Perhetyöntekijä kyselee raha-asioista
Ollaan oltu lastensuojelunasiakkaita jo monta vuotta, erilaisten ongelmien vuoksi. On ollut koulunkäyntiongelmia vanhimmalla lapsella, ja itsellä burnout takana. Perhetyöntekijä on käynyt vaihtelevasti, ja tarpeen mukaan. Ollaan oltu aika köyhiäkin lähes koko tämä aika. Nyt mies sai hyväpalkkaisen työn ja olen surutta ostellut kotiin kaikkea mukavaa, siis sellaista joista olen vain joskus haaveillut. Lapsille ostettiin uudet vaatteet ja uusia leluja. Perhetyöntekijä (joka on uusi, käynyt vain muutaman kerran) huomasi tämän ja kysyi, kuinka meillä on varaa tähän kaikkeen? Menin hieman hämilleni, enkä oikein osannut vastata mitään. Pitääkö lastensuojelun asiakkaan olla superköyhä tai edes köyhä?
Kommentit (29)
Tietääkö perhetyöntekijä, että miehesi sai hyväpalkkaisen työn? Vai kuvitteleeko hän, että olette edelleen köyhiä, mutta sinä et kykene hallitsemaan shoppailuvimmaasi, mikä lopulta johtaa ylivelkaantumiseen ja muihin lasten kannalta huonoihin tilanteisiin?
Tottakai hän kyselee, koska kuuluuhan hänen myös tarkkailla tilannetta, jos vaikka uupunut vanhempi (jonka vuoksi se ptt lie sinne tullut) alkaa yhtäkkiä menettämään rahankäytön hallintaa - sekin kun voi olla yksi uupumuksen oire.
Minkä takia et sitte voinut selittää?
Mikset voi kertoa, että mies sai hyväpalkkaisen työn? Perhetyöntekijä on varmaan vain huolissaan, voi luulla että ostelet luotolla. Jos et halua sanoa suoraan, että rahaa tulee ovista ja ikkunoista, niin voithan luonnehtia tilannetta niin, että perheen talous on vähän paremmalla pohjalla ja purat patoutuneita ostotarpeita nyt kun siihen on mahdollisuus.
Minusta on ihan inhimillistä ja luonnollista, että pitkän köyhäilyjakson jälkeen ostelee yhtä sun toista, jota on kaivannut pitkään, kun siihen vihdoin on mahdollisuus. Ulkopuolinen voi jopa pelästyä, mutta kyllä se shoppailuvimma helpottaa kun saat tärkeimmät ostettua ja tilanne tasaantuu. Pian huomaat jo, ettet tarvitse enää mitään ja nurkat on täynnä roinaa.
Tsemppiä niiden muiden asioiden kanssa! Ihanaa että taloustilanne on helpottanut, se on yksi huolenaihe vähemmän.
Vierailija kirjoitti:
Tietääkö perhetyöntekijä, että miehesi sai hyväpalkkaisen työn? Vai kuvitteleeko hän, että olette edelleen köyhiä, mutta sinä et kykene hallitsemaan shoppailuvimmaasi, mikä lopulta johtaa ylivelkaantumiseen ja muihin lasten kannalta huonoihin tilanteisiin?
Tietää että sai töitä, palkasta en ole puhunut mitään. Näinä vuosina huolena ei koskaan ollut lastensuojelulla meidän rahan käyttö, eikä sen puutekaan. En harrasta shoppailua, lähinnä kierättämistä, mutta nyt ostin ihan uudet vaatteet kaupasta mikä on oikeasti harvinaista. En kyllä ajatellut, että tuossa voisi olla kuviteltu ongelma. ap

Olen lähes aina elänyt almuilla, mutta ostin kerrankin uuden maton ihan uutena kaupasta! :D Voin sanoa että tuli tarpeeseen. Ymmärtäisin huolen jos lapsilla ei olisi vaatteita tai ne olisivat huonoja ja rikkinäisiä. No, en tiedä. ap
Perhetyöntekijän työnkuvaan nyt vaan kuuluu mennä liian lähelle. Ei hän varmasti uteliaisuuttaan kysynyt. Tulee sellainenkin asia mieleen, että lastensuojelun asiakkaina tehän olette saaneet kaikki perhetyöntekijän käynnit ilmaiseksi.
Onko kaikki "ongelmat" vielä aktiivisia? Jos perhetyöntekijä siivoaa teillä sun uupumisen vuoksi tai saattaa lasta kouluun, koska sinä et uupumuksesi siihen pysty niin eihän se reilulta tunnu, että te saatte aika hyvää palvelua ilmaiseksi vaikka teillä olisi rahaa palkata kodinhoitaja/lastenhoitaja/siivoaja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tietääkö perhetyöntekijä, että miehesi sai hyväpalkkaisen työn? Vai kuvitteleeko hän, että olette edelleen köyhiä, mutta sinä et kykene hallitsemaan shoppailuvimmaasi, mikä lopulta johtaa ylivelkaantumiseen ja muihin lasten kannalta huonoihin tilanteisiin?
Tietää että sai töitä, palkasta en ole puhunut mitään. Näinä vuosina huolena ei koskaan ollut lastensuojelulla meidän rahan käyttö, eikä sen puutekaan. En harrasta shoppailua, lähinnä kierättämistä, mutta nyt ostin ihan uudet vaatteet kaupasta mikä on oikeasti harvinaista. En kyllä ajatellut, että tuossa voisi olla kuviteltu ongelma. ap
No voi hukaus. Uusi työntekijä joka ei välttämättä tiedä asioista, kysyy, ja heti sä oot kuvittelemassa että se kuvittelee jotain ongelmia. Löysää itsekin vähän nutturaasi.
Terv. perhetyötä 4 vuotta tehnyt, onneksi muualle työllistynyt

Oletko kateellinen meidän lastensuojelun asiakkuudesta? Ei ne perhetyöntekijät tee mitään kotihommia, mutta saattavat huomauttaa jos on kovin sotkuista, tai kehua jos on siistiä. Tiedän että on olemassa myös perhetyötä joka maksaa, mutta he sitten oikeasti tarttuvat luuttuun tai imuriin. En sellaista apua enää kaipaa, vaikka joskus silloin vaikeina aikoina en olisi pistänyt yhtään pahakseni. ap

Kyllä se jotain tietää, kun häntä on ohjeistettu meidän ongelmista ja mitä varten meillä oikeastaan käy, eikä se todellakaan liity rahaan. Tietää senkin että mies sai töitä, joten miksi ihmettelee? Eikö elintaso saa nousta työn myötä? ap
Paljonko se miehen hyväpalkkainen työ tuo kuussa rahaa? Paljonko omat tulosi ovat? Paljonko ovat pakolliset menonne? Säästättekö pahanpäivän varalle?

Tarkoittaako asian kysyminen sitä, ettei saisi? Sanoiko perhetyöntekijä, että hyihyi, elintasonne ei sitten saa nousta palkan myötä? Tai toiko hän mitenkään esille, että asia olisi ongelma? Eiköhän se nyt vaan ole sinun tulkinnasta kiinni.
Sinunlaisesi oli kyllä yksi rasittavimmista asikkaista. Tulkitaan kaikki sanomiset tekemiset ilmeet ja eleet ihan vaan vittuiluksi. Yhy yy ja öyhö öyhö.
Perhetyöntekijä helposti näkee kaiken ns. ongelmalasien läpi. Eli ostelusta tulee ensiksi mieleen holtiton rahankäyttö, koska sellaista on tottunut näkemään. Ammattilaisen toki kuuluisi tällaista välttää, mutta helpommalla pääset itse, jos sanot ihan suoraan mistä on kyse jo ennen kuin alkaa ihmetellä mitään ja varsinkin kysyttäessä.

Kysyi ihan suoraan "Kuinka teillä on varaa tähän kaikkeen?" Miten tuo pitäisi tulkita? Vaihtoehdot: 1) Kysyi huolissaan työnsä puolesta (Sikäli outoa, mutta noh, ei mahdotonta) 2) Kysyi uteliaisuuttaan (Joka taas on epäkohteliasta)
En usko että kysyi huolissaan, koska sanoi muutakin mitä en tähän nyt kirjoita. Oletti siis jotain ennakkoluuloisesti ja nimenomaan sillä oletuksella että meillä on varaa. ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Perhetyöntekijän työnkuvaan nyt vaan kuuluu mennä liian lähelle. Ei hän varmasti uteliaisuuttaan kysynyt. Tulee sellainenkin asia mieleen, että lastensuojelun asiakkaina tehän olette saaneet kaikki perhetyöntekijän käynnit ilmaiseksi.
Onko kaikki "ongelmat" vielä aktiivisia? Jos perhetyöntekijä siivoaa teillä sun uupumisen vuoksi tai saattaa lasta kouluun, koska sinä et uupumuksesi siihen pysty niin eihän se reilulta tunnu, että te saatte aika hyvää palvelua ilmaiseksi vaikka teillä olisi rahaa palkata kodinhoitaja/lastenhoitaja/siivoaja.
Oletko kateellinen meidän lastensuojelun asiakkuudesta? Ei ne perhetyöntekijät tee mitään kotihommia, mutta saattavat huomauttaa jos on kovin sotkuista, tai kehua jos on siistiä. Tiedän että on olemassa myös perhetyötä joka maksaa, mutta he sitten oikeasti tarttuvat luuttuun tai imuriin. En sellaista apua enää kaipaa, vaikka joskus silloin vaikeina aikoina en olisi pistänyt yhtään pahakseni. ap
Niin. Silloin on oltava kotona. On keitettävä kahvit ja ostettava pullat. Muita menoja ei voi sille illalle sopia vaikka kävisi töissä. Pitää miettiä harrastukset ja muut ihan uudestaan.
Vierailija kirjoitti:
Paljonko se miehen hyväpalkkainen työ tuo kuussa rahaa? Paljonko omat tulosi ovat? Paljonko ovat pakolliset menonne? Säästättekö pahanpäivän varalle?
Mä en ole ap, mutta kyllä mä ostan palkkapäivänä lapselle ehkä uusia leluja, vaatteita yms. Eikö se ole ihan normaalia.
Vierailija kirjoitti:
Perhetyöntekijä helposti näkee kaiken ns. ongelmalasien läpi. Eli ostelusta tulee ensiksi mieleen holtiton rahankäyttö, koska sellaista on tottunut näkemään. Ammattilaisen toki kuuluisi tällaista välttää, mutta helpommalla pääset itse, jos sanot ihan suoraan mistä on kyse jo ennen kuin alkaa ihmetellä mitään ja varsinkin kysyttäessä.
Että pitäisikö selitellä uusia vaatteita tai tavaroita? Vaikka olen kehunut että mies sai töitä? Jäin vain hämilleni tuosta kysymyksestä, enkä vastannut mitään muuta kuin "On meillä varaa" Minusta tällaiset asiat eivät kuulu ulkopuolisille, paitsi silloin jos se on ongelma ja lapset kärsii siitä. ap

Kiitos! Miksi kaupat on täynnä vaatteita jos niitä ei saisi ostaa? :D ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Perhetyöntekijä helposti näkee kaiken ns. ongelmalasien läpi. Eli ostelusta tulee ensiksi mieleen holtiton rahankäyttö, koska sellaista on tottunut näkemään. Ammattilaisen toki kuuluisi tällaista välttää, mutta helpommalla pääset itse, jos sanot ihan suoraan mistä on kyse jo ennen kuin alkaa ihmetellä mitään ja varsinkin kysyttäessä.
Että pitäisikö selitellä uusia vaatteita tai tavaroita? Vaikka olen kehunut että mies sai töitä? Jäin vain hämilleni tuosta kysymyksestä, enkä vastannut mitään muuta kuin "On meillä varaa" Minusta tällaiset asiat eivät kuulu ulkopuolisille, paitsi silloin jos se on ongelma ja lapset kärsii siitä. ap
Onhan tuo vähän tungetteleva kysymys, mutta kuten sanoin, helpommalla pääset jos et jätä arvailujen varaan. Perhetyöntekijän tehtävä on kuitenkin tarkkailla perheen toimintaa kokonaisuutena ja raha-asiat vaikuttavat aika paljon kaikkeen.
Jos vain toinen vanhempi on töissä ja asumisesta on kuluja, niin vaikea uskoa että palkasta jää juurikaan shoppailuvaraa. Käteen jäänee jotain 2000€ ja perheen kaikki pakolliset menot (asuminen, ruoka, vakuutukset, puhelin nyt ainakin) helposti vähintään 1800€. Siitä 150€säästöön ja 50€ muuhun kuin välttämättömään; ei sillä kovin montaa vaatekertaa osteta
up