Miksi et juttele vauvallesi, kun olette esim. kaupassa?
Olen aina vähän ihmetellyt näitä vanhempia, jotka ovat lapsensa kanssa ihan tuppisuina ihmisten ilmoilla ollessaan. Eivät siis juttele vauvalleen oikein mitään, selitä mitä näkyy ympärillä tms. Bussissakin äidit usein vaan räpläävät puhelintaan ja vauva (tarkoitan 6kk- 1,5v.) nököttää vieressä vähän orvon näköisenä. Maalaisjärjälle ajateltuna pieni tarvitsisi siinä iässä paljon jaettua havainnointia. Ulkomaailma voi vaikuttaa todella oudolta ja pelottavalta jos ei ole ketään kenen kanssa kokemuksen jakaa.
Kommentit (69)
Vierailija kirjoitti:
Olen aina vähän ihmetellyt näitä vanhempia, jotka ovat lapsensa kanssa ihan tuppisuina ihmisten ilmoilla ollessaan. Eivät siis juttele vauvalleen oikein mitään, selitä mitä näkyy ympärillä tms. Bussissakin äidit usein vaan räpläävät puhelintaan ja vauva (tarkoitan 6kk- 1,5v.) nököttää vieressä vähän orvon näköisenä. Maalaisjärjälle ajateltuna pieni tarvitsisi siinä iässä paljon jaettua havainnointia. Ulkomaailma voi vaikuttaa todella oudolta ja pelottavalta jos ei ole ketään kenen kanssa kokemuksen jakaa.
No voi herranstruudeli kun nyt lapset kasvaa traumoihin :¨D On tästä nykyvanhemmuudesta kadonnut kaikki järki kyllä, herranjestas mitä höösäämistä.
Samaa mietin minäkin. Minusta olisi ollut luonnotonta olla puhumatta jo vauvankin kanssa. Hänhän oli seurassani oleva elävä olento. Enhän olisi tuppisuuna vanhemmankaan ihmisen kanssa. Lapsi alkoi itsekin puhua varhain ja hyvin.
"Katso kuinka lihava täti tuolla sipsihyllyllä onkaan! Katsohan Nyrkki-Kyllikki, me ostetaan sulle vaan omenoita ettei sustakin tule tuollaista syöttöporsasta. Ei tuo ihminen välttämättä paha ole, todella iso vaan ja varmaan hieman tyhmä kun ei tiedä että Atkinsin kuuri on keksitty. Ei, minä vain tälle vauvalle puhun, kun av:lla luki ettei saa olla tuppisuuna kaupassa kun vauvaa voi pelottaa noin lihavat ihmiset!"
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen aina vähän ihmetellyt näitä vanhempia, jotka ovat lapsensa kanssa ihan tuppisuina ihmisten ilmoilla ollessaan. Eivät siis juttele vauvalleen oikein mitään, selitä mitä näkyy ympärillä tms. Bussissakin äidit usein vaan räpläävät puhelintaan ja vauva (tarkoitan 6kk- 1,5v.) nököttää vieressä vähän orvon näköisenä. Maalaisjärjälle ajateltuna pieni tarvitsisi siinä iässä paljon jaettua havainnointia. Ulkomaailma voi vaikuttaa todella oudolta ja pelottavalta jos ei ole ketään kenen kanssa kokemuksen jakaa.
No voi herranstruudeli kun nyt lapset kasvaa traumoihin :¨D On tästä nykyvanhemmuudesta kadonnut kaikki järki kyllä, herranjestas mitä höösäämistä.
En mä traumoista puhunut vaan maalaisjärjestä. Kyllä ihmiset juttelevat kaverilleenkin jos menevät yhdessä kauppaan, miksei sitten omalle vauvalleen?
Vai maalaisjärjellä hohhoh :D Tällaisella kehitystieteen ammattilaisen järjellä tiedän, että ulkomaailma ei ole vieras ja pelottava, kunhan vauvalla on mahdollisuus nähdä hoitajansa halutessaan. Sille ei tosiaan tartte lässyttää taukoamatta, kuin vähä-järkinen, kun ollaan kaupassa.
Vierailija kirjoitti:
Vai maalaisjärjellä hohhoh :D Tällaisella kehitystieteen ammattilaisen järjellä tiedän, että ulkomaailma ei ole vieras ja pelottava, kunhan vauvalla on mahdollisuus nähdä hoitajansa halutessaan. Sille ei tosiaan tartte lässyttää taukoamatta, kuin vähä-järkinen, kun ollaan kaupassa.
kehitystieteen ammattilainen? mikä ihme se on?
Jaa, ne noin tsiljoona lasta jotka olen nähnyt ovat olleet joko a) aivan lumoutuneita siitä ulkomaailmasta b) osanneet kyllä kertoa, jos tarvitsevat seuraneitiä. Ne nimenomaan on ihmisiä, ei kaikkea pelkääviä idiootteja.
Meillä jutellaan kotona. Meillä opetetaan, että bussissa ei jutella koko ajan, ei lauleta lauluja, ei leikitä. Välillä voi sanoa jotain ja jutella, mutta joissain tilanteissa ollaan pääosin hiljaa ja kunnioitetaan muita.
Kielen- ja sen myötä ajattelun kehitykselle on valtava merkitys juuri noilla ensimmäisten kuukausien ja vuosien vuorovaikutustilanteilla. Että vanhempi sanoittaa sen mitä lapsi näkee ja kokee. Että se oli auto, ostetaas näitä omenoita, kuuletko kun koira haukkuu. Perusjuttuja siis. Valitettavasti älypuhelinsukupolven jälkikasvu näkyy meikäläisen vastaanotolla. Jokaisen vanhemman pitäisi tarkastella omaa näytön tuijotustaan lapsen seurassa. Mieluiten nollatoleranssi.
t. puheterapeutti
Olen itsekin miettinyt tätä. Luonnostani olen jutellut vauvalle ihan pienestä saakka ja kaikkialla missä nyt satutaan kulkemaan. Välillä on tullut vähän hassu olo jos joku on jäänyt tuijottamaan mutta mitäpä siitä, kyllä maailmaan ääntä mahtuu ja me suomalaiset ollaan muutenkin ihan tarpeeksi tuppisuina. Puhuminen on toiminut pienen rauhoittamiseenkin, on todella harvoin itkenyt esim. julkisilla paikoilla. Ja nyt kun on 1v ja vähän päälle, puhuu jo parikymmentä sanaa ja jopa kahden sanan ilmauksia on tullut (esim. näytä ankka, anna kissa). Hakee myös kengät, paidan pyydettäessä ym. En tiedä onko tämä ihan tavallistakin kun on esikoinen kyseessä eikä lähipiirissä ole aikoihin ollut pieniä lapsia. Niin hellyyttävää kyllä!
Aion todellakin puhua seuraavallekin vauvalle. :D
Koska mua katsotaan oudosti, kun lässytän vauvalle, että mitäs kaljaa tänään otetaan vai onko siideripäivä
Mä harvoin näprään puhelinta vauvan hereillä ollessa, enkä nyt ainakaan kaupassa jossa olisi tärkeämpääkin tekemistä. En kuitenkaan aivan taukoamatta juttele vauvalle, tarvitsen välillä päähäni myös omia ajatuksia. Esimerkiksi kaupassa mietin mitähän piti ostaa, mistähän löydän jotain härkäpapuja tai mahtuiskohan kauppakasseihin vielä 2kg pussi perunoita ja kilo porkkanoita vai kumman niistä valikoisin. Toisinaan mietin mitähän piti kotona tehdä sitten kun sinne asti päästään.
Vauvani on nyt 11kk ikäinen ja heräilee vähintään 2 kertaa yössä, pahimmillaan tunnin välein. Yksin hoidan yöt ja päivät. Voin paljastaa jännän salaisuuden, äiti saattaa olla vähän väsynyt eikä ehkä siksikään jaksa joka minuutti höpötellä vauvalleen. Eikä nyt kukaan normaali ihminen muutenkaan jaksa koko ajan puhua papattaa.
Koska kylillä vaunuillessa kello on yleensä sen verran, että yritän saada vauvan nukahtamaan päiväunille. Siksi en bamlaa, ja toivon ettei muutkaan ohikulkijat tulisi sanomaan mitään lapselleni silloin.
En varmaan hirveästi kaupassa puhunut, jos ei ollut aihetta, eli vauva oli tyytyväinen, koska tein niitä ostoksia siellä. Sen sijaan mä puhuin kyllä kotona paljon vauvalle ja 1-vuotiaalle ja aikaisin lapsi oppikin puhumaan, sanavarasto on nyt 2-v. todella laaja ja lauseet pitkiä. Mä ymmärrän täysin, ettei kaikki halua pitää yksipuolisia puheita vaikka bussissa. Varsinkin kun tietää, että osa ihmisistä katsoo suurennuslasilla ihan kaiken mitä äidit tekee tai jättää tekemättä ja höristelee korviaan ja arvostelee eikä mikään ole koskaan hyvä. Ja haloo, vauva tarvitsee kyllä paljon huomiota ja juttelua, mutta eihän sille hyvänen aika aivan taukomatta tarvitse puhua, varsinkaan kun ollaan jossain asioimassa.
Vierailija kirjoitti:
Meillä jutellaan kotona. Meillä opetetaan, että bussissa ei jutella koko ajan, ei lauleta lauluja, ei leikitä. Välillä voi sanoa jotain ja jutella, mutta joissain tilanteissa ollaan pääosin hiljaa ja kunnioitetaan muita.
Itse koen, että tällaiset hienosäädöt tehdään sitten myöhemmin lapsen kasvaessa. Joku puolivuotias tuskin vielä ymmärtä miksi äidistä tulee niin etäinen ulos lähdettäessä. Sellainen voi luoda jännitteisyyttä vauvaan. Me kyllä lauletaan bussissa :D! Ei kyllä huudeta, että otetaan muut huomioon, ei huolta. Tahdon ehkä sillä tavalla opettaa tiettyä välittömyyttä lapselleni, että uskaltaisi olla oma itsensä, koska muissa ihmisissä ei ole mitään pelättävää.
Tää on jännä ilmiö. Heti porsittuaan ihminen alkaa automaattisesti toistella kuinka " kyllä tähän maailmaan ääntä mahtuu". Vaikka aiemmin ärsytti jokainen bussissa kurkkuaan kröhivä pappa, pihalla päristelevät mopopojat, huutopanevat naapurit, kaakattavat mummot ja aamulla huutavat ruohonleikkurit.
Suomennettuna: meidän purjo-yrjö saa huutaa missä vaan vaikka maailman tappiin, koska se on niin suloinen pikku panomuisto, kunhan kaikki muut ovat hiljaa, koska he häiritsevät purjo-yrjön äänenavausta, kun hän matkii sumusireeniä. Kuuli sellaisen kerran, kun bussilla mentiin sataman ohi. Minä silloin kerroin, että purjo tuo ääni on sumusireeni. Niin lahjakas, niin lahjakas oi että.
En aina jaksa. Olen introvertti, eli viihdyn ihan hyvin sellaisten aikuisten seurassa, jotka eivät puhu koko aikaa, ja tarvitsen hiljaisuutta. Toki puhun vauvan kanssa välillä, mutta minulle on ihan normaalia olla koko bussimatka hiljaa kun matkustan esim. mieheni kanssa. Miksei siis vauvankin kanssa.
Bussissa puhelintaan räpläävä sattaa esim tehdä seuraavia asioita:
- Tarkistaa kartalta millä pysäkillä jäädään
- Viestittää mammakaverille että tulossa ollaan vaikka edellisestä bussista myöhästyttiin
- Laittaa puolisolle viestiä että päivä on mennyt hyvin, ehditkö käydä kaupassa kun tuut
- Googlata vastausta johonkin pähkähulluun kysymykseen jota vain ensikertalainen voi kaivata, tyyliin "miten käytetään nenä-Fridaa"
- Lukea uutisia ensimmäistä kertaa koko päivän aikana
Tai sitten vaan selata Facebookia. Entä sitten? Varhaista vuorovaikutusta voi tehdä päivän jokaisena hetkenä, mutta kyllä äidin tai isän - ja laspenkin - elämässä saa olla hetkiä myös omissa oloissaan. Kuka sen tietää mitä sillä puhelimella tehdään, ehkä mahdollisesti jotain ihan hyödyllistä.
Vierailija kirjoitti:
Tää on jännä ilmiö. Heti porsittuaan ihminen alkaa automaattisesti toistella kuinka " kyllä tähän maailmaan ääntä mahtuu". Vaikka aiemmin ärsytti jokainen bussissa kurkkuaan kröhivä pappa, pihalla päristelevät mopopojat, huutopanevat naapurit, kaakattavat mummot ja aamulla huutavat ruohonleikkurit.
Suomennettuna: meidän purjo-yrjö saa huutaa missä vaan vaikka maailman tappiin, koska se on niin suloinen pikku panomuisto, kunhan kaikki muut ovat hiljaa, koska he häiritsevät purjo-yrjön äänenavausta, kun hän matkii sumusireeniä. Kuuli sellaisen kerran, kun bussilla mentiin sataman ohi. Minä silloin kerroin, että purjo tuo ääni on sumusireeni. Niin lahjakas, niin lahjakas oi että.
Possu on hyvä ja kertoo, miten tämä kirjoittamasi viesti liittyy ketjun aiheeseen.
Mitä se pökäle muka tajuaa :D Ihmiset pitäisi kyllä ihan pöpinä