Lue keskustelun säännöt.
Te, jotka elätte mustasukkaisen puolison kanssa
19.04.2016 |
Kertokaa minulle miksi. En kysy tätä ilkeilläkseni tms. vaan olen ihan aidosti kiinnostunut miten tilanne päätyi sellaiseksi. Itse kokisin hyvin ahdistavaksi, jos puolisoni kyttäisi tekemisiäni tai jos joutuisin varomaan sanomisiani.
Ystäväni elää suhteessa, jossa jopa työmenoihin (normaalit asiakastilaisuudet) osallistuminen on miehen mustasukkaisuuden vuoksi hyvin vaikeaa. En ymmärrä ollenkaan, miten työmenoja voi kieltää. Onko tilanne teille OK, siis hyväksyttekö elämän rajoittamisen ja olette tyytyväisiä? Itselläni on paljon miespuolisia ystäviä, kavereita ja bisnestuttuja, eikä elämästäni tulisi kertakaikkiaan mitään jos olisi mustasukkainen puoliso.
Kommentit (4)
En tiedä, miten tähän soppaan koskaan lähdin. Sen verran fiksu olen ollut, että yhteen en aio muuttua, ellei toinen saa ongelmaansa hoidettua. Ihana, ihana, ihana mies, joka kärsii vaan niin kamalan huonosta itsetunnosta, ettei mitään määrää. Kai se on se rakkaus. Se, että se toinen puoli ihmisestä on juuri sitä, mitä hakee, vaikka sitä toista puolta ei voikaan sietää.
En tiedä kauanko enää jaksan. En ole lopettanut menemisiäni, enkä tekemisiäni. Huutoa ja utelua seuraa joka kerta, ja sitä syyttelyä. Milloin olen ollut työpäivän aikana panemassa ketäkin... Milloin on suhde kenenkin kanssa... Huoh. Ei tätä normaali ihminen kai jaksaisi. En tiedä, mikä mussa on vikana.
Ja tiedän kyllä, että vain pahennan omalla käytökselläni tilannetta, koska en edes jaksa kieltää asioita. Mielestäni minun ei kuulu joutua vastaamaan syyttelyihin tai tenttaamisiin päiväni kulusta. Ei kertoa, kenelle olen soittanut tai raportoida, kenet olen salilla nähnyt. Pitäisi kai olla ymmärtäväinen ja auttaa toista luottamaan. En jaksa. Yritin alkuun, ei auttanut. Enää en jaksa yrittää. Samantien, kun toinen edes vihjaa jotain siihen suuntaan, otan tajuttomat pultit asiasta... :(
Juuri viikko sitten otettiin taas aikalisä. En vain osaa luovuttaa, koska jossain elää se toivo, että ehkä toinen vielä pääsisi mustasukkaisuudesta eroon. Ei pääse. Ei ainakaan, jos itse käyttäydyn näin. Elämä olisi helpompaa yksin. Oikeastaan jopa haluaisin olla yksin. Ja silti vain aina palaan tähän paskaan. Koska ikävä. Ja toinen lupaa muuttua. Ei muutu. Kaksi vuotta tätä jatkunut. Pitäisi kai itse yrittää auttaa. Vihaan vain mustasukkaisuutta niin paljon, että olen väärä ihminen ymmärtämään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En osaa sanoa, mikä tähän johti. Alussa kai pidin sitä rakkauden merkkinä, enkä tajunnut että pikkuhiljaa minulta kiellettiin kaikki oma. Ystävät, harrastukset, kaikki. Ystävät ovat yrittäneet saada puhuttua minulle järkeä päähän, varsinkin suhteemme alussa. Nykyään kukaan ei enää juurikaan pidä yhteyttä ja ymmärrän hyvin miksi. Kerran olen jättänyt miehen, mutta hän sai houkuteltua minut takaisin, kun lupasi muuttua. Aluksi kaikki menikin paremmin, mutta vähitellen kaikki luisui samaan vanhaan. Jo työpäivästä tulee tenttausta (onneksi olen naisvaltaisella alallla). Aina jos menen vaikka kauppaan, mies kyttää mitä laitan päälleni ja tälläydynkö jotain varten. Sairasta, tiedän. Kun vaan osaisi lähteä.
Vierailija kirjoitti:
En tiedä, miten tähän soppaan koskaan lähdin. Sen verran fiksu olen ollut, että yhteen en aio muuttua, ellei toinen saa ongelmaansa hoidettua. Ihana, ihana, ihana mies, joka kärsii vaan niin kamalan huonosta itsetunnosta, ettei mitään määrää. Kai se on se rakkaus. Se, että se toinen puoli ihmisestä on juuri sitä, mitä hakee, vaikka sitä toista puolta ei voikaan sietää.
En tiedä kauanko enää jaksan. En ole lopettanut menemisiäni, enkä tekemisiäni. Huutoa ja utelua seuraa joka kerta, ja sitä syyttelyä. Milloin olen ollut työpäivän aikana panemassa ketäkin... Milloin on suhde kenenkin kanssa... Huoh. Ei tätä normaali ihminen kai jaksaisi. En tiedä, mikä mussa on vikana.
Ja tiedän kyllä, että vain pahennan omalla käytökselläni tilannetta, koska en edes jaksa kieltää asioita. Mielestäni minun ei kuulu joutua vastaamaan syyttelyihin tai tenttaamisiin päiväni kulusta. Ei kertoa, kenelle olen soittanut tai raportoida, kenet olen salilla nähnyt. Pitäisi kai olla ymmärtäväinen ja auttaa toista luottamaan. En jaksa. Yritin alkuun, ei auttanut. Enää en jaksa yrittää. Samantien, kun toinen edes vihjaa jotain siihen suuntaan, otan tajuttomat pultit asiasta... :(
Juuri viikko sitten otettiin taas aikalisä. En vain osaa luovuttaa, koska jossain elää se toivo, että ehkä toinen vielä pääsisi mustasukkaisuudesta eroon. Ei pääse. Ei ainakaan, jos itse käyttäydyn näin. Elämä olisi helpompaa yksin. Oikeastaan jopa haluaisin olla yksin. Ja silti vain aina palaan tähän paskaan. Koska ikävä. Ja toinen lupaa muuttua. Ei muutu. Kaksi vuotta tätä jatkunut. Pitäisi kai itse yrittää auttaa. Vihaan vain mustasukkaisuutta niin paljon, että olen väärä ihminen ymmärtämään.
Ensimmäinen kappale kuulosti hyvin tutulta, et epävarmuus ja itsetunnok heikkous rasittanut suhdetta. Sitten alkoi tarinasi mennä vähän eri tavalla ja tuli mieleen, et miksi ihmeessä roikut tuossa suhteessa? Mitä korjausliikkeitä mies on yrittänyt tehdä? Tuosta suosta ei ilman ammattiapua selviä.
En tiedä, miten näin kävi. Minulla ei ole omaa elämää ja olen varjo entisestä itsestäni. Kavereita ei juuri ole ja olen yksinäinen. Jotenkin en vaan osaa lähteä, vaikka haaveilen siitä koko ajan.