Jos töissä ei ole kivaa - mikset irtisanoudu?
Meillä ainakin on 3 kk säästöt, niin voimme kyllä lähteä jos huvittaa. Vaikka tulisikin karenssi. Toki emme ole eläneet liian kallisti. Nytkin melkein pääsisimme samaan elintasoon työttömänäkin.
Kommentit (22)
Onneks mut irtisanottiin niin ei tule edes karenssia.
Harkitsen tätä kyllä. Jos lähtisin kesällä, saisin olla kotona kun lapsi aloittaa koulun. Ja hoitomaksujakaan ei olisi eikä ip kerho maksuja.
Tarviiko siellä kivaa ollakaan? Kunhan työt tulee tehtyä. Sitten vapaalla on kivaa perheen kanssa ja harrastuksissa.
No, kaikilla ei ole riittävän suuria säästöjä kolmeksi kuukaudeksi. Toisin sanoen karenssi ja tyhjän päälle pudottautuminen eivät ole useimmille niin kevyitä asioita, että ei-kivasta työstä kannattaisi jättäytyä.
(Valitettavasti pätee myös siihenkin, että työ ei ole ainoastaan ei-kivaa, vaan myös sietämätöntä vaikkapa huonojen työolojen ja työpaikkakiusaamisen vuoksi).
Ja tässä työllisyystilanteessa pääsee töihin uudestaan noin vain? Eipä taida sinulla olla talolainaa tai muuta isompaa? Olen ollut tuossa tilanteessa että liiton raha oli hyvä mutta otappa huomioon ettei se ikuisuuksia kestä. Huomaa ettei perustalouden hoito ole kyllä ap hanskassa mitenkään jos noin naiivi on.
En kyllä uskaltaisi nykyisessä työttömyys- ja taloustilanteessa irtisanoutua, ellei olisi jo seuraava, varma työpaikka taskussa.
Mutta mä oonkin nössö.
Siksi, kun muita töitä on niukasti tarjolla. Tarkoituksena on elättää itse itsensä ja perheensä, siihen ei 3 kk säästöt riitä.
Ei kolmen kuukauden säästöillä pitkälle pötki vaikkei olisi lainojakaan maksettavana.
Me kyllä laskettiin miehen kanssa, että mä voin lopettaa duunit jos haluan. Kyllä me pärjätään kun menotkin pienenee: työmatkat ja päivähoito.
Olen työssä jossa en viihdy, mutta luultavasti yt:t tulee muutenkin kohta. Toisaalta pelkään, että jään työttömäksi ja toisaalta sitä, että jään töihin. Säästöjä on ja ansiosidonnaisella pärjäisi. Asuinpaikkakunnallani työtilanne on huono ja alallani ei ole paljon työpaikkoja edes pääkaupunkiseudulla, nekin pätkätöitä. Sinne muuttamista välttäisin viimeiseen asti.
Parin vuoden tuöttömyys ei olisi taloudellinen ongelma, mutta työnantajien silmisssä muuttuisin ongelmajätteeksi. Uutta työtä pitäisi löytää pian.
Mitähän sitä sitten tekisi? Balille meditoimaan, miettimään elämän tarkoitusta?
Itse alan vaan perseillä niin pitkään, että saan potkut. Nyt en ole viiteen kuukauteen tehnyt yhtään mitään, mutta palkka juoksee edelleen.
Ei töihin mennä viihtymään ja pitämään hauskaa. On bonusta, jos toissä on kivaa. Sen hyvän mielen pitäisi toki syntyä siitä, että suorittaa työnsä hyvin ja toteuttaa siinä kykyjään ja taitojaan sekä hankkimaansa ammattia.
Minä hankin uuden työn ja irtisanouduin vanhasta puoli vuotta sitten.
Vierailija kirjoitti:
2 vuotta eläminen olisi taattu.
Ihmiset elää nykyään noin 80-90 vuotta.
Koska määräaikainen työsopimus...se päättyy kyllä aikanaan...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
2 vuotta eläminen olisi taattu.
Ihmiset elää nykyään noin 80-90 vuotta.
Enpä olisi niin varma. Ilmansaasteet, syövät jne..
Vierailija kirjoitti:
Itse alan vaan perseillä niin pitkään, että saan potkut. Nyt en ole viiteen kuukauteen tehnyt yhtään mitään, mutta palkka juoksee edelleen.
Eikö jo tule aika pitkäksi :D Ihailtavaa suomalaista sisukkuutta :D
Tarvitsen rahaa lainanlyhennyksiin.