Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Avautuminen sinkkuudesta naisen näkökulmasta
15.05.2016 |
Lueskelin tuossa Hesarin juttua miesten naisten puutteesta. Mua mietityttää asia korkeakoulutetun naisen kannalta - yllätys yllätys, sellainen olen itsekin, ja puolison löytyminen taitaa olla turha haave. Asun kaupungissa, elän ihan normaalia elämää, tapaan ihmisiä, harrastan, käyn töissä, kehitän itseäni. Olen ollut useamman vuoden sinkku, ja noiden vuosien varrella on ollut muutama tapailujuttu, joita minä olisin halunnut jatkaa, mutta olen saanut miehiltä pakit. Kuulemma olen kiva ja ihana, mutta kyseiset tyypit eivät vain ole halunneet sitoutua. Nyt joku siellä huutelee, että eivät vain ole halunneet sitoutua minuun eikä ole ollut tarvittavaa ihastumista. Ei se ihastuminenkaan AINA ole mikään luonnonvoima, joka tulee vain ja muuttaa kaikki asenteet ja pyyhkii ylitseen kaikki tunneongelmat, jotka vaikeuttavat sitoutumista. Tyypit ovat oikein kunnon ikisinkkuja, jotka eivät ole välttämättä edes parisuhdetta tahtoneet, mutta ovat kuitenkin alkaneet tapailla mua ikäänkuin testimielessä. Sekin, että haluaa sitoutua ja antaa itselleen mahdollisuuden katsoa tilannetta ihan rauhassa, vaikuttaa ihastumisen tulemiseen. Uskon, että ihastuminen ja rakastuminenkin voisivat tulla tutustumisen myötä, mutta ikinä ei tule sellaista mahdollisuutta. Kaverit ovat kaikki naisia ja varattuja miehiä.
Tuntuu, että törmään jatkuvasti pelkästään varattuihin miehiin. Ei ole kyse siitä, että vain kököttäisin kotona enkä tutustuisi ihmisiin. En edes muista, milloin olen viimeksi tutustunut kavereiden kautta sinkkumieheen, vaikka uusiin miehiin toki tutustun koko ajan. Olen käyttänyt nettitreffipalveluita, mutta eipä sieltäkään ole lykästänyt. OIen miettinyt pääni puhki, onko mussa sitten itsessä jokin syy, miksei parisuhdetta löydy. Mielestäni olen ihan kuin kuka tahansa muukin, mutta ehkä se syy sitten onkin itsessäni, en vain sitä pysty mitenkään keksimään. Ärsyttävintä on, että olen aivan nuoresta asti tottunut siihen, että kaiken eteen on tehtävä duunia ja jos on jokin ongelma, se ratkaistaan. Jos ei pärjää jossain kouluaineessa, on opiskeltava kovaa. Jos haluaa työpaikan, on haettava töitä aggressiivisesti. Tämä on asia, johon en keksi ratkaisua (ja ei, en todellakaan ole mikään epätoivoinen tyrkky enkä mikään pelottava kylmä uraohjus. Ihan normaalisti tutustun ihmisiin ilman mitään hullua "nyt heti parisuhteeseen" -asennetta), ja se tekee tästä osaltaan niin lannistavan.
Olen alkanut pikkuhiljaa hyväksyä, että vietän elämäni ilman parisuhdetta ja perhettä. Välillä tuntuu hyvinkin pahalta, mutta sitten keskityn muihin asioihin. Onhan elämä oikein kivaa näinkin, ja olen sentään joskus saanut kokea parisuhteen ja rakkauden. Muuta ei jää kokematta kuin oman perheen perustaminen ja tietysti se oikeasti pitkä parisuhde. Mietin vain, että enhän mä VOI olla ainoa, jolle parisuhteen löytymisen mahdottomuus on tuskallista ja käsittämätöntä? Ilmaiskaa itsenne, kohtalontoverit! Viime aikoina on taas tuntunut kamalalta, ja kaikki ystävät ovat parisuhteissa, joten keneltäkään ei oikein löydy ymmärrystä tälle tuskalle, jota asia välillä aiheuttaa. En ole kenellekään se ykkönen, jolle haluaisi jakaa päivän ilot ja surut, ja se tuntuu pahimmalta.
En myöskään voi käsittää, että jos miehiä on enemmän ja todellinen kumppanin löytymisen ongelma koskisi heitä, niin missähän he mahtavat olla... Eivät ainakaan siellä ihmisten ilmoilla missä minä.
Mitähän helvettiä mä teen kun kirjoittelen tällaista vauva-palstalle :D no, ehkä joku vastaisikin, ja ainakin avautuminen silloin tällöin tekee hyvää.
Kommentit (154)
Netin kommentit tuntuu pahentavat tilannetta: koska on nainen, jokaisena baari-iltana (joissa ei muuten enää tässä iässä edes käy) pitäisi tulla iskemään 10 mukavaa, potentiaalista miestä. Nettitreffeillä tunnetusti on vain vapaita, samanlaisia tavallisia potentiaalisia, mukavia miehiä. Siinä sitten valitset vaan parhaimman! Joo, ei.
Kävin läpi prosessin, että mietin mikä on vialla kun olen miehille se "ihan kiva", muttei koskaan ihastumisen kohde. Tapailut ovat päättyneet miesten puolelta ja miehet alkavat muutenkin olla jo varattuja ja menossa naimisiin. Kohensin itseäni kaikin puolin, mutta tilanteeni ei muuttunut. Tässä vaiheessa voi vaan todeta, että kai ne jotain henkimaailman juttuja on. En enää keksi mitä voisi tehdä toisin ja ylipäänsä en ole nähnyt itseäni vuosiin epätoivoisena sinkkuna, vaan ennemminkin itseäni terveesti arvostavana ja uusille ihmissuhteille avoimena naisena.
En usko ap, että sinussakaan on mitään sen ihmeellisempää mitä varatuissa naisissa. Onnekseni minä tunnen lisäkseni toisiakin sinkkuja, joilla on ollut vaikeuksia saada miehiä kiinnostumaan. Ja mahtavia naisia kaikin puolin. Vain parisuhteissa olevien keskellä ainoana olisi aika rankkaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eiköhän se ongelma katso sieltä peilistä kun sinne vilkaiset.
Jaan tuskasi - ja muistelen haikeudella nuoruuden ihanaa rakkaussuhdetta, joka kylläkin väljähtyi ja päättyi muutaman vuoden "sisar-veli"-vuoden jälkeen.
Lähipiirissä kaikki eronneet tuntuvat löytävän salamaakin nopeammin uuden kumppanin. Ja jos se suhde eka kariutuu, taas heti perään löytyy toinen. Itsellä 10 vuotta uusiosinkkuutta takana, ja siihen mahtuu vain muutama hapuileva yritys seurustella. Viimeisimmästäkin vuosia aikaa.
Ne kriteerit varmaan ovat ongelma. Tai sitten se, että en liiku "oikeissa paikoissa". Netin tarjonta on ihan kauheaa ja tutustuminen työlästä.
Yksinäisiä vuosia takana ja edessä, parempi kai asennoitua niin ja koettaa löytää iloja elämäänsä ihan muualta.
Vierailija kirjoitti:
Eiköhän se ongelma katso sieltä peilistä kun sinne vilkaiset.
Luuletko, että vuosien sinkkuuden aikana ei olisi ollut tietoinen itsestään ja miettinyt mitä tekee väärin? Miksei kelpaa? Kysyy sitä miehiltä ja ystäviltä, koska itse ei näe. Vastauksena ei saa kuin sen, että ei tunnu oikealta ja ei ihastuta. Aina tuntuu miehillä olevan takana joko rankka ero ja ex-rakkaudesta ei päästä koskaan yli, tai sitten mies tapaa minua sitten jollain tavalla paremman. Minkäs teet.
t. 2.
Olin itse 9 vuotta ensimmäisen parisuhteen päättymisen jälkeen sinkkuna, jos ei pari kuukautta kestäneitä "tapailusuhteita" lasketa. Joskus olin asian vuoksi aivan maassa ja koitin aktiivisesti etsiä kumppania eri deittipalstoilta ja vaikka mistä. Kuitenkin vasta kun opin olemaan elämääni täysin tyytyväinen itsekseni, tapasin nykyisen kumppanini.
Tsemppiä! Sinusta ei puutu mitään, nauti vaan elämästäsi ja koita parhaasi mukaan unohtaa kumppanin etsiminen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Millainen ulkonäkö sinulla on? Voi kuulostaa pinnalliselta ulkonäkökysymys, mutta niin on työpaikat, lompakot, hyödylliset tuttavatkin.
Kaiken a ja o on tavata mahdollisimman paljon uusia samankaltaisessa tilanteessa olevia ihmisiä. Siksi opiskeluaikoina kaikki pariutuvat, ja sen jälkeen alkaa olla todella vaikeata. Lisäksi naisen vetovoima alkaa heiketä 25-30-vuotiaana, vaikka olisi kuinka korkeatasoinen, koska miehillä lähtee ura niiltä kohdin nousuun ja naistarjonta kasvaa valtavasti. Tilanne on vähän kuin luksuskämppää kaupatessa - se on kaikkien mielestä hieno ja tasokas, mutta sellaisen ostajilla on varaa valita millainen asunto hyvänsä, eli tosi hyväkään ei välttämättä mene millään kaupaksi vaikka mitään vikaa ei olisi, ellei hintaa laske todella reilusti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Netin kommentit tuntuu pahentavat tilannetta: koska on nainen, jokaisena baari-iltana (joissa ei muuten enää tässä iässä edes käy) pitäisi tulla iskemään 10 mukavaa, potentiaalista miestä. Nettitreffeillä tunnetusti on vain vapaita, samanlaisia tavallisia potentiaalisia, mukavia miehiä. Siinä sitten valitset vaan parhaimman! Joo, ei.
Kävin läpi prosessin, että mietin mikä on vialla kun olen miehille se "ihan kiva", muttei koskaan ihastumisen kohde. Tapailut ovat päättyneet miesten puolelta ja miehet alkavat muutenkin olla jo varattuja ja menossa naimisiin. Kohensin itseäni kaikin puolin, mutta tilanteeni ei muuttunut. Tässä vaiheessa voi vaan todeta, että kai ne jotain henkimaailman juttuja on. En enää keksi mitä voisi tehdä toisin ja ylipäänsä en ole nähnyt itseäni vuosiin epätoivoisena sinkkuna, vaan ennemminkin itseäni terveesti arvostavana ja uusille ihmissuhteille avoimena naisena.
En usko ap, että sinussakaan on mitään sen ihmeellisempää mitä varatuissa naisissa. Onnekseni minä tunnen lisäkseni toisiakin sinkkuja, joilla on ollut vaikeuksia saada miehiä kiinnostumaan. Ja mahtavia naisia kaikin puolin. Vain parisuhteissa olevien keskellä ainoana olisi aika rankkaa.
Voit olla oikeassa, mutta ei miehet aina sanoa asioita suoraan. Joskus syy voi olla jossain sellaisessakin, että nainen esimerkiksi haluaa että seksi muodostuu nuolemisesta ja lähetyssaarnaajasta, kun taas miehen suosikit ovat suihinotto ja ratsastus. Tällaisessa tilanteessa mies helposti saattaisi ilmoittaa naiselle että "oot ihan kiva mutta ei tää vaan oikeen on mun juttu tää suhde" tai vastaavaa.
Mutta on kivempi ajatella, että vika on jossain henkimaailmassa tai siinä että on vaan ollut huono tuuri.
Vierailija kirjoitti:
Millainen ulkonäkö sinulla on? Voi kuulostaa pinnalliselta ulkonäkökysymys, mutta niin on työpaikat, lompakot, hyödylliset tuttavatkin.
Eikö ulkonäkö ole vähän kuin luonne? Lähtökohta on että se on riittävän hyvä, ihan ok... Jos ei ole, se mainitaan erikseen "mistä ruma voisi löytää kumppanin", "mistä hankala ihminen voisi löytää kumppanin".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Netin kommentit tuntuu pahentavat tilannetta: koska on nainen, jokaisena baari-iltana (joissa ei muuten enää tässä iässä edes käy) pitäisi tulla iskemään 10 mukavaa, potentiaalista miestä. Nettitreffeillä tunnetusti on vain vapaita, samanlaisia tavallisia potentiaalisia, mukavia miehiä. Siinä sitten valitset vaan parhaimman! Joo, ei.
Kävin läpi prosessin, että mietin mikä on vialla kun olen miehille se "ihan kiva", muttei koskaan ihastumisen kohde. Tapailut ovat päättyneet miesten puolelta ja miehet alkavat muutenkin olla jo varattuja ja menossa naimisiin. Kohensin itseäni kaikin puolin, mutta tilanteeni ei muuttunut. Tässä vaiheessa voi vaan todeta, että kai ne jotain henkimaailman juttuja on. En enää keksi mitä voisi tehdä toisin ja ylipäänsä en ole nähnyt itseäni vuosiin epätoivoisena sinkkuna, vaan ennemminkin itseäni terveesti arvostavana ja uusille ihmissuhteille avoimena naisena.
En usko ap, että sinussakaan on mitään sen ihmeellisempää mitä varatuissa naisissa. Onnekseni minä tunnen lisäkseni toisiakin sinkkuja, joilla on ollut vaikeuksia saada miehiä kiinnostumaan. Ja mahtavia naisia kaikin puolin. Vain parisuhteissa olevien keskellä ainoana olisi aika rankkaa.
Voit olla oikeassa, mutta ei miehet aina sanoa asioita suoraan. Joskus syy voi olla jossain sellaisessakin, että nainen esimerkiksi haluaa että seksi muodostuu nuolemisesta ja lähetyssaarnaajasta, kun taas miehen suosikit ovat suihinotto ja ratsastus. Tällaisessa tilanteessa mies helposti saattaisi ilmoittaa naiselle että "oot ihan kiva mutta ei tää vaan oikeen on mun juttu tää suhde" tai vastaavaa.
Mutta on kivempi ajatella, että vika on jossain henkimaailmassa tai siinä että on vaan ollut huono tuuri.
Onnittelen siinä tapauksessa itseäni tapailun päättymisen seurauksena, koska mieluummin olen sinkku kuin sellaisen miehen kanssa, joka ei uskaltaisi ja kykenisi puhumaan rehellisesti noin tavallisista asioista pitkänkään tapailun jälkeen :)
Vierailija kirjoitti:
Millainen ulkonäkö sinulla on? Voi kuulostaa pinnalliselta ulkonäkökysymys, mutta niin on työpaikat, lompakot, hyödylliset tuttavatkin.
Mitä väliä sillä edes on kun aivan saatanan rumatkin ihmiset ovat onnistuneet pariutumaan?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap:lla ja kumppaneilla on kuitenkin ollut parisuhteita ja tapailusuhteita ja silti kehtaavat ruikuttaa. On paljon meitäkin naisia ja miehiä joilla ei ole koskaan ollut ketään eikä tule olemaan.
Hyvin teillä on asiat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Netin kommentit tuntuu pahentavat tilannetta: koska on nainen, jokaisena baari-iltana (joissa ei muuten enää tässä iässä edes käy) pitäisi tulla iskemään 10 mukavaa, potentiaalista miestä. Nettitreffeillä tunnetusti on vain vapaita, samanlaisia tavallisia potentiaalisia, mukavia miehiä. Siinä sitten valitset vaan parhaimman! Joo, ei.
Kävin läpi prosessin, että mietin mikä on vialla kun olen miehille se "ihan kiva", muttei koskaan ihastumisen kohde. Tapailut ovat päättyneet miesten puolelta ja miehet alkavat muutenkin olla jo varattuja ja menossa naimisiin. Kohensin itseäni kaikin puolin, mutta tilanteeni ei muuttunut. Tässä vaiheessa voi vaan todeta, että kai ne jotain henkimaailman juttuja on. En enää keksi mitä voisi tehdä toisin ja ylipäänsä en ole nähnyt itseäni vuosiin epätoivoisena sinkkuna, vaan ennemminkin itseäni terveesti arvostavana ja uusille ihmissuhteille avoimena naisena.
En usko ap, että sinussakaan on mitään sen ihmeellisempää mitä varatuissa naisissa. Onnekseni minä tunnen lisäkseni toisiakin sinkkuja, joilla on ollut vaikeuksia saada miehiä kiinnostumaan. Ja mahtavia naisia kaikin puolin. Vain parisuhteissa olevien keskellä ainoana olisi aika rankkaa.
Voit olla oikeassa, mutta ei miehet aina sanoa asioita suoraan. Joskus syy voi olla jossain sellaisessakin, että nainen esimerkiksi haluaa että seksi muodostuu nuolemisesta ja lähetyssaarnaajasta, kun taas miehen suosikit ovat suihinotto ja ratsastus. Tällaisessa tilanteessa mies helposti saattaisi ilmoittaa naiselle että "oot ihan kiva mutta ei tää vaan oikeen on mun juttu tää suhde" tai vastaavaa.
Mutta on kivempi ajatella, että vika on jossain henkimaailmassa tai siinä että on vaan ollut huono tuuri.
Tää on jotenkin koominen viesti. Nuo seksiesimerkithän on toistensa vastapuolia. Kun antaa, niin saa!
En tosin hetkeä usko, että ap.n ongelma liittyisi tähän.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
kiitos ihanista vastauksista kakkoselle ja neloselle :) Näistä vastauksista huomaa hirveän hyvin, miten polarisoitunutta av:n käyttäjäkunta on. osa on fiksua, sitten on näitä jotka haluavat trollailla tai ilkeillä ja vielä niitä, joiden kirjoituksista en tajua sitten yhtään mitään, ihan pistää ihmetyttämään, että eletäänkö tässä nyt samaa ihmiskokemusta samassa maassa ja ajassa. kuten nuo puheet tasoista (pitihän nekin nyt tulla pariutumista koskevassa keskustelussa mainituksi, eihän tämä muuten olisi av!)
joo, epätoivoinen en ole enkä katkera. haluan ikuisesti säilyttää positiivisuuteni ja optimistisen suhtautumisen elämään kokonaisuutena. eihän kukaan saa kaikkea haluamaansa. epätoivoinen en ole, sillä olen onnellinen ja enimmäkseen tyytyväinen näinkin. parisuhteen löytymiseen ei ole mitään pakkoa, vaikka välillä suru onkin kauhean vahva. lähipiirissäni on brutaalin rehellisiä ihmisiä, joilta saadut vastaukset ovat lähinnä se, että minuun kestää hieman tutustua todella. ja sitten tuo moneen kertaan vastaan tullut, että mies on erinäisistä syistä ei vaan halua tai koe voivansa sitoutua. olisi kyllä tosi mielenkiintoista joskus tutustua ihmiseen, joka voisi tulla mun kanssa siihen peilin eteen ja vääntää oikein rautalangasta ne siellä näkyvät ongelmat!
mun mielestä ei kannata ajatella, että joku olisi löytänyt "paremman" kuin itse on. ei ihmisiä voi oikein jaotella parempiin tai huonompiin, enemmän näen sen yhteensopivuuden kysymyksenä. mitä taas tulee siihen, että mulla olisi jotenkin järjettömät kriteerit. no ei mielestäni ole. haluan vain, että mies on - miten sen sanoisi - henkisesti aktiivinen. kiinnostunut maailmasta ja sen ilmiöistä.
alkaa taas tuntua vähän paremmalta. pitää vain elää elämäänsä parhaansa mukaan eikä tehdä tästä isompaa juttua kuin se onkaan, vaikka välillä tuntuukin niin pahalta.
-ap
ja tietysti kiitos muillekin järkeville vastaajille, oon vain niin hidas kirjoittamaan, etten niitä nähnyt vielä äsken.
en oikein ymmärrä, miksi en saisi olla surullinen tämän asian takia, vaikka olenkin joskus vuosia sitten ollut parisuhteessa. en ruikuta, vaan haluan keskustella aiheesta itseni kannalta ja ihan yleisestikin.
en tietenkään ole täydellinen, ja varmasti minussa on paljonkin asioita, miksi en "kelpaa" suurimmalle osalle ihmisistä. se on ihan ok. en ole kuitenkaan niin suuria puutteita tai luotaantyöntävyyksiä keksinyt itsessäni, että ne olisivat systemaattisesti kumppanin löytymisen esteenä. kyllä mä näen asian johtuvan ihan tilanteestakin, eli siitä, etten vain kohtaa potentiaalisia, sitoutumishalukkaita miehiä oikein missään. tiedän myös (ja olen tapaillutkin) niin monia tunne-elämänsä ja yleisesti ehkä asenneilmaston takia sitoutumiskyvyttömiä ja -haluttomia miehiä, että voin allekirjoittaa hesarin jutussakin mainitun ilmiön eli kaupunkilaismiesten alhaisemman sitoutumishalukkuuden.
-ap
Vierailija kirjoitti:
kiitos ihanista vastauksista kakkoselle ja neloselle :) Näistä vastauksista huomaa hirveän hyvin, miten polarisoitunutta av:n käyttäjäkunta on. osa on fiksua, sitten on näitä jotka haluavat trollailla tai ilkeillä ja vielä niitä, joiden kirjoituksista en tajua sitten yhtään mitään, ihan pistää ihmetyttämään, että eletäänkö tässä nyt samaa ihmiskokemusta samassa maassa ja ajassa. kuten nuo puheet tasoista (pitihän nekin nyt tulla pariutumista koskevassa keskustelussa mainituksi, eihän tämä muuten olisi av!)
joo, epätoivoinen en ole enkä katkera. haluan ikuisesti säilyttää positiivisuuteni ja optimistisen suhtautumisen elämään kokonaisuutena. eihän kukaan saa kaikkea haluamaansa. epätoivoinen en ole, sillä olen onnellinen ja enimmäkseen tyytyväinen näinkin. parisuhteen löytymiseen ei ole mitään pakkoa, vaikka välillä suru onkin kauhean vahva. lähipiirissäni on brutaalin rehellisiä ihmisiä, joilta saadut vastaukset ovat lähinnä se, että minuun kestää hieman tutustua todella. ja sitten tuo moneen kertaan vastaan tullut, että mies on erinäisistä syistä ei vaan halua tai koe voivansa sitoutua. olisi kyllä tosi mielenkiintoista joskus tutustua ihmiseen, joka voisi tulla mun kanssa siihen peilin eteen ja vääntää oikein rautalangasta ne siellä näkyvät ongelmat!
mun mielestä ei kannata ajatella, että joku olisi löytänyt "paremman" kuin itse on. ei ihmisiä voi oikein jaotella parempiin tai huonompiin, enemmän näen sen yhteensopivuuden kysymyksenä. mitä taas tulee siihen, että mulla olisi jotenkin järjettömät kriteerit. no ei mielestäni ole. haluan vain, että mies on - miten sen sanoisi - henkisesti aktiivinen. kiinnostunut maailmasta ja sen ilmiöistä.
alkaa taas tuntua vähän paremmalta. pitää vain elää elämäänsä parhaansa mukaan eikä tehdä tästä isompaa juttua kuin se onkaan, vaikka välillä tuntuukin niin pahalta.
-ap
Perinteisesti miehet haluavat ratkaista ongelman, jos heiltä kysytään neuvoa. Naiset joskus haluavat vain pohtia ääneen että on ongelma.
Sulle ratkaisu voisi olla vähän nuorempien miesten katselu, sellaisten vastavalmistuneiden.
Kuulostaa niin tutulta. Omalla kohdallani voin kyllä myöntää, että vikaa on vähän minussakin, sillä olen tosi nirso. Toisaalta, miksi tyytyä vähempään (en laita kysymysmerkkiä, koska retorinen kysymys). Tykkään sinkkuelämästäni, olen muutenkin tosi yksityisyydenhaluinen ja nautin omasta rauhasta. En siis kaipaa ketään pitämään mulle seuraa 24/7 enkä koe oloani yksinäiseksi. Läheisyydenkaipuu on silti kova ja sellainen turvallinen, luotettava kumppanuussuhde olisi kiva. Olen ollut pitkässä parisuhteessa, tiedän millaista se on ja myöskin exäni takia rima on aika korkealla. En etsimällä eti, mulla ei ole ns.haku päällä. Olen silti tapaillut erinäisiä miehiä, jotka oikeastaan kaikki järjestäen ovat jotenkin vetäytyneet hommasta. Syystä tai toisesta se yhteydenpito on vain sitten jäänyt, ilman järkevää selitystä. En kyllä paljoa ole kysellytkään, en ole sellainen peräänruikuttaja ja vonkaaja. Huomaan kyllä, jos toista ei enää kiinnosta eikä ne selittelyt sitten enää kiinnostusta lisää kuitenkaan.
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa niin tutulta. Omalla kohdallani voin kyllä myöntää, että vikaa on vähän minussakin, sillä olen tosi nirso. Toisaalta, miksi tyytyä vähempään (en laita kysymysmerkkiä, koska retorinen kysymys). Tykkään sinkkuelämästäni, olen muutenkin tosi yksityisyydenhaluinen ja nautin omasta rauhasta. En siis kaipaa ketään pitämään mulle seuraa 24/7 enkä koe oloani yksinäiseksi. Läheisyydenkaipuu on silti kova ja sellainen turvallinen, luotettava kumppanuussuhde olisi kiva. Olen ollut pitkässä parisuhteessa, tiedän millaista se on ja myöskin exäni takia rima on aika korkealla. En etsimällä eti, mulla ei ole ns.haku päällä. Olen silti tapaillut erinäisiä miehiä, jotka oikeastaan kaikki järjestäen ovat jotenkin vetäytyneet hommasta. Syystä tai toisesta se yhteydenpito on vain sitten jäänyt, ilman järkevää selitystä. En kyllä paljoa ole kysellytkään, en ole sellainen peräänruikuttaja ja vonkaaja. Huomaan kyllä, jos toista ei enää kiinnosta eikä ne selittelyt sitten enää kiinnostusta lisää kuitenkaan.
tuo kuulostaa tosi tutulta, paitsi etten suostu tunnustamaan, että olisin varsinaisesti nirso :D (mulle nirsous tarkoittaa lähinnä sitä, että olisi jokin tiukka vaatimuslista. mulla sellaista ei ole.) nautin myös omasta rauhasta, sekin ehkä hidastaa ja vaikeuttaa kumppanin löytymistä. monet nopeat pariutujat ja ne, joilla juttua riittää koko ajan (naiset nimenomaan) tuntuvat olevan sellaisia ekstrovertteja minglaajia. mutta en mä luonnettani voi muuttaa, enkä kuitenkaan ole mitenkään syrjäänvetäytynyt tai jurottaja, vaikka omaa rauhaa ja tilaa kaipaankin. -ap
Olen sinua jonkin verran vanhempi ja itse ollut samanlaisessa tilanteessa. Vuosien parisuhde päättyi, kun olin 26, ja meni seitsemän pitkää vuotta ennen nykyisen puolisoni tapaamista. Väliin mahtui yksi vuoden mahdoton suhde narsistin kanssa, josta opin paljon, lyhyitä tapailusuhteita ja paljon treffejä erilaisten miesten kanssa sekä tietoisia taukoja.
Lyhyesti, omasta kokemuksesta, sinussa ei ole mitään vikaa etkä vaadi miehiltä liikaa. Hyvät ja sopivat miehet ovat varattuja tai piilossa, ja on ihan tuurista kiinni, satutko tapaamaan jonkun oikealla hetkellä. Vastaeronneen kanssakaan ei välttämättä synny mitään syvempää. Itse löysin paluumuuttajan, joka halusi vakiintua, ja hän oli/on kaikkea muuta kuin aikaisemmin ajattelin haluavani. Emme olisi ikinä tavanneet harrastuksissa tms., sillä hänellä ns. miehiset, minulla naiselliset kuntosalivalintaa myöten. Silti löysimme samoja mielenkiinnon kohteita ja arvomaailmat.
Sattuma, kohtalo tai miksi sitä kutsuisi. Etsiä pitää kuitenkin, sillä kotona odottamalla ei tapahdu mitään. Sen olen parista ystävästäni todennut. Suojaa itsesi muiden asettamilta paineilta. Otseään saa arvostaa, mutta ei lennellä pilvissä.
Alue: Aihe vapaa
On sulla ongelmat.