Miksi naiset motkottavat lapsilleen?
Tuli taas kerran paha mieli marketissa, kun äiti motkotti pienille lapsilleen. Jatkuvaa huomauttelua, virheiden toistelua, vetoamista edellisiin virheisiin ja koventuneella äänellä puhumista.
Jos huomaa, että lapsi rupeaa puremaan väristyskirjaa, niin eikö sen vain voi ottaa pois ja sanoa, että sen saa maksamisen jälkeen? Lapsi voi siitä möksähtää ja itkeä, mutta eikö sekin ole parempi vaihtoehto kuin sen jatkuva moittiminen ja negatiivisuuden kierre?
Tuli oikein paha mieli lasten puolesta, jotka muutenkin vaikuttivat pelokkailta. Uskotteko oikeasti, että pienille lapsille motkottaminen auttaa? Pienessä päässä on järkeä rajallinen määrä, eikä siihen järkeen kannata liiallisuuksiin vedota, kun muitakin ratkaisuja on.
Kommentit (14)
En ole nähnyt miesten motkottavan samalla tavalla.
Semmosta se nykyään on. Mukuloita hankitaan, mutta pinna katkee pienestäkin vastoinkäymisestä. Lapselle voi jutella rauhallisestikin.
Veikkaan että sen(kin) naisen kodissa työnjako lapsiin liittyen jakautuu siten, että äiti hoitaa kaikki hoitotoimenpiteet ja kantaa kaiken vastuun, kun taas isä hieman hassuttelee ja leikittää lapsia illalla hetken ennen omiin harrastuksiin ryntäämistä. Ihmekkös ettei isällä ole pinna yhtä kireällä.
Voi kuule, ainakin minä motkotan vasta sitten kun se on päivän 10000 kerta kun lapselle sanon "älä tee noin, tee näin." Miehet ei piittaa tuon taivaallista, he irtisanoutuvat täysin kasvatusvastuusta ja siksi he eivät ikinä motkota. Lapsille ei tarvitsisi motkottaa jos elettäisiin herrannuhteessa kuten ennenkin, mutta nyt kun kasvatusvastuu on ulkoistettu vain äidille niin sitä negatiivisuutta saattaa kerääntyä ja se purkautuu motkotuksena. Minun miehelle on ihan sama miten lapsi käyttäytyy joten minun on välillä motkotettava ettei siitä lapsesta kasva ihan apinaa. Ja Suomi on niin lapsivihamaa, ettei täällä voi antaa lasten olla lapsia (pettyä ja saada raivareita julkisesti) kun oletus kaikilla lapsettomilla ja fossiileilla on se, että ne lapset osaa hillitä ne tunteensa ja suhtautua asiallisesti. No eihän ne helvetti semmosta osaa. Että joo, ehkä silläkin mammalla oli vähän pitkä päivä takana.
Martti Vettenmaa kirjoitti:
En ole nähnyt miesten motkottavan samalla tavalla.
Niinpä. Jonkunhan se on tehtävä, mutta kun miehistä ei siihenkään ole, naisten on sekin tehtävä.
Vierailija kirjoitti:
Martti Vettenmaa kirjoitti:
En ole nähnyt miesten motkottavan samalla tavalla.
Niinpä. Jonkunhan se on tehtävä, mutta kun miehistä ei siihenkään ole, naisten on sekin tehtävä.
On minullakin lapsia ja ihan hyvin heidän kanssaan selvinnyt, vaikka en ole motkottanut. Järki kasvaa päähän vähitellen. Kielteisyys siinä iässä, kun oikein mikään ei mene päähän tai jää sinne, on aivan turhaa. Voihan sitä toistaa ja toistaa ja toistaa ja toistaa, mutta miksi, kun se ei kuitenkaan tartu?
Martti Vettenmaa kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Martti Vettenmaa kirjoitti:
En ole nähnyt miesten motkottavan samalla tavalla.
Niinpä. Jonkunhan se on tehtävä, mutta kun miehistä ei siihenkään ole, naisten on sekin tehtävä.
On minullakin lapsia ja ihan hyvin heidän kanssaan selvinnyt, vaikka en ole motkottanut. Järki kasvaa päähän vähitellen. Kielteisyys siinä iässä, kun oikein mikään ei mene päähän tai jää sinne, on aivan turhaa. Voihan sitä toistaa ja toistaa ja toistaa ja toistaa, mutta miksi, kun se ei kuitenkaan tartu?
Koska jos et kerro sille ipanalle esim. Ettei siellä parkkipaikalla juosta ku päätön kana niin ei se sitä tiedä ja juoksee sitten sinne auton alle. 90% se ipana ei tottele sitä käskyä, mutta oletpahan ainakin kertonut! Ei ne lapset voi toimia ikinä oikein jos ei opeteta mikä on oikein ja mikä väärin. Olen kyllä kanssasi samaa mieltä että negatiivisuus on huono juttu ja lapsia pitäisi koulia positiivisuuden kautta, mutta kun äiti on välillä vähän väsynyt....
Vierailija kirjoitti:
Koska jos et kerro sille ipanalle esim. Ettei siellä parkkipaikalla juosta ku päätön kana niin ei se sitä tiedä ja juoksee sitten sinne auton alle.
Mutta kun ei pieneen lapseen voi kuitenkaan luottaa. Hänestä on kuitenkin pidettävä kiinni parkkipaikalla sen sijaan että voisi luottaa hänen järkeensä.
Vielä koululaisetkin ovat hyvin impulsiivisia. Vaikka heille kuinka jankkaisi heikon jään vaaroista ja he osaisivat kirjoittaa niistä oikein kokeisiin, niin sopivalla hetkellä koululainen kuitenkin saattaa mennä heikoille jäille. Tällaisia esimerkkejä on vaikka kuinka.
No mikä on motkottamista? Kyllä oppivalle lapselle pitää toistaa sama asia monta kertaa, että se jossain vaiheessa uppoaa sinne kalloon. Ja ite en totellu pienenä, ellei mulle annettu muutakin perustetta kuin "siksi kun äiti sanoo". Tätä samaa periaatetta tulen käyttämään omaankin lapseen. Ja joskus pitää sanoa tiukemmin ja hermot menee varmasti monta kertaa. Aikuisetkin saa suuttua ja hermostua, ne on ihan normaaleja tuntemuksia. Lapsen pitää oppia, missä raja kulkee.
Miksei yh-isät ikinä motkota ja nalkuta lapsilleen, vaikka kantavat kaiken vastuun. Moni nainen(ei kaikki) taas motkottaa ja nalkuttaa lapsilleen. Oli sitten yh tai ydinperheäiti. Kyllä tämä täytyy johtua sukupuolieroista.
Lapset näyttävät useammin myös tottelevan isäänsä, joka ohjaa lastaan normaalilla rauhallisella äänellä eikä kovalla nalkuttavalla äänellä.
Vierailija kirjoitti:
Lapset näyttävät useammin myös tottelevan isäänsä, joka ohjaa lastaan normaalilla rauhallisella äänellä eikä kovalla nalkuttavalla äänellä.
Yh-isät on eri asia, mutta kun kyse ydinperheestä, niin lapset tottelevat ja näyttävät enemmän "kunnioitusta" juuri sitä etäisempää / vähemmän läsnäolevaa vanhempaa kohtaan, joka YLEENSÄ on isä. Lapset testaavat rajojaan enemmän sen läheisemmän / enemmän läsnäolevan vanhemman kanssa (YLEENSÄ äiti) ja tämä osoittautuu usein "tottelemattomuutena" ja ulkopuolisen silmissä näyttää varmasti siltä, ettei äiti saa lapsiaan kuriin.
Ainakin siis meillä Suomessa nämä etäisen / läheisen vanhemman roolit usein jakautuvat juuri näin miehen ja naisen välillä, koska me olemme vielä hyvin kaukana tasavertaisuudesta.
Olen varmasti syyllistynyt motkottamiseenkin toisinaan.
Kerran tuli yksi setämies mua neuvomaan, että voisiko sen kurkun lapsi punnita, niin ei olisi tuota eripuraa niin paljon. Siinä sitten setämiehen mieliksi annoin lapselle kurkun ja punnaatko sen, tässä on tämä numero... Lapsi heitti kurkun lattialle. Sanoin muksulle, ettei tuo nyt ollut kivasti tehty ja koitetaas taas. Niin lensi taas kurkku lattialle. Tällä kertaa nostin sanomatta, onnistusiko tällä kertaa. Kurkku lattialle. Taas nostin ja enkä sanonut mitään.
Siinä vaiheessa setämies sitten sanoi, että mikset toru lasta. Siinä vaiheessa mä sanoin, että voi VITTU me olemme olleet tällä heviosastolla kohta puolituntia, noukkien näitä perkeleen rehuja lattialta ja kyllähän siihen sitten yksi vitun kaikkitietävä paikalle eksyy. Setämies lähti tuokduksissaan pois.
Oikeesti, ei aina vaan pysty, eikä kykene.
Terkuin opettaja ala-asteelta :)
Naisviha-aloitus.