En osaa enkä haluakaan antaa anteeksi!

Onko anteeksiantaminen sitä, että pääsee asiaan liittyvän pettymyksen yli? Ei ehkä kyllä ihan riitä? Vai?

Äh näitä alapeukuttajia, kun joku pohtii arkaa asiaa :(

Hmm. Luulen, että se on sitä, ettei suhtaudu vihaisesti/katkerasti siihen henkilöön ja asiaan mikä pitäisi antaa anteeksi, vaan tavallaan kohauttaa olkia ja jatkaa matkaa. Oisko se siis suhtautumistapa. Eli et siis hyväksy tai ole hyväksymättä mitään, et vain ole vihainen ja katkera, vaan päästät irti ja jatkat eteenpäin. 

Ehkä voi jopa löytää ymmärrystäkin tälle toiselle ja tuntea sitä kautta myötätuntoa. Sehän tuntuu jo paljon paremmalta kuin katkeruus. 

Vaikka se asia aina sattuisikin kun se muistuu mieleen, ei se ole enää yhtä tuskallista, kun ei tarvitse tuntea vihaa ja katkeruutta.

Anteeksi annetaan rakkaudesta käsin, mutta ei se aina helppoa ole, ei todellakaan. Meillä on ihmisinä taipumus pitää kiinni traumoistamme ja peloistamme, sillä niiden tehtävä evoluution kannalta on ollut pitää meidät hengissä. Kun olemme kokeneet jotain negatiivista, kokemukset jäävät syvälle muistiin, jotta osaisimme jatkossa välttää niitä tilanteita.

Jossakin vaiheessa elämää saattaa kuitenkin käydä niin, että huomaa traumojen ja pelkojen toimivan vain esteenä itsensä puhtaalle toteuttamiselle. Niistä on mahdollista vapautua niin, että säilyttää kokemusten tuomat opit, mutta päästää irti rajoituksista. Anteeksianto hyödyttää eniten sitä, joka antaa anteeksi. Erään viisaan sanonnan mukaan katkeruus on kuin joisi itse myrkkyä, ja odottaisi muiden sairastuvan.

Anteeksi annettavaa asiaa tai tekoa ei varsinaisesti tarvitse hyväksyä, eikä anteeksianto sitä tarkoitakaan. Sehän kääntyisi itseään vastaan, kun sitä voisi käyttää väärien tekojensa oikeutukseksi. On kuitenkin mahdollista antaa anteeksi rakkaudesta käsin, kun ymmärtää tämän: Sinä et ole kävellyt vihasi kohteen kengissä. On hyvin todennäköistä, että hän on jäänyt itse elämässään niin suuresti vaille rakkautta, että hän ei tiedä mistään muusta. Tätä asiaa on paljon myös tutkittu: Esimerkiksi hyväksikäyttäjät ovat usein joutuneet lapsena itse samanlaisten tekojen kohteeksi. He ovat eläneet rakkaudettomassa ympäristössä, ja kun eivät muusta tiedä, laittavat sitten tämän tuhoisan perinnön myös eteenpäin.

Anteeksianto on tie muutokseen. Jos ja kun pystymme suhtautumaan rakkaudellisesti myös pahimpiin murhaajiin, pystymme parantamaan nämä kauan jatkuneet negatiivisten tekojen kierteet ja muutamme siten kaikkien meidän tulevaisuutta. Anteeksianto ei kuitenkaan tarkoita myöskään sitä, että teot pitäisi vain unohtaa ja painaa villaisella. Teoilla on seurauksensa tässä fyysisessä maailmassa. MUTTA, jos pystymme parantamaan syyn eli rakkaudettomuuden, lopulta se näkyy myös seurauksissa, eli pahat teot vähenevät.

Tsemppiä sinulle tämän asian kanssa! On hienoa, että pystyt näkemään tämän asian itsessäsi rehellisesti ja tutkailet sitä avoimesti.

Niin kuin isä meidän rukouksessa sanotaan: "ja anna meille meidän syntimme anteeksi niin kuin mekin anteeksi annamme niille jotka ovat meitä vastaan rikkoneet" eli siis täytyy antaa muille anteeksi niin kuin Jumala antaa meille anteeksi kun teemme pahoja asioita.

Vierailija kirjoitti:

Hmm. Luulen, että se on sitä, ettei suhtaudu vihaisesti/katkerasti siihen henkilöön ja asiaan mikä pitäisi antaa anteeksi, vaan tavallaan kohauttaa olkia ja jatkaa matkaa. Oisko se siis suhtautumistapa. Eli et siis hyväksy tai ole hyväksymättä mitään, et vain ole vihainen ja katkera, vaan päästät irti ja jatkat eteenpäin. 

Ehkä voi jopa löytää ymmärrystäkin tälle toiselle ja tuntea sitä kautta myötätuntoa. Sehän tuntuu jo paljon paremmalta kuin katkeruus. 

Vaikka se asia aina sattuisikin kun se muistuu mieleen, ei se ole enää yhtä tuskallista, kun ei tarvitse tuntea vihaa ja katkeruutta.

Ilmeisesti se on suhtautumistapa, niin ainakin kaikki Facebookissa kiertävät mietelauseet niin julistavat. Annetaan ymmärtää, että se on vain jonkinlainen päätös antaa anteeksi? Mutta entä jos tuntee vihaa? Eihän sitä tunnetta voi kumota päätöksellä! Olisikin niin helppo vaikkapa todeta se älytön seurustelusuhde nuoruuden hölmöilyksi ja antaa itselleni anteeksi , mutta kun ajatuskin siitä saa yhä vereni kiehumaan! Voinhan toki nyt sanoa, että annan itselleni anteeksi, mutta ei se sanominen muuta sitä tunnetta! Ap

Vierailija kirjoitti:

Anteeksi annetaan rakkaudesta käsin, mutta ei se aina helppoa ole, ei todellakaan. Meillä on ihmisinä taipumus pitää kiinni traumoistamme ja peloistamme, sillä niiden tehtävä evoluution kannalta on ollut pitää meidät hengissä. Kun olemme kokeneet jotain negatiivista, kokemukset jäävät syvälle muistiin, jotta osaisimme jatkossa välttää niitä tilanteita.

Jossakin vaiheessa elämää saattaa kuitenkin käydä niin, että huomaa traumojen ja pelkojen toimivan vain esteenä itsensä puhtaalle toteuttamiselle. Niistä on mahdollista vapautua niin, että säilyttää kokemusten tuomat opit, mutta päästää irti rajoituksista. Anteeksianto hyödyttää eniten sitä, joka antaa anteeksi. Erään viisaan sanonnan mukaan katkeruus on kuin joisi itse myrkkyä, ja odottaisi muiden sairastuvan.

Anteeksi annettavaa asiaa tai tekoa ei varsinaisesti tarvitse hyväksyä, eikä anteeksianto sitä tarkoitakaan. Sehän kääntyisi itseään vastaan, kun sitä voisi käyttää väärien tekojensa oikeutukseksi. On kuitenkin mahdollista antaa anteeksi rakkaudesta käsin, kun ymmärtää tämän: Sinä et ole kävellyt vihasi kohteen kengissä. On hyvin todennäköistä, että hän on jäänyt itse elämässään niin suuresti vaille rakkautta, että hän ei tiedä mistään muusta. Tätä asiaa on paljon myös tutkittu: Esimerkiksi hyväksikäyttäjät ovat usein joutuneet lapsena itse samanlaisten tekojen kohteeksi. He ovat eläneet rakkaudettomassa ympäristössä, ja kun eivät muusta tiedä, laittavat sitten tämän tuhoisan perinnön myös eteenpäin.

Anteeksianto on tie muutokseen. Jos ja kun pystymme suhtautumaan rakkaudellisesti myös pahimpiin murhaajiin, pystymme parantamaan nämä kauan jatkuneet negatiivisten tekojen kierteet ja muutamme siten kaikkien meidän tulevaisuutta. Anteeksianto ei kuitenkaan tarkoita myöskään sitä, että teot pitäisi vain unohtaa ja painaa villaisella. Teoilla on seurauksensa tässä fyysisessä maailmassa. MUTTA, jos pystymme parantamaan syyn eli rakkaudettomuuden, lopulta se näkyy myös seurauksissa, eli pahat teot vähenevät.

Tsemppiä sinulle tämän asian kanssa! On hienoa, että pystyt näkemään tämän asian itsessäsi rehellisesti ja tutkailet sitä avoimesti.

Onpa hienosti oivallettu. Olen samaa mieltä, vaikka anteeksiantoon vaadittu rakkaus onkin minulle osin haave vain. (en ole ap)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hmm. Luulen, että se on sitä, ettei suhtaudu vihaisesti/katkerasti siihen henkilöön ja asiaan mikä pitäisi antaa anteeksi, vaan tavallaan kohauttaa olkia ja jatkaa matkaa. Oisko se siis suhtautumistapa. Eli et siis hyväksy tai ole hyväksymättä mitään, et vain ole vihainen ja katkera, vaan päästät irti ja jatkat eteenpäin. 

Ehkä voi jopa löytää ymmärrystäkin tälle toiselle ja tuntea sitä kautta myötätuntoa. Sehän tuntuu jo paljon paremmalta kuin katkeruus. 

Vaikka se asia aina sattuisikin kun se muistuu mieleen, ei se ole enää yhtä tuskallista, kun ei tarvitse tuntea vihaa ja katkeruutta.

Ilmeisesti se on suhtautumistapa, niin ainakin kaikki Facebookissa kiertävät mietelauseet niin julistavat. Annetaan ymmärtää, että se on vain jonkinlainen päätös antaa anteeksi? Mutta entä jos tuntee vihaa? Eihän sitä tunnetta voi kumota päätöksellä! Olisikin niin helppo vaikkapa todeta se älytön seurustelusuhde nuoruuden hölmöilyksi ja antaa itselleni anteeksi , mutta kun ajatuskin siitä saa yhä vereni kiehumaan! Voinhan toki nyt sanoa, että annan itselleni anteeksi, mutta ei se sanominen muuta sitä tunnetta! Ap

Minusta ainakin tuo kuulostaa kovin pinnalliselta eikä auta ainakaan itseä.

Anteeksi antaminen tarkoittaa asian hyväksymistä. Minä en hyväksy monia asioita, jotka ovat osalleni tulleet, ja sain rauhan vasta sitten, kun ymmärsin, että minun ei ole pakko antaa anteeksi, jos en halua ja pysty.

Nelonen kirjoitti hienosti, vaikka en vastausta siitä saanutkaan! Uskonnon kautta en voi/halua asiaa pohtia, koska olen "voissa paistettu pakana".

En muuten ole mitenkään katkera ja pitkävihainen luonteeltani. Päinvastoin, en juuri märehdi mennenteitä enkä oikeastaan osaa edes suuttua (paitsi miehelleni). Totesinkin, että anteeksiantamattomuus itseni kohdalla kohdistuu vain itseeni (se suhde...) ja mieheni hölmöilyihin. Ja niiden myötä siis mietin yleisellä tasolla, miten ihmiset oikein osaavat antaa anteeksi. Oman ehdottomuuteni olen tiedostanut ja hyväksynyt, mutta olisi kiva kuulla miten joku on onnistunut antamaan anteeksi jonkun "merkittävän" asian. Ap

Vierailija kirjoitti:

Hmm. Luulen, että se on sitä, ettei suhtaudu vihaisesti/katkerasti siihen henkilöön ja asiaan mikä pitäisi antaa anteeksi, vaan tavallaan kohauttaa olkia ja jatkaa matkaa. Oisko se siis suhtautumistapa. Eli et siis hyväksy tai ole hyväksymättä mitään, et vain ole vihainen ja katkera, vaan päästät irti ja jatkat eteenpäin. 

Ehkä voi jopa löytää ymmärrystäkin tälle toiselle ja tuntea sitä kautta myötätuntoa. Sehän tuntuu jo paljon paremmalta kuin katkeruus. 

Vaikka se asia aina sattuisikin kun se muistuu mieleen, ei se ole enää yhtä tuskallista, kun ei tarvitse tuntea vihaa ja katkeruutta.

Samaa mieltä. Itse olin pitkään sitä mieltä etten pysty antamaan anteeksi läheiseni väkivaltaista käytöstä, en koskaan. Sitten tulin pisteeseen että huomasin olevani tuon kokemuksen vanki, katkera,vihainen, olin uhri ja jatkoin sitä uhrina olemista vihaamalla kyseistä ihmistä. Yhtäkkiä koin tunteen, että annoin henkilölle anteeksi. Säikähdin sitä ihan, että en voi tuntea näin, minun on vihattava häntä. Mutta vihatessani tunsin, että hänellä on valta ja minä olen uhri.. en voi kuvailla sitä hetkeä tarkemmin, mitä tapahtui. Mutta yhtäkkiä vain huomasin antaneeni anteeksi.

Kuuntele The Moody Bluesin The Balance. Siinä biisissä on oikeastaan yksinkertaisesti kiteytetty tuo koko prosessi, miten ja miksi jonkin asian voi antaa anteeksi. Kannattaa lukea sanat mutta kuunnella myös.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hmm. Luulen, että se on sitä, ettei suhtaudu vihaisesti/katkerasti siihen henkilöön ja asiaan mikä pitäisi antaa anteeksi, vaan tavallaan kohauttaa olkia ja jatkaa matkaa. Oisko se siis suhtautumistapa. Eli et siis hyväksy tai ole hyväksymättä mitään, et vain ole vihainen ja katkera, vaan päästät irti ja jatkat eteenpäin. 

Ehkä voi jopa löytää ymmärrystäkin tälle toiselle ja tuntea sitä kautta myötätuntoa. Sehän tuntuu jo paljon paremmalta kuin katkeruus. 

Vaikka se asia aina sattuisikin kun se muistuu mieleen, ei se ole enää yhtä tuskallista, kun ei tarvitse tuntea vihaa ja katkeruutta.

Samaa mieltä. Itse olin pitkään sitä mieltä etten pysty antamaan anteeksi läheiseni väkivaltaista käytöstä, en koskaan. Sitten tulin pisteeseen että huomasin olevani tuon kokemuksen vanki, katkera,vihainen, olin uhri ja jatkoin sitä uhrina olemista vihaamalla kyseistä ihmistä. Yhtäkkiä koin tunteen, että annoin henkilölle anteeksi. Säikähdin sitä ihan, että en voi tuntea näin, minun on vihattava häntä. Mutta vihatessani tunsin, että hänellä on valta ja minä olen uhri.. en voi kuvailla sitä hetkeä tarkemmin, mitä tapahtui. Mutta yhtäkkiä vain huomasin antaneeni anteeksi.

jatkan vielä: vaikka annoin anteeksi, se ei kuitenkaan tarkoita että olen tuon väkivaltaisen ihmisen kanssa missään muissa kuin pakollisissa tekemisissä. Itseni vuoksi annoin anteeksi hänelle, mutta en silti aio palata hänen läheisekseen ja minulla on rauha näin.

Mä käsitän anteeksiantamisen niin, että päästän irti vihasta ja kiukusta ja katkeruudesta, ja jatkan eteenpäin puhtaana. Ei se tarkoita, että mun pitäisi hyväksyä paha käytös tai paha ihminen, ei mun tarvitse olla sellaisten kanssa tekemisissä. Mutta itseni takia mä haluan lopettaa asian vatvomisen ja vihan tunteen. Haluan päästää irti ikävistä tunteista ja ottaa uuden päivän vastaan positiivisesti, en muistellen jatkuvasti menneitä ikäviä asioita. Niitä ei voi kuitenkaan enää muuttaa, on siis aivan sama päästää niistä irti.

Anteeksi antaminen on sitä että päästää vangin vapaaksi ja huomaa, että vanki olit sinä itse.

Kenenkään ei ole pakko antaa anteeksi. Etenkin silloin, mikäli paine anteeksiantoon tulee ulkopuolisilta, saattaa se itse asiassa vaikeuttaa anteeksi antamisen prosessia ja jopa tehdä sen mahdottomaksi. Latteudet, kuten "sinun tulee antaa menneet anteeksi" ja "vasta anteeksi antamisen jälkeen pystyt jatkamaan elämääsi" viittaavat siihen, että anteeksiantoon kykenemätön on huono ja vajavainen ihminen. Anteeksi ei pysty antamaan sormia napsauttamalla - eikä toisten ihmisten mieliksi - vaan prosessiin sisältyy myös vihan, kivun ja katkeruuden käsittelyä. Tämä unohtuu usein heiltä, jotka hurskastelevat anteeksi antamisen välttämättömyydellä.

Olen itse antanut itselleni luvan olla antamatta anteeksi heille, jotka ovat minua satuttaneet. Tämä lupaus itselleni on nopeuttanut toipumistani huomattavasti ja olen pystynyt päästämään irti menneistä, kun ajatukseni eivät koko ajan askartele niiden kimpussa, tyyliin "pitäisi jo tämäkin antaa anteeksi". Anteeksi antamisen sijaan käytänkin ilmaisua "irti päästäminen", koska se on huomattavasti vähemmän arvolatautunut ja muutenkin mielestäni positiivisempi termi. Lopputulos on kuitenkin sama: sovinto menneisyyden kanssa ja katse taas tulevaisuutta kohden.

Vierailija kirjoitti:

Mä käsitän anteeksiantamisen niin, että päästän irti vihasta ja kiukusta ja katkeruudesta, ja jatkan eteenpäin puhtaana. Ei se tarkoita, että mun pitäisi hyväksyä paha käytös tai paha ihminen, ei mun tarvitse olla sellaisten kanssa tekemisissä. Mutta itseni takia mä haluan lopettaa asian vatvomisen ja vihan tunteen. Haluan päästää irti ikävistä tunteista ja ottaa uuden päivän vastaan positiivisesti, en muistellen jatkuvasti menneitä ikäviä asioita. Niitä ei voi kuitenkaan enää muuttaa, on siis aivan sama päästää niistä irti.

Tottakai mäkin haluaisin jättää asiat taakseni mutta kun en vaan pysty! En millään. Mä jopa ymmärrän niitä ihmisiä ja niiden motiiveja, paremmin kuin ne itsekään ymmärtävät, siis näen just tämän kaltoinkohdeltu jakaa kokemaansa eteenpäin -kuvion, mutta ei siitäkään oo mulle mitään apua. Ehkä siitä olisi jos saisin muilta ihmisiltä jotain tukea omille tunteille mut kun ei oo ketään jolta saisi.

Ei ap

Tämä ei ehkä ole kovin hyvä esimerkki, mutta jätin aikoinaan pitkäaikaisen ystäväni, joka käytti minua hyväkseen rahallisesti ja "terapeuttina",  syyllisti ja haukkui minua jos yritin ottaa etäisyyttä ja uhkasi usein itsemurhalla. Lopulta ahdistuin niin rankasti, että en osannut enää muuta kuin jättää hänet kokonaan, vaikka tunsinkin siitä syyllisyyttä. Tunsin myös suurta vihaa häntä kohtaan, mutta pyrin jatkuvasti mielessäni antamaan hänelle anteeksi. Nyt vuosia myöhemmin huomaan, että olen tästä ihmissuhteesta oppinut paljon ja  kaikki hankaluudet muiden ihmisten kanssa ovat olleet tuohon ihmissuhteeseen verrattuna melkeinpä helppoja, enkä niin ollen tunne enää mitään vihaa häntä kohtaan, vaikka ehkä kuitenkin pelkoa.

No se on pitkällinen prosessi. Tekoja ei tarvitse hyväksyä. Tulee kuitenkin mieleen, kuten itsekin sanoit, että sinun ap tulisi antaa anteeksi itsellesi. Sillä miehellä mitään väliä, se on kaukana menneisyydessä.

Eli mieti miten puhut itsellesi. Haukutko, lannistatko, sanotko että olet ollut tyhmä jne, syyllistätkö itseäsi. Opettele puhumaan itsellesi kauniisti, hyväksy että kukaan meistä ei ole täydellinen. Olemme virheellisiä ihmisiä.

Jos se ei onnistu omin voimin, hakeudu terapiaan.

Minulla itselläni auttoi se, että hyväksyin tapahtuneen ja jatkoin eteenpäin. Kaikesta oppii. Joskus kantapään kautta, ja sitä on elämä, ja itselläni se ei ole ollut helppo.

Vierailija kirjoitti:

Tämä ei ehkä ole kovin hyvä esimerkki, mutta jätin aikoinaan pitkäaikaisen ystäväni, joka käytti minua hyväkseen rahallisesti ja "terapeuttina",  syyllisti ja haukkui minua jos yritin ottaa etäisyyttä ja uhkasi usein itsemurhalla. Lopulta ahdistuin niin rankasti, että en osannut enää muuta kuin jättää hänet kokonaan, vaikka tunsinkin siitä syyllisyyttä. Tunsin myös suurta vihaa häntä kohtaan, mutta pyrin jatkuvasti mielessäni antamaan hänelle anteeksi. Nyt vuosia myöhemmin huomaan, että olen tästä ihmissuhteesta oppinut paljon ja  kaikki hankaluudet muiden ihmisten kanssa ovat olleet tuohon ihmissuhteeseen verrattuna melkeinpä helppoja, enkä niin ollen tunne enää mitään vihaa häntä kohtaan, vaikka ehkä kuitenkin pelkoa.

Olet oikeassa, tuo on huono esimerkki.