Onko aggressiivisuudesta oikeasti hyötyä?

Mä olen nainen, ja tietyllä tapaa aggressiivinen luonne. En ikinä fyysisesti, mutta olen sellainen päällekäyvä, sanavalmis, asiani voimalla läpi puskeva ihminen. Olen yrittänyt nuorempana päästä kovasti tästä piirteestä eroon, ja tulla (ihailemakseni) pitkäpinnaiseksi, rauhalliseksi ihmiseksi, mutta vanhemmiten olen oppinut hyväksymään piirteeni. Totta on nimittäin, että tälläKIN on hyvät puolensa. Saan töissä esimerkiksi ajettua erinomaisesti vaikeitakin asioita tehokkaasti läpi olemalla vaan niin jumalattoman ärsyttävä bitch ettei kukaan jaksa alkaa vängätä kanssani ;) Luonnostani hätäisenä ja rauhattomana minä saan vaikeatkin asiakkaat ja oman talon ihmiset tarttumaan samanlaiseen "hätäkiire, pakko" -moodiin jossa hommia valmistuu, kuin jossa itse olen. 

Itse ajattelen, että ihminen saa olla juuri sellainen kuin on, eikä rauhallisen tarvitse yrittää tulla aggressiivisemmaksi, eikä luonnostaan aggressiivisen rauhallisemmaksi. Kaikille on paikkansa ja kaikilla piirteillä on sekä hyvät että huonot puolensa.

Maailma on todella agressiivinen.

Ei ole hyötyä teeskennellä ei agressiivista.

Mä olen nainen ja mä olen tapellut vaikka kuinka monta kertaa. Mä hyödyn siitä että mua pelätään ja vältetään. Baareissa mä saan drinkkejä toisilta naisilta joita mä en tunne tai tavallaan tunnen kun mä sanon että niille että mä haluan drinkin ja sä ostat sen. Nuorina tehtiin sitä porukalla ja jotkut oikeesti osti koko pöydälle juomia. 

Se, että pidät puolesi, on aggression ansiota. Joten kyllä siitä hyötyä on. Ihminen ilman aggressiivisuutta ei siihen kykene. Aggressio ja aggressiivisuus ymmärretään usein niin väärin.

Vierailija kirjoitti:

Mä olen nainen, ja tietyllä tapaa aggressiivinen luonne. En ikinä fyysisesti, mutta olen sellainen päällekäyvä, sanavalmis, asiani voimalla läpi puskeva ihminen. Olen yrittänyt nuorempana päästä kovasti tästä piirteestä eroon, ja tulla (ihailemakseni) pitkäpinnaiseksi, rauhalliseksi ihmiseksi, mutta vanhemmiten olen oppinut hyväksymään piirteeni. Totta on nimittäin, että tälläKIN on hyvät puolensa. Saan töissä esimerkiksi ajettua erinomaisesti vaikeitakin asioita tehokkaasti läpi olemalla vaan niin jumalattoman ärsyttävä bitch ettei kukaan jaksa alkaa vängätä kanssani ;) Luonnostani hätäisenä ja rauhattomana minä saan vaikeatkin asiakkaat ja oman talon ihmiset tarttumaan samanlaiseen "hätäkiire, pakko" -moodiin jossa hommia valmistuu, kuin jossa itse olen. 

Itse ajattelen, että ihminen saa olla juuri sellainen kuin on, eikä rauhallisen tarvitse yrittää tulla aggressiivisemmaksi, eikä luonnostaan aggressiivisen rauhallisemmaksi. Kaikille on paikkansa ja kaikilla piirteillä on sekä hyvät että huonot puolensa.

Mä lyön sua naamaan. Sen jälkeen sä oot mun kanssa aina kaikesta samaa mieltä. 

Aggressiiviset saa lyhyellä tähtäimellä voittoja, diplomaattiset pitkällä tähtäimellä.

Mun isobroidini on sellanen että se ei tappele. Mä lyön turpaan muijaa tai jätkää joka lyö sitä. Se tykkää urheilla ja vaikka ei olla tekemisissä niin useesti niin siihen voi luottaa ja se auttaa. Se muija jonka kanssa se asuu on väärä sille koska se on horo. Mun kaveri oli ihastunut siihen ja ne olis ollut täydelline pari.