Onko alkoholistilla omatuntoa?

Oikeessa taidat olla. Alkoholistihan haluaa parantua, mutta omilla ehdoillaan. Kovat on uhot ja korskeat puheet, kunnes taas saa huikan. Vaikka kuinka potisi pahaa oloa esim. lastensa takia, vie viina aina voiton. Aina.

On, sen nimi on alkoholi ja se päättää kaikesta.

Vierailija kirjoitti:

Oikeessa taidat olla. Alkoholistihan haluaa parantua, mutta omilla ehdoillaan. Kovat on uhot ja korskeat puheet, kunnes taas saa huikan. Vaikka kuinka potisi pahaa oloa esim. lastensa takia, vie viina aina voiton. Aina.

Tämä on just se ongelma kun luulee itse tietävänsä miten parannutaan. Mikään oikea apu ammattilaisilta ei tunnu kelpaavan. Kerääkö alkoholistit yleensä ympärilleen monta sylkykuppia, joiden avulla yrittävät raitistua? Jotenkin tuntuu kun kaveria vierestä seuraa ettei siitä tule hevon helvettiä. Jos asiasta sanoisi suoraan, niin tulisi taas oksennusta niskaan ja ryyppääminen varmaan taas lisääntyisi. Onko alkoholisteille tyypillistä yrittää tehdä auttava osapuoli syylliseksi ja uhkailla et "sun syyksi tulee jos mä kuolen viinaan?" Saatanan rasittavaa.

Vierailija kirjoitti:

On, sen nimi on alkoholi ja se päättää kaikesta.

Voiko siitä päästä eroon?

Minnesotahoito tai usko. Alkoholisti on paska ihminen, näin läheisen kannalta. Itsekäs paska, joka kännipäissään on ylimielinen ja haukkuu kaikki omaisensa maanrakoon. Sairaushan tuo on, mutta kyllä se läheisetkin sairastuttaa.

Minä tunnen monta syvästi sivistynyttä moraalista ihmistä, jotka ovat myös alkoholisteja. Ei huono käytös kuulu alkoholismiin, se on jotain muuta luonnevikaa.

Vierailija kirjoitti:

Minä tunnen monta syvästi sivistynyttä moraalista ihmistä, jotka ovat myös alkoholisteja. Ei huono käytös kuulu alkoholismiin, se on jotain muuta luonnevikaa.

Valitettavasti tarpeeksi ryypännyt eli aivosolunsa pilannut sivistynytkin muuttuu täysin dilleksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä tunnen monta syvästi sivistynyttä moraalista ihmistä, jotka ovat myös alkoholisteja. Ei huono käytös kuulu alkoholismiin, se on jotain muuta luonnevikaa.

Valitettavasti tarpeeksi ryypännyt eli aivosolunsa pilannut sivistynytkin muuttuu täysin dilleksi.

Käsittääkseni kuitenkin kroppa antaa ensin periksi ja kuolo korjaa. Jos päässä oli alunperinkin vähän, voi dilleistyminen ehtiä jo näkyviinkin ennen kuoloa.

Millä tasolla katumus ja anteeksipyytely on olennaista riippuvuudesta irtipääsyssä? Ei sitä riippuvuutta muutenkaan pidä muiden takia hoitaa, vaan oman itsen! Toki siitä lähipiirikin hyötyy, mutta ensisijainen motivaatio pitää syntyä itsestä, ei esim. huonosta omastatunnosta.

Että on itse väsynyt ja kyllästynyt riippuvuuteensa ja haluaa elämäänsä muutoksen.

Totta kai olisi hyvä, että alkoholisti ymmärtää jossakin vaiheessa senkin, miten lähimmäiset ovat hänen alkoholismistaan kärsineet. Mutta ei kannata sellaista edellytää ja vaatia siinä vaiheessa, jossa ihminen vasta ponnistelee eroon riippuvuudestaan.

Jos nyt alat häntä syyllistää ja kinuta anteeksipyyntöä, niin mitä luulet asiasta hyötyväsi? Et mitään, voit sen sijaan herköstikin saada aikaan sen, että tuo alkoholisti saa itselleen tekosyyn jatkaa ryyppäämistä.

Odota siis. Mieti mitä oikeastaan haluat ja miksi. Onko oma itsetuntosi ja lapsuudenmielikuvasi riippuvainen siitä, että alkoholisti nöyrtyy tunnustamaan väärät tekonsa? Miksi näin, onko ehkä niin että SINÄ itse tarvitsisit terapiaa päästäksesi yli traumoistasi ja lapsuuden kokemuksistasi? Aika useinkin vanhemman alkoholismi synnyttää pahoja traumoja, ja ihminen tavallaan elää loppuelämänsä niin, että syyttää ongelmistaan vanhemmatn alkoholismia eikä kykene käsittelemään ja siivoamaan asiaa tieltään pois.

En nyt tietenkään tiedä, mistä ap puhut, koska et kerro mitään tarkempaa, tuo siis yleisellä tasolla aiheesta.

Vierailija kirjoitti:

Millä tasolla katumus ja anteeksipyytely on olennaista riippuvuudesta irtipääsyssä? Ei sitä riippuvuutta muutenkaan pidä muiden takia hoitaa, vaan oman itsen! Toki siitä lähipiirikin hyötyy, mutta ensisijainen motivaatio pitää syntyä itsestä, ei esim. huonosta omastatunnosta.

Että on itse väsynyt ja kyllästynyt riippuvuuteensa ja haluaa elämäänsä muutoksen.

Totta kai olisi hyvä, että alkoholisti ymmärtää jossakin vaiheessa senkin, miten lähimmäiset ovat hänen alkoholismistaan kärsineet. Mutta ei kannata sellaista edellytää ja vaatia siinä vaiheessa, jossa ihminen vasta ponnistelee eroon riippuvuudestaan.

Jos nyt alat häntä syyllistää ja kinuta anteeksipyyntöä, niin mitä luulet asiasta hyötyväsi? Et mitään, voit sen sijaan herköstikin saada aikaan sen, että tuo alkoholisti saa itselleen tekosyyn jatkaa ryyppäämistä.

Odota siis. Mieti mitä oikeastaan haluat ja miksi. Onko oma itsetuntosi ja lapsuudenmielikuvasi riippuvainen siitä, että alkoholisti nöyrtyy tunnustamaan väärät tekonsa? Miksi näin, onko ehkä niin että SINÄ itse tarvitsisit terapiaa päästäksesi yli traumoistasi ja lapsuuden kokemuksistasi? Aika useinkin vanhemman alkoholismi synnyttää pahoja traumoja, ja ihminen tavallaan elää loppuelämänsä niin, että syyttää ongelmistaan vanhemmatn alkoholismia eikä kykene käsittelemään ja siivoamaan asiaa tieltään pois.

En nyt tietenkään tiedä, mistä ap puhut, koska et kerro mitään tarkempaa, tuo siis yleisellä tasolla aiheesta.

Minä en odottele anteeksipyyntöä alkoholistilta. Jokainen aikuinen ihminen on vastuussa omasta juomisestaan ihan itse. Kyllä alkoholisti saa nörtyä ihan samalla tavalla kuin kaikki muutkin. Taidat olla joko trolli tai itsekin alkoholiongelmainen. Kirjoitustyylisi on aika päällekäyvää. Olet myös tekemässä minusta syllistä. Mutta juo sinä vaan poika lisää sitä alkoholiasi.

Vierailija kirjoitti:

Millä tasolla katumus ja anteeksipyytely on olennaista riippuvuudesta irtipääsyssä? Ei sitä riippuvuutta muutenkaan pidä muiden takia hoitaa, vaan oman itsen! Toki siitä lähipiirikin hyötyy, mutta ensisijainen motivaatio pitää syntyä itsestä, ei esim. huonosta omastatunnosta.

Että on itse väsynyt ja kyllästynyt riippuvuuteensa ja haluaa elämäänsä muutoksen.

Totta kai olisi hyvä, että alkoholisti ymmärtää jossakin vaiheessa senkin, miten lähimmäiset ovat hänen alkoholismistaan kärsineet. Mutta ei kannata sellaista edellytää ja vaatia siinä vaiheessa, jossa ihminen vasta ponnistelee eroon riippuvuudestaan.

Jos nyt alat häntä syyllistää ja kinuta anteeksipyyntöä, niin mitä luulet asiasta hyötyväsi? Et mitään, voit sen sijaan herköstikin saada aikaan sen, että tuo alkoholisti saa itselleen tekosyyn jatkaa ryyppäämistä.

Odota siis. Mieti mitä oikeastaan haluat ja miksi. Onko oma itsetuntosi ja lapsuudenmielikuvasi riippuvainen siitä, että alkoholisti nöyrtyy tunnustamaan väärät tekonsa? Miksi näin, onko ehkä niin että SINÄ itse tarvitsisit terapiaa päästäksesi yli traumoistasi ja lapsuuden kokemuksistasi? Aika useinkin vanhemman alkoholismi synnyttää pahoja traumoja, ja ihminen tavallaan elää loppuelämänsä niin, että syyttää ongelmistaan vanhemmatn alkoholismia eikä kykene käsittelemään ja siivoamaan asiaa tieltään pois.

En nyt tietenkään tiedä, mistä ap puhut, koska et kerro mitään tarkempaa, tuo siis yleisellä tasolla aiheesta.

Mistä sä nyt sait mun lapsuuden tähän vedettyä mukaan? Puolustat kohtalotoveriasi?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oikeessa taidat olla. Alkoholistihan haluaa parantua, mutta omilla ehdoillaan. Kovat on uhot ja korskeat puheet, kunnes taas saa huikan. Vaikka kuinka potisi pahaa oloa esim. lastensa takia, vie viina aina voiton. Aina.

Tämä on just se ongelma kun luulee itse tietävänsä miten parannutaan. Mikään oikea apu ammattilaisilta ei tunnu kelpaavan. Kerääkö alkoholistit yleensä ympärilleen monta sylkykuppia, joiden avulla yrittävät raitistua? Jotenkin tuntuu kun kaveria vierestä seuraa ettei siitä tule hevon helvettiä. Jos asiasta sanoisi suoraan, niin tulisi taas oksennusta niskaan ja ryyppääminen varmaan taas lisääntyisi. Onko alkoholisteille tyypillistä yrittää tehdä auttava osapuoli syylliseksi ja uhkailla et "sun syyksi tulee jos mä kuolen viinaan?" Saatanan rasittavaa.

Juuri näin. Tarvitsee kyynärkepin/syntipukin, joita voi vedättää mennen tullen. Meilläkin meni niin, ettei keskustella voitu silloin kun oli humalassa, eikä silloin kun oli krapulassa. Selvää ja hyvää päivää ei ollut, kun oli joko se humala tai paha olo, tai sitten se pahan olon helpotuksen  ja uuden himon välinen hetki..

Kaikki mielentilat johtuivat meikäläisestä. Minä sain juomaan iloisesti ja minä sain juomaan rähinäviinaa. miten kuten, aina syy muissa. Henki lähti, mutta se todettiin onneksi sentään viinan syyksi, ei tällä kertaa allekirjoittaneen. Rakkaudella ei viinaa lyödä.

Alkoholistin ainoa ja paras ystävä on alkoholi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä tunnen monta syvästi sivistynyttä moraalista ihmistä, jotka ovat myös alkoholisteja. Ei huono käytös kuulu alkoholismiin, se on jotain muuta luonnevikaa.

Valitettavasti tarpeeksi ryypännyt eli aivosolunsa pilannut sivistynytkin muuttuu täysin dilleksi.

Käsittääkseni kuitenkin kroppa antaa ensin periksi ja kuolo korjaa. Jos päässä oli alunperinkin vähän, voi dilleistyminen ehtiä jo näkyviinkin ennen kuoloa.

Kropan osa ne aivotkin ovat. Alkoholi aiheuttaa aivojen vaurioitumista, dementiaa ja muuta sellaista. Se on yksilöllistä, missä järjestyksessä kroppa pettää, vatsa, maksa, aivot tai joku elin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oikeessa taidat olla. Alkoholistihan haluaa parantua, mutta omilla ehdoillaan. Kovat on uhot ja korskeat puheet, kunnes taas saa huikan. Vaikka kuinka potisi pahaa oloa esim. lastensa takia, vie viina aina voiton. Aina.

Tämä on just se ongelma kun luulee itse tietävänsä miten parannutaan. Mikään oikea apu ammattilaisilta ei tunnu kelpaavan. Kerääkö alkoholistit yleensä ympärilleen monta sylkykuppia, joiden avulla yrittävät raitistua? Jotenkin tuntuu kun kaveria vierestä seuraa ettei siitä tule hevon helvettiä. Jos asiasta sanoisi suoraan, niin tulisi taas oksennusta niskaan ja ryyppääminen varmaan taas lisääntyisi. Onko alkoholisteille tyypillistä yrittää tehdä auttava osapuoli syylliseksi ja uhkailla et "sun syyksi tulee jos mä kuolen viinaan?" Saatanan rasittavaa.

Juuri näin. Tarvitsee kyynärkepin/syntipukin, joita voi vedättää mennen tullen. Meilläkin meni niin, ettei keskustella voitu silloin kun oli humalassa, eikä silloin kun oli krapulassa. Selvää ja hyvää päivää ei ollut, kun oli joko se humala tai paha olo, tai sitten se pahan olon helpotuksen  ja uuden himon välinen hetki..

Kaikki mielentilat johtuivat meikäläisestä. Minä sain juomaan iloisesti ja minä sain juomaan rähinäviinaa. miten kuten, aina syy muissa. Henki lähti, mutta se todettiin onneksi sentään viinan syyksi, ei tällä kertaa allekirjoittaneen. Rakkaudella ei viinaa lyödä.

Minunkin mieheni kuoli viinaan. Koskaan ei minua asiasta mitenkään syyllistänyt tietenkään. Täysin tiesi itse mitä teki ja kantoi vastuunsa valitsemastaan tiestä. Humalassa oli iloinen ja nauravainen veikko, krapulassa kärsi fyysisiä oireita mitä tietenkin olikin. Rähinäviinaa ei juonut koskaan. Viinalla hän peitteli itsetunnon ongelmia ja ujoutta. Sydän petti viimein, en koe joutuneeni vedätetyksi millään muotoa.

Vierailija kirjoitti:

Jos alkoholisti haluaa parantua, muttei osoita minkäänlaista katumusta teoistaan ja ennenkaikkea sanoistaan, voiko se enää päästä eroon addiktiostaan? Omatunto löytyy kaikilta ihmisiltä, jos se puuttuu niin omatunto ei ole rikki vaan ihminen on sairas. Vai onko alkoholistin omatunto niin raskas painolastista ja itseinhosta, että on helpompi esittää tunteetonta ja katumatonta mulkkua?

Kyllä mä sanoisin, että alkoholiriippuvuus on tyypin pienin ongelma, jos kerran siltä puuttuu moraali, omatunto ja sympatia.

Alkoholistilla voi olla omatunto tai sitten ei. Myös psykopaatit ja sosiopaatit voivat alkoholisoitua. Niillä ei omaatuntoa ole ennen eikä jälkeen alkoholisoitumisen.

Alkoholistin omatunto joustaa kaiken sen kohdalla, joka liittyy alkoholin käyttöön. Se kuuluu päihderiippuvuuden taudinkuvaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oikeessa taidat olla. Alkoholistihan haluaa parantua, mutta omilla ehdoillaan. Kovat on uhot ja korskeat puheet, kunnes taas saa huikan. Vaikka kuinka potisi pahaa oloa esim. lastensa takia, vie viina aina voiton. Aina.

Tämä on just se ongelma kun luulee itse tietävänsä miten parannutaan. Mikään oikea apu ammattilaisilta ei tunnu kelpaavan. Kerääkö alkoholistit yleensä ympärilleen monta sylkykuppia, joiden avulla yrittävät raitistua? Jotenkin tuntuu kun kaveria vierestä seuraa ettei siitä tule hevon helvettiä. Jos asiasta sanoisi suoraan, niin tulisi taas oksennusta niskaan ja ryyppääminen varmaan taas lisääntyisi. Onko alkoholisteille tyypillistä yrittää tehdä auttava osapuoli syylliseksi ja uhkailla et "sun syyksi tulee jos mä kuolen viinaan?" Saatanan rasittavaa.

Juuri näin. Tarvitsee kyynärkepin/syntipukin, joita voi vedättää mennen tullen. Meilläkin meni niin, ettei keskustella voitu silloin kun oli humalassa, eikä silloin kun oli krapulassa. Selvää ja hyvää päivää ei ollut, kun oli joko se humala tai paha olo, tai sitten se pahan olon helpotuksen  ja uuden himon välinen hetki..

Kaikki mielentilat johtuivat meikäläisestä. Minä sain juomaan iloisesti ja minä sain juomaan rähinäviinaa. miten kuten, aina syy muissa. Henki lähti, mutta se todettiin onneksi sentään viinan syyksi, ei tällä kertaa allekirjoittaneen. Rakkaudella ei viinaa lyödä.

Minunkin mieheni kuoli viinaan. Koskaan ei minua asiasta mitenkään syyllistänyt tietenkään. Täysin tiesi itse mitä teki ja kantoi vastuunsa valitsemastaan tiestä. Humalassa oli iloinen ja nauravainen veikko, krapulassa kärsi fyysisiä oireita mitä tietenkin olikin. Rähinäviinaa ei juonut koskaan. Viinalla hän peitteli itsetunnon ongelmia ja ujoutta. Sydän petti viimein, en koe joutuneeni vedätetyksi millään muotoa.

Tilanteesi oli huomattavasti "miellyttävämpi" kuin omani. Tunnen minäkin joitain "hyvän tuulen alkoholisteja", jotka eivät tee pahaa kellekään, vaan posket punaisina ja tyytyväisinä lipittävät menemään.

Meillä kuvioissa oli väkivaltaa yms. Kertoi mm. äidilleen, että minä tuon viinaa kotiin, vaikka hän kieltää!!!!!!! jne. jne. jne. jne. Näitä on moneen lähtöön. Kilttejä ja kusipäisiä.