Lue keskustelun säännöt.
Elämättä jäänyt elämä ja katkeruus siitä
15.09.2016 |
Kohtalotovereita? Ja mielellään ikäisiäni ja siitä yli, eli kolmekymppisiä. Kun kaikki jäi kokematta: nuoruuden vapaudenhuuma. Opiskelupaikan saaminen ja riemu siitä. Opiskelijaelämä. Mahdolliset ulkomaanmatkat, vaihtovuosi jossain muualla. Juhlat ystävien kanssa. Tupareita, polttareita, häitä, valmistujaisia - en ole ollut kuin muutamissa ja ne kaikki sukulaisten. Työelämään astuminen ja siellä pärjääminen, eteneminenkin ehkä.
Rakastumiset, tunne että saa vastarakkautta.
Kaikki kokematta.
En ehkä koskaan pääse tästä yli, katkeruus kasvaa ja kasvaa. Voiko se joskus läikkyä yli?
Kommentit (104)
Kannattaa käyttää nyt ainakin vähintään seuraava vuosikymmen menneen vuosikymmenen murehtimiseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Elämä ei ole ohi kolmekymppisenä. Opiskelupaikat, interreilit ym. voi edelleen hoitaa. Masennukseen ja tyhjyyden tunteeseen saa ammattiapua.
Miksi koet näin? Olitko asettanut itsellesi epärelistisia unelmia? Petymme aina suhteessa johonkin. Mitä suurempi on ero unelmaelämän ja todellisen elämän välillä, sitä tyytymättömämpiä olemme.
Kolmekymmpinen tuttavani sairastaa parantumatonta syöpää. Hän varmaan ottaisi mielellään sinun tilanteesi, jos saisi sovittua vaihtokaupan Luojan kanssa. Ehkä sinä elätkin toive-elämää jonkun toisen mielestä? Mieitpä sitä, ja siirry epätoivossasi eteenpäin.
No itse tässä kohta kolmikymppisenä en kyllä osaa ajatella, että kaikki olisi ohi. Päin vastoin! Mikä on tarkalleen se syy, että koet kaiken olevan ohi? Hyvässä lykyssä sinulla on vielä yli viisikymmentavuotta elinaikaa, joten eikö siinä ajassa luulisi ehtivän kokea yhtä ja toista
Kolmekymppisenä ehdit tehdä ihan mitä haluat. Älä roiku enää päivääkään tällä palstalla. Lähde ulos ja tee jotain. Netistä et elämääsi parannusta löydä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
No itse tässä kohta kolmikymppisenä en kyllä osaa ajatella, että kaikki olisi ohi. Päin vastoin! Mikä on tarkalleen se syy, että koet kaiken olevan ohi? Hyvässä lykyssä sinulla on vielä yli viisikymmentavuotta elinaikaa, joten eikö siinä ajassa luulisi ehtivän kokea yhtä ja toista
Ei ole koulutusta, ei ammattia/tutkintoa eikä työkokemusta. En pärjää koulussa, missään koulussa. Ilman työtä ei ole tarpeeksi rahaa, ilman rahaa ei eletä unelmia. Työelämään ei oteta neljäkymppista vastavalmistunutta jolla ei ole kokemusta mistään.
Ja mitä tulee ystäviin, niin sellaisia on vaikea saada enää tämän ikäisenä.
Vierailija kirjoitti:
Miksi koet näin? Olitko asettanut itsellesi epärelistisia unelmia?
Tämä kysymys tekee katkeraksi. Joo, epärealistisia unelmia: että joku välittäisi ja auttaisi. Että olisin sellainen ihminen että pärjäisin edes jossakin koulussa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mitä sinä sitten olet tehnyt viimeiset 10 vuotta?
Sinä luulit että elämä on kun elokuvaa ja petyit kun ei ollutkaan. Kyllä minäkin teininä kattelin Beverly Hillsiä ja unelmoin mutta elämän realiteetit iski vasten kasvoja paljon ennen kolmeakymppiä. Mitä niitä suremaan!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mikä sua on estänyt kokemasta noita? Mitä olet tehnyt tähän saakka jos et ole kokenut nuoruuden vapautta, opiskelua tai töitä, mihinkään matkallekaan et ole päässyt? Sairausko? Voitko nyt jo paremmin, niin että voisit alkaa tekemään aktiivisesti asioita, joista haaveilet?
Muut eivät voi tehdä asioita puolestasi, sä olet itse vastuussa omasta onnellisuudestasi. Elämä ei missään tapauksessa ole ohi kolmekymppisenä, päinvastoin, nyt se vasta alkaa. Go for it!
Ei kannata miettiä sitä, mitä jäi tekemättä tiettynä ikäjaksona. Pitää elää tätä hetkeä ja elää eteenpäin. Olet nuori. Elä nyt enemmän sitä elämää mitä haluat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Repäise, lähde ulkomaille vapaaehtoistyöhön tai opiskelemaan tai vain kiertämään maailmaa hanttihommia tehden. Itse olen onnellinen elämässäni mutta on jäänyt kaivelemaan että en koskaan tehnyt tuollaista ja nyt kun on lapsia niin en enää pysty (ainakaan ennen kuin olen yli 50v, ehkä teenkin silloin niin).
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No itse tässä kohta kolmikymppisenä en kyllä osaa ajatella, että kaikki olisi ohi. Päin vastoin! Mikä on tarkalleen se syy, että koet kaiken olevan ohi? Hyvässä lykyssä sinulla on vielä yli viisikymmentavuotta elinaikaa, joten eikö siinä ajassa luulisi ehtivän kokea yhtä ja toista
Ei ole koulutusta, ei ammattia/tutkintoa eikä työkokemusta. En pärjää koulussa, missään koulussa. Ilman työtä ei ole tarpeeksi rahaa, ilman rahaa ei eletä unelmia. Työelämään ei oteta neljäkymppista vastavalmistunutta jolla ei ole kokemusta mistään.
Ja mitä tulee ystäviin, niin sellaisia on vaikea saada enää tämän ikäisenä.
Miksi et pärjää missään koulussa? Moni noista, mitä sanoit, on mielesi väitteitä, joihin ei ehkä todellisuudesta löydy sitä tukevaa faktaa. Sinun ei tarvitse uskoa kaikkia ajatuksia, mitä mielesi sanoo.
Itse olen tässä juuri lukiota lopettelemassa (kyllä, tämän ikäisenä) ja keskiarvo on yli 9. En tosiaankaan ollut hyvä peruskoulussa, mutta motivaatio ajoi nyt. Tästä ajattelin hakea korkeakouluun ja sitten ajattelin kyllä ihan työllistyäkin. On monia paikkoja, joissa työllisyys on suhteellisen hyvä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen kohta neljäkymppinen mies, jolla on kolme ammattinimikettä, muttei oikeastaan ollenkaan työkokemusta, sillä työharjoittelujaksot ja niiden suorituspaikat omalta osaltani tuli ns. väärin valituksi. Eli ei hyötyä ja jalkaa sinne kuuluisaan ovenväliin.
Mielestäni työharjoittelupaikan merkitys kouluissa nykyään on vaan korostunut joka alalla...jopa siihen pisteeseen asti, että opiskelijalta voidaan olettaa, että hän tekee taustatutkmuksen jokaiseen haettavaan työharjoittelupaikkaan. Yksityiskohtaisesti ja kaiken muun siinä sivussa suvereenisti hoitaen. Vaatimustaso on noussut, mutta minkäs teet?
En ymmärrä ap:n pointtia ollenkaan. Oma elämäni alkoi kunnolla vasta n. 35-vuotiaana. Matkustelu alkoi vasta yli nelikymmpisenä, samoin seurustelu ja säännöllinen työelämä. Nyt voin oikein hyvin ja elämäno tuntuu koko ajan paremmalta, vaikk olen jo yli viisikympinen, ap:n mielestä jo varmaan ikäloppu vanhus.
Näin yli viiskymppiselle tuntuu hullulta että joku kolmekymppinen valittaa elämänsä olevan ohi. Tärkeimmät asiat mun elämässä ovat tapahtuneet sen jälkeen kun täytin 30-v. Sulla on vielä elämää edesä ja paljon, joten älä takerru lyhyeen menneisyyteen vaan ala elää elämääsi.
Et voi verrata itseäsi muihin etkä vaatia itsellesi jotain tiettyjä kokemuksia. Pitää vaan keskittyä elämään se mahdollisimman hyvä oma elämä, niistä lähtökohdista jotka sulle on annettu, korttipelikielellä pitää pelata sillä kädellä minkä on jaossa saanut.
Katkeruus ja muihin vertailu ei vie sinua minnekään hyvään. Mieti mielummin mitä haluaisit itse elämässä ja ala ottaa pieniä askelia siihen suuntaan. Ei mikään ole osaltasi ohi.
Itse aloitin opinnot ylo 30-vuotiaana, olin myös ulkomaanvaihdossa, olen myös ollut ulkomanamatkalla erämaassa sen jälkeen kun vammauduin ja ajattelin etten koskaan pysty matkustamaan edes rantalomalle, olen päätynyt vasta keski-iässä omalle ammattialalleni jne... Aina kun uskaltaa siirtyä johonkin uuteen elämänpiiriin, tapaa uusia ihmisiä, ja jokunen uusi ystävä tai rakkaus on sieltä täältä kertynyt minullekin vuosien aikana.
Jos mä olen pystynyt tuohon, mikset sinäkin?
Kuten joku yllä sanoi osuvasti: älä katsele peruutuspeiliin vaan sinne minne ajat, eteenpäin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No itse tässä kohta kolmikymppisenä en kyllä osaa ajatella, että kaikki olisi ohi. Päin vastoin! Mikä on tarkalleen se syy, että koet kaiken olevan ohi? Hyvässä lykyssä sinulla on vielä yli viisikymmentavuotta elinaikaa, joten eikö siinä ajassa luulisi ehtivän kokea yhtä ja toista
Ei ole koulutusta, ei ammattia/tutkintoa eikä työkokemusta. En pärjää koulussa, missään koulussa. Ilman työtä ei ole tarpeeksi rahaa, ilman rahaa ei eletä unelmia. Työelämään ei oteta neljäkymppista vastavalmistunutta jolla ei ole kokemusta mistään.
Ja mitä tulee ystäviin, niin sellaisia on vaikea saada enää tämän ikäisenä.
Ihan ensin on tärkeää katkaista tuo ajatusten kierre. Ajatukset synnyttävät huonoja tuntemuksia ja keho alkaa säestää. Kurja olo, uudet kurjat ajatukset, uudet kurjat tunteet - olet vain kierteessä ja sille voit tehdä jotain. Pyörivästä luupista on ensiksi murtauduttava ulos.
Kirjoita joka päivä ylös mitä ihan pientä olet tehnyt toisin. Vaikka kuinka pientä. Valitse asia jonka teet toisin, vaikka juttu tuntuisikin idioottimaiselta. Ja tarkastele ajatuksiasi kuin ulkopuolinen: jaahas, tämä ajatus tässä taas, mutta älä arvostele, totea vain. Aivosi alkavat vähitellen murtaa kehää. Neuroniverkot alkavat rakentua uudelleen.
Jatka sitkeästi, vaikka päässäsi kaikuisi kaiken turhuus. Jätä tässä kohtaa itsesi rauhaan. Uusia ajatuksia alkaa syntyä. Ennen kaikkea alat vähitellen nähdä ratkaisuja, olkoon nekin vaikka kuinka pieniä ensin.
En olisi uskonut että auttaa, mutta todellakin kannatti kokeilla. Ensin tuntui oudolle luopua toivottomuudesta, johon oli tarrannut kiinni. Toivottomuudesta voi tulla tuttu olotila, johon aivot kehittävät rippuvuuden :)
Mulla sama juttu, vaikka olen ihan eri tilanteessa. Koulutus ja työpaikka löytyy, mutta siihen se sitten jääkin. Ei ole ystäviä eikä parisuhdetta. Harrastukset yksin harrastettavia. Tätä sitten seuraavat 40 vuotta? Tosi kivaa
Mulla on ap. ihan samat fiilikset. Ei sitä ymmärrä sellainen, joka on elänyt sen ns. normaalin nuoruuden.
Vittuako sinne taustapeiliin tuijotat?
Elämä on edessä.