Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Kertokaa suurin elämänkriisinne josta selvisitte
Surullinen
18.07.2016 |
Erosin puoli vuotta sitten miehestä joka hakkasi minua ja petti. Nyt puoli vuotta mennyt ja edelleen kauhea ikävä. Vauvamme oli 7kk kun tämä tapahtui ja eron jälkeen en ole kuullut hänestä muuta kuin että aloitti uuden suhteen ja on onnellinen. Vieläkin mietin päivittäin ja ikävöin häntä. Muuten hän oli mahtava ihminen ja kaikkea mitä olen halunnut. Hän jäi hänen äitinsä ja siskoni olivat elämäni tärkeimmät ihmiset ja nyt mennyt välit kaikkiin. Tukiverkkoa ei ole ja kaikki kaveritkin jättäneet. Haluaisin perheen kavereita ja poikaystävän mutta nyt kesä mennyt oikeastaan vauvan kanssa kaupungissa yksin kävellen kellään puhumatta :( En ymmärrä miten löytäisin ketään kaveria tai miestä joka ei pettäisi hakkaisi ja olisi vielä ok näköinenkin. Olen niin yksinäinen.
T. 21v aloittaja.
Kertokaa omia tarinoitanne
Kommentit (120)
Pettävä ja hakkaava mies ja KAIPAAT häntä? Huhhuh. Ero tuosta elukasta oli elämäsi lottovoitto. Miksi välit siskoosi ovat menneet?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Narsistisesta alkoholisoituneesta äidistä, selvisin mutta töitä traumojen parissa on vielä, todennäköisesti lopun elämää.
Veljeni ei selvinnyt yhtä hyvin ja elääkin kieroutuneen äitini peilisalissa itsekkin alkoholisoituneena. Jouduin hylkäämään molemmat pelastaakseeni itseni ja oman lapseni.
Työpaikkakiusaamisesta. Potkut olivat lottovoitto, vaikka siltä ei silloin tuntunutkaan.
Rankkoja juttuja.
Eli ei minulla sitten ollutkaan pahoja kriisejä.
(tai niistä on jo niin kauan, että olen täysin toipunut)
Jokaiselle voimia!
💖
Ajatellaan itsestämme hyvää, päivä kerrallaan...
"Tämä päivä on juuri sinua varten"
Kun tajusin naisesta kaipaavan vain pillua ja poskihoitoa.Ennen tämän tajuamista olin ollut lassukka suhteissa ja palvellut naista.Nykyään elän itselleni ja rakastelen sinkkuna niin paljon kun harrastuksiltani ehdin.Älkää miehet tuhlatko ainutlaatuista elämäänne naisten kanssa seurusteluun.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Koulukiusaamisesta, hullusta, alkoholistiäidistä, kehitysvammaisen lapsen saamisesta lähes teininä, kihlatun kuolemasta ja omista vakavista mielenterveysongelmista.
Ei aina mennyt kovin hyvin, mutta nykyään elämä hymyilee. Ainakin ajoittain.
Aloittaja täällä! Kuulostaapa oma ongelmani pieneltä noihin verrattuna mutta itselle tuntuu suurelta :/
En tiedä miksi kaipaan. Hän oli hyvän näköinen, hauskaa seuraa. Aina oli tekemistä hänen kanssaan. Mulla varmaankin joku pakkomielle hänestä. Tiesin että jos erotaan mulle jää kauhea ikävä ja olen yksinäinen. Niin kävi :( Enkä usko että kukaan ikäiseni poika kiinnostuu yksinhuoltajasta eikä ole näkynyt kiinnostavankaan.
Siskon kanssa meni välit koska hän suuttui ihan älyttömästä asiasta. "Tyyliin meneppäs nyt siitä edestä" ja haukkui minut että kaikki vihaavat minua ja että ei olla enää tekemisissä.
Tää puolivuotta kun oltu yksin, olen yrittänyt etsiä kavereita mutta heillä aina jotain muuta niin olen vaan miettinyt kun puoli vuotta sitten olin onnekseni poikaystävän ja vauvan kanssa. Nyt on näin että päivästä toiseen samaa. Kotona ja sitten vauvan kanssa yksin kävelemään ja puistoon istumaan. Joka päivä samaa ja koulun alkuunkin kuukausia
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sain potkut, potkuja seuraavana päivänä sain kuulla että isällä on syöpä ja hän kuoli siitä neljän viikon kuluttua. Elin 2 kk kuin sumussa, kävin psykologin juttusilla ja yritin vain selvitä. Mies ja lapset pitivät pinnalla... 2 kk työttömyyden ja isän hautajaisten jälkeen tuli tunne että työ olisi parasta terapiaa, seinät kotona alkoivat kaatua päälle ja oli ihan liikaa aikaa murehtia asioita. Ehdin olla 3kk työttömänä kun sain hyvän työpaikan ja elämä asettui uomiinsa. Isää toki kaipasin ja kaipaan edelleen 1,5v tapahtuneesta mutta se 2 kk ajanjakso elämästä on kyllä pahinta painajaista enkä toivottavasti koe moista enää 🙁
Jos kerran kaupungissa asut niin eikös siellä nyt ole vaikka kuinka paljon vauvauinteja ja muita äiti-lapsikerhoja minne voi mennä? Usein ovat ilmaisia. Sieltä saa seuraa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pari vuotta sitten olin aika pohjalla. Parin kuukauden aikana kerkesi tapahtua: ensin olin onnettomuudessa ja käteni murtui todella pahasti enkä voinut enää jatkaa rakastamani alan opiskelua (todella fyysinen ala). Olin monta kuukautta saikulla ja silloin jo alkoi taloudelliset ongelmat, kun Kela ei oikein tiennyt mitä minulle pitää maksaa, kun olin työtä tekevä opiskelija sairauslomalla.
Sitten ehkäisy petti. Tulin raskaaksi silloiselle poikaystävälle, joka sitten jätti viestillä. Se oli ehkä elämäni ankein päivä, koska raskaus tavallaan "hävetti" ja sitten se ainoa tuki lähti pois. Päädyin aborttiin, koska olin nuori ja en olisi vain selvinnyt.
Sen jälkeen tuli totaalinen uupuminen. Rahat oli loppu eikä enää kiinnostanut. Laskuja kertyi, ei ollut rahaa. Kävin sossussakin hakemassa apua, mutta en sitä saanut. Ulosotto ja velkaa jota vieläkin maksellaan.
Mutta selvisin. Halusin todella silloin tappaa itseni, mutta en tappanut. Nyt teen työtä josta pidän tosi paljon ja velkakin on pian maksettu :)
Pikkusiskon itsemurha
Avioero
Isän syöpä (onneksi kuitenkin selvisi)
Nämä kaikki 4 vuoden sisällä.
Tästä ajanjaksosta on aikaa jo lähes 15 vuotta, olin tapahtumien aikaan 21-25v. Pari ensimmäisttä vuotta meni sumussa. Sen jälkeen alkoi elämä normalisoitumaan ja nyt olen perusonnellinen ja tasapainoinen. Uusi aviomies ja pari yhteistä lastakin löytyy :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Esikoinen todettiin kuolleeksi kaksi päivää ennen laskettua aikaa. Meillä oli lemmikkejä, joita oli pakko hoitaa. Se tapahtui konemaisesti. Onneksi oli edes ne, etten jäänyt sängyn pohjalle. 2kk kuluttua aloin ryhdistäytyä ja aloitin uudistusprojektin. Puoli vuotta myöhemmin tulin uudelleen raskaaksi. Nyt yhteensä kolme elävää lasta.
Rehellisesti myyty asunto, joka johti oikeudenkäynteihin. Rahaa paloi parikymmentä tuhatta ja taistelen edelleen siitä saadun paniikkihäiriön kanssa. 3 vuotta nukkumattomia öitä miettien raha-asioita ei ollut herkkua.
Huh, alkoipas pumppu hakkaamaan jo tämän kirjoittaminen ja silmät vuotamaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ulkomaille muutto rahattomana ja masentuneena, manipuloivan ja kiusaavan sukulaisen luo (en ollut tietoinen näistä piirteistä ennen kuin muutin). Avioliitto miehen kanssa jota en rakastanut, raskas ero, köyhyys, siihen heti perään isoäitini kuolema ja isäni kuolema seuraavana vuonna, heti sen jälkeen ero väkivaltaisesta alkoholistimiesystävästä (taas kerran pahat asiat tulivat myöhässä tai en olisi sitoutunut). Nyt olen onnellisesti uudessa avioliitossa ja raskaana, mutta jonkinlainen kriisi tämäkin on kun kaikki kävi hyvin nopeasti. Pääasia kuitenkin ettei enää tarvitse elää väkivallan kanssa, alistettuna, kiusattuna tai läheisten kuolemien jälkeisessä akuutissa suruvaiheessa. On vielä vähän outo olla kun kaikki onkin hyvin!
Niin ja ikää on 31v.
Vierailija kirjoitti:
Kun tajusin naisesta kaipaavan vain pillua ja poskihoitoa.Ennen tämän tajuamista olin ollut lassukka suhteissa ja palvellut naista.Nykyään elän itselleni ja rakastelen sinkkuna niin paljon kun harrastuksiltani ehdin.Älkää miehet tuhlatko ainutlaatuista elämäänne naisten kanssa seurusteluun.
No, on kriisiä pukannut. Voimia!
Itselle syöpädiagnoosi ja isän itsemurha 2 kuukauden sisään. Olisivat olleet minulle erikseenkin rankkoja mutta päällekkäin vielä enemmän.
Kauheinta on ollut se, että lähes kymmenen vuoden yhdessäolon jälkeen lasteni isän kanssa sain tietää, että vieras nainen odotti lasta miehelleni. Nainen piti lapsen ja olisi halunnut miehenikin. Mies petti kerran kännissä ja yhden illan jutusta seurasi tuo.
Otin miehen vihdoin takaisin, koska rakastin, mutta ylipääsemiseen meni 10 vuotta. Lapsen äiti ei antanut miehen olla koskaan lapsen kanssa tekemisissä, koska ei saanut miestäkin. Elarit vaati silti, vaikka toisin sanoi aluksi.
Tapahtui muutama vuosi sitten: aitini sairastui aivosyopaan ja pitka-aikainen poikaystava jatti minut sen takia. Olin ulkomailla opiskelemassa tuolloin. Aiti kuoli pari kuukautta diagnoosista. Hullu poikaystava harjoitti rankkaa henkista vakivaltaa koko tuon ajan (terkut tutuille!).
Koko elama romahti silloin mutta jotenkin vain selvisin ja nykyaan elama hymyilee. Monta vuotta meni ennen kuin loysin ihmisen johon pystyn luottamaan ja paasin itse sellaiseen tilaan etta voin seurustella.
Kaikesta selviaa vaikkei se aina silta tunnukaan.
Puolisoni yritti itsemurhaa muutama vuosi sitten. Ajoin hänet ensiavusta akuuttipsykiatrian osastohoitojaksolle syntymäpäivänäni.
Selvittiin molemmat...hitaasti, mutta selvittiin.
Alue: Aihe vapaa
Äitini sai lääkäriltä kuolemantuomion, erosin, jäin yksinhuoltajaksi, muutin uuteen kotiin, vaihdoin työpaikkaa ja äiti kuoli. Kaikki 6k sisään.
Olin varmaan niin koomassa tuosta kaikesta että menin eteenpäin kuin robotti, olihan mun pakko huolehtia lapsista ja isästäni, käydä töissä ja huolehtia kodista. Meni varmaan vuosi tai kaksi ennen kuin yhtenä aamuna vaan tajusin olevani edelleen elossa ja täynnä toivoa uudesta. 3 vuotta tuon kaaoksen jälkeen löysin uuden ihanan miehen ja olemme olleet perhe jo 20v.
Kuulostaa siltä että tulet olemaan paljon onnellisempi ilman tuota renttua, olethan hyvin nuorikin vielä. Mieti tarkkaan mitä hänessä ikävöit vain onko kyse vain siitä että pelkäät nyt jääväsi yksin?