Lue keskustelun säännöt.
Olenko minä maapallon ainoa myötätuntoinen ja keskustelukykyinen ihminen?
05.10.2016 |
Provosoiva otsikko, tiedetään. Tilanne on tämä: viimeisen muutaman vuoden aikana on lähipiirissäni (ystäväni ja lapsuudenperheeni) ollut paljon kriisejä. Vakavia parisuhdeongelmia, läheisten sairauksia ja kuolemia, mielenterveysongelmia, elämänhallinnan ongelmia jne. Olen ollut monelle se henkilö, jonka puoleen ensimmäisenä käännytään huolien kanssa, joskus jopa ainoa jolle voi puhua. Eikä se mikään ihme ole, koska olen äärimmäisen myötätuntoinen ja kärsivällinen kuuntelija, välitän aidosti toisen murheista. Osaan tarpeen mukaan istua hiljaa seurana ja pitää kädestä, tai sitten ruotia tunti- tai päiväkaupalla läheiseni kanssa jokaista mahdollista näkökulmaa asiasta. En kuvittele olevani terapeutti enkä tyrkytä omia mielipiteitäni, mutta minusta on mukavaa jos pystyn auttamaan edes kuuntelemalla ja helpottamaan toisen oloa. Olen tunteistani huolimatta niin vahva, että vaikka tulen toki hetkeksi hyvin surulliseksi toisten vastoinkäymisistä, niin en jää vellomaan tuskassa, vaan noista keskusteluista jää pidemmän päälle minulle hyvä mieli.
Varsinainen ärtymykseni aihe on siinä, että minulla on taipumus masentua ja ottaa stressiä helposti omista asioistani, eikä kukaan tuntemani ihminen kykene tekemään minulle samaa taikaa kuin minä teen heille. Lisäksi minulla on eletystä elämästäni traumoja, joista olisi kiva puhua ymmärtäväisessä seurassa silloin tällöin. Ihan vain muutaman lauseen verran, että saan ikävät asiat puhuttua pihalle. Olen vuosien varrella työstänyt vaikeimpia asioita itsekseni (olivatpa ne tämänhetkisiä ongelmia tai ahdistava muisto menneisyydestä). Jos läheisteni seurassa yritän varovasti ottaa esille minkä tahansa mieltä painavan asian, saan seuraavia reaktioita: Täysi hiljaisuus, puheenaiheen vaihto, pää punaisena huutaminen "mistä tuo tuli sinun mieleen, mikä sinua vaivaa" tai "mitä minä nyt tuohon osaan sanoa".
Tähän varmaan tulee suosituksia, että minun pitäisi hankkia hyvä terapeutti. En ole sitä vailla, vaan toivoisin että jos joskus tekee mieli kiukutella läheiselle vaikkapa työstressistä tai sukulaisteni huonosta käytöksestä, niin saisin edes vähän samankaltaista myötätuntoa ja keskusteluseuraa kuin itse annan toisille.
Kommentit (5)
hanska kirjoitti:
Onko tämä sellainen tyyli, jolla puhut läheisillesi? Koska minunkin ensimmäinen reaktioni oli: "Niin, mitä tähänkin pitäisi sanoa?" Et esitä mitään varsinaista kysymystä tai ongelmaa ratkaistavaksi, ja huolesikin mitätöit niin, ettei se vaikuta oikealta huolelta ollenkaan.
Joo, olisi kiva voida puhua omista murheistaan läheisille, ja saada osaksi myötätuntoa. Ei, se ei ole kohtuuton toive. Ja ei, tämä toive ei aina toteudu.
Jos vaikka ystäväni kertoo, että veljensä on kuolemassa sairauteen x tai että hänen miehensä on jättämässä hänet syystä x, niin eihän se ole ole mikään ongelma ratkaistavaksi. Se on asia, josta puhutaan ja mietitään yhdessä, mikä on tilanne nyt, millainen se on jatkossa ja mitä siitä voi ajatella, miten sen voi kestää jne. Samaa reaktiota toivoisin itselleni, jos jotain paskaa tapahtuu minulle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
hanska kirjoitti:
Onko tämä sellainen tyyli, jolla puhut läheisillesi? Koska minunkin ensimmäinen reaktioni oli: "Niin, mitä tähänkin pitäisi sanoa?" Et esitä mitään varsinaista kysymystä tai ongelmaa ratkaistavaksi, ja huolesikin mitätöit niin, ettei se vaikuta oikealta huolelta ollenkaan.
Joo, olisi kiva voida puhua omista murheistaan läheisille, ja saada osaksi myötätuntoa. Ei, se ei ole kohtuuton toive. Ja ei, tämä toive ei aina toteudu.
Jos vaikka ystäväni kertoo, että veljensä on kuolemassa sairauteen x tai että hänen miehensä on jättämässä hänet syystä x, niin eihän se ole ole mikään ongelma ratkaistavaksi. Se on asia, josta puhutaan ja mietitään yhdessä, mikä on tilanne nyt, millainen se on jatkossa ja mitä siitä voi ajatella, miten sen voi kestää jne. Samaa reaktiota toivoisin itselleni, jos jotain paskaa tapahtuu minulle.
Joo joo, mutta kuten sanoin, ainakin tässä viestissä onnistuit noilla varauksillasi ("olisi kiva", "ihan vain muutaman lauseen verran", "yritän varovasti", "toivoisin") minimoimaan oman tarpeesi. Jos teet samaa myös puhuessasi läheisillesi, heidän voi olla vaikea ottaa ongelmiasi todesta. Ystäväsi osaavat selvästikin tehdä selväksi, että he tarvitsevat tukeasi, tai sinä olet hyvin herkkä ottamaan niistä kiinni. Voi olla, että sanomalla suoraan, mitä tarvitset, saat sen todennäköisemmin.
No, tämä tällaisena heittona vain.
Tiedän mistä puhut,en osaa sanoa tuohon mitään kun työstän itsekin..
Esim.Multa kuoli just isä ja tuntuu et tuin ja kuuntelin ja olin muiden tukena ja mun surua ei kuunnellut kukaan..
Onko tämä sellainen tyyli, jolla puhut läheisillesi? Koska minunkin ensimmäinen reaktioni oli: "Niin, mitä tähänkin pitäisi sanoa?" Et esitä mitään varsinaista kysymystä tai ongelmaa ratkaistavaksi, ja huolesikin mitätöit niin, ettei se vaikuta oikealta huolelta ollenkaan.
Joo, olisi kiva voida puhua omista murheistaan läheisille, ja saada osaksi myötätuntoa. Ei, se ei ole kohtuuton toive. Ja ei, tämä toive ei aina toteudu.