Lue keskustelun säännöt.
Tabuaihe: moni äänekäs pro-kotihoitoihminen on oikeasti aika "paska äiti"?
23.09.2016 |
Otsikko tarkoituksella aika provosoiva, sori.
Tässä vaan paljon äitejä tuntevana ja äitinä itsekin olen pistänyt merkille sitä, kuinka nämä subjektiivista päivähoito-oikeutta äänekkäimmin vastustavat ja kotihoidon parhautta eniten ihannoivat ovat ainakin omassa (some)tuttavapiirissä niitä, jotka eivät saa mitään älyttömän korkeita äitipisteitä. Harvase päivä vingutaan, kuinka on niin raskasta ja koti sotkussa ja lapset käyttäytyvät huonosti. Hehkutetaan, miten Netflix Kids on parasta mitä luoja on luonut ja kuinka tänään(kin) on äidin vapaapäivä ja syödään sarvimakaronia ja eineslihapullia. Somessa roikutaan jo päivitysten kellonajoista päätellen liki vuorokauden ympäri vakuuttelemassa, kuinka sille nelivuotiaalla on varmasti niiiiin paljon parempi täällä kotona kuin jossain päiväkodissa, hyi.
En yleistä että tämä olisi kaikkien ongelma, mutta omassa tuttavapiirissä pitää kyllä pitkälti paikkansa.
Kommentit (43)
Hmm, itse en kyllä pidä tuollaista rentoa äitiyttä mitenkään huonona äitiytenä.
Itse olin 9 vuotta kotiäiti ja otin hyvin rennosti. Varmaan sen takia olen jonkun pingottajan mielestä huono äiti, mutta mukavaa oli itsellä ja lapsilla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä oon kotihoidettu lapsi. Nyt aikuisena sitä huomaa, miten paska lapsuus mulla oli. Aamut leikin yksin kun odottelin äidin heräämistä, ulkoilemassa ei käyty kun harvoin. Jos siihen aikaan olisi ollut jotain Netflixiä tai älyluureja, mut olis varmaan päiväksi istutettu sen ääreen. Kouluun mennessä en osannut tulla muiden kanssa toimeen ja se johti kiusaamiseen ja mun eristäytymiseen.
Vierailija kirjoitti:
Mä oon kotihoidettu lapsi. Nyt aikuisena sitä huomaa, miten paska lapsuus mulla oli. Aamut leikin yksin kun odottelin äidin heräämistä, ulkoilemassa ei käyty kun harvoin. Jos siihen aikaan olisi ollut jotain Netflixiä tai älyluureja, mut olis varmaan päiväksi istutettu sen ääreen. Kouluun mennessä en osannut tulla muiden kanssa toimeen ja se johti kiusaamiseen ja mun eristäytymiseen.
Mulla vähän toisin. Olin myös kouluun asti kotihoidettu lapsi, ja siihen aikaan ei äideillä ollut tapana olla mukuloiden viihdetoimisto, vaan ihan itsekseen sai keksiä mitä tekee. Uskon, että sen takia minusta on tullut erittäin mielikuvitusrikas ihminen, joka en pitkästy koskaan vaikka ei olisi mitään erityistä tekemistä. Lisäksi opein lukemaan jo 4-vuotiaana ja kiinnostuin monista asioista, joka johti siihen että koulu lähti todella hyvin käyntiin. Minua ei ole koskaan kiusattu, vaikka kieltämättä pidin itse niitä muita lapsia ihan lapsellisena enkä välittänyt niiden kanssa olla juuri tekemisissä. Viihdyin mieluummin yksin tolpan ääressä miettimässä jotain kirjoista lukemiani juttuja, kuten avaruutta, syvänmeren eliöiden kummia elintapoja tai kansojen historiaa.
Vierailija kirjoitti:
Hmm, itse en kyllä pidä tuollaista rentoa äitiyttä mitenkään huonona äitiytenä.
Itse olin 9 vuotta kotiäiti ja otin hyvin rennosti. Varmaan sen takia olen jonkun pingottajan mielestä huono äiti, mutta mukavaa oli itsellä ja lapsilla.
Jos se sun rento äitiys tarkoitti sitä, että sulla oli rentoa ja lapset oli omillaan, niin sori, ei niillä luultavasti ollut mukavaa, kunhan sopeutuivat.
Vierailija kirjoitti:
Mä oon kotihoidettu lapsi. Nyt aikuisena sitä huomaa, miten paska lapsuus mulla oli. Aamut leikin yksin kun odottelin äidin heräämistä, ulkoilemassa ei käyty kun harvoin. Jos siihen aikaan olisi ollut jotain Netflixiä tai älyluureja, mut olis varmaan päiväksi istutettu sen ääreen. Kouluun mennessä en osannut tulla muiden kanssa toimeen ja se johti kiusaamiseen ja mun eristäytymiseen.
Vähän sama. En sanoisi lapsuuttani missään tapauksessa paskaksi, mutta sitähän se oli, että aamulla herättiin katselemaan lastenohjelmia, sitten käytiin vähän potkiskelemassa hiekkaa omakotitalon virikkeettömällä pihalla ja loppupäivä vietettiin videolta lastenohjelmia katsellen. Illalla sentään oli harrastuksia. Ja äiti on sitä mieltä, että kyllä nyt vaan kunnon äiti hoitaa lapsensa itse, nih!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mä oon kotihoidettu lapsi. Nyt aikuisena sitä huomaa, miten paska lapsuus mulla oli. Aamut leikin yksin kun odottelin äidin heräämistä, ulkoilemassa ei käyty kun harvoin. Jos siihen aikaan olisi ollut jotain Netflixiä tai älyluureja, mut olis varmaan päiväksi istutettu sen ääreen. Kouluun mennessä en osannut tulla muiden kanssa toimeen ja se johti kiusaamiseen ja mun eristäytymiseen.
Mulla oli kyllä virikkeellistä tekemistä mutta toi sosiaalisten taitojen puute kouluun mentäessä vaikuttaa varmaan edelleenkin. Olin siis kerhossa ja leikin naapuruston lasten kanssa mutta en oppinut sillä lailla olemaan semivalvomattomassa ryhmässä kuin mitä koulussa ja tarhassa ollaan, ja kun mun äiti vielä omasta mielestään tietää täsmälleen kaiken ja opetti mulle hyvin tiukasti miten mihinkin kuuluu reagoida niin kun valitettavasti muut lapset ei olleet sellaisia kuin äiti kuvitteli ja/tai toivoi niin en kyllä sopeutunut ja kiusattiin ja sosiaalista ahdistusta on vieläkin. Jos itse saan lapsia niin todellakin laitan ne tarhaan.
Tämä on asia, jossa yleiset mielikuvat ja todellisuus menevät pahasti ristiin. Kun mediassa puhutaan ihannoivaan sävyyn kotiäideistä, ajatellaan suit sait sukkelaan itse marjapuurot keittäviä äitejä, jotka istuttavat lapset rinkiin ja loruilevat Tiitiäisen satupuun läpi. Joka toinen päivä käydään metsäretkellä, joka toinen päivä leikkipuistossa, jossa harmonisesti leikitään kymmenien muiden kotihoidettavien lasten kanssa. Aina on tarjolla alusta alkaen itse luomuaineksista tehtyä ruokaa ja syliä.
Todellisuudessa se kotiäiti on huomattavasti useammin tyyppi, joka sometuksen ja Netflixin tuijottelun lomasta välillä karjaisee keskenään leikkiviä lapsia olemaan hiljempaa. Perheen ruokkimisesta vastaavat Saarioisen äidit ja lähiostarin Hesburger.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä oon kotihoidettu lapsi. Nyt aikuisena sitä huomaa, miten paska lapsuus mulla oli. Aamut leikin yksin kun odottelin äidin heräämistä, ulkoilemassa ei käyty kun harvoin. Jos siihen aikaan olisi ollut jotain Netflixiä tai älyluureja, mut olis varmaan päiväksi istutettu sen ääreen. Kouluun mennessä en osannut tulla muiden kanssa toimeen ja se johti kiusaamiseen ja mun eristäytymiseen.
Mulla oli kyllä virikkeellistä tekemistä mutta toi sosiaalisten taitojen puute kouluun mentäessä vaikuttaa varmaan edelleenkin. Olin siis kerhossa ja leikin naapuruston lasten kanssa mutta en oppinut sillä lailla olemaan semivalvomattomassa ryhmässä kuin mitä koulussa ja tarhassa ollaan, ja kun mun äiti vielä omasta mielestään tietää täsmälleen kaiken ja opetti mulle hyvin tiukasti miten mihinkin kuuluu reagoida niin kun valitettavasti muut lapset ei olleet sellaisia kuin äiti kuvitteli ja/tai toivoi niin en kyllä sopeutunut ja kiusattiin ja sosiaalista ahdistusta on vieläkin. Jos itse saan lapsia niin todellakin laitan ne tarhaan.
Ihan samaa olen kokenut. Oma äitini on sosiaalisesti kömpelö, eikä hänellä ole yhden yhtään ystävää. Tuttuja ja joitakin työkavereita on, mutta aivan totaalisen yksin hän oli kotiäitinä ja tietenkin minä siinä ohessa. Näillä hänen eväillään sitten jouduin suoraan kouluun ja mut jätettiin ihan ulkopuolelle kaikesta, koska olin niin kummallinen. Paljon mieluummin olisin mennyt päiväkotiin, kuin ollut ah, niin "laadukkaassa" kotihoidossa.
Ja kyllä omani ovat päiväkodissa. Samaa virhettä en toista.
Olen kiinnittänyt huomiota samaan. Eräs kotihoidon puolesta puhuva tuttavani hehkutti kuinka ihanaa on, kun lapset leikkivät koko päivän keskenään ja hän ehtii lukemaan kirjaa. Ja nyt kun vanhempi on jo viisi, voi 2- ja 5-vuotiaat ulkoilla omalla (todella pienellä rivitalopihalla) eikä äidin tarvitse mennä välttämättä koko päivänä ulos.
Toinen tuttavani luuhaa ihan kaikki päivät äitikavereidensa kanssa kaupungilla ja kauppakeskuksissa. Lapset puetaan nätteihin trendikkäisiin vaatteisiin ja sitten lykitään pitkin kauppoja niitä bugaboita. Välillä pysähdytään food courtille, jossa on joku säälittävä leikkipaikka. Muistetaan ottaa monta söpöä kuvaa. Jos lapset kyllästyvät rattaissa, annetaan niille puhelin ja netflix kouraan. Tutun melkein viisivuotiskin istuu päivittäin tuijottamassa netflixiä rattaissa.
Olin itsekin lapsen kanssa kolmevuotiaaksi kotona. En erityisemmin nauttinut ajasta ja välillä oli tappavan tylsää, sillä en lukenut koko päivää kirjaa tai hengannut kaupungin kahviloissa. Vein lapsen ulos kaksi kertaa päivässä, teimme ruokaa, luimme ja leikimme yhdessä. Kun lapsi ei nukkunut päiväunia, sai hän katsoa tunnin netflixiä. Ihan rehellisesti minusta välillä tuntui, että aivot näivettyvät kotona, mutta lapseni oli onnellinen.
En halua olla marttyyri, mielestäni vanhemmilla on vastuu lapsen virikkeistä ja kehityksestä. Ja se vastuu on entistä isompi lasten ollessa kotihoidossa. Aikuinen kestää pientä epämukavuutta, mutta lapset eivät saa kovin hyviä eväitä elämään kauppakeskuksista ja kymmenen neliön rivaripihoita. Saati netflixistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä oon kotihoidettu lapsi. Nyt aikuisena sitä huomaa, miten paska lapsuus mulla oli. Aamut leikin yksin kun odottelin äidin heräämistä, ulkoilemassa ei käyty kun harvoin. Jos siihen aikaan olisi ollut jotain Netflixiä tai älyluureja, mut olis varmaan päiväksi istutettu sen ääreen. Kouluun mennessä en osannut tulla muiden kanssa toimeen ja se johti kiusaamiseen ja mun eristäytymiseen.
Mulla oli kyllä virikkeellistä tekemistä mutta toi sosiaalisten taitojen puute kouluun mentäessä vaikuttaa varmaan edelleenkin. Olin siis kerhossa ja leikin naapuruston lasten kanssa mutta en oppinut sillä lailla olemaan semivalvomattomassa ryhmässä kuin mitä koulussa ja tarhassa ollaan, ja kun mun äiti vielä omasta mielestään tietää täsmälleen kaiken ja opetti mulle hyvin tiukasti miten mihinkin kuuluu reagoida niin kun valitettavasti muut lapset ei olleet sellaisia kuin äiti kuvitteli ja/tai toivoi niin en kyllä sopeutunut ja kiusattiin ja sosiaalista ahdistusta on vieläkin. Jos itse saan lapsia niin todellakin laitan ne tarhaan.
Ihan samaa olen kokenut. Oma äitini on sosiaalisesti kömpelö, eikä hänellä ole yhden yhtään ystävää. Tuttuja ja joitakin työkavereita on, mutta aivan totaalisen yksin hän oli kotiäitinä ja tietenkin minä siinä ohessa. Näillä hänen eväillään sitten jouduin suoraan kouluun ja mut jätettiin ihan ulkopuolelle kaikesta, koska olin niin kummallinen. Paljon mieluummin olisin mennyt päiväkotiin, kuin ollut ah, niin "laadukkaassa" kotihoidossa.
Ja kyllä omani ovat päiväkodissa. Samaa virhettä en toista.
Kuka päättää kuka on kummallinen ja kuka tavallinen? Normaali lapsi lällättää ja puuttuu toisten asioihin, tekee klikkejä joista jättää muita ulos, sumplii manipuloi kantelee. Etkö osannut olla sellainen, miksei äiti opettanut?
Sama kokemus mullakin kuin aiemmilla, kotihoidossa kasvoin sosiaalisesti hyvin kömpelöksi. Esikoulussa ei ollut ainuttakaan kaveria kun en tiennyt miten muiden lasten kanssa ollaan. Nyt aikuisenakin olen aika lailla erakko.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olihan tästä ihan tutkimuksikin että kotihoidetuilla on heikompi ravinto ja ruudn katseluaika moninkertainen päivähoidettuihin verrattuna. Ulkoilun ja liikunnan määrä oli myös vastaavasti paljon pienempi.
Mutta miten huonosti asiat olisivatkaan, jos ne nyt esikoisensa päivähoitoon laittavat pitäisivätkin lapsensa kotona? Sen kokeen jälkeen voitaisiin mittarit kalibroida uudelleen. (tästähän subjektiivisessa päivähoidossa on kyse, eikä uraäitien lapsista)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mutta miten huonosti asiat olisivatkaan, jos ne nyt esikoisensa päivähoitoon laittavat pitäisivätkin lapsensa kotona? Sen kokeen jälkeen voitaisiin mittarit kalibroida uudelleen. (tästähän subjektiivisessa päivähoidossa on kyse, eikä uraäitien lapsista)
Vielä vähemmän minä pystyisin lapsen virikkeistä huolehtimaan silloin, kun imetän vauvaa noin 12 tuntia vuorokaudesta ja kaiken aikaa olen ihan väsymyskuoleman partaalla. Jos kaikki vauvat olisivat samanlaisia kuin omani, niin melkein pitäisin sitä lapsen heitteillejättönä, jos isommankin lapsen pitäisi olla sellaista menoa katselemassa.
Mulla ei montaa kotiäiti tuttua ole, mutta valitettavasti ovat kaikki juuri tuollaisia. Ja vaikka koulu lapsilla alkaa, tahti äidillä ei muutu. Omienkin lasten harrastuksissa sieltä kentän laidalta ja turnausnakeista loistaa poissaololaan juuri ne kotiäidit, työssäkäyvät äidit siellä kyllä on yleensä kaikki. Sekin aika on vissiin sitä äidin omaa aikaa, ei perheen yhteistä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mutta miten huonosti asiat olisivatkaan, jos ne nyt esikoisensa päivähoitoon laittavat pitäisivätkin lapsensa kotona? Sen kokeen jälkeen voitaisiin mittarit kalibroida uudelleen. (tästähän subjektiivisessa päivähoidossa on kyse, eikä uraäitien lapsista)
Vielä vähemmän minä pystyisin lapsen virikkeistä huolehtimaan silloin, kun imetän vauvaa noin 12 tuntia vuorokaudesta ja kaiken aikaa olen ihan väsymyskuoleman partaalla. Jos kaikki vauvat olisivat samanlaisia kuin omani, niin melkein pitäisin sitä lapsen heitteillejättönä, jos isommankin lapsen pitäisi olla sellaista menoa katselemassa.
Niin, mutta siitähän tässä on kyse, että jotkut pärjää niiden lasten kanssa ja jotkut ei. Ei yhteiskuntaa kuitenkaan voi rakentaa siten, että perhe ulkoistetaan toisten hoidettavaksi (talouden reaaliteetit).
Vierailija kirjoitti:
Olihan tästä ihan tutkimuksikin että kotihoidetuilla on heikompi ravinto ja ruudn katseluaika moninkertainen päivähoidettuihin verrattuna. Ulkoilun ja liikunnan määrä oli myös vastaavasti paljon pienempi.
Linkkaapas tänne muutama.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olihan tästä ihan tutkimuksikin että kotihoidetuilla on heikompi ravinto ja ruudn katseluaika moninkertainen päivähoidettuihin verrattuna. Ulkoilun ja liikunnan määrä oli myös vastaavasti paljon pienempi.
Linkkaapas tänne muutama.
https://helda.helsinki.fi/bitstream/handle/10138/163599/Nina_Hopia_grad…
"Päivähoidossa olevat lapset söivät kotona hoidettuja enemmän kas- viksia ja salaatteja, tuoreita hedelmiä, leipää, puuroa, suolaisia leivonnaisia, maitoa, kalaruokia sekä kasviöljyjä. Kotona hoidetut lapset sen sijaan nauttivat päivähoidossa olevia lapsia enemmän virvoitusjuomia ja makeita leivonnaisia."
https://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/78163/2008b32.pdf?sequenc…
"Kodin ulkopuolella hoidettujen lasten ruokavalio oli arkipäivisin monipuolinen ja lähempänä ra- vitsemussuosituksia kotona hoidettuihin verrattuna. "
En tiedä, omasta mielestäni olen tosi paska kotiäiti, mutta olen työtön joten en todellakaan tunge lapsiani päiväkotiin ilman syytä. Olen tosi laiska tekemään kotihommia ja leikkimään, mutta olen kyllä lapsille läsnä ja kuuntelen ja juttelen aina. Paljon luetaan, mutta esim. ulkoilla ei varmaankaan nykysuositusten mukaan tarpeeksi.
Lapset käyvät avoimessa varhaiskasvatusryhmässä pari kertaa viikossa ja se on minusta ihan mahtava ilmaispalvelu. Lapset ovat olleet välillä päiväkodissa kun olen ollut töissä, ja tykkäävät kyllä enemmän olla kotona.
Taitaakin olla niin että minä olen se jolle tämä kotonaolo ei niinkään sovi, lapset kyllä viihtyvät.
Nyt kun tarkemmin miettii, niin huomaan kyllä tuollaista itsekin. Johtunee varmaan siitä, että kotihoito ja kielteiset päivähoitoasenteet ovat yleisempiä matalasti koulutetuilla, jotka puolestaan selviytyvät vanhemmuudesta koulutettuja huonommin.