Kysymys paniikkihäiriötä sairastaville

Ei hän sitä minään kummajaisuutena pidä.

Auttaa ja tukeaa sen minkä pystyy ja antaa tilanteen mennä ohi.

Ei niihin kuole.

Yleensä huomaa itse kun mulla on alkamassa. Jos ei tai on nukkumassa tms. sanon et nyt ahdistaa ja kovasti ja pelkään et kohtaus alkaa. Lohduttaa, halaa , rutistaa, silittelee ja puhuu pehmeästi samalla ku mä heijaan täristen edestakas. Kunnon kohtausta se ei oo kai nähnyt kun kerran kun on yleensä tullut päivällä kun hän on ollut koulussa/töissä.

Pitää oikeana sairautena. Äidilläänkin on.

Vierailija kirjoitti:

Yleensä huomaa itse kun mulla on alkamassa. Jos ei tai on nukkumassa tms. sanon et nyt ahdistaa ja kovasti ja pelkään et kohtaus alkaa. Lohduttaa, halaa , rutistaa, silittelee ja puhuu pehmeästi samalla ku mä heijaan täristen edestakas. Kunnon kohtausta se ei oo kai nähnyt kun kerran kun on yleensä tullut päivällä kun hän on ollut koulussa/töissä.

Pitää oikeana sairautena. Äidilläänkin on.

Ihanan kuuloinen mies. Ei siis ala vaatia erikseen avunpyyntöä, vaan riittää, että sanot, että ahdistaa?  Eikä väitä, että on hänen orjuuttamistaan, jos vain ilmoitan ahdistukseni kuin "prinsessa" enkä sano, että nyt pitäisi auttaa? Ja jatkaa omia puuhiaan kuin olisin ilmaa. Olet onnekas. :)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yleensä huomaa itse kun mulla on alkamassa. Jos ei tai on nukkumassa tms. sanon et nyt ahdistaa ja kovasti ja pelkään et kohtaus alkaa. Lohduttaa, halaa , rutistaa, silittelee ja puhuu pehmeästi samalla ku mä heijaan täristen edestakas. Kunnon kohtausta se ei oo kai nähnyt kun kerran kun on yleensä tullut päivällä kun hän on ollut koulussa/töissä.

Pitää oikeana sairautena. Äidilläänkin on.

Ihanan kuuloinen mies. Ei siis ala vaatia erikseen avunpyyntöä, vaan riittää, että sanot, että ahdistaa?  Eikä väitä, että on hänen orjuuttamistaan, jos vain ilmoitan ahdistukseni kuin "prinsessa" enkä sano, että nyt pitäisi auttaa? Ja jatkaa omia puuhiaan kuin olisin ilmaa. Olet onnekas. :)

Hän itse asiassa itse vaati, että jos alkaa vaikka keskellä yötä ahdistamaan niin rohkeasti nyin häntä hereille etten yksin paini mörköjeni kanssa. Mulla tosiaan on ihana ja huomaavainen mies. :) Yritän muistaa sen tarpeeksi usein hänellekin kertoa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yleensä huomaa itse kun mulla on alkamassa. Jos ei tai on nukkumassa tms. sanon et nyt ahdistaa ja kovasti ja pelkään et kohtaus alkaa. Lohduttaa, halaa , rutistaa, silittelee ja puhuu pehmeästi samalla ku mä heijaan täristen edestakas. Kunnon kohtausta se ei oo kai nähnyt kun kerran kun on yleensä tullut päivällä kun hän on ollut koulussa/töissä.

Pitää oikeana sairautena. Äidilläänkin on.

Ihanan kuuloinen mies. Ei siis ala vaatia erikseen avunpyyntöä, vaan riittää, että sanot, että ahdistaa?  Eikä väitä, että on hänen orjuuttamistaan, jos vain ilmoitan ahdistukseni kuin "prinsessa" enkä sano, että nyt pitäisi auttaa? Ja jatkaa omia puuhiaan kuin olisin ilmaa. Olet onnekas. :)

Hän itse asiassa itse vaati, että jos alkaa vaikka keskellä yötä ahdistamaan niin rohkeasti nyin häntä hereille etten yksin paini mörköjeni kanssa. Mulla tosiaan on ihana ja huomaavainen mies. :) Yritän muistaa sen tarpeeksi usein hänellekin kertoa.

Ihana. :) Kuka pälli käy täällä alapeukuttamassa viestejä? Joku empatiakyvytön tunteeton paska. Onnea elämääsi.

Minä en voi sietää ketään ihmisiä lähelläni kun on paniikkikohtaus. Eli jos olen kotona ja mies on siellä, lähden ulos, johonkin yksinäisyyteen kärsimään kohtaukseni. 

Mulla mies ei huomioi mitenkään, jatkaa vaan omia hommia. Joskus ärsyyntyneesti kysyy "mikä sulla nyt taas on?" Ollaan aiheesta keskusteltu kun haluaisin tukea ja huomiota, kun en pysty kohtauksen aikana itse pyytämään mutta ei oo asiat muuttunu... Pahentaa mun ahdistusta kun tiedän ettei musta välitetä eikä miestä kiinnosta yhtään.

Vierailija kirjoitti:

Mulla mies ei huomioi mitenkään, jatkaa vaan omia hommia. Joskus ärsyyntyneesti kysyy "mikä sulla nyt taas on?" Ollaan aiheesta keskusteltu kun haluaisin tukea ja huomiota, kun en pysty kohtauksen aikana itse pyytämään mutta ei oo asiat muuttunu... Pahentaa mun ahdistusta kun tiedän ettei musta välitetä eikä miestä kiinnosta yhtään.

Tuo on kyllä niin perseestä. Jos ei ole pahaa paniikkikohtausta ollut, niin ei osaa kuvitella, ettei siinä ole päällimmäisenä mielessä ajatella, että miten sitä nyt pyytäisi mieheltä mahdollisimman nätisti apua, ettei vaikuta joltain nirppanokkaprinsessalta, joka vain vaatii miestä hyppimään oman pillinsä mukaan...

Varmaan jos olisi käsi poikki, niin miehelle ei kelpaisi avunpyynnöksi se, että menee näyttämään kättä ja sanoo, että nyt on käsi poikki. Vaan pitäisi arvon herralta vielä kädet ristissä anella, että voisitko vaikka tehdä niin ja näin, tai viedä vaikka sairaalaan. Siinähän sitten törröttäisi murtuneen käden kanssa, kun ei mies tajuaisi tehdä yhtään mitään. Tai alentuisi auttamaan nirppanokkaa.

Jos huomaa niin saattaa silittää selästä. Seurustelun alkuaikoina ei oikein ymmärtänyt sairauttani ja saattoi sanoa, että älä esitä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla mies ei huomioi mitenkään, jatkaa vaan omia hommia. Joskus ärsyyntyneesti kysyy "mikä sulla nyt taas on?" Ollaan aiheesta keskusteltu kun haluaisin tukea ja huomiota, kun en pysty kohtauksen aikana itse pyytämään mutta ei oo asiat muuttunu... Pahentaa mun ahdistusta kun tiedän ettei musta välitetä eikä miestä kiinnosta yhtään.

Tuo on kyllä niin perseestä. Jos ei ole pahaa paniikkikohtausta ollut, niin ei osaa kuvitella, ettei siinä ole päällimmäisenä mielessä ajatella, että miten sitä nyt pyytäisi mieheltä mahdollisimman nätisti apua, ettei vaikuta joltain nirppanokkaprinsessalta, joka vain vaatii miestä hyppimään oman pillinsä mukaan...

Varmaan jos olisi käsi poikki, niin miehelle ei kelpaisi avunpyynnöksi se, että menee näyttämään kättä ja sanoo, että nyt on käsi poikki. Vaan pitäisi arvon herralta vielä kädet ristissä anella, että voisitko vaikka tehdä niin ja näin, tai viedä vaikka sairaalaan. Siinähän sitten törröttäisi murtuneen käden kanssa, kun ei mies tajuaisi tehdä yhtään mitään. Tai alentuisi auttamaan nirppanokkaa.

Millanen sadistinen paska ei auta puolisoaan jos huomaa, että tällä on paniikkikohtaus alkamassa vaan vaatii jotain avunpyyntöä vielä erikseen? Mitä valtapelejä tollanen ihminen pelaa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla mies ei huomioi mitenkään, jatkaa vaan omia hommia. Joskus ärsyyntyneesti kysyy "mikä sulla nyt taas on?" Ollaan aiheesta keskusteltu kun haluaisin tukea ja huomiota, kun en pysty kohtauksen aikana itse pyytämään mutta ei oo asiat muuttunu... Pahentaa mun ahdistusta kun tiedän ettei musta välitetä eikä miestä kiinnosta yhtään.

Tuo on kyllä niin perseestä. Jos ei ole pahaa paniikkikohtausta ollut, niin ei osaa kuvitella, ettei siinä ole päällimmäisenä mielessä ajatella, että miten sitä nyt pyytäisi mieheltä mahdollisimman nätisti apua, ettei vaikuta joltain nirppanokkaprinsessalta, joka vain vaatii miestä hyppimään oman pillinsä mukaan...

Varmaan jos olisi käsi poikki, niin miehelle ei kelpaisi avunpyynnöksi se, että menee näyttämään kättä ja sanoo, että nyt on käsi poikki. Vaan pitäisi arvon herralta vielä kädet ristissä anella, että voisitko vaikka tehdä niin ja näin, tai viedä vaikka sairaalaan. Siinähän sitten törröttäisi murtuneen käden kanssa, kun ei mies tajuaisi tehdä yhtään mitään. Tai alentuisi auttamaan nirppanokkaa.

Millanen sadistinen paska ei auta puolisoaan jos huomaa, että tällä on paniikkikohtaus alkamassa vaan vaatii jotain avunpyyntöä vielä erikseen? Mitä valtapelejä tollanen ihminen pelaa?

.

Olettaa, että oon hillitty ja rationaalinen. Joskus oon halunnut olla yksin, niin aattelee nykyään että haluan aina tulla jätetyksi rauhaan, vaikka oon tuhat kertaa sanonu että mieluummin aina huomioi edes jotenkin kuin kohtelis niinku ilmaa. Sanoo, että ihan sama miten tekee niin se on mun mielestä väärin, ei oo kyllä ees yrittäny vuoteen mitään muuta ku totaalisen ignoorauksen. Koen että oon liian vaativa :(

Meillä ei yleensä reagoi juuri mitenkään, kuuntelee kyllä yleensä kun kerron huonosta olosta.

Vierailija kirjoitti:

Meillä ei yleensä reagoi juuri mitenkään, kuuntelee kyllä yleensä kun kerron huonosta olosta.

Haluaisitko että reagoisi?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä ei yleensä reagoi juuri mitenkään, kuuntelee kyllä yleensä kun kerron huonosta olosta.

Haluaisitko että reagoisi?

Haluaisin, en odota kumppanilta mitään ihmeitä, se riittää että jättäisi muut hommat hetkeksi ja vähän keskittyisi minuun ja olisi lähellä. Olen mies, se ei tullu aiemmasta ilmi.

kysymys teille vastaajille: mitä lääkettä syötte  nyt siihen?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä ei yleensä reagoi juuri mitenkään, kuuntelee kyllä yleensä kun kerron huonosta olosta.

Haluaisitko että reagoisi?

Haluaisin, en odota kumppanilta mitään ihmeitä, se riittää että jättäisi muut hommat hetkeksi ja vähän keskittyisi minuun ja olisi lähellä. Olen mies, se ei tullu aiemmasta ilmi.

Samaa itsekin haluaisin. Oletko puhunut asiasta puolisollesi? Miten on reagoinut? Kysyn, jos saisin jotain vinkkejä itselle, en osaa mainita asiasta ilman että mies ärsyyntyy. Alkaa paniikkia pukkaan aina niissäkin tilanteissa niin menee aivot ihan sumuun enkä pysty järkevästi keskustelemaan.

Mulla oli tuollainen epäempaattinen kumppani aikanaan ja itse asiassa epäilen hänen saaneen aikaan ahdistukseni, koska elämäni on ollut paljon vähemmän puristavaa ja paniikkioireet paljon paremmin hallinnassa sen jälkeen, kun lähdin. Paniikkioireet alkoivat suhteen aikana. 

Vierailija kirjoitti:

Mulla oli tuollainen epäempaattinen kumppani aikanaan ja itse asiassa epäilen hänen saaneen aikaan ahdistukseni, koska elämäni on ollut paljon vähemmän puristavaa ja paniikkioireet paljon paremmin hallinnassa sen jälkeen, kun lähdin. Paniikkioireet alkoivat suhteen aikana. 

No mullakin mies joko suoraan tai epäsuorasti laukaisee. On tietenkin muuta stressiä ja ongelmia aina taustalla. Se on niin läheinen ihminen että kaikki mitä se tekee tuntuu niin voimakkaalta. Mulla ei ole muita läheisiä ihmisiä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä ei yleensä reagoi juuri mitenkään, kuuntelee kyllä yleensä kun kerron huonosta olosta.

Haluaisitko että reagoisi?

Haluaisin, en odota kumppanilta mitään ihmeitä, se riittää että jättäisi muut hommat hetkeksi ja vähän keskittyisi minuun ja olisi lähellä. Olen mies, se ei tullu aiemmasta ilmi.

Samaa itsekin haluaisin. Oletko puhunut asiasta puolisollesi? Miten on reagoinut? Kysyn, jos saisin jotain vinkkejä itselle, en osaa mainita asiasta ilman että mies ärsyyntyy. Alkaa paniikkia pukkaan aina niissäkin tilanteissa niin menee aivot ihan sumuun enkä pysty järkevästi keskustelemaan.

Puoliso kääntää sen itseään vastaan tyyliin "tämänkin minä teen väärin", sitten saan itse olla häntä lohduttelemassa että "ei se nyt ihan niin ole" :D vähän kääntyy tilanne siis päälaelleen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä ei yleensä reagoi juuri mitenkään, kuuntelee kyllä yleensä kun kerron huonosta olosta.

Haluaisitko että reagoisi?

Haluaisin, en odota kumppanilta mitään ihmeitä, se riittää että jättäisi muut hommat hetkeksi ja vähän keskittyisi minuun ja olisi lähellä. Olen mies, se ei tullu aiemmasta ilmi.

Samaa itsekin haluaisin. Oletko puhunut asiasta puolisollesi? Miten on reagoinut? Kysyn, jos saisin jotain vinkkejä itselle, en osaa mainita asiasta ilman että mies ärsyyntyy. Alkaa paniikkia pukkaan aina niissäkin tilanteissa niin menee aivot ihan sumuun enkä pysty järkevästi keskustelemaan.

Puoliso kääntää sen itseään vastaan tyyliin "tämänkin minä teen väärin", sitten saan itse olla häntä lohduttelemassa että "ei se nyt ihan niin ole" :D vähän kääntyy tilanne siis päälaelleen.

Just samanlaista ku mulla! Ja syyllistyn ite siitä että aiheutan toiselle pahaa mieltä omilla murheilla