2001 syntyneiden vanhemmat!

Ei ole uhmaa ollut vuosikausiin näkyvissä, onneksi. Enempi sellasia isojen tyttöjen juttuja tullut, haluaa vähän vaikuttaa jo omaan pukeutumiseen ja hiusten laittaminen on tärkeää. Koulu kiinnostaa jo kovasti.

Vierailija:

Onko lapsellanne nyt uhmaa ja miten se ilmenee?

Meidän pian 6v täyttävästä pojasta on tullut suoraan sanottuna aika hirveä. Uhittelee, isottelee, huutaa ja yrittää määrätä. Ennen oli todella rauhallinen ja helppo tapaus, nyt kaukana siitä. Onhan tähän väliin tietysti mahtunut muitakin uhmakausia, mutta tuossa iässä alkaa tietysti myös tv-ohjelmat, kaverit ym vaikuttamaan.

On ollut rakkautta ja rajoja, jos nyt joku valopää siihen ehtii vedota :) Moni tuttava on kertonut tämän iän oleva aika kamala (eräs oli harkinnut esikoisensa myymistä ;) mutta en ollenkaan ajatellut että tätä olisi tiedossa!

Ainut on jos ollaan kaupungilla, niin kiukuttelee jos ei pääse haluaamaansa paikkaan syömään ja jos ostan itselleni jotain esim. vaatetta, pitää hänenkin saada. Muissa asioissa ei oikeestaan uhmaile, pientä kiukuttelua jos ei saa olla tietokoneella.

Helmikuussa 6v täyttänyt tyttö kyseessä

Ihan samanlainen poika asuu meillä kuin ap kuvailit.

Hänen ensimmäinen uhma alkoi 6v-syntymäpäivän tienoilla ja aika rajuna tuli. Pojalla ei ollut mitään 2v-uhmaa ja muutenkin ollut helppo lapsi. Nyt täytti juuri 7v ja edelleen paiskotaan ovia, huudetaan ja kiusataan pienempiä sisaruksia. On kovin itkuherkkä ja suuttuu välillä ihan kummallisista jutuista, välillä ei sais yhtään auttaa/neuvoa ja seuraavalla kerralla huutaa, " mikset ikinä auta" ... *huoh*



Ehkä tämä on esimakua murrosiästä :)

ja kuulostaa ihan samanlaiselta kuin ap:kin poika, tosin ei ole ennenkään niitä helpoimpia ollut, mutta aikamoista on meillä viime aikoina ollut, huoh!!

valitettavasti mulla hermo palaa monta kertaa päivässä, onneksi edes osan omista raivoista saan pidäteltyä. Kun on tietyllä tuulella, ei mikään uhkaus/lahjonta yms " perinteinen" tehoa. Tämän päivän sananvaihtoa:

äiti: Nyt et tee noin enää yhtään kertaa!

poika tekee uudestaan kaksi kertaa ja sanoo: " Tein jo, kaksi kertaa. Huomasitko?"

äiti: " Huomasin, sinä lähdet nyt rappusille istumaan ja miettimään."

poika menee jupinoiden jälkeen ja lähtee heti kohta pois..

" Ei huvita olla enempää."

Huokaus. Jostain luin, että 6-v uhma on lapsuuden uhmista pahin. Positiivista on, että seuraava " uhma" olis tiedossa vasta murrosiässä..

tunteet vaihtelee puolesta toiseen, välillä iloitaan - välillä raivotaan, välillä ollaan niin hellyydenkipeitä ja toisinaan taas äiti on kaikista p.skin.

Ja kyllä on jotain ihme uhmaa. On just tosi tarkka vaatteista, tukasta yms. ja siitä nousee elämää suurempi kysymys jos ei saa juuri niitä pikkuhousuja jotka haluaa.



Toinen ilmenemsimuoto on rasittava " tyttöenergia" jota tytöt (6 vee ja 4½ vee) pursuavat. Sellaista hekottelua ja kirkumista ja kimitystä ja riehumista.



En tiedä,jotenkin ärsyttävä ikä. Tyttö ollut aina helppo ja herkk, sellainen piirtelijätyyppi, nyt on jotenkin rasittava.

Puit sanoiksi sen, mitä meillä on meneillään juuri nyt.

Elokuussa 6v. Aivan kamalaa uhmaa, isottelee, nimittelee, kiukuttelee, huutaa, ei kuuntele, on olevinaan hirveen iso. Sitten nukkuma-aikaan muutttuu taas aidin pikku tyttoseksi ja haluaa silitettavan ja halit jne. Tosi rasittavaa, mutta neuvolassa kylla varoittivat esikouluian uhmasta. Kiva kiva. Pikkuveli on 2v ja meidan molemmat lapset siis uhmassa.

Eli isottelee, kapinoi, ei kuuntele, ei tottele (useinmiten). On olevinaan hirveän iso ja sitten taas välillä ihan äidin vauva :) Ja vaatteet ja tukka ovat tärkeitä.

Ilmeisesti jotenkin hankala ikä lapselle tämä, kun ei osaa päättää onko iso vai pieni.

tänäänkin tyttö sai järjettömän hepulin, kun hänelle ei vielä ole ostettu sandaaleja ja naapurin tytöllä oli jo =) kehtasin vielä tarjota veljen vanhoja viime kesäisiä pahimpaan hätään ennen kuin ehditään ostamaan uudet, niin siitähän nousi vielä pahempi meteli " tuollaiset kauheat poikien omat" =)



Ja meillä kaupan päälle 3v uhmis poika ja 8v vähemmän tasainen ja tyyni koululainen. Elämä on..

tyttö on niin kauheaksi muuttunut, että olisin valmis jo antamaan jollekin. Hirveää huomionhakuisuutta tullut. Hajoittaa tavaroita, piirtää joka puolelle, ei kuuntele / tottele mitään, huone aina kuin pommin jäljiltä, pissaa välillä päivisin housuihin, alkanut pissaamaan öisin oltuaan yli 2 vuotta kuivana ja vaikka mitä muuta. Mä olen ihan poikki.

Vierailija:

tyttö on niin kauheaksi muuttunut, että olisin valmis jo antamaan jollekin. Hirveää huomionhakuisuutta tullut. Hajoittaa tavaroita, piirtää joka puolelle, ei kuuntele / tottele mitään, huone aina kuin pommin jäljiltä, pissaa välillä päivisin housuihin, alkanut pissaamaan öisin oltuaan yli 2 vuotta kuivana ja vaikka mitä muuta. Mä olen ihan poikki.

käy myös todellista myllerrysvaihetta. Välillä ihan mukava pikkutyttö, välillä todella uhmakas, isotteleva riiviö. Yksi väärä sana saattaa laukaista megasuuren kohtauksen. Tätä vaihetta on jatkunut nyt 3-4 kuukautta, toivottavasti kohta loppuu, on meinaan aika rasittavaa. Useammalla kaverillakin on menossa ihan vastaava vaihe, joten kuuluu ilmeisesti tähän ikään.

Vierailija:

" tuollaiset kauheat poikien omat" =)

Meidän pojalle on tullut myös tärkeäksi erottaa esim. tyttöjen ja poikien vaatteet! Hänellä on mm. hieno, itse valitsemansa Spiderman-yöpuku, mutta enää sitä ei voi käyttää, koska on tyttöjen värinen, siis punainen...

Häntä ei myöskään saisi hakea naapurista pois, koska aina tyhmä äiti keskeyttää (vaikka leikkejä olisi jatkunut jo monta tuntia). Olenkin ajatellut, että nyt voidaankin sitten aloittaa kellon opiskelu. Kello ranteeseen ja kun viisarit ovat tietyssä ajassa=asennossa -> kotiin. Katsotaan kuinka onnistuu.

Myös tuo, että välillä ollaan niin kovista että ja seuraavana hetkenä äidin pikku poikaa. Ensin saa kuulla olevansa tyhmä, hölmö ja ties mitä ja ei mene kuin tunti, poika sanoo: " äiti, näytät kauniilta" =)

Etten sit ihan paska kuitenkaan ole :D

Olen kuullut, että tämä olisi jokin pieni murrosikä..? Ja että vaikka pojat ovat yleensä vaativampia, energisempiä pieninä, tytöillä on pahempi murkkuikä..?

Eletään siinä toivossa ;)

ap

sitä se siis on.. oon ihmetelly mikä meidän pojalla on.. samoja " oireita" kun muillakin. lisäksi yhtäkkiä ihan hirveän itkuherkkä.. esim alko yhtäkkiä itkemään pöydässä että hän haluaisi ulkomaille.. ja itkee kun häntä ei " totella" - haluais pomottaa..

voi kun jaksais oikeella tavalla olla lapsen tukena tässäkin kohdassa, kun niin helposti tulee vaan raivon tullessa kiellettyä.. vaikka kaikki tunteethan ne on opittava elämään..

" En tee jos en haluu" " Mä valvon koko yön" jne.

noilla samoilla asioilla; valvon koko yön, en laita ollenkaan yöpukua, en pese hampaita... ja kuitenkin toimii ihan totutun kaavan mukaan. Ja ohjeet pitää muistaa antaa oikeassa järjestyksessä ja pitää muistaa mainita kaikki mahdolliset asiat, ettei vastaukseksi tule, jotain tosi nenäkästä, esim. " nyt pesulle ja sitten nukkumaan" - lauseeseen saa vastaukseksi: " yöpukua ei siis tarvitse laittaa päälle" .

Poika täyttää 6 v heinäkuun lopussa. Pitkään on ollut varsin helppo kullanmuru. Energinen sellainen, mutta helppo.

Nyt on parin kuukauden ajan oltu helisemässä esimurrkumme kanssa. Siis pääosan ajasata poika on ihan normaali. Puhuu normaalisti ja piirtelee, leikkii ja touhuaa. Mutta sitten, kuin paha henki menisi häneen, niin yht' äkkiä voi vetää pultit olemattoman tuntuisesta syystä. Ihan kuin syy olisi toissijainen, raivarit pitää kehittää eniwei...

Ja jos ei saa päähänpälkähdyksiään läpi, kehitää kyyneleet roiskumaan sekunnissa. Esimerkiksi, jos on puhuttu, että syödään ruoka takapihalla, ja jos ilma kääntyy kurjaksi, niin " By-hyy" ! " Miksei me syödäkkään äiti ulkona! Sä lupasit!" Just.

Noiden omien lupausten kanssa pitääkin olla tarkkana. Jos jostain syystä ei lupaustaan voi pitää, oli vaikka millainen force majeure, niin " Äiti, sä lupasit!"

Välillä tuntuu, että meillä asuu kuuro pieni poika. Syömääntulo-, pukemis- ja muut kehoitukset menevät hukkaan. Enää ei toimi edes kolmeen laskeminen. Mutta kummasti kuulo on sittenkin tallella, kun puhun miehelle jostain hiljaa, jostain, mikä ei kuulu pojan korviin. Superkuulohan silllä on!

Poikien jutut ovat tosi tärkeitä. Ja jos on kavereiden kanssa ulkona, niin aika hankala on saada kullannuppu sisälle syömään tms. Hyvä kun on kavereita, mutta nukkuakin pitäisi.

Kyllä kai tämä joku vaihe on. Huokaus. Minusta tuntuu, että ylenmääräinen testosteroni läikkyy pienokaisessani. Ei hän voi sille mitään...

Onneksi hän vielä on välillä ihan pienikin. Lukee iltakirjaa kylki kyljessä kanssani, pitää kädestä, kun kävellään kaupungilla ja hoivaa pehmopupujaa hellästi.

kiukkupuuskat tuntuvat aika kestettäviltä, vuoden päästä vielä nuorimmaisen sama koitos vissiin tiedossa. haikeana muistelen niitä vauva-aikoja kun muka oli kiukkuinen/vaativa lapsi kainalossa, just joo ;) Nyt kai tässä odotellaan esikoisen murrosikää jo kauhusta kankeana ja sitä sitten onkin taas muutama vuosi putkeen, se kiva puoli näissä lyhyellä välillä syntyneissä lapsissa :)