Poikaystävä ja seksuaalinen ahdistelu
Olen siis itse naisena kokenut oman osani seksuaalisesta ahdistelusta, joten minulla lienee korvaa asialle. Minua huolestuttaa eräässä asiassa poikaystäväni asenne ahdistelua kohtaan..
Eli olimme poikaystäväni kanssa kävelemässä kotiin päin illalla myöhään. Kuljimme ravintolan ohi jossa nais-tarjoilija oli laittamassa paikkoja kuntoon päivän päätteeksi terassilla. Hänen seuranaan oli joku mies työkaverinsa. Tilanne vaikutti mielestäni hieman epämiellyttävältä, se miten mies oli ja kun nainen vaikutti yrittävänsä vältellä miestä. Ainakin aloin epäilemään mielessäni että naisella ei ole mukavaa. Lisäksi oli myöhäinen ilta ja hän oli miehen kanssa kahdestaan.
Kuiskasin miehelleni että minua huolestuttaa tuo tilanne. Mies sanoi ettei ollut huomannut mitään ja että nainen tulee varmaan olemaan okei.
Kävelimme vähän matkaa ja yritin olla huolestumatta. Kysyin kuitenkin uudelleen että luuletko että nainen oli ok..? Mies vastasi tähän: "Mitä? Ai tuo ohikulkenut nainen? En minä häntä katsonut ollenkaan, eikä hän ollut edes kovin nätti".
Suutuin tästä, koska miksi hän vastaisi noin, ellei olisi tsekkaillut heitä..!! Ja kaiken lisäksi olin huolissani heistä.
Mitä mieltä olette tästä.. Pitäisikö mun unohtaa koko juttu? Vai kuulostaako mieheni täys mulkulta vai miten...
Kommentit (7)
Ehkä sä analysoit nyt vähän liikaa.
Mä luulin otsikon perusteella,että ap:n poikaystävä ahdistelee seksuaalisesti ap:ta.Eipä tuon avauksen perusteella ole kummoinenkaan "ongelma" kyseessä,ihme ylianalysointia vain :D
Ja mää olin sit niinku okei, et mä en tajuu. Siis mitään. Ei kantsi miettii vaikeita.
Sulla on aika sekavat jutut. Eli lopeta ajatteleminen ja nauti elämästä. Poikaystäväsi vaikuttaa ihan normifiksulta.
Siis mikä sun pointti nyt oikeen oli :D