Miten suhtautua negatiiviseen ihmiseen lähipiirissä kun välejäkään ei voi katkaista?

Jätä jutut omaan arvoonsa, anna mennä korvasta korvaan äläkä ainakaan lietso tätä ihmistä pahempaan kuin jo on.

Itsellä lähikollega tällainen... Juon usein kahvini oman pöydän äärellä "töitä" tehden. Välttelen mahdollisimman paljon. Monen vuoden jälkeen ei enää pysty huumorillakaan kuittaamaan.

Riippuu tyypistä. Monesti hyvinkin voimaannuttavaa ja pidän tällaisista ihmisistä.

Itselläni työkaveri joka valittaa jatkuvasti. Minä otan huumorilla. Onhan se oikeastaan jo vähän kuin sketsisarjan hahmo sellainen "ammattivalittaja", jolle kaikki on aina huonosti. Jos sataa, niin "aina vaan sataa, paska ilmasto tässä maassa" ja jos paistaa niin "silmät ihan vuotaa kun on liian kirkasta, ja auringonvalo rappeuttaa silmänpohjiakin" jne.

Tekemisissä mahdollisimman vähän. Yrität  vaihtaa puheenaihetta neutraaleihin juttuihin. Joskus auttaa kun itse etsii kovasti hyviä puolia valittajan tilanteesta. Mutta nykyisin enimmäkseen välttelen ankeuttajia.

Ole kohtelias. Ole pelkästään kohtelias ilman mitään sävyjä.

Joskus tuntuu että pitäis muuttaa pois Suomesta. Täällä on niin paljon valittajia. Maahanmuuttajaystävien seura piristää, jaksavat aina olla niin positiivisia.

Miksi annat omassa tunnemaailmassasi niin suuren vaikutusvallan tämän henkilön tavalle hahmottaa maailmaa  ja kommunikoida  asioista?

Joskus kannattaa tehdä  tarkentavia jatkokysymyksiä, esim. : "Ai jaa, olet siis tuota mieltä. Miten olet päätynyt tuohon mielipiteeseen? (sitten jossain välissä jatkat): Minulla on ihan päinvastaisia kokemuksia, ja olen sitä mieltä, että..."

On kyllä muistettava, että usein "perimme" kodistamme mallin kertoa asioista . Aina ei se, mikä meistä kuulostaa kielteiseltä, olekaan oikeasti puhujasta niin kielteistä. Ja todella valittajasta voi myös  tehdä lempeää huumoria. "No niin, sieltähän se meidän kritiikki-Kirsi tuleekin." tms.

Kenen kanssa on pakko olla tekemisissä? Ja jatkuvasti? Yleensä työpaikallakin voi vältellä ankeuttajaa ja sukulaisia ei ole pakko nähdä. Miehestä voi erota. En itse keksi yhtään esimerkkiä, jossa olisi pakko nähdä ja viettää aikaa ankeuttajan kassa.

Vierailija kirjoitti:

Miksi annat omassa tunnemaailmassasi niin suuren vaikutusvallan tämän henkilön tavalle hahmottaa maailmaa  ja kommunikoida  asioista?

Joskus kannattaa tehdä  tarkentavia jatkokysymyksiä, esim. : "Ai jaa, olet siis tuota mieltä. Miten olet päätynyt tuohon mielipiteeseen? (sitten jossain välissä jatkat): Minulla on ihan päinvastaisia kokemuksia, ja olen sitä mieltä, että..."

On kyllä muistettava, että usein "perimme" kodistamme mallin kertoa asioista . Aina ei se, mikä meistä kuulostaa kielteiseltä, olekaan oikeasti puhujasta niin kielteistä. Ja todella valittajasta voi myös  tehdä lempeää huumoria. "No niin, sieltähän se meidän kritiikki-Kirsi tuleekin." tms.

Oletko tosissasi? Ei taida olla omakohtaista kokemusta tällaisista valittajista? Itselläni on äiti tällainen ja vähän vaikea häntä on vältellä. Tuollaiset lisäkysymykset saavat vain hänet valittamaan lisää kun kuvittelee että kuulija on kiinnostunut.

Kaikki on aina oletuksena negatiivista, ihmiset ovat lähtökohtaisesti ilkeitä ja kaikki suunnitelmat menevät varmasti pieleen. Todella rasittavaa. Hän on jo kolmessa asuinpaikassaan onnistunut saamaan huonoiksi välit naapureihin - ei voi olla että muka joka paikassa ne naapurit ovat oikeasti inhottavia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi annat omassa tunnemaailmassasi niin suuren vaikutusvallan tämän henkilön tavalle hahmottaa maailmaa  ja kommunikoida  asioista?

Joskus kannattaa tehdä  tarkentavia jatkokysymyksiä, esim. : "Ai jaa, olet siis tuota mieltä. Miten olet päätynyt tuohon mielipiteeseen? (sitten jossain välissä jatkat): Minulla on ihan päinvastaisia kokemuksia, ja olen sitä mieltä, että..."

On kyllä muistettava, että usein "perimme" kodistamme mallin kertoa asioista . Aina ei se, mikä meistä kuulostaa kielteiseltä, olekaan oikeasti puhujasta niin kielteistä. Ja todella valittajasta voi myös  tehdä lempeää huumoria. "No niin, sieltähän se meidän kritiikki-Kirsi tuleekin." tms.

Oletko tosissasi? Ei taida olla omakohtaista kokemusta tällaisista valittajista? Itselläni on äiti tällainen ja vähän vaikea häntä on vältellä. Tuollaiset lisäkysymykset saavat vain hänet valittamaan lisää kun kuvittelee että kuulija on kiinnostunut.

Kaikki on aina oletuksena negatiivista, ihmiset ovat lähtökohtaisesti ilkeitä ja kaikki suunnitelmat menevät varmasti pieleen. Todella rasittavaa. Hän on jo kolmessa asuinpaikassaan onnistunut saamaan huonoiksi välit naapureihin - ei voi olla että muka joka paikassa ne naapurit ovat oikeasti inhottavia.

Ei se muuten tarvitse olla rasittavaa. Minunkin äiti on tuollainen, ja taipumus on pahentunut eläkkeelle jäämisen jälkeen kun on oikein aikaa murehtia ja vatvoa. Mutta en minä tunne asiasta mitään ärtymystä. Myötätuntoa ja sääliä vain. Onhan sen oltava hänelle itselleen raskasta elää aina huolien, pelkojen ja epämukavien asioiden täyttämässä maailmassa, joka on häntä vastaan. Mutta ei se mitenkään minun mielialaani pilaa että hän valittaa, sillä minä näen maailman eri valossa eikä sitä muuta mikään määrä toisten valitusta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi annat omassa tunnemaailmassasi niin suuren vaikutusvallan tämän henkilön tavalle hahmottaa maailmaa  ja kommunikoida  asioista?

Joskus kannattaa tehdä  tarkentavia jatkokysymyksiä, esim. : "Ai jaa, olet siis tuota mieltä. Miten olet päätynyt tuohon mielipiteeseen? (sitten jossain välissä jatkat): Minulla on ihan päinvastaisia kokemuksia, ja olen sitä mieltä, että..."

On kyllä muistettava, että usein "perimme" kodistamme mallin kertoa asioista . Aina ei se, mikä meistä kuulostaa kielteiseltä, olekaan oikeasti puhujasta niin kielteistä. Ja todella valittajasta voi myös  tehdä lempeää huumoria. "No niin, sieltähän se meidän kritiikki-Kirsi tuleekin." tms.

Oletko tosissasi? Ei taida olla omakohtaista kokemusta tällaisista valittajista? Itselläni on äiti tällainen ja vähän vaikea häntä on vältellä. Tuollaiset lisäkysymykset saavat vain hänet valittamaan lisää kun kuvittelee että kuulija on kiinnostunut.

Kaikki on aina oletuksena negatiivista, ihmiset ovat lähtökohtaisesti ilkeitä ja kaikki suunnitelmat menevät varmasti pieleen. Todella rasittavaa. Hän on jo kolmessa asuinpaikassaan onnistunut saamaan huonoiksi välit naapureihin - ei voi olla että muka joka paikassa ne naapurit ovat oikeasti inhottavia.

Ei se muuten tarvitse olla rasittavaa. Minunkin äiti on tuollainen, ja taipumus on pahentunut eläkkeelle jäämisen jälkeen kun on oikein aikaa murehtia ja vatvoa. Mutta en minä tunne asiasta mitään ärtymystä. Myötätuntoa ja sääliä vain. Onhan sen oltava hänelle itselleen raskasta elää aina huolien, pelkojen ja epämukavien asioiden täyttämässä maailmassa, joka on häntä vastaan. Mutta ei se mitenkään minun mielialaani pilaa että hän valittaa, sillä minä näen maailman eri valossa eikä sitä muuta mikään määrä toisten valitusta.

Hyvä jos sinä koet vielä näin. Itse en enää aina jaksaisi kuunnella. Valituspuhelut ovat aina maratonin mittaisia ja jos ei soita/käy siitäkin tulee valitusta. Joskus tuntuu, että viikossa useita tunteja menee kuuntelemalla tätä negatiivisuutta. Mies ja lapset eivät jaksa enää kyläillä (enkä ihmettele!) ja siitäkin tulee valitusta. Minulla ei ole sisaruksia, joten valitus ei edes jakaudu vaan tulee kaikki minulle. Ihailen sitä ihmistä joka jaksaa tällaista kuunnella ärsyyntymättä vuosikausia.

Valituspuheluihin auttaa kun sanoo että kohta loppuu akku tai ei kuulu.. ei kuu... krrriikks.. krääks.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi annat omassa tunnemaailmassasi niin suuren vaikutusvallan tämän henkilön tavalle hahmottaa maailmaa  ja kommunikoida  asioista?

Joskus kannattaa tehdä  tarkentavia jatkokysymyksiä, esim. : "Ai jaa, olet siis tuota mieltä. Miten olet päätynyt tuohon mielipiteeseen? (sitten jossain välissä jatkat): Minulla on ihan päinvastaisia kokemuksia, ja olen sitä mieltä, että..."

On kyllä muistettava, että usein "perimme" kodistamme mallin kertoa asioista . Aina ei se, mikä meistä kuulostaa kielteiseltä, olekaan oikeasti puhujasta niin kielteistä. Ja todella valittajasta voi myös  tehdä lempeää huumoria. "No niin, sieltähän se meidän kritiikki-Kirsi tuleekin." tms.

Oletko tosissasi? Ei taida olla omakohtaista kokemusta tällaisista valittajista? Itselläni on äiti tällainen ja vähän vaikea häntä on vältellä. Tuollaiset lisäkysymykset saavat vain hänet valittamaan lisää kun kuvittelee että kuulija on kiinnostunut.

Kaikki on aina oletuksena negatiivista, ihmiset ovat lähtökohtaisesti ilkeitä ja kaikki suunnitelmat menevät varmasti pieleen. Todella rasittavaa. Hän on jo kolmessa asuinpaikassaan onnistunut saamaan huonoiksi välit naapureihin - ei voi olla että muka joka paikassa ne naapurit ovat oikeasti inhottavia.

Ei se muuten tarvitse olla rasittavaa. Minunkin äiti on tuollainen, ja taipumus on pahentunut eläkkeelle jäämisen jälkeen kun on oikein aikaa murehtia ja vatvoa. Mutta en minä tunne asiasta mitään ärtymystä. Myötätuntoa ja sääliä vain. Onhan sen oltava hänelle itselleen raskasta elää aina huolien, pelkojen ja epämukavien asioiden täyttämässä maailmassa, joka on häntä vastaan. Mutta ei se mitenkään minun mielialaani pilaa että hän valittaa, sillä minä näen maailman eri valossa eikä sitä muuta mikään määrä toisten valitusta.

Hyvä jos sinä koet vielä näin. Itse en enää aina jaksaisi kuunnella. Valituspuhelut ovat aina maratonin mittaisia ja jos ei soita/käy siitäkin tulee valitusta. Joskus tuntuu, että viikossa useita tunteja menee kuuntelemalla tätä negatiivisuutta. Mies ja lapset eivät jaksa enää kyläillä (enkä ihmettele!) ja siitäkin tulee valitusta. Minulla ei ole sisaruksia, joten valitus ei edes jakaudu vaan tulee kaikki minulle. Ihailen sitä ihmistä joka jaksaa tällaista kuunnella ärsyyntymättä vuosikausia.

Niin no, minä en kyllä anna myöskään valituksella kontrolloida itseäni. Eikä minulla ole aikaa eikä halua maratonpuheluihin, ja jos/kun äiti siitä loukkaantuu, niin se on hänen oma ongelmansa joka hänen täytyy itse kärsiä. Kyllähän se soittaisi vaikka joka päivä ja puhuisi 1-2 tuntia, jos alkaisi kuuntelijaksi, mutta minä vastaan vain jos minua huvittaa puhua, ja rajoitan puheluaikaa silloinkin kun vastaan. Kyllä sitä valittajaäidin tyttärelläkin on oikeus omaan elämään, eikä mikään velvoita loputtomasti kuuntelemaan.