Aina yhtä "ihana" kuunnella suurten ikäluokkien juttuja omaisuudestaan.
On varsinainen koti kehyskunnassa, kakkosasunto Helsingissä ja mökki ihanalla seudulla Itä-Suomessa.
Kaiken on saanut. Itse maksan 43-vuotiaana vielä omistusasuntoa ja ihan turha edes haaveilla moisesta.
Kommentit (42)
Minä olen 40v. minulla on kaksi sijoitus asuntoa ja velaton omakotitalo. Mökin velkaa maksan sijoitusasuntojen tuolloilla. Eikä yksinhuoltaja äiti ole paljon perintöä jättänyt. Ainoa perintö on ollut äidin vinkki, että suhteuta menot tuloihin niin, että jotain jää säästöönkin.
Kaiken olen saanut tekemällä töitä sen eteen vuodesta -90.
No mutta aikanaanhan ne periytyy meille, kun vanhemmat kuolee. On ihan loogista, että omaisuus karttuu iän myötä.
Vierailija kirjoitti:
Heh, unohdit vielä sen jeesustelun "ei silloin mitään opintotukia ollut, lainalla opiskeltiin", josta unohtuu aina se toinen puoli eli töitä sai silloin kuka tahansa. Ja päivitellään laiskoja nykyvanhempia ja subjektiivista päivähoito-oikeutta, mutta unohdetaan se, että omat lapset hoidettiin isovanhemmilla.
ja kukaan ei muista sitä että ammatin sai parhaimmillaan vuoden opiskelulla. Ja työpaikan sillä että meni työpaikalle töitä kysymään, ihan ilman koulutusta.
Osalla oli vielä 1960-luvulla sukulaistyttö maalta piikomassa, maksettiin ruoka, asuminen ja taskurahaa. Eipä onnistuisi nykyään.
Ikuisuuskysymys: miksi jollain toisella on enemmän, kuin minulla?
Toinen ikuisuuskysymys: miksi jollain toisella on vähemmän, kuin minulla?
Kari Suomalainen sanoi joskus: "Kyllä minä kannatan sitä, että kaikilla olisi samanverran rahaa, mutta mitä hyötyä siitä olisi, koska seuraavana päivänä toisilla olisi kuitenkin enemmän kuin toisilla?"
Ai jaa. Mulla ei koskaan ole ollut noin negatiivisia tuntemuksia ko. ikäluokkaa kohtaan. Ja mehän nuo vauraudet perimme ja saamme nauttia niistä osittain myös vanhempiemme / isovanhempiemme elinaikana.
Ei kai se tässä nykytilanteessa mitään rakenna tai auta, että kadehdimme edellisiä sukupolvia. Pitää vaan yrittää tehdä tästä hetkestä paras mahdollinen.
60-luvulla ihmisillä oli paljon vähemmän materiaa, pienempi asunto, vähemmän ruokaa ja huvituksia ja matkoja + viihdettä + maksullisia harrastuksia lähes minimaalisesti. Autosta sai opiskelija ja moni muukin haaveilla.
Noilla elintavoilla alkaa kummasti omakin ahdinko helpottaa, kun menot supistuvat murto-osaan.
Vierailija kirjoitti:
Minä olen 40v. minulla on kaksi sijoitus asuntoa ja velaton omakotitalo. Mökin velkaa maksan sijoitusasuntojen tuolloilla. Eikä yksinhuoltaja äiti ole paljon perintöä jättänyt. Ainoa perintö on ollut äidin vinkki, että suhteuta menot tuloihin niin, että jotain jää säästöönkin.
Kaiken olen saanut tekemällä töitä sen eteen vuodesta -90.
Mistä päin Suomea asunnot ovat? Kuhmosta?
Vierailija kirjoitti:
On varsinainen koti kehyskunnassa, kakkosasunto Helsingissä ja mökki ihanalla seudulla Itä-Suomessa.
Kaiken on saanut. Itse maksan 43-vuotiaana vielä omistusasuntoa ja ihan turha edes haaveilla moisesta.
Ihan yhtä hyvin joku 43-vuotias on saanut kodin kehyskunnassa, kakkosasunnon Helsingissä ja mökin ihanalla seudulla Itä-Suomessa.
Joku 43-vuotias maksaa vielä 20 vuoden päästä jotain kuppaista kaksiota.
Ei mene tasan nallekarkit, mutta verisuonet päästä ratkovaa kateutta ei voita mikään.
Vierailija kirjoitti:
On varsinainen koti kehyskunnassa, kakkosasunto Helsingissä ja mökki ihanalla seudulla Itä-Suomessa.
Kaiken on saanut. Itse maksan 43-vuotiaana vielä omistusasuntoa ja ihan turha edes haaveilla moisesta.
täh?
Suuret ikäluokat eli 60/70 lukulaisten vanhemmat eikö niin. Mistä he ovat "kaiken saaneet"? Taidat olla aika äveriäästä suvusta jos näin on. Eiköhän paljon yleisempi totuus ole, että junan tuomia ovat kehyskuntiin/pääkaupunkiin. Lapset kasvatettu avaimet kaulassa kaukana sukulaisista ja tukiverkoista. Kunnallista päivähoitoa ei ollut saatavilla, iltapäivä & kesäkerhoista puhumattakaan. Töitä toki oli, jos oli terveyttä. Asuntolainaa sai muutamaksi vuodeksi kerrallaan joten ensin yksiöön-->kaksioon-->kolmioon. Korot olivat jotain aivan muuta kuin nykyään. Autoja ei ollut, kahta nyt ainakaan. Lomat vietettiin kotiseudulla maatilan töissä autellen. Ensimmäistä kertaa ulkomailla käytiin kolmekymppisinä (Tukholmassa). Ei käyty maksullisissa harrastuksissa (mitä ne ovat?), ei ravintoloissa syömässä, ei omistettu pesukonetta, elektroniikasta puhumattakaan. Perinnöksi jäi 1/4 ja 1/5 vanhasta maatilasta jos sitäkään kaupaksi saa. Mökin osalta olet oikeassa, ne on "tulleet" puoli-ilmaiseksi.
Outo ilmiö tämäkin. Kadehditaan ihmisiä, jotka eleli hellahuoneessa koko perheen kanssa. Olot oli todella paljon huonommat kuin meillä. Kouluun pääsi harvat.
Unohtuu myös kaikki lama-ajat. Ei nyt ole lähelläkään sitä kurjuutta kellään.
Unohtuu, ettei sillä ikäpolvella kaikilla tai edes isommalla osalla mitään omaisuutta ole
Itselläni on paljon helpompaa. Koulutus. Iso velaton talo ym. Ja olen 47.
Yhteiskuntasopimus olisi sillä taputeltu, kun pistettäisiin kaikille samat etuudet kuin oli suurilla ikäluokilla.
Elintaso oli toki vaatimattomampi muutama vuosikymmen sitten, mutta työn tekeminen kannatti ja kaikilla suunta oli ylöspäin, materiaalisesti siis. Nyt työstä ei jää käteen kuin vitutus, eikä ole edes sitä toivoa, lähinnä pelko siitä millaisessa maailmassa oma lapsi joutuu aikanaan aikuistumaan.
Itse asiassa heillä oli paljon huonommat elinolosuhteet kuin meillä nykyisillä pullasorsasukupolven edustajilla. En kadehdi vaan arvostan, ovat omalla työllään ja panoksellaan ansainneet sen mitä heillä on. Osa on toki perinytkin omaisuutta, eikä siinä mitään väärää ole.
On muuten pelkkä illuusio sekin että "kaikilla" 40-luvulla syntyneillä olisi roppakaupalla omaisuutta. Itse asiassa iso osa tuon ikäisistä on köyhiä eläkeläisiä, eivät pidä meteliä itsestään. Päinvastoin kuin nämä nykyajan uusavuttomat joiden mielestä yhteiskunta on heille velkaa kaiken...
Juu, ei ollut ilmaista opintotukea, vaan tuki oli se, että valtio takasi opintolainan, jota sitten makseltiin takaisin toistakymmentä vuotta. Ja sitä ennen oli jo maksettu kirjat ynnä muut opiskelutarvikkeet kahdeksan vuoden ajan oppikoulussa. Asuntovelasta selvisin vasta yli viisikymppisenä. Ei ole venettä, ei huvilaa eikä pulskaa pankkitiliä tai osakesalkkua. Ensimmäisessä omistusasunnossa, kaksiossa, asun edelleen. Muutama vuosi sitten hankin pienen kakkosasunnon vanhasta kotikunnastani. Kyseessä on vuokra-asunto ja vähäisistä neliöistä ja sijainnista suurten keskusten ulkopuolella johtuen vuokra on edullinen. Eli ole ihan rauhassa vaan kateellinen! Mutta muista samalla, että me emme suinkaan kaikki asu jossakin Kaivopuistossa tai Eirassa ja nauti viiden tonnin eläkkeistä ja suurista osinkotuloista ja perinnöistä. Terveisiä vaan susirajan takaa!
Ihminen syntyy johonkin aikaan maailmanhistoriassa. Toiset ikäpolvet ovat jossain asioissa onnekkaampia kuin toiset. Varmaan yleisesti ottaen maailma on mennyt hyvään suuntaan historian kuluessa, mutta sitten on poikkeuksiakin, varsinkin jos katsotaan jonkin kansan kohtaloa. Suurten ikäluokkien aikaan on sattunut monia hyviä asioita, on esim. ollut töitä ja omaisuus on karttunut. En kuitenkaan osaa olla yhtään kateellinen heille. Onhan nykyisin taas niin paljon uusia juttuja ja aina vaan uutta ja mielenkiintoista tulee. Mielestäni se on paljon kiinnostavampaa kuin vakituinen työpaikka tai omistusasunto.
Oma äitini siirtyy kohta eläkkeelle. Oma asunto hänellä on, mutta vieläkin on velkaa vähän. Itse olen työtön ja mulla on enemmän käyttörahaa säästössä kuin hänellä, eikä mulla ole mitään velkoja. Äkkiähän se tilanne tosin muuttuu, kunhan hän pääsee eläkkeelle ja myy sen omistunasunnon. Sitten olenkin köyhä ja hän "rikas". Perintönä se siirtyy joka tapauksessa joskus minulle. Ihmettelenkin sitä katkeruutta suuria ikäluokkia kohtaan, kun siirtyyhän se heidän varallisuus kuitenkin perillisille aikanaan. Mitä hyötyä sitä on kadehtia?
Vierailija kirjoitti:
60-luvulla ihmisillä oli paljon vähemmän materiaa, pienempi asunto, vähemmän ruokaa ja huvituksia ja matkoja + viihdettä + maksullisia harrastuksia lähes minimaalisesti. Autosta sai opiskelija ja moni muukin haaveilla.
Noilla elintavoilla alkaa kummasti omakin ahdinko helpottaa, kun menot supistuvat murto-osaan.
Ihan paskapuhetta. Oli kuule duunareillakin muutamassa vuodessa maksettuja omakotitaloja, 2 autoa perheessä ja mökki.
Kanarialla ja Kreikassa lomailtiin kuten nykyäänkin.
Vierailija kirjoitti:
Ai jaa. Mulla ei koskaan ole ollut noin negatiivisia tuntemuksia ko. ikäluokkaa kohtaan. Ja mehän nuo vauraudet perimme ja saamme nauttia niistä osittain myös vanhempiemme / isovanhempiemme elinaikana.
Ei kai se tässä nykytilanteessa mitään rakenna tai auta, että kadehdimme edellisiä sukupolvia. Pitää vaan yrittää tehdä tästä hetkestä paras mahdollinen.
Hei haloo, meidän vanhemmat elää vielä helposti 25-30-vuotta. Eli ollaan eläkkeellä samaan aikaan. Nyt ruuhkavuosivaiheessa siitä vauraudesta olisi hyötyä. Ei silloin enää kun lapset isoja. Jos ei kaikki aika menisi tähän arjesta selviytymiseen ehtisi vähän nauttia kun lapset on pieniä.
Kyllä se ihme on etteivät suuret ikäluokat, ainakaan omat vanhempani, millään halua jakaa omaisuuttaan. Pitävät kiinni kaikista kiinteistöistä ja asunnoista sen sijaan että haluaisivat että lapsilla olisi helpompaa kuin heillä aikanaan. Pidän tätä ihan todella outona. Ja kyllä, omille lapsilleni olen jo hankkinut sijoitusasunnot joiden velkaa maksetaan lapsilisillä. Heillä tulee olemaan helpompaa, se on minulle tärkeää.
Heh, unohdit vielä sen jeesustelun "ei silloin mitään opintotukia ollut, lainalla opiskeltiin", josta unohtuu aina se toinen puoli eli töitä sai silloin kuka tahansa. Ja päivitellään laiskoja nykyvanhempia ja subjektiivista päivähoito-oikeutta, mutta unohdetaan se, että omat lapset hoidettiin isovanhemmilla.