Opiskelemaan sosiaali- ja terveysalalle viiltelyarvet käsivarressa?

Pidä pitkähihaisia paitoja.

Jos ne ovat arpia niin eipä ne sen enempää ihmettelyä ainakaan minussa herätä (eri asia sitten, jos olisi "tuoreita" viiltojälkiä, se voisi vähän nostattaa kulmakarvoja).

Jokaisella meillä on menneisyytensä. Lähinnä saattaisin ajatella että sinulla on ollut varmasti vaikeaa, mutta olet onneksi selviytynyt.

Jos olisit sinut arpiesi kanssa et edes kysyisi tätä täällä. Sinä itse olet oma rajoitteesi. Menneisyys ei määritä tulevaisuuttasi ja jos ammatti-identiteettisi ei riitä asiakkaiden vakuuttamiseen käsivarren yli en tiedä mitä töitä voisit tehdä.

Menneisyytesi voi olla hoitoalalla jopa etu. Hoitoalalla on työkavereina kusipäitä ja niitä tavallisia. Et tarvitse ystäviä ihmisistä jotka tuomitsee arven tai tatuoinnin perusteella. Asiakkaiden kanssa pärjäät varmasti.

Vaikutat oikein sopivalta sosiaalialalle.

Työyhteisöissä voi joutua syrjityksi vaikka mistä syystä.

Muista, että sinulla ei ole mitään velvollisuutta selitellä arpiasi yhtään kenellekään - paitsi toki lapsille voi antaa tuollaisen selityksen kuin olet antanutkin. Teet töitä asiakkaillesi, et työtovereillesi.

Etenkin nuorten parissa työskennellessä tuollaiset "elämänjäljet" voivat olla jopa eduksi.

Hienoa, että olet käsitellyt ongelmakohtiasi terapiassa.

Vierailija kirjoitti:

Pidä pitkähihaisia paitoja.

Sairaanhoidossa tai lasten parissa työskennellessä ei voi pitää aina pitkähihaisia paitoja. Hihat vedettävä välillä ylös jne. Ja kokisin muutenkin elämää rajoittavaksi sen, jos pitäisi aina piilotella, kesät talvet, itseään pitkähihaisissa paidoissa.

Pyydä julkiselta puolelta ihonsiirtoa mielenterveydellisistä syistä ja aloita onnellisempi elämänvaihe. Luokallani oli yksi itsensä viiltelijä. Hänellä oli edelleen jonkinlaista ongelmaa ja me vain näyttelimme, että emme huomaa jälkiä. Todella typerää ja lapsellista meiltäkin! Yritti liikaa miellyttää muita. Aiheutti minussa tästä syystä ärsytystä. Olisi huolehtinut itsestään paremmin! Näkihän sen  päätäpäin, että ei hallinnut kehoaan ja koki itsensä koko ajan rumaksi!  Pieni liikuntaharrastus olisi tuonut kaivattua itseluottamusta ja itsetuntemusta, jotta ei tarvitsisi hakea sitä viiltelystä ja itsensä pureskelusta!

-lähihoitaja, huono sellainen, parantunut hoitajuudesta

Ovatko arvet aivan käsivarressa, vai ranteen alueella, jolloin ne voisi suurimman osan ajasta peittää rannekoruilla/kellolla? Tietenkään se ei hygieniseen toimintaan soveltuisi, mutta päiväkodissa ei niin paljon kuitenkaan ole vaipanvaihtoja ja vastaavia, joissa korut olisi otettava pois. Pitkähihaista paitaa joku ehdotti, mutta kukaan ei jaksaisi lämmitetyissä sisätiloissakaan olla aina pitkähihaisella, saati sitten toukokuun helteillä aurinkoisella pihalla... Onhan niitä meikkejäkin, joilla peitetään jopa tatuointeja, mutta ovat varmaan kalliita ja tuskin peittävän epätasaisuutta.

En usko, että arvista tulee kovin usein puhetta, tai että se olisi suurempi este. Kunhan itse kykenet niiden kanssa elämään niin, etteivät ne haittaa esimerkiksi opiskeluja. Soteopinnoissa ja harjoitteluissa joudut kuitenkin esimerkiksi nostelemaan hihoja laittaaksesi kertakäyttöhanskat, pestäksesi käsiä tai muuta vastaavaa. Harjoittelupaikkojen työasut voivat myös olla lyhythihaisia. Saatat joutua pakolliseen harjoitteluun esimerkiksi vanhainkotiin, jossa saatat joutua asiaa selittelemään dementoituneelle vanhukselle. Jos pystyt olemaan arpiesi kanssa sujut, niin en näe estettä! Ehkä pitäisin kuitenkin arvet piilossa koulutuksen soveltuvuustesteissä, jottei niitä siellä otettaisi puheeksi.

Valmistuin vuosi sitten kätilöksi ja luokallani oli eräs nainen jonka käsivarsissa oli viiltelyjälkiä muistona teini-iästä. Pääosin aina peitossa, mutta jos kuumalla ilmalla ei kärsinyt pitää pitkähihaista niin ne näkyivät. Tiedän, että hän häpesi niitä, mutta kukaan luokastamme ei koskaan maininnut niitä saati tuijottanut. 

Meillä jokaisella on menneisyytemme, tärkeämpää on se mitä olemme nyt :) 

Sosiaali- ja terveysalalle hakeutuvilla ihmisillä on usein jollain tavallaan traumaattinen tausta. Itse olen alalla ja jokaisella kollegalla jonka olen oppinut tuntemaan paremmin on ollut jonkin sortin kivulias tai vinoutunut kuvio lapsuuden perheessä, nuoruudessa tai myöhemmissä ihmissuhteissa. Moni ihminen joka on kärsinyt, tahtoo auttaa muita. Omakin taustani on tällainen. Vaikka arpesi ovat näkyvä merkki siitä että olet kärsinyt, sen ei tarvitse määrittää sinua ihmisenä. Työhaastatteluun laita kuitenkin pitkähihainen paita.

Jos koet itsesi herkäksi ihmiseksi, suosittelen kuitenkin vielä pohtimaan muita mahdollisia aloja. Itse ymmärsin oman herkkyyteni ja syyni hakeutua alalle vasta valmistuttuani, ja joissain työpaikoissa on ollut todella raskasta joko asiakkailta tai työyhteisöstä tulevan henkisen paineen alla. Huonossa työyhteisössä olen kärsinyt ahdistuksesta ja masennuksesta.

Mä opiskelen terkkariksi ja huomasin viime viikolla yhdellä luokkalaisella viiltelyarpia käsissä. Ensin hieman järkyttin(toivottavasti sitä ei huomannut naamastani) mutta sitten ajattelin vain että jokaisella on menneisyys. En usko että vanhat arvet vaikuttavat millään tavalla alalla. Tärkeintä on että itse tiedät että asiat ovat nyt kunnossa. :)

sosionomi kirjoitti:

Sosiaali- ja terveysalalle hakeutuvilla ihmisillä on usein jollain tavallaan traumaattinen tausta. Itse olen alalla ja jokaisella kollegalla jonka olen oppinut tuntemaan paremmin on ollut jonkin sortin kivulias tai vinoutunut kuvio lapsuuden perheessä, nuoruudessa tai myöhemmissä ihmissuhteissa. Moni ihminen joka on kärsinyt, tahtoo auttaa muita. Omakin taustani on tällainen. Vaikka arpesi ovat näkyvä merkki siitä että olet kärsinyt, sen ei tarvitse määrittää sinua ihmisenä. Työhaastatteluun laita kuitenkin pitkähihainen paita.

Jos koet itsesi herkäksi ihmiseksi, suosittelen kuitenkin vielä pohtimaan muita mahdollisia aloja. Itse ymmärsin oman herkkyyteni ja syyni hakeutua alalle vasta valmistuttuani, ja joissain työpaikoissa on ollut todella raskasta joko asiakkailta tai työyhteisöstä tulevan henkisen paineen alla. Huonossa työyhteisössä olen kärsinyt ahdistuksesta ja masennuksesta.

Kiitos tästä, fiksu palaute. Ymmärrän kertomaasi, tuota miksi kyseiselle alalle hakeudutaan ja ymmärrän, että minun pitää miettiä tarkkaan jaksamistani. Toisaalta tämän perusteella en ehkä ihmettele sitä, miksi kerrotaan sosiaali- ja terveysalan työpaikoissa olevan huonoa työilmapiiriä, kerta monien tausta on jotenkin rikkonainen ja jos näitä taustoja ei oo tullut kunnolla käsitelleeksi, niin tuleehan se siellä sitten sosiaalisessa vuorovaikutuksessa ilmi.

Tuosta tuijotuksesta tuli mieleeni:

Tunnustan nolona, että minä joskus saatan olla sellainen, että vähän vahingossa / huomaamattani jään katsomaan joitain ihan hetkeksi tai vilkaisen toisenkin kerran. :-( Huono ja hävettävä ominaisuus, josta pitäisi päästä eroon... Tykään vain hirveästi esim. kahviloissa ja kaupungilla katsella ympärilleni ihan yleisesti ja ehkä tuo ympäristön tarkkailu on vähän ammatin syytäkin, kun siihen kuuluu ympäristön havainnointi.

Tällä viestillä kuitenkin halusin vain kertoa sen, että aina ihmiset ei välttämättä tuijota pahalla, vaikka ilme saattaisi olla vakavakin. Kerran bussissa oli nainen, jolla oli käsivarsissa pahat viiltelyarvet. Niitä oli tosi paljon ja ne oli paksuja, mutta selkeästi vanhoja. Taisin häntäkin hetken tuijottaa vaipuen ajatuksiini. En tiedä, huomasiko hän, toivottavasti ei. Olen kuitenkin pahoillani, jos huomasi ja vaikutin jotenkin paheksuvalta, ei ollut tarkoitus! Siinä katsoessani tuli nimittäin mieleen oma nuoruuteni, jolloin viiltelin myös (minulla tosin ihan lieviä jälkiä vain muutama, joita ei ehkä huomaa, ellei tiedä) ja aloin samalla miettiä omia juttujani ja tän hetkisiä vaikeuksia lapsuuden perheen kesken sekä hiljattain tapahtunutta siskoni mahdollista itsemurhayritystä (ei olla ihan varmoja oliko se sellainen vai oikea onnettomuus). Siinä taisin silloin jumittua tuijottaan sellainen lasinen katse silmissäni vain eteenpäin ja unohdin, että tuijotan sitä naisen kättä koko ajan samalla, kunnes sitten hetken päästä "heräsin" ja tajusin, mitä teen/miltä se vaikuttaa... Tuli surullinen olo tuon naisen puolesta, kun mietin, että hänellä tainnut olla vielä pahempia asioita.

Ihmisillä siis saattaa tulla omatkin tai läheisten kokemukset mieleen ja niiden omat ajatukset vetää ilmeen vakavaksi. Ei välttämättä ole sinusta johtuvaa. <3

Ja itse aiheeseen: minusta vaikutat ainakin tämän viestin perusteella oikein sopivalta alalle ja väitän, ettet ole ainoa lajissasi noissa hommissa (olen itsekin vähän haaveillut alan vaihdosta ja tuo olisi muuten yksi vaihtoehto). Niinkuin jotkut kirjoittaneet, taustasi voi olla jopa etu etenkin nuorten parissa työskennellessä, jos ja kun vain olet nykyään sinut itsesi kanssa. Mielestäni se, että vaikka arvet välillä mietityttäisi ja ihmisten mahdollinen suhtautuminen niihin, niin ei se tarkoita, ettetkö olisi käsitellyt menneisyyttäsi kunnolla (kuten joku väitti edellä). Mun mielestä ihan luonnollista, että asia pohdituttaa ja sitä onkin ihan hyvä miettiä etukäteen. Itse ehkä koittaisin pitää pitkähihaisia silloin kun mahdollista. Jos joskus ei voi pitää, niin sitten antaisin olla. Toki joku voi joskus jotain töksäyttää tai ajatella, mutta ehkä etukäteen pystyt jo valmistautumaan henkisesti sellaisiin tilanteisiin ja hyväksymään sen, että niitä saattaa välillä tulla ja miettimään, miten niissä tilanteissa kannattaa menetellä?

Olen valitettavasti eri mieltä enemmistön kanssa.

Meillä jokaisella on menneisyys, risainenkin sellainen. Kuitenkin lähihoitaja työskentelee ihmisten kanssa, hoidettavien elämän tukena, apuna, kasvattajana jne. Huomio erilaisissa hoitosuhteissa on aina asiakkaassa. Vain asiakkaassa. Kun hoitajana näyttäydyt selkeästi viillellyissä käsissä, huomio siirtyy sinuun. Viiltely kertoo paljon, liikaa ihmisestä hoitajan roolin takana. Ahdistus ym. menneisyydessä on yksityisasia, joka ei kuulu hoitosuhteeseen eikä työpaikalle. Valehdella ei voi ( eikä pahoja viiltelyn jälkiä voi muutoin selittää), eikä niiden oikea syy kuulu potilaalle/asiakkaalle. Lapsille ja nuorille tämä voi myös olla pelottava/ ahdistava asia. Varsinkin pienille lapsille.

Olen itse elänyt rankan nuoruuden ja ymmärrän, että rankka tausta voi myös olla hyödyksi hoitoalalla. Mutta se on oma ”salainen” voimavarani, jonka jaan läheisten, ystävien ja joidenkin työkavereiden kanssa. En oikeastaan koskaan asiakkaiden. Koska työssäni olen heitä varten.

Itse olen psykiatrinen sairaanhoitaja, tehnyt töitä pääasiassa nuorten kanssa jo muutaman vuosiymmenen.

Mulla on myös arpia käsivarressa, lähinnä ranteessa ja olen hoitotyössä. Ei kukaan ole koskaan sanonut mitään, vaikka varmaan joku on joskus jossain huomannut. Työkaveritkaan ei ole sanoneet mitään, vaikka työasut on lyhythihaisia.

Ne on vaan arpia.

Työskentelen sosiaalialalla viiltelyarvet käsivarsissa eikä nämö ole haitanneet työtäni toistaiseksi millään tavalla. Työkaverit ovat kertoneet asiakkaille omia kipeitä kokemuksiaan sopivissa tilanteissa niin, että lapset/nuoret ovat oppineet näistä kertomuksista jotain. Ei ole aiheuttanut lapsissa ja nuorissa ahdistusta eikä pelkoa, vaan arvostusta. Tajuavat, että työntekijät kyllä tietävät mistä puhuvat sen sijaan, että höpöttäisivät lämpimikseen kliseitä.

Ei menneisyys vaikuta jos vain on päässyt omasta menneisyydestään riittävästi eteenpäin.

Vierailija kirjoitti:

Pyydä julkiselta puolelta ihonsiirtoa mielenterveydellisistä syistä ja aloita onnellisempi elämänvaihe. Luokallani oli yksi itsensä viiltelijä. Hänellä oli edelleen jonkinlaista ongelmaa ja me vain näyttelimme, että emme huomaa jälkiä. Todella typerää ja lapsellista meiltäkin! Yritti liikaa miellyttää muita. Aiheutti minussa tästä syystä ärsytystä. Olisi huolehtinut itsestään paremmin! Näkihän sen  päätäpäin, että ei hallinnut kehoaan ja koki itsensä koko ajan rumaksi!  Pieni liikuntaharrastus olisi tuonut kaivattua itseluottamusta ja itsetuntemusta, jotta ei tarvitsisi hakea sitä viiltelystä ja itsensä pureskelusta!

-lähihoitaja, huono sellainen, parantunut hoitajuudesta

Huh...Kaikkia sinne lähihoitajaopintoihin kelpuutetaankin. Viittaan nyt siis sinuun, en tähän luokkakaveriisi.

Sustahan tulisi valmis kirurgi ! - kun tykkäät ja osaat viillellä.

Onko minkälainen lukion spettari ?

Petraa numeroita ja hae lääkikseen !

Näytät siellä viiltelyjälkesi, niin olet ensimmäisten valittujen joukossa niin että heilahtaa !

Tsemppiä.

Vierailija kirjoitti:

Ovatko arvet aivan käsivarressa, vai ranteen alueella, jolloin ne voisi suurimman osan ajasta peittää rannekoruilla/kellolla? Tietenkään se ei hygieniseen toimintaan soveltuisi, mutta päiväkodissa ei niin paljon kuitenkaan ole vaipanvaihtoja ja vastaavia, joissa korut olisi otettava pois. Pitkähihaista paitaa joku ehdotti, mutta kukaan ei jaksaisi lämmitetyissä sisätiloissakaan olla aina pitkähihaisella, saati sitten toukokuun helteillä aurinkoisella pihalla... Onhan niitä meikkejäkin, joilla peitetään jopa tatuointeja, mutta ovat varmaan kalliita ja tuskin peittävän epätasaisuutta.

Pidä pelkkiä hihoja - sillähän se on ratkaistu !

Vierailija kirjoitti:

Mä opiskelen terkkariksi ja huomasin viime viikolla yhdellä luokkalaisella viiltelyarpia käsissä. Ensin hieman järkyttin(toivottavasti sitä ei huomannut naamastani) mutta sitten ajattelin vain että jokaisella on menneisyys. En usko että vanhat arvet vaikuttavat millään tavalla alalla. Tärkeintä on että itse tiedät että asiat ovat nyt kunnossa. :)

Voi sviddu !

Kuka he_vetti alkaa itseään viiltelemään...!!?

Täytyy olla kyllä syvästi sekaisin...

Älkää tehkö arvista tabua vaan olkaa piilottelematta. Ne on osa teidän kehoa.