Saako syöpäsairaasta erota?

Kyllä saat kuule tehdä mitä haluat. Sairas tai ei, itse haluaisin että vierelläni pysytään rakkaudesta.

Muistatko vihkivalan

Tietysti voi erota. Jokainen on vapaa elämään elämäänsä niin kuin tahtoo. Jos et rakasta puolisoasi, niin eroat.

Itsekästähän se olisi. Liioittelet vaivannäköäsi. Jos noin kauan on sairastanut, on välillä ollut parempia jaksoja.

Jos on mennyt avioon, niin pitää kestää hyvät ja huonot ajat,.kestivätpä ne kauan tai vähän.

Voisi ajatella kohtuullisiksi eron syiksi hulluutta, joloin toinen voi aiheuttaa vaaraa itselle tai pertämistä, joka osoittaa, että toonen ei sitoudu liittoon (ja voi tuoda tauteja).

Tuollaisen pitkäaikaissairaan rinnalla olisi kyllä reilua pysyä.

Simple, Ei!

Oletko hänelle katkera sairaudesta?

Saa, mutta onko se todella sitä mitä haluat. Kannattaisiko ensiksi pitää vaikka oma loma ja ladata akkuja? 20 vuotta on pitkä aika, mutta onko ennuste mikä? Miten teillä pyörii varsinainen parisuhde? Onko vielä seksiä, yhteisiä tekemisiä, jotka eivät liity sairauteen? Omalla miehelläni oli sydänsairaus, olihan se raskasta vaikkakin sitä raskasta aikaa oli loppuviimeksi aika lyhyt aika. En olisi silti mitenkään kyennyt eroamaan ja antaa hänen kuolla yksin.

En osaa sanoa.

Mun miehellä on pitkäaikasisairaus joka pahimmissa vaiheissa on tehnyt normaalista kotielämästä mahdotonta, kun toinen on lähes toimintakyvytön. Hyvinä kausina sairautta ei hirveästi muista, toki lääkitys ja kontrollit on silloinkin muistettava, mutta ei siis arkeen vaikuta.

Päävastuu aika monesta asiasta on mulla ja onhan se välillä ollut tosi rankkaa. Sairaus (tai perusluonne) vaikuttaa myös niin, ettei mies oikein osaa olla empaattinen tilanteissa, joissa mulla on vaikeaa, se meinaa välillä tehdä katkeraksi kun itse tukee toista aina eikä koe saavansa samaa takaisin.

Mutta, rakastan miestäni ja viihdyn hänen kanssaan, meillä on ihanat lapset ja hyvä elämä. Kukaan ei ole täydellinen. Mä olen pyrkinyt vähentämään omaa kuormaani laskemalla odotuksiani miehen  jaksamisen (ja sen mun tukena olemisen) suhteen, jolloin ei tule niin paljoa pettymyksiä ja osaa iloita niistä hyvistä asioista joita on.

Turhapa siinä muiden on alkaa neuvoa kuinka tehdä tilanteessa kun ei ole sitä 20 vuotta sairaan vierellä elänyt. Monet täällä jättää miehensä jo ensimmäisen kinan takia tai kipinän kaikottua. Voimia, oli päätös mikä vaan, ei varmasti ole helppoa.

Äitini sairastaa syöpää. Syöpään sairastuneet tarvitsevat todella todella paljon tukea. Jos eroat niin sun vaimolla alkaa iso alamäki.

Jos isäni eroaisi äidistäni tässä vaiheessa kun äidillä menee tosi surkeasti niin katkaisisin välini isääni. Mun äiti ei kestäisi mitenkään eroa. Se hidastaisi syövästä parantumista.

T. 17v

Kylläpäs täällä nyt syyllistetään ap:ta. Monen on varmasti vaikeaa kuvitella itseään ap:n tilanteeseen. Syöpä, kuten mikä tahansa muukin vakava sairaus tai vamma vaikuttaa pitkällä tähtäimellä parisuhteeseen.

Olen itse vielä aika nuori, alle kouluikäisten lasten äiti ja mieheni on sairastanut jo useamman vuoden elämäämme huomattavasti rajoittavaa sairautta. En missään vaiheessa ole ajatellut eroa, mutta joinain väsyneinä hetkinä minulla on käynyt mielessä jotain vielä pahempaa ja tuomittavampaa; eli syrjähyppy. En tietenkään ole toteuttanut sitä, mutta en myöskään lähtisi ensimmäisenä tuomitsemaan samassa elämäntilanteessani olevaa ihmistä, joka sortuisi avioliiton ulkopuoliseen suhteeseen.

Mitä syöpää voi sairastaa 20 vuotta ja so on? Miten elämnne on syöpä märitelyt. Uskon, että raskasta on.

Vierailija kirjoitti:

Itsekästähän se olisi. Liioittelet vaivannäköäsi. Jos noin kauan on sairastanut, on välillä ollut parempia jaksoja.

En AP:n tilanteesta tiedä enkä itse kysymykseen ota kantaa, mutta yleisellä tasolla: parempia jaksoja varmasti kyllä, mutta jo ensimmäisten hoitojen jälkeen ihminen ja koko elämä samalla voivat muuttua pysyvästi. Esimerkiksi työkyky on voinut mennä ja sen vuoksi elämisestä on tullut yhtä kituuttamista, saattaa olla että jaksaminen on vähäistä, kenties seksielämä on loppunut, tarvitsee apuvälineitä jotka vaikuttavat arkeen ja tekemisiin, persoonallisuus on muuttunut (joko ihan fyysisten syiden vuoksi esim. aivosyövän myötä tai sitten katkeroitumista, masennusta ynnä muuta), ei pysty tekemään pieniäkään kotiaskareita...

Vierailija kirjoitti:

Kylläpäs täällä nyt syyllistetään ap:ta. Monen on varmasti vaikeaa kuvitella itseään ap:n tilanteeseen. Syöpä, kuten mikä tahansa muukin vakava sairaus tai vamma vaikuttaa pitkällä tähtäimellä parisuhteeseen.

Olen itse vielä aika nuori, alle kouluikäisten lasten äiti ja mieheni on sairastanut jo useamman vuoden elämäämme huomattavasti rajoittavaa sairautta. En missään vaiheessa ole ajatellut eroa, mutta joinain väsyneinä hetkinä minulla on käynyt mielessä jotain vielä pahempaa ja tuomittavampaa; eli syrjähyppy. En tietenkään ole toteuttanut sitä, mutta en myöskään lähtisi ensimmäisenä tuomitsemaan samassa elämäntilanteessani olevaa ihmistä, joka sortuisi avioliiton ulkopuoliseen suhteeseen.

Sama. On riittävän raskasta terveen ihmisen elää sairaan, kenties kuolevan, rinnalla. Tilanne voi jatkua vuosikausia ja seksielämä on loppunut. Kumpi on sitten pahempi, jättää toinen kokonaan yksin vai se syrjähyppy. Ei terve ihminen loputtomasti ilmankaan jaksa kärvistellä vain toista varten eläen.

Vierailija kirjoitti:

Äitini sairastaa syöpää. Syöpään sairastuneet tarvitsevat todella todella paljon tukea. Jos eroat niin sun vaimolla alkaa iso alamäki.

Jos isäni eroaisi äidistäni tässä vaiheessa kun äidillä menee tosi surkeasti niin katkaisisin välini isääni. Mun äiti ei kestäisi mitenkään eroa. Se hidastaisi syövästä parantumista.

T. 17v

Oliko äitisi siis sairastanut syöpää jo 3 vuotta, kun sai sinut? Aika riskiä tulla raskaaksi syöpähoitojen aikaan :/