Kannattaako sairaanhoitajan opiskelupaikka ottaa vastaan ensikertalaisena? Jos se ei ole ihan unelma -ammatti mutta
ehkä kuitenkin jonkinlainen polku kohti unelmia. Rahkeet ei ehkä ihan riitä kuitenkaan uusimaan yo -kirjotuksia loputtomiin tai yrittää pääsykoiden kautta vuosi toisensa jälkeen.
Kommentit (24)
Ihan itse pitää tehdä päätös. Töitä tulee olemaan jatkossakin vaikka nyt muutamalla hyvinvointialueella on rahoitusongelmaa. Kaikkien ammattien kohdalla lupaukset varmasta työpaikasta eivät välttämättä pidä paikkaansa kun Suomen talous ei ole merkittävästi kasvanut kohta kahteen vuosikymmeneen. Julkinen sektori on siinä mielessä turvallinen vaihtoehto. Muita hyviä aloija ovat poliisi, sotilasura tms. ainakin tällä hetkellä.
Sairaanhoitajan työ voi olla hyvinkin monenlaista ja jatkamalla opintoja kohti esimiesasemaa.
Ei kannata yrittää uusia ainakaan äidinkielen yo-kirjoituksia.
Älä opiskele hoitajaksi, jos se ei ole unelma. Sodan tullessa joudut jäämään Suomeen.
Jos aiot opuskella pidemmälle , tai aiot muualle töihi. Suomessa ei kannata muuten.
Olen valitettavasti itse sh, ollut jo yli 30v. Kamala ammatti näin pidemmän päälle ja kamalamksi aina muuttuu. Väkivalta ja ja vaatimukset nyt esim.
Vierailija kirjoitti:
Älä opiskele hoitajaksi, jos se ei ole unelma. Sodan tullessa joudut jäämään Suomeen.
Sodan tullessa suomeen jäävät kaikki 17-65 vuotiaat.. muistaakseni ne oli ne iät. ei suomesta vaelleta pois kuten ukrainasta, vaan meillä on kaikilla maanpuolustusvelvollisuus. ikävä kyllä.
mutta siis asiaan.. tytär valitsi koulupaikan, joka ei ollut ihan se mieluisin.. ja tähänkin oli tosi vaikea päästä, hyvin pienellä prosentilla ottivat sisään porukkaa.. nyt ei pääse vaihtamaan enää, huomasi ettei tosiaan tästä tykkää, mutta toiskertalaisena ei tule käytännössä enää pääsemään siihen unelmapaikkaan.
Totta kai otat opiskelupaikan vastaan. Siitä sitten jatkat vaikka sairaanhoidon opettajaksi. Älä kuuntele näitä palstan hulluja trollaajia. Ja miksei muuten äidinkieltä kannattaisi uusia? Jos lukee vuoden aikana paljon ja vanhenee ja kypsyy muutenkin, voi arvosana hyvinkin nousta. Voithan uusia myös vaikka terveystiedon. Ei kannata missään nimessä jäädä lorvimaan. Kannattaa kehittää itseään. Ensi vuonna voi jo tärpätä, kun yrität sinne lääkikseen (?). Opiskellessa voit myös huomata, että ala todella kiinnostaakin sinua.

Miksi on hullu trollaaja jos ei vaikka kokemuksen takia suosittele kyseistä ammattia?
Tämän palstan kirjoittajilta en kyllä kyselisi neuvoja elämänuran suhteen. Ahkeruus ja itsensä kehittäminen eivät taida täällä olla oikein se ykkösjuttu. Onneksi muutama fiksu poikkeus kirjoittajissa aina on mukana.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Totta kai otat opiskelupaikan vastaan. Siitä sitten jatkat vaikka sairaanhoidon opettajaksi. Älä kuuntele näitä palstan hulluja trollaajia. Ja miksei muuten äidinkieltä kannattaisi uusia? Jos lukee vuoden aikana paljon ja vanhenee ja kypsyy muutenkin, voi arvosana hyvinkin nousta. Voithan uusia myös vaikka terveystiedon. Ei kannata missään nimessä jäädä lorvimaan. Kannattaa kehittää itseään. Ensi vuonna voi jo tärpätä, kun yrität sinne lääkikseen (?). Opiskellessa voit myös huomata, että ala todella kiinnostaakin sinua.
Miksi on hullu trollaaja jos ei vaikka kokemuksen takia suosittele kyseistä ammattia?
Hoitajatkin toimivat todella erilaisissa ympäristöissä ja voivat kehittää itseään. Ei tarvitse olla koko ikäänsä paikassa, jossa ei viihdy. Nuoria ihmisiä pitäisi kannustaa, ei masentaa sodan uhkalla tai julkisen sektorin leikkauksilla. Muuten sodan aikanahan niitä sairaanhoitajia vasta tarvitaankin. Sama masentava kuoro tällä palstalla purkaa pahaa oloaan, oli ammatti sitten mikä tahansa.
Itse otin yliopistosta vastaan opiskelupaikan, joka ei täysin vastannut haaveitani. Vuodessa kiinnostuin alasta. Meitä oli muitakin. (Alat olivat toistensa sisaraloja, tyyliin psykologia ja sosiaalipsykologia.)
Vierailija kirjoitti:
Totta kai otat opiskelupaikan vastaan. Siitä sitten jatkat vaikka sairaanhoidon opettajaksi. Älä kuuntele näitä palstan hulluja trollaajia. Ja miksei muuten äidinkieltä kannattaisi uusia? Jos lukee vuoden aikana paljon ja vanhenee ja kypsyy muutenkin, voi arvosana hyvinkin nousta. Voithan uusia myös vaikka terveystiedon. Ei kannata missään nimessä jäädä lorvimaan. Kannattaa kehittää itseään. Ensi vuonna voi jo tärpätä, kun yrität sinne lääkikseen (?). Opiskellessa voit myös huomata, että ala todella kiinnostaakin sinua.
Jos menettää ensikertalaisuuden, niin ei ole mitään järkeä mennä enää korottamaan yo-kirjoituksia.
Kannattaako pojan opiskella sairaanhoitajaksi?
Vierailija kirjoitti:
Ei kannata yrittää uusia ainakaan äidinkielen yo-kirjoituksia.
Kerro miksei? Vain koska sinulla ei tärpännyt?
Itse olen päässyt pääsykokeiden kautta kaksi kertaa ensimmäisellä yrittämällä yliopistoon ( kaksi eri yliopistoa ja eri tieteenaloilta) C-papereilla ilman ensikertalaiskiintiöpisteitä. En ymmärrä miksi ihmiset hukkaavat vuosia ylioppilaskirjoituksiin ja unelmaopiskelupaikan saamiseen.
Elämä ei taida ihan edetä taktikoimalla ja pisteitä laskemalla. On tartuttava tilaisuuksiin ja mentävä eteenpäin. Samanlaisia jahkailuketjuja on ollut vauvalla muistakin opiskelupaikoista mm. amk-insinööreistä. Ei muuten aina ole takeita siitä, että se unelma-ammatti olisi niin superhienoa loppuun asti. On vaan toivottava, että siivet kantavat ja yritettävä eteenpäin.
Kai tuo jonkin verran on harkittua kuitenkin, jos on kuitenkin valinnut hakea sairaanhoitajaksi ja läpäissyt pääsykokeetkin? Eihän sairaanhoitajaksi olisi ollut alun pitäenkään pakko hakea, jos se ei yhtään kiinnostaisi, eikä sinne läheskään kaikki hakijat pääse. Se on ihan hyvä alempi korkeakoulututkinto, jolla saa suhteellisen hyvin töitä ja noin 3000 euron peruspalkan ja josta voi myöhemmin jatkaa eteenpäin.
Opiskelu kannattaa aina.