Onko teillä muka oikeasti näkynyt vauvamaha n. rv 14/15?
Turvotusta nyt tietty voi olla, mutta että ihan ulospäin näkyvä raskausvatsa? Aina puhutaan että kohtu on eteen tai taaksepäin kallistunut, mutta silti. Eihän noilla viikoilla kohtu ole kuin joku greipinkokoinen, sellainenhan nyt kätkeytyy kenen tahansa lantionluiden väliin ilman, että mitään äitiyshousuja vielä tarvitsee.
Onko sun raskaus oikeasti näkynyt ulospäin noilla viikoilla?
Kommentit (16)
NO ei. Eka raskaus näkyi kunnolla vasta viimeisen kuukauden aikana, toinen pullahti esiin aiemmin kun vatsalihakset oli jo valmiiksi venyneet.
Ei kunnolla näkynyt. Pieni pömppö ehkä, näytin lähinnä siltä, että oisin hieman lihonnut.
Riippuu ihan vauvasta ja siitä miten ja mihin istukka alkaa kasvamaan. Yhdessä raskaudessani istukka kiinnittyi selkärangan puolelle ja mahani alkoi todenteolla kasvamaan vasta rv 20. Toisessa istukka oli vatsan puolella aika matalalla ja mahahan pompsahti näkyviin jo rv 9 ja luulin jo odottavani kaksosia. Tuli yksi vähän isompi vauva, jolla oli iso istukkakin, jonka avulla kasvoi niin hyvin. Molemmissa raskauksissa lapsiveden määrä oli normaali. Sitten sai kolmannen lapsen, jonka kanssa vauvamaha kasvoi ei nopeasti eikä niin hitaastikaan. Istukan sijaintia en muista, mutta oli keskikokoisia sekä istukka että vauva.
Istukka ollut aina edessä ja vielä eteenpäin kallistunut kohtu. Olen aika pienikokoinen ja hoikka ja raskausmahat ovat aina näkyneet tosi ajoissa. Muistelisin, että en voinut peitellä raskauttani enää noilla viikoilla edes ensimmäisessä raskaudessa, koska maha oli jo silloin tosi selkeä vauva maha.
Mä en kauheasti leuhkisi pienellä vauvamahalla, koska se voi olla merkki esim. sikiön pienikokoisuudesta. Esim. mun naapurin rouvasta ei päällepäin nähnyt, että se oli raskaana, siis edes ihan viime viikoillakaan. Mutta se poltti kuin korsteeni ja vauvaparka (täysikäinen) oli vaan parikiloinen ruippana.
Kyllä ON. Olen todella hoikka ja turvotusta oli alusta asti. Kokeneella silmällä kyllä erottaa, onko läskiä vai vauvaturvotusta.
Ekassa raskaudessa ei, tokassa vatsa pullahti melkein heti plussauksen jälkeen näkyviin. Pelkäsin jo, että kaksoset on tulossa, mutta yksi siellä vaan oli.
Tässä viimeisessä (viides) kyllä näkyi.
Vaikuttaa varmaan viimeisten raskauksien lyhyt väli ja eteenpäin kallellaan oleva kohtu.Edellisistä on saanut käyttää ihan normi housuja sinne rv20 asti.
Miten sen nyt ottaa, itseäni tultiin töissä juurikin rv 15 onnittelemaan tulevan vauvan johdosta. Kenellekään en ollut raskaudesta kertonut.
Vatsasta tulikin ihan valtava, sitä en tiedä mihin ilmansuuntaan kohtu on kallistunut...
kohtu takana, alkoi näkyä vasta puolivälin jälkeen.
Ei ihan noilla viikoilla tainnut,mutta joskus 16-17rv tienoilla on alkanut pömpöttää, ja äitiyshousujen käytön olen joutunut aloittamaan jo kuitenkin tosi aikaisin, kun kaikki on tuntunut puristavalta, maha herkkänä. Olen hyvin lyhyt, ja kohtu nousee suhteessa nopeasti melko ylös, sf-mitta on tosi iso vaikka esikoinen oli pieni kooltaan ja vettäkin oli ihan normaalisti, toinen raskaus vaikuttaisi sujuvan samaan malliin, eikä mulla edes mikään älytön maha ollut esikoisestakaan, vartalon mittasuhteet vaan on omanlaisensa jokaisella, raskauden suhteenkin.
Ei näkyny noin aikasin. Mulla oli ekassa raskaudessa ihan olematon maha, sen sai vielä 30 viikonkin jälkeen piiloon oikeanlaisilla vaatteilla. Ei siis sillä, että ois pitäny piilotella, mutta ei se pahemmin kiinnittänyt kenenkään huomiota.
Toisessa raskaudessa maha tuli aika selkeesti näkyviin viikon 20 jälkeen.
Tästä oonkin aina ollut ilonen, kun ei oo tarvinnu kantaa sellasta jättipötsiä muitten vaivojen kaverina!:D
Odotin toista lastani yhtä aikaa kahden naapurin kanssa. Mulla laskettu aika oli kesäkuussa, toisella naapurilla lokakuussa ja toisella marraskuussa. Heitä onniteltiin tulevasta vauvasta toukokuussa, mutta mulle ei kukaan sanonut mitään, kun ei mahaa näkynyt oikeastaan ollenkaan. Eikä mulla näkynyt yhdessäkään raskaudessa, ei edes viidennessä paria viikkoa ennen vauvan syntymää. Lapset olivat syntyessään keskikokoisia.
Sillo ku sain ekan toukan niin näkyi jo noin aikasee. Toisen toukan kohdalla myöh.
Ei ihan noilla viikoilla mut 17+ alko maha näyttää vauvamahalta :) kummassakin raskaudessa.