Olen pettynyt poikaani ja itken koko ajan
Tulin tänään kotiin töistä ja kaikki oli hyvin, elämä hymyili ja tuntui raikkaalta. Menin kodinhoitohuoneeseen keräämään pyykit. Vein minun ja mieheni pyykit huoneeseemme ja sitten keräsin pieneen koriin poikani pyykit.
Kävelin rappusia ylös poikamme huoneeseen vaatekori kädessäni. En koputtanut oveen sillä poikani oli sanonut menevänsä ystäviensä kanssa keskustaan kaupoille.
Avasin oven ja sen minkä näin meinasi aiheuttaa minussa sydänkohtauksen ja kyynelet kirposivat välittömästi silmiini. Poikani makasi sängyllään mahallaan ja tuntematon reilusti vanhempi mies oli hänen päällään makaamassa ja harrastamassa anaalipenetraatiota. Tuntui kuin olisin mennyt shokkiin ja vaatekori tippui kädestäni maahan. Suljin oven välittömästi, otin pyykit ja menin takaisin alakertaan kodinhoitohuoneeseen jossa purskahdin itkuun.
Poltin tupakan kodinhoitohuoneessa ja itkin vain. Sitten kuului kun ovi kävi. Tämä mies lähti ja menin katsomaan ikkunasta. Kadulta lähti kovaa kiihdyttäen paikalta sininen Corvette.
Menin pojan huoneen ovelle ja koputin. Avasin oven ja poikani istui tietokoneella.
Poikani alkoi vihaisena huutamaan etten koskaan saa avata ovea koputtamatta ja eikö minulla ole mitään käytöstapoja. Aloin kyselemään pojaltani tästä miehestä johon hän tiuskaisi, että hän on hänen poikaystävä.
Kysyin eikö hän ole vähän liian vanha johon hän vastasi ei. Tämä mies on on 35 vuotias ja poikani on 18 vuotias.
Miten tähän nyt tulisi suhtautua? Minua ei tämä haittaa, mutta se mitä näin omilla silmilläni en olisi halunnut koskaan nähdä! Koko ilta on mennyt itkeskellessä ja olen polttanut melkein askin tupakkaa vaikka normaalisti poltan 2-5 tupakkaa päivässä.
Kommentit (25)
Etkä kuullut oven takaa mitään ääniä kahden miehen seksiaktista?
Aprillipäivä on muuten vasta huomenna.
No huh. Samalta varmaan tuntuu lapsesta kun näkee vanhemmat naimassa.Poikasi on täysi-ikäinen ja päättää siten omasta kehostaan..varmasti järkyttävää sinulle silti todistaa tuollaista!
Minulla on kokemusta samasta vaikka olen vasta parikymppinen. 18-vuotiaan poikani miesystävä on päälle kolmenkymmenen ja minua kauhistuttaa. En aluksi osannut suhtautua asiaan, mutta nykyään osaan jo vähän. Ei kai rakkaudelle voi laittaa ikärajaa.
Vierailija kirjoitti:
Etkä kuullut oven takaa mitään ääniä kahden miehen seksiaktista?
Aprillipäivä on muuten vasta huomenna.
Sieltä ei kuulunut mitään ääniä ei minkäänlaisia. ap
Vierailija kirjoitti:
Minulla on kokemusta samasta vaikka olen vasta parikymppinen. 18-vuotiaan poikani miesystävä on päälle kolmenkymmenen ja minua kauhistuttaa. En aluksi osannut suhtautua asiaan, mutta nykyään osaan jo vähän. Ei kai rakkaudelle voi laittaa ikärajaa.
Siis minkä ikäisenä olet saanut lapsen??
Vierailija kirjoitti:
Minulla on kokemusta samasta vaikka olen vasta parikymppinen. 18-vuotiaan poikani miesystävä on päälle kolmenkymmenen ja minua kauhistuttaa. En aluksi osannut suhtautua asiaan, mutta nykyään osaan jo vähän. Ei kai rakkaudelle voi laittaa ikärajaa.
Yllätitkö sinä heidät? Miten sinä olet oppinut elämään asian kanssa? ap
Vierailija kirjoitti:
No huh. Samalta varmaan tuntuu lapsesta kun näkee vanhemmat naimassa.Poikasi on täysi-ikäinen ja päättää siten omasta kehostaan..varmasti järkyttävää sinulle silti todistaa tuollaista!
No ei tässä tiedä miten olisi. Ei ole nälkä ja tupakkaa palaa. ap

Koita syödä jotain soppaa ja älä polta enää.
> Olen pettynyt poikaani
> Minua ei tämä haittaa
Valitse toinen.
Homoseksuaaleille on ihan tyypillistä intergenerationaalisuus, eli sukupolvienvälisyys parisuhteissa. Tunnettuina esimerkkeinä Pekka Haavisto ja Antonio Flores, Stephen Fry ja Elliott Spencer, Teuvo Loman ja se nuorukainen jonka nimeä en nyt muista (Niko?).
Ap se vaan jaksaa tehtailla näitä anaaliprovojaan. 0/5, edelleen.
Katon just YLE 1, jossa puhutaan nuorten seksuaalisuudesta. Kannattaisiko sunkin kattoa?
Vierailija kirjoitti:
Homoseksuaaleille on ihan tyypillistä intergenerationaalisuus, eli sukupolvienvälisyys parisuhteissa. Tunnettuina esimerkkeinä Pekka Haavisto ja Antonio Flores, Stephen Fry ja Elliott Spencer, Teuvo Loman ja se nuorukainen jonka nimeä en nyt muista (Niko?).
Mistä tämä johtuu? Osaisin suhtautua asiaan paremmin jos hänellä olisi samanikäinen poikakaveri. ap
Vierailija kirjoitti:
> Olen pettynyt poikaani
> Minua ei tämä haittaaValitse toinen.
Tunnen molempia tunteita. ap
Naisten mielestä homot ovat ihkuja kunhan ei vaan ole oma poika. :)
Vierailija kirjoitti:
Minulla on kokemusta samasta vaikka olen vasta parikymppinen. 18-vuotiaan poikani miesystävä on päälle kolmenkymmenen ja minua kauhistuttaa. En aluksi osannut suhtautua asiaan, mutta nykyään osaan jo vähän. Ei kai rakkaudelle voi laittaa ikärajaa.
"Olen vasta parikymppinen. 18-vuotiaan poikani..." !?? Miten tää pitäis tulkita?
Kaikkea sitä kuuleekin