ei keskustella nyt lapsista.
En osaa eli vaikeimman kautta. Sain nössön kasvatuksen jossa muut asetettiin aina itsen edelle ja mitään negatiivista ei saanut esittää.
Ei ja juu. Tai siis juu ja ei. Uskon siihen, että satsataan toiseen molemmin puolin. Mutta mies ei siedä kumpaakaan, minun satsaamistani hänen tarpeisiin tai että odotan samaa takaisin. Maksimalistin ja minimalistin ei ehkä pitäisi ryhtyä yksiin.
Vierailija kirjoitti:
Ei ja juu. Tai siis juu ja ei. Uskon siihen, että satsataan toiseen molemmin puolin. Mutta mies ei siedä kumpaakaan, minun satsaamistani hänen tarpeisiin tai että odotan samaa takaisin. Maksimalistin ja minimalistin ei ehkä pitäisi ryhtyä yksiin.
Tosiaan, jos toinen tekee toiselle palveluksia saadakseen vastapalveluksia, ja toinen ei tällaista palveluskauppaa halua käydä, voi parisuhteesta tulla turhauttava.
Osaan. Laitoin oman lapsettomuuteni etusijalle exän ja äidin rutinoista huolimatta.
Vierailija kirjoitti:
Osaan. Laitoin oman lapsettomuuteni etusijalle exän ja äidin rutinoista huolimatta.
Jes. Juuri tuollaisten päätösten jälkeen osaa arvostaa tätä ominaisuutta erityisen paljon.
Ensimmäiseen kysymykseen ei. En pidä sitä oikeana tapana elää. Ehdottomaan rakkauteen ei kuulu pelkkä oman edun tavoittelu ja omien tarpeiden pistäminen etusijalle. Molempien tarpeet pitää olla molemmilla samanarvoisia.
Toiseen vastaan kyllä.
Vierailija kirjoitti:
En osaa. On tosi vaikea olla huolehtimatta toisista liikaa. En tiedä miksi. En kuitenkaan odota heiltä samanlaista huolehtimista minua kohtaan.
Mulla meni nuorena ihan sairaalloiseksi. Olen edelleen empaattinen, mutta nyt keski-iässä osaan viimein vetää rajat. On mennyt todella vaikeimman kautta. Avoliitto mielisairaan kanssa jne.
Mun ei ole tarvinnut laittaa toisen tarpeita etusijalle. Tai en ole ainakaan itse tällaista velvollisuutta tulkinnut minulla olevan.
Katseltuani äitini alistuvaa luonnetta ja miten se rappeuttaa häntä, tekee hänestä heikon ja antaa epäitsekkäiden, moraalittomien ääliöiden käyttää hyväksi miten tahtoo, en halua olla itse yhtä helposti muiden hyödynnettävissä itsekkäine vaatimuksineen. Jos joku aikuinen ei osaa itse huolehtia itsestään, miksi olisi toisen tehtävä antaa tämän puristaa itsestään kaikki mehut tätä auttaen ja palvellen? Minua kauhistuttaa, miten lempeä ihminen voi arvostaa jotain kusipäätä niin paljon, että antaa tälle kaiken ja tekee itsestään pelkän tallottavan puolikuolleen.
Autan muita vain omilla ehdoillani.
Joo, olen "sortunut" auttamaan muita ja tajunnut, että minua on ehkä huijattu ja huomannut, että kun auttaa, niin sitä aletaan pitämään itsestäänselvyytenä, jolloin kiitollisuus katoaa ja tilalle tulee vaatimuksia ja suuttumusta, kun sitä apua ei enää tulekaan, mutta otan opikseni enkä lähde mukaan sen pitkäaikaisempaan hyväksikäyttöön alistumiseen. En halua ikinä löytää itseäni huomaamattomasti samasta tilanteesta kuin äitini, edes lievemmässä muodossa.
Jokainen on itse oman elämän tärkein ihminen, paitsi jos tekee toisen ihmisen. Silloin pitää ottaa vastuu tästä toisesta eikä ole enää "lupa" olla itsekäs.
hanska kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ja juu. Tai siis juu ja ei. Uskon siihen, että satsataan toiseen molemmin puolin. Mutta mies ei siedä kumpaakaan, minun satsaamistani hänen tarpeisiin tai että odotan samaa takaisin. Maksimalistin ja minimalistin ei ehkä pitäisi ryhtyä yksiin.
Tosiaan, jos toinen tekee toiselle palveluksia saadakseen vastapalveluksia, ja toinen ei tällaista palveluskauppaa halua käydä, voi parisuhteesta tulla turhauttava.
Siinäpä se, kun tuo varmaan on se minimalistin kanta. Ei pidä kummankaan tehdä mitään toisen eteen, ettei vain tulisi hallituksi. Maksimalisti taas ei ymmärrä, miksi sitten pitäisi jaksaa suhteen haittapuolet, jos mitään hyvää siltä ei sovi toivoa. Molemminpuolisuustoive ei ole välttämättä kaupankäyntiä muiden kuin pihin ihmisen mielestä. Useimmat meistä ovat suhteessa kommunisteja. Molemmilta kykyjen, molemmille tarpeen mukaan.
Vierailija kirjoitti:
hanska kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ja juu. Tai siis juu ja ei. Uskon siihen, että satsataan toiseen molemmin puolin. Mutta mies ei siedä kumpaakaan, minun satsaamistani hänen tarpeisiin tai että odotan samaa takaisin. Maksimalistin ja minimalistin ei ehkä pitäisi ryhtyä yksiin.
Tosiaan, jos toinen tekee toiselle palveluksia saadakseen vastapalveluksia, ja toinen ei tällaista palveluskauppaa halua käydä, voi parisuhteesta tulla turhauttava.
Siinäpä se, kun tuo varmaan on se minimalistin kanta. Ei pidä kummankaan tehdä mitään toisen eteen, ettei vain tulisi hallituksi. Maksimalisti taas ei ymmärrä, miksi sitten pitäisi jaksaa suhteen haittapuolet, jos mitään hyvää siltä ei sovi toivoa. Molemminpuolisuustoive ei ole välttämättä kaupankäyntiä muiden kuin pihin ihmisen mielestä. Useimmat meistä ovat suhteessa kommunisteja. Molemmilta kykyjen, molemmille tarpeen mukaan.
Minun kantani on se, että toisen hyväksi ei pidä tehdä mitään sillä odotuksella, että saa sitten vastaavan määrän joskus takaisin. Toisen hyväksi tulee tehdä vain se, minkä haluaa vastikkeetta tehdä, tai jonka hyvittämisestä sovitaan selvästi.
En esimerkiksi koskaan odota, että päivällisvieraiksi kutsumani ystävät kutsuisivat minut vastavierailulle. Tarjoan ruokaa ihan omasta tahdostani, koska se vieraanvaraisuus on minusta mukavaa. Muiden ilo on minulle aivan riittävä palkkio. Jos toivon isännöintivastuun kiertävän, haluan että siitä sovitaan selvästi. Näinkin on ystäväpiirissämme joskus tehty.
Tämä on loistava tapa, koska silloin ei synny sen enempää kiitollisuudenvelkaa kuin katkeruuttakaan.
Mulle on ainakin ihan helppoa tuo miesten kanssa. Osaan hyvin pitää puoleni, enkä murehdi miltä toisesta tuntuu liiemmin, vaan oletan, että hän pitää minut informoituna siitä. Jos ei valita, oletan kaiken olevan hyvin, vaikka käyttäytyisinkin joskus sikamaisesti.
Lasten kanssa onkin sitten haastavampaa.