Lue keskustelun säännöt.
Lapsi ilman omaa halua.
10.03.2016 |
Jos hankin lapsen, koska mies haluaa, vaikka en ole koskaan halunnut lasta niin opinko rakastamaan sitä?
En tunne ketään kenellä on lapsia, jolta voisin kysyä. Mitään kiinnostusta lapsiin ei ole. Olen vaan alkanut ajatella, että kyllästyykö sitä lopulta vaan elämään kaksin.
Ehkä lapsi toisi sisältöä elämään? Mies haluaa lapsen "jossain vaiheessa". Minulla on ikää jo 31. Ei tässä ole loputtomiin aikaa miettiä. Mutta kun ei vaan kiinnosta yhtään. Mies olisi valmis kantamaan päävastuun lapsesta. Muutenkin hän osallistuu jo nyt todella paljon kotitöihin. Meneekö se lapsi siinä sivussa? Voiko silti harrastaa ja matkustaa? Onko kukaan muu hankkinut lapsen vaan koska mies haluaa?-ap
Kommentit (18)
Kuulostaa hirveältä. Ei lapsi mene sivussa, muuttaa aivan kaiken. Voit reissata lapsikohteisiin tai kuunnella hirveää kitinää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei mene sivussa lapsi mutta jos osallistuva isä niin voit harrastaa ja reissata niin kuin ennenkin. Tärkeintä on että viihdyt lapsesi kanssa, olet valmis leikkimään hänen kanssa ja tekemään asioita yhdessä, etkä istuta häntä tv:n eteen tunneiksi ja surffaile itse netissä.
Kuka hitto hankkii lapsia ilman omaa tahtoa... EI VOI TAJUTA. Kuka edes harkitsee moista. Ihanku olisit jotain nukkea hommaamassa.
Ai että olisit 9kk raskaana+ synnytys/sektio+ synnytyksen ja sektion jälkeiset vaivat+lapsi jota et edes halunnut+todnäk ero
Kostaisit lapselle tuon. Lapsia ei pidä IKINÄ hankkia jos ei ole aivan varma!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ai että olisit 9kk raskaana+ synnytys/sektio+ synnytyksen ja sektion jälkeiset vaivat+lapsi jota et edes halunnut+todnäk ero
Kostaisit lapselle tuon. Lapsia ei pidä IKINÄ hankkia jos ei ole aivan varma!
En kyllä allekirjoita tätä. Moni ei ole varma lasta hankkiessaan koska ei voi tietää mitä odottaa. Mielestäni lapsi kannattaa hankkia jos vähänkään kokee että sellaisen haluaa. Kaduttaa sitten myöhemmin jos jää hankkimatta.
Ei kannata. Ensin saat raskauskiloja +20kg ja muutut isoksi, kaikki vituttaa raskaana ja kauheet mieliteot ja ahmit vaan makeaa ahdistuneena koko 9kk ja kilot senkus kasvaa ja kasvaa ja nesteet kertyy
sitten seuraa synnytys: kamala teurastus jossa pahimmillaan repee persuksiin asti. Sektio sen sijaan on ok vaihtoehto. Sentään jotain hyvää.
Sitten lapsi rääkyy ja rääkyy ja inisee ja kitisee ja erkaannut kaikista ystävistäsi ja kavereitasi ovat ainoastaan leikkipaikan mammat ja yhdessä sitten puhutte vauvoista :DDD Onnea!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä juttu meni niin että miehen pienestä painostuksesta hankittiin lapsi. Olin pari vuotta vanhempi kuin sinä kun ruvettiin yrittämään ja tärppäsikin heti. Mitään vauvakuumetta mulla ei ollut, mutta asia oli mulle ok siinä vaiheessa vaikka olin sitä ennen vuosia vannonut ettei ikinä lapsia. Muistan kuinka neuvolassa terkkakin hämmentyi kun en vetistellyt tai jotain vastaavaa kun kuulin ekan kerran vauvan sydänäänet. Kovasti koetti hehkuttaa ja minä olin ihan että ookoo, tenava on kunnossa, ja se siitä. Sitten kun vauva syntyi niin tilanne muuttui aika lailla radikaalisti sillä sekunnilla kun vauva laskettiin syliin. Se oli sellainen mannerlaattojen siirtymähetki. Joku kirjailija sen kuvasi hienosti jotenkin niin että "Emmi syntyi (vauva). Milla syntyi (äiti). Maailma syntyi". Tuolta se just tuntui. Olin että SHIT, mä olen nyt vastuussa tämän otuksen eloonjäämisestä. Meni noin puoli vuotta ja rakastin vauvaa niin että tuntui että sydän räjähtää. Nyt kymmenen vuotta myöhemmin tilanne on aika lailla sama. Kadun montaa asiaa elämässä mutta lasta en, ikinä. Kaikki stoorit ei tietenkään mene näin eikä sellaisen pitäisi tehdä lapsia joka ei sitä halua, mutta tässä yksi onnellisesti päättynyt teenkö vai enkö -tarina.
Et tee sitä.
Enemmän on tosin kokemusta siitä, että nainen salaa hankkiutuu raskaaksi ("unohtaa" pillerit tms pitääkseen miehen) että saisi lapsen. Yhtä väärin sekin on. Parhaalle miespuoliselle ystävälle kävi näin, samoin kahdelle muulle. Se on vaan VÄÄRIN.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Meillä juttu meni niin että miehen pienestä painostuksesta hankittiin lapsi. Olin pari vuotta vanhempi kuin sinä kun ruvettiin yrittämään ja tärppäsikin heti. Mitään vauvakuumetta mulla ei ollut, mutta asia oli mulle ok siinä vaiheessa vaikka olin sitä ennen vuosia vannonut ettei ikinä lapsia. Muistan kuinka neuvolassa terkkakin hämmentyi kun en vetistellyt tai jotain vastaavaa kun kuulin ekan kerran vauvan sydänäänet. Kovasti koetti hehkuttaa ja minä olin ihan että ookoo, tenava on kunnossa, ja se siitä. Sitten kun vauva syntyi niin tilanne muuttui aika lailla radikaalisti sillä sekunnilla kun vauva laskettiin syliin. Se oli sellainen mannerlaattojen siirtymähetki. Joku kirjailija sen kuvasi hienosti jotenkin niin että "Emmi syntyi (vauva). Milla syntyi (äiti). Maailma syntyi". Tuolta se just tuntui. Olin että SHIT, mä olen nyt vastuussa tämän otuksen eloonjäämisestä. Meni noin puoli vuotta ja rakastin vauvaa niin että tuntui että sydän räjähtää. Nyt kymmenen vuotta myöhemmin tilanne on aika lailla sama. Kadun montaa asiaa elämässä mutta lasta en, ikinä. Kaikki stoorit ei tietenkään mene näin eikä sellaisen pitäisi tehdä lapsia joka ei sitä halua, mutta tässä yksi onnellisesti päättynyt teenkö vai enkö -tarina.
Heikko nainen ku hankkii lapsia miehen painostuksesta. Helppohan sen miehen on lapsia haluta!
Meillä ihan sama tilanne. Olen vielä nuori mutta mies haluaisi kovasti lasta. En tiedä uskallanko yrittää...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sähän ite kerrot jo otsikossa vastauksen.. ''lapsi ilman omaa halua'' ILMAN OMAA HALUA=en halua. Eli mitä kyselet?
Vierailija kirjoitti:
Meillä ihan sama tilanne. Olen vielä nuori mutta mies haluaisi kovasti lasta. En tiedä uskallanko yrittää...
Pilaa vaan nuoruutes ja kroppas ;D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei kannata. Ensin saat raskauskiloja +20kg ja muutut isoksi, kaikki vituttaa raskaana ja kauheet mieliteot ja ahmit vaan makeaa ahdistuneena koko 9kk ja kilot senkus kasvaa ja kasvaa ja nesteet kertyy
sitten seuraa synnytys: kamala teurastus jossa pahimmillaan repee persuksiin asti. Sektio sen sijaan on ok vaihtoehto. Sentään jotain hyvää.
Sitten lapsi rääkyy ja rääkyy ja inisee ja kitisee ja erkaannut kaikista ystävistäsi ja kavereitasi ovat ainoastaan leikkipaikan mammat ja yhdessä sitten puhutte vauvoista :DDD Onnea!
=syy miksi jotkut haluavat vain yhden lapsen.
Meillä meni niin, että mies halusi vauvan huomattavasti palavammin kuin minä. Ei siis painostanut tai mitään, mutta jotenkin vauvakuume vähän tarttui minuunkin kun näin miten mies leikitti innoissaan muiden lapsia ja leperteli vauvoille. Olisi jotenkin ollut sydäntäsärkevä ajatus että kieltäisin isyyden kokemisen tältä mieheltä jota rakastan niin paljon ja joka varmasti olisi hyvä isä. Itse olin vähän vastahakoinen lähinnä siksi että olin huolissani siitä olisiko minusta tarpeeksi hyväksi äidiksi. Mutta niin se on aina mennyt muutenkin että mies olisi suin päin syöksymässä kaikkeen mukaan ja itse yritän vähän toppuutella, huolehdin ja haluan olla varautunut kaikkeen. Noh, saimme lapsen ja ihan niinkuin joku kirjoitti yllä, siten minäkin rakastuin lapseen heti ihan järisyttävästi. Ja kaikki on sujunut hyvin, tarpeeksi hyvä äiti minustakin tuli. :) Ja kaikki on kyllä todella paljon helpompaa kun on osallistuva mies. Mutta tutkiskele tunteitasi nyt perin pohjin ennen kuin lähdet lasta yrittämään. On tärkeää että itse jollain tasolla todella haluat äidiksi, vaikka epäilyksiä olisikin - niitähän on kai kaikilla jossain vaiheessa. Tsemppiä!
Kyllä se lapsi tietyllä tavalla menee siinä sivussa, ainakin vauvavaiheen jälkeen. Harrastukset voivat jatkua ja ulkomailla voi käydä. Ja jos ei halua itse Legolandiaan niin voi mennä vaikka Nizzan. Onnistuu sekin hyvin. Lapsi tietyllä tavalla muuttaa kaiken mutta ei mitään. Lapsi in sina otettava huomioon mutta ei määritä kaikkea tekemistä.
Minä taas halusin lapsen mutta en todellakaan rakastunut siihen heti synnärillä. Lähinnä ihmettelin että kuka tuo muukalainen on? Vauvalla oli koliikki ja se rääkyi 3kk yötä päivää, mikään hoito ei auttanut. Sain synnytyksen jälkeisen masennuksen, ja jouduin psykiatriselle osastolle. En silti kadu ja olen viihtynyt ihan hyvin mammojen kanssa hiekkalaatikolla (mukavampi se on olla ulkona kuin toimistossa puhumassa tyhjästä työkaverien kanssa) ja nykyisin rakastan lastani (koululainen) enemmän kuin elämää. Mutta ei kannata uskotella että kaikki menee aina hyvin.
Toisaalta reissata ja harrastaa voi ihan hyvin, varsinkin yhden lapsen kanssa, muta meillä on käynyt niin että ei huvita lähteä aina vuoroilloin miehen kans harrastamaan vaan haluan olla mieluummin kotona koko perheen kanssa. Onhan tämä ollut elämän suurin kokemus niin hyvässä kuin pahassa mutta sillä perusteella ei kannata lähteä että lapsi menee siinä sivussa, kyllä lapsi muuttaa elämää enemmän tai vähemmän, sen kasvaessa sitten elämä palaa lähemmäs entisiä uomia mutta ei entiselleen kuitenkaan.
Eräs sukulaiseni hankki nimenomaan miehen halusta lapsen. Hän itse ei voi omien sanojensa mukaan sietää lapsia, mutta kyllä se oma on rakas. Nyt heille on tullut ero ja nainen etsii uutta miestä, jolla ei missään nimessä saa olla omia lapsia entuudestaan sillä hän ei toisen kakaroita jaksa katsella :D