Sekundaarinen lapsettomuus

Me ollaan yritetty kolmatta lasta 10kk tuloksetta. Aikaisemmat raskaudet alkaneet heti.... Aikamoinen stressi asiasta ja pelko ettei onnistukaan enää. Samalla vaikeaa kun ei saisi surra sitä ettei enempää lapsia tule.. Pitäisi vain olla hiljaa ja kiitollinen että on saanut edes kaksi... Mutta eipä tunteillensa mitään voi...

Adoptoi ja tee samalla jotain hyödyllistä.

Kauan olette yrittäneet? Minkä ikäinen olet? Pääsittekö tutkimuksiin kuinka nopeasti?

Voi, minä pelkään samaa. Kolmatta yritetty nyt 6kk.. Aiemmat tulleet nopeammin, toki olen jo 27v, kun aiemmista olin reilusti alta 25v, että onhan se jo alkanut hedelmällisyys laskuun. Pääsittekö tutkimuksiin julkiselle vai kävittekö yksityisellä?

Olen 38-vuotias. Vuosi yritystä. Olemme olleet Fertinovassa. Ilmeni, että minulta ei irtoa munasoluja ja munasarjat ovat rakkulaiset. Koeputkella voisi onnistua, mutta en tiedä jaksaisinko raskaita ja kalliita hoitoja. Toivoa siis tavallaan olisi. Jos olisin primaaristi lapseton, olisin varmaan päätynyt hoitoihin.

Edellinen siis ap

Oletko aiemmin raskautunut helposti?

Vierailija kirjoitti:

Adoptoi ja tee samalla jotain hyödyllistä.

Tällaisia neuvoja antavat henkilöt, joilla ei ole mitään käsitystä adoptoimisesta.

Jotenkin en pysty puhumaan asiasta kovin avoimesti, kun tunnen vähän syyllisyyttä siitä. Kun todellakin olen kiitollinen kahdesta lapsestani ja kaikki tietysti ajattelevat, että ei sitä kolmatta "tarvita". Parhaat ystäväni kyllä ymmärtävät ja lohduttavat, kun itku asiasta tulee. Tietävät, että olin niin toivonut iltatähteä. Ja myös isommat lapset ja mies toivoivat.

Ap

Aiemmin olen raskautunut helposti, mutta siitä on 10 vuotta.

Niin ja valitettavasti en voi adoptoita.

Meillä yritetty toista lasta jo kolmatta vuotta, ensimmäinen tuli heti. Mentiin tänä vuonna hoitoihin, kummassakaan ei ole mitään "vikaa" ja ollaan nyt kokeiltu muutaman kerran inseminaatiota tuloksetta. Olen syönyt myös Clomifea, mutta ei mitään vaikutusta. Nyt pidetään kesätauko, kun kliniikka on kiinni ja syksyllä yritetään ehkä kerran, sitten luovutetaan. En halua mihinkään suurempiin hoitoihin, enkä siihen, että toinen lapsi on pakko saada vaikka väkisin. Ikä 38.

Meillä primääri lapsettomuus, ja luonnollisin keinoin raskauden mahdollisuus varmaan 0% luokkaa, eli jokainen raskaus ja lapsi on ihme sinänsä, odotan nyt toista. Mieluusti haluaisimme kaikkiaan kolme lasta, mutta täytyy muistaa mitkä on olleet lähtökohdat, jo yksikin lapsi oli meidän kohdalla tosi hyvin, kaksi ihan megahyvin.

Mitä hoitoihin tulee, niin ei ne nyt mitenkään niin hirveän raskaita ole, toki jokainen kokee eri tavoin ne. Jos taloudellisesti pystytte hoidot kustantamaan hyvin, niin kannattaahan se edes kertaalleen kokeilla. Kun teillä jo kaksi on, niin onnistumisen mahdollisuus pitäisi kuitenkin olla kohtuullisen hyvä.

Sekundääristäkin lapsettomuutta saa ja pitääkin surra, kyllä itsekin surin, kun ensin alkoi jo näyttää, että meillä lapsiluku jää yhteen. Surin, vaikka tiesin ne lähtökohdat, ja olin iloinen että oltiin ylipäätään saatu lapsi. Ymmärrän sen, ettei kaikki saa ainuttakaan, mutta ei se silti niitä omia tunteita mihinkään vie.

Meillä toista yritetty 5 vuotta ja nyt ikää 40 vuotta. Hoidot tuloksettomia :(

12 jatkaa.. Vielä sen verran, että ole tyytyväinen, kun teillä on sentään kaksi lasta. Kukaan ei kysele ääneen kolmannesta lapsesta. Meillä tosiaan on vain yksi ja olen kolmen vuoden aikana saanut lähes kaikilta tutuilta ja tuntemattomilta kommenttia toisesta lapsesta. Ensimmäisenä vuonna tuli vauvauteluita "milloin hankitte uuden vauvan", toisena vuonna tuli "joko nyt on aika uudelle vauvalle" ja nyt kolmantena vuonna kaikilla on "oikeus" tulla neuvomaan meitä, että hankkikaa nyt kaksi, ettei jää ainoaksi lapseksi". Joskus jaksan selittää, että ollaan yritetty toista ja se ei vaan tule, toisinaan yritän vain hymyillä hammasta purren. Mistään lapsettomishoidoista en ole kellekään avautunut.

Vierailija kirjoitti:

12 jatkaa.. Vielä sen verran, että ole tyytyväinen, kun teillä on sentään kaksi lasta. Kukaan ei kysele ääneen kolmannesta lapsesta. Meillä tosiaan on vain yksi ja olen kolmen vuoden aikana saanut lähes kaikilta tutuilta ja tuntemattomilta kommenttia toisesta lapsesta. Ensimmäisenä vuonna tuli vauvauteluita "milloin hankitte uuden vauvan", toisena vuonna tuli "joko nyt on aika uudelle vauvalle" ja nyt kolmantena vuonna kaikilla on "oikeus" tulla neuvomaan meitä, että hankkikaa nyt kaksi, ettei jää ainoaksi lapseksi". Joskus jaksan selittää, että ollaan yritetty toista ja se ei vaan tule, toisinaan yritän vain hymyillä hammasta purren. Mistään lapsettomishoidoista en ole kellekään avautunut.

Mekin on hoidot käyty, mutta kun en jaksa noita uteluita, niin olen sanoa paukassut suoraa, että arvaapa onko yritetty! Loppuu tivaamiset, jos on vähänkin kysyjällä järkeä, sitkeämmät saattaa alkaa selittämään että no kyllä te vielä ehditte ja luomuihme ja päläpälä. Mitäpä tuota asiaa kaunistelemaan tai nielemään, ei lapsettomuudessa ole mitään hävettävää.

Vierailija kirjoitti:

Adoptoi ja tee samalla jotain hyödyllistä.

Voi kun nämä aivovammaiset adoptiohuutelijat ymmärtäisivät, että adoptiovanhemmiksi ei pääse kuin murto-osa halukkaista. Puutetta on lapsista, ei vanhemmista mikä tietysti olisi positiivista mikäli apua tarvitsevia lapsia ei oikeasti olisi maailmassa tuon enempää.

Juu ja sit kun ikää alkaa olla lähemmäs 40 niin kyllä keskenmenon riski on jo aika iso. Itse sain useita keskenmenoja alle 40-v. Ne on raskaita kokemuksia (oli siis yksi lapsi). Lopulta sitten onnisti ja kiva tietysti niin.

Eli jos jo on kahden lapsen äiti ja ikää jo lähes 40, on hyvä miettiä tuotakin yhtenä kääntöpuolena. Ei se miettiminen tietysti mitään auta, mutta ei kaikki mene kuin elokuvissa. Tarkoitan ehkä sitä että jos olisin tiennyt kuinka vaikeaa oli saada toinen lapsi usean keskenmenon kautta, olisin ehkä valinnut sen yhden lapsen. Mutta eihän näitä kukaan tiedä etukäteen.