Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Näin pääsin eroon ahdistuneisuudesta - ilman lääkkeitä
04.04.2016 |
Vaikka itse sanonkin, minusta tämä on uskomaton juttu :). Olen nimittäin sairastanut ahdistuneisuutta niin kauan kuin muistan, ihan pienestä lapsesta saakka. Olen kokeillut kaikenlaista siitä pääsemiseksi: käynyt terapiassa, syönyt lääkkeitä, urheillut monenlaista hikiliikuntaa, kävellyt, joogannut, yritttänyt ajatella positiivisesti, meditoinut, tehnyt mindfulness-harjoituksia ja vaikka mitä. Koskaan en ole ahdistuneisuudesta kokonaan eroon päässyt kuin hetkittäin, vaikka se on vuosien varrella kuitenkin vähentynyt huomattavasti juuri tällaisten mindfulness-tyyppisten tekniikoiden avulla. Mielen valtaa monentyyppiset huolet aina loppujen lopuksi ja olen herkkä ympäristön ärsykkeille negatiivisessa mielessä. Mietin jo, että mitä ihmettä minä seuraavaksi keksin...tapan itseni?
Ratkaisu löytyi hyvin arkisesta asiasta joka ei maksa mitään. Nimittäin syvähengityksestä. Olen kyllä lukenut ahdistuneisuuden hoidossa, että jos ahdistaa, hengitä syvään. Olen sitä kokeillut, eikä auttanut joten olen sen ajatellut olevan jotain "diibadaabaa" jolla ei loppujen lopuksi ole paljoa merkitystä. Nyt kuitenkin päätin vaihtaa koko hengitystapani arjessa, koska huomasin sen olevan hyvin pinnallinen. Aina kun hengitysasia muistuu mieleeni, hengitän palleahengitystä (tai luulisin sen olevan sitä, sillä tavoin että vatsakin nousee) / syvempää ja hitaampaa hengitystä kuin normaalisti. Ei siis ole kyse viidestä minuutista vaan joka hetkestä kuin muistan niin tehdä. Jo ensimmiäsen vuorokauden aikana tapahtuva harjoittelu toi rauhan mieleeni, se tuli melko nopeasti enkä osaa arvioida menikö siinä esim puoli tuntia vai kaksi tuntia. Kuitenkin nyt kun hengitän tietoisesti syvempään ja rauhallisemmin, en ole enää ahdistunut ja levoton. Ihoni on todella paljon sileämpi eikä minulla ole enää mustia silmänalusia. En ole enää huolestunut asioista. Näytän nuoremmalta ja elinvoimaisemmalta. Nautin lapseni seurasta, eikä sitä enää pilaa fiilikset, että koen olevani maailman surkein äiti eikä katumus siitä, että minun ei olisi koskaan pitänyt lisääntyä. Aiemmin en ole pystynyt ahdistukseni vuoksi iloitsemaan äitiydestäni vaikka lapseni on jo 3-vuotias.
En usko tätä. :) Huippua.
Kommentit (24)
Joogaan btw kuuluu pranayama-harjoitukset, joista muutama on syvähengityksen pohjana.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihan mielenkiintoista. Itse olen syvähengitellyt toisinaan, kun olen tuntenut paniikkia. Silloin myös lasken hengityskertoja. Voisi sitä kokeilla muulloinkin. Ikä on kyllä tuonut minullekin helpotusta jonkin verran. Olen myös ihminen, joka ei rentoudu muutoin kuin taju kankaalla /nukkuessa.
Ahdistuneisuudesta pääsee eroon kun ei anna ahdistavien ajatusten tehdä pesää pääsi sisälle. Kun huomaat että ajatukset alkavat kiertää kehää tietoisesti heivaat ajatukset pois ja sanot mielessäsi so what ja teet jotain muuta.
*entinen stressikimppu*
Vierailija kirjoitti:
Ahdistuneisuudesta pääsee eroon kun ei anna ahdistavien ajatusten tehdä pesää pääsi sisälle. Kun huomaat että ajatukset alkavat kiertää kehää tietoisesti heivaat ajatukset pois ja sanot mielessäsi so what ja teet jotain muuta.
*entinen stressikimppu*
Ja varsinkaan ei saa päästää päälle sitä kehää, jossa tunteet ruokkii ajatuksia ja ajatukset taas tunteita. Esim. minä ennen, jos tuli yhtäkkiä sellainen olo, että nyt jotenkin ahdistaa tai voi olla paniikkikohtaus tulossa, aloin kauheasti ajatella sitä. Päässä pyöri hätääntyneesti: mikä sen laukaisi? Mihin voin poistua niin ettei ihmiset huomaa jos saan kohtauksen? Entä jos tämä ei olekaan paniikkikohtaus vaan oikea sairaskohtaus ja pitäisikin soittaa ambulanssi? Entä jos kuolen tähän? Jos sekoan ja menetän kontrollin ja alan vaikka riehua tai tehdä jotain käsittämättömän hullua? Näitä ajatuksia kun pyöri, niin toki paniikin ja ahdistuksen tunne sen kun kasvoi, sydän hakkasi entistä enemmän, mahaa väänsi, päässä oli omituinen sekava olo... Ja sitten kun olo paheni, niin lisää ajattelua, mistä taas lisää tunteita...
Lopulta opin katkaisemaan tämän kierteen juuri sillä, että opin vaan katselemaan sitä inhottavaa oloa, ilman että ajattelin siitä mitään tai yritin saada sitä pois mitenkään. Annoin tulla vaan, tietäen että aina ne on ohikin menneet.
-2
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen kyllä tiedostanut että ajatukseni aiheuttavat oloni, mutta en silti ole päässyt ahdistuneisuudesta eroon. Olen yrittänyt etäyttää itseni tunteistani, mutta silti ne ovat olleet enimmäkseen minua ja toimintaani lamaavia. Mindfulness-tekniikat eivät siis ole mielestäni ole olleet minulle riittäviä. Toisaalta ahdistuneisuustasoni on niillä ja elämän hyvien tapahtumien / menestyksen avulla vähentynyt arviolta viidesosaan siitä mitä ahdistuneisuus oli vuosia sitten ennen niitä, mutta kokonaan en ole koskaan ahdistuneisuudesta päässyt. Koen että lapsuuden takia "aivo-ohjelmointini" on ollut niin viallinen, että paraneminen on ollut haastavaa. Ikää minulla on siis pitkälti yli 30 v. Päällimmäisenä on ollut lähes 24/7 esiintyvä huonommuuden tunne, ettei kelpaa omana itsenään ja kukaan ei voi minua rakastaa oikeasti, jos tietää millainen olen. Syvä rakkaudettomuuden tunne, mikä jatkuvan henkisen pahoinvoinnin lisäksi altistaa riippuvuuksille ja estää keskittymästä elämän oikeasti tärkeisiin asioihin.
Ja juurikin olen esim paniikin/jännityksen hetkellä kokeillut syvähengittää, ja koen että siitä ei ole ollut minulle mitään apua. Ainoastaan tästä lähes jatkuva syvähengityksestä on ollut.
ap
Vierailija kirjoitti:
Olen kyllä tiedostanut että ajatukseni aiheuttavat oloni, mutta en silti ole päässyt ahdistuneisuudesta eroon. Olen yrittänyt etäyttää itseni tunteistani, mutta silti ne ovat olleet enimmäkseen minua ja toimintaani lamaavia. Mindfulness-tekniikat eivät siis ole mielestäni ole olleet minulle riittäviä. Toisaalta ahdistuneisuustasoni on niillä ja elämän hyvien tapahtumien / menestyksen avulla vähentynyt arviolta viidesosaan siitä mitä ahdistuneisuus oli vuosia sitten ennen niitä, mutta kokonaan en ole koskaan ahdistuneisuudesta päässyt. Koen että lapsuuden takia "aivo-ohjelmointini" on ollut niin viallinen, että paraneminen on ollut haastavaa. Ikää minulla on siis pitkälti yli 30 v. Päällimmäisenä on ollut lähes 24/7 esiintyvä huonommuuden tunne, ettei kelpaa omana itsenään ja kukaan ei voi minua rakastaa oikeasti, jos tietää millainen olen. Syvä rakkaudettomuuden tunne, mikä jatkuvan henkisen pahoinvoinnin lisäksi altistaa riippuvuuksille ja estää keskittymästä elämän oikeasti tärkeisiin asioihin.
Ja juurikin olen esim paniikin/jännityksen hetkellä kokeillut syvähengittää, ja koen että siitä ei ole ollut minulle mitään apua. Ainoastaan tästä lähes jatkuva syvähengityksestä on ollut.
ap
Ei mullekaan ollut mindfulnessista tai muodollisesta meditaatiosta apua, koska aina kun oli ahdistus tai paniikki, rauhaisa tietoinen tila katosi kuin tuhka tuuleen, ja se että meditoin sellaisissa rauhallisissa oloissa joissa siihen pystyin, ei yhtään auttanut pysymään tietoisena ahdistustilanteessa. Lopulta taisin vaan väsyä ahdistelemaan ja pelkäämään - olin kokenut sitä niin paljon että väsyneenä totesin että en jaksa välittää, ihan sama vaikka kuolisin tähän tai sekoaisin niin että joutuisin lataamoon. Aika lailla itsestään tämä muutos ajattelussa tapahtui, ja oli lähinnä onnenpotku.
Itselläni siinä mielessä eri että mulla ei ollut ilman syytä tulevien ahdistusten ja paniikkikohtausten lisäksi mitään psyykkisiä ongelmia. EI huonoa itsetuntoa, ei riippuvuuksia, ei elämäntilanteen ongelmia, ei mitään. Siksi se olikin niin suuri mysteeri että mistä ihmeestä voi iskeä kuin salama kirkkaalta taivaalta vaikka täysi paniikkikohtaus. Ei se syy koskaan selvinnyt, mutta onneksi ei tarvinnutkaan. Vaiva meni ohi kumminkin lopulta, kun lakkasin välittämästä siitä ja pelkäämästä kohtauksia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Syvähengityksen ohella ahdistuneisuudesta ja jännittyneisyydestä kärsivien kannattaa tehdä joka päivä 15-20 min. Lihasrentoutusharjoituksia!
Hei olipa hyvä että teit tämän ketjun! Olen nimittäin tässä viime aikoina alkanut tehdä ahdistuneisuuden ja stressin vuoksi syvähengitysharjoituksia, ja olenkin yrittänyt googlailla ihmisten kokemuksia, mutta niitä ei paljon ole löytynyt. Joten hyvä kuulla tällaista. Kannustaa siis jatkamaan! :)
Olen tehnyt siis harjoituksia muutaman kerran päivässä, mutta ilmeisesti tarvitsisi jatkuvasti tehdä tuota syvähengitystä? Kuinka kauan olet tehnyt sitä? Miten pystyt keskittymään muuhun, kuin hengitykseen, se tuottaa itselleni vaikeuksia?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla ei valitettavasti ole auttanut. :( Varsinkin kohtauksien tai ahdistuksen aikaan yritän keskittyä siihen, mutta kun ei. Ehkä teen jotain väärin?
Ainoa apu on ollut kipu, mutta siitä pitää päästä eroon! Kiva kun ei voi liikkua ulkona muuta kuin pakkasilla koska koko keho on arpeutunut. Surettaa.
Mindfullnessia en ole kokeillut. Miten se toimii? Luin jostain, ettei sitä saisi harjoittaa jos on psykoottisia häiriöitä koska voi pahentua, onko totta?
Vierailija kirjoitti:
Hei olipa hyvä että teit tämän ketjun! Olen nimittäin tässä viime aikoina alkanut tehdä ahdistuneisuuden ja stressin vuoksi syvähengitysharjoituksia, ja olenkin yrittänyt googlailla ihmisten kokemuksia, mutta niitä ei paljon ole löytynyt. Joten hyvä kuulla tällaista. Kannustaa siis jatkamaan! :)
Olen tehnyt siis harjoituksia muutaman kerran päivässä, mutta ilmeisesti tarvitsisi jatkuvasti tehdä tuota syvähengitystä? Kuinka kauan olet tehnyt sitä? Miten pystyt keskittymään muuhun, kuin hengitykseen, se tuottaa itselleni vaikeuksia?
Mukavaa jos tästä oli sinulle apua. :) Joo, itse teen tätä aina kun muistan, ja melko pian siitä on tullut "tapa olla" eli tietoinen hengittäminen. Se tuntuu jopa kutakuinkin vaivattomalta, vaikka siihen pitää ikäänkuin keskittyä hieman vieläkin (tällainen keskittyminen on muutenkin hyvä asia, vie pois huonoista ajatuksista). Uudesta hengityksestäni kuuluu myös mahdollisesti hieman enemmän ääntä kuin aiemmasta hengitystavastani, mutta se on tahdiltaan rauhallisempaa. Uskon, että hengitystapamme on keskimäärin väärä länsimaissa. Aloitin tämän joitakin viikkoja sitten, ja tämän tuomat fiilikset (ahdistuksen puuttuminen, rentous, rauha, ilo, "hitaan elämisen tuntu") ovat niiden pysyvyyden suhteen minulle ennenkokemattomia.
Pystyn samalla hyvin keskittymään muihin juttuihinkin. Kun tarpeeksi tekee jotain, siitä tulee pikkuhiljaa automaattinen tapa. Välillä alan huomaamattani hengittää pinnallisesti, mutta armollisesti palaan syvempään ja rauhalliseen hengitystapaan heti muistaessani. Kohtuus syvähengityksessäkin, eli ei pidä kuitenkaan hengittää minusta siten niin syvään, että se tuntuu pysyvästi kovin vaivalloiselta. :) Alussa kannattaa vähän satsata ja kokeilla erilaisia tuntemuksia ja siten miten hengitys menee vatsaan saakka, että hengityksen vaivalloisuudessa ei ole kyse vain harjoituksen puutteesta. Avainsanat minusta tuohon on että "syvään ja hyvin rauhallisesti". Jos hengittää liian nopealla frekvenssillä, voi tulla hyperventilaatio-oireita. Itsellä niitä ei ole lainkaan tullut, kun olen keskittynyt hengityksen rauhallisuuteen. Kannattaa samalla tunnustella miltä hengitys tuntuu kehossa, se ikäänkuin kokonaisvaltaisesti avaa keskivartaloa sisäänhengityksellä, ja tuo "energiaa"/happea/raikkautta sinne.
Iloa harjoituksiin!
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mulla ei valitettavasti ole auttanut. :( Varsinkin kohtauksien tai ahdistuksen aikaan yritän keskittyä siihen, mutta kun ei. Ehkä teen jotain väärin?
Ainoa apu on ollut kipu, mutta siitä pitää päästä eroon! Kiva kun ei voi liikkua ulkona muuta kuin pakkasilla koska koko keho on arpeutunut. Surettaa.
Mindfullnessia en ole kokeillut. Miten se toimii? Luin jostain, ettei sitä saisi harjoittaa jos on psykoottisia häiriöitä koska voi pahentua, onko totta?
Nopeasti kerrottuna oleellisessa osassa mindfulnessissa ovat minusta ajatusten tiedostaminen ajatuksiksi eikä todellisuudeksi, oman kokemansa todellisuuden tiedostaminen subjektiiviseksi eikä varsinaiseksi oikeaksi todellisuudeksi, tunteiden ohimenevyyden tiedostaminen ja toimiminen niistä huolimatta, eikä anna niiden määrittää meitä ja määrätä tekemisistämme. Negatiiviset tunteet voivat olla erittäin lamaavia, mutta tärkeää olisi toimia arvojen mukaisesti niistä huolimatta, siitä ne tunteet pikkuhiljaa karisevat vähemmäksi kun ei jää niiden vangiksi lamaantumisansaan. Myös se on erittäin oleellista, että tiedostaa sen, että omat negatiiviset tunteemme kumpuavat lähes poikkeuksetta ajatuksistamme. Millaisia ajatuksiamme uskomme, siitä kumpuavat tunteemme. Kun ajatusta ei "osta" vaan tiedostaa sen ns. automaattiseksi mielen tuottamaksi negatiivisuuden kehäksi, voi alkaa muuttaa ajatteluaan ja vaikuttaa siihen millaisia tunteita kokee. Voimme tällä tavoin myös muuttaa suhtautumistamme asioihin, kokea miellyttävämpiä tunteita ulkoisista tapahtumista ja olosuhteista riippumatta. Koska ulkoista tapahtumaa ei välttämättä voi muuttaa, ihmisen pitää muuttaa omaa suhtautumistaan siihen. Positiivisuus ei ole sen tekopyhempää kuin negatiivisuuskaan, on kyse vain siitä mitä tunteita haluat kokea. Tosin täytyy todeta, että nämä asiat vaativat paljon harjoittelua - erityisesti jos on lapsuudenkodissaan tms oppinut ajattelemaan negatiivisesti asioista tai omaa tietynlaiset persoonallisuudenpiirteet.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla ei valitettavasti ole auttanut. :( Varsinkin kohtauksien tai ahdistuksen aikaan yritän keskittyä siihen, mutta kun ei. Ehkä teen jotain väärin?
Ainoa apu on ollut kipu, mutta siitä pitää päästä eroon! Kiva kun ei voi liikkua ulkona muuta kuin pakkasilla koska koko keho on arpeutunut. Surettaa.
Mindfullnessia en ole kokeillut. Miten se toimii? Luin jostain, ettei sitä saisi harjoittaa jos on psykoottisia häiriöitä koska voi pahentua, onko totta?
Nopeasti kerrottuna oleellisessa osassa mindfulnessissa ovat minusta ajatusten tiedostaminen ajatuksiksi eikä todellisuudeksi, oman kokemansa todellisuuden tiedostaminen subjektiiviseksi eikä varsinaiseksi oikeaksi todellisuudeksi, tunteiden ohimenevyyden tiedostaminen ja toimiminen niistä huolimatta, eikä anna niiden määrittää meitä ja määrätä tekemisistämme. Negatiiviset tunteet voivat olla erittäin lamaavia, mutta tärkeää olisi toimia arvojen mukaisesti niistä huolimatta, siitä ne tunteet pikkuhiljaa karisevat vähemmäksi kun ei jää niiden vangiksi lamaantumisansaan. Myös se on erittäin oleellista, että tiedostaa sen, että omat negatiiviset tunteemme kumpuavat lähes poikkeuksetta ajatuksistamme. Millaisia ajatuksiamme uskomme, siitä kumpuavat tunteemme. Kun ajatusta ei "osta" vaan tiedostaa sen ns. automaattiseksi mielen tuottamaksi negatiivisuuden kehäksi, voi alkaa muuttaa ajatteluaan ja vaikuttaa siihen millaisia tunteita kokee. Voimme tällä tavoin myös muuttaa suhtautumistamme asioihin, kokea miellyttävämpiä tunteita ulkoisista tapahtumista ja olosuhteista riippumatta. Koska ulkoista tapahtumaa ei välttämättä voi muuttaa, ihmisen pitää muuttaa omaa suhtautumistaan siihen. Positiivisuus ei ole sen tekopyhempää kuin negatiivisuuskaan, on kyse vain siitä mitä tunteita haluat kokea. Tosin täytyy todeta, että nämä asiat vaativat paljon harjoittelua - erityisesti jos on lapsuudenkodissaan tms oppinut ajattelemaan negatiivisesti asioista tai omaa tietynlaiset persoonallisuudenpiirteet.
Kuulostaa todella järkeenkäyvältä. Vaikuttaa myös siltä, että olen juuri sellainen henkilö joka tarvitsee paljon harjoittelua, mutta otan tämän nyt työn alle. Alan opiskella asiasta lisää ja kokeilen harjoituksia. Kiitos vastauksestasi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olin töissä Espanjassa 2 vuotta. Ennen työkomennusta kärsin todella paljon ahdistuneisuutta, riittämättömyyttä, olin ankara itseä kohtaan, välillä sosiaaliset paineet oli kovia ja varsinkin virallisissa tilaisuuksissa olo yhtä tuskaa. Ahdistuin monista asioista ja varsinkin siitä että pelkäsin aina uutta ahdistavaa kohtausta. Kokeilin kaikkia harjoituksia mitä kirjat ja netti eteeni toi ilman apua. Jokatapauksessa....
Muutin Espanjan aurinkoon. Ensimmäiset viikot sama jatkui, otin paineita uusista tilanteista ja stressasin itseni kipeäksi. Mutta pikkuhiljaa kaikki alkoi muuttua pala palalta paremmaksi. Sain ensin uusia työkavereita joista myöhemmin tuli hyviä ystäviäni. Katselin ihmisten aitoutta, helppoutta, ystävällisyyttä, iloa, riemua, yhteisöllisyyttä. Aina kun tapasin ystäväni tai uuden tuttavuuden, halasimme ja annoimme poskisuukon hymyn kera. Tämä aito kohtaaminen ihmisten kanssa ja aito läheisyys tilanteissa teki oloni rennoksi. En enää tarkkaillut itseäni, en pelännyt näyttäväni hölmöltä muiden silmissä. Siihen aurinko ja pienistä asioista nauttiminen ja olin ihan eri ihminen.
Muutin takaisin Suomeen. Oli marraskuu ja ihmiset...erilaisia. Vajosin menneeseen ja ensimmäinen ahdistus kun iski, tajusin että oma asenteeni oli muuttunut. Jotain oli tehtävä.
Aloin toimia kuten Espanjassa. Aloin väkisin hymyillä kun tapasin ihmisiä, halasin, kättelin ja hain positiivista kontaktia. Ensin nolostelin että mitähän nuokin minusta ajattelee kun yhtäkkiä tapani toimia oli niin erilaista. Mutta sitten huomasin että ihmiset pitivät tavasta ja rentoutuivat itsekkin kun jännite purettiin kosketuksella ja hymyllä.
Sen jälkeen olen säilyttänyt tämän ja elämästä on tullut iloa ahdistuksen sijaan. Kun alkaa ahdistaa, hymyilen ja vien ajatukset positiiviseen. Kosketuksen, hymyn ja positiivisten ajatuksien voima on suurta rakkautta ja parasta mielellemme.
Avautukaa suomalaiset ja nauttikaa elämästä. Älkää jääkö yksin. Se on pahinta. Yksin omien ajatusten kanssa. Ellei ne ole positiivisia :)
No kyllä helpolla pääsee jos noin käy.
Oikea paha ahdistus ei yksin hengittäen lähde pois.
Mitenkä kahvi, pahentaako ahdistusta?
Vierailija kirjoitti:
No kyllä helpolla pääsee jos noin käy.
Oikea paha ahdistus ei yksin hengittäen lähde pois.
Joo ei ja sellanen ihminen kellä ahdistukseen auttaa hengittely ja rauhoittaminen ei kyllä kunnon voimakasta ahdistusta ole kokenut. Siinä ei paljon auta rentoutua kun et yksinkertaisesti hallitse omia ajatuksia ja ei ole kontrollia. Myös näin ahdistuneisuushäiriöisenä ihmisenä tulee sellaisia ahdistuksia että oksennan
Voi sanoa että nuo teidän ahdistukset on tasoa 2/10 jos niihin auttaa " so what en välitä ajattelu". Silloin kun mennään sinne voimakkaaseen ahdistukseen niin ette enää tod näk hallitse ajatuksia ja hermosto reagoi ja oksennus lentää yms oireita ja unettomuutta ja pahoinvointia. Siinä ei paljon " rentouduta vaan " ilman lääkitystä
Terveisin ahdistushäiriöinen
Alue: Aihe vapaa
Mulla ei auttanut tuokaan mitään.
Mutta minä pääsin ahdistuneisuudesta ihan itsestään, jossain 30 ikävuoden jälkeen. Sitä ennen oli ihan diagnosoitu paniikkihäiriö ja yleinen ahdistuneisuus, johon mikään muu kuin bentsot ei auttaneet. Iän myötä opin ottamaan etäisyyttä omiin oloihini ja tunteisiini ja ajatuksiini, niin että mulle oli ihan sama jos olin ahdistunutkin. Katselin vaan ahdistusta kuin sivustakatsojana, ja annoin sen tulla ja mennä, eikä se enää häirinnyt minua ollenkaan.