Valehtelen hallitsemattomasti koko ajan

En tiedä miksi, vihaan itseäni tämän takia. Valehtelen ihan jatkuvasti, suurentelen tai pienentelen asioita, kerron muiden kokemuksia ominani ja keksin tarinoita päästäni. Siis ihan tavallisetkin asiat, millä ei olisi mitään väliä. Ihan niinkin pieniä juttuja, että näin tänään kaupassa yhden naisen, jolla oli tosi kiva takki päällä, mutta en kehdannut käydä kysymässä mistä takki oli ostettu. Yritän jatkuvasti lopettaa ja miettiä, mistä tää johtuu.. Usein teen oikeasti läpipaskasta elämästäni muiden silmissä jotenkin kiinnostavampaa, ja toisinaan en vaan keksi mitään sanottavaa niin keksin vaikka jonkun erikoisen jutun kerrottavaksi. Joskus valehtelen vain siksi, että pääsisin osallistumaan keskusteluun johon minulla ei muuten olisi oikein mitään annettavaa.

Yritän ihan tosissani lopettaa, mutta sitten tulee taas joku keskustelu johon haluan osallistua, tai hiljainen hetki, ja tajuan taas keksineeni jotain ihan tyhmää päästäni. Valtaosin nämä on ihan turhia ja tyhmiä juttuja, mutta esim. humalassa saatan valehdella jotain isoakin ja katua ja vihata itseäni myöhemmin kahta kauheammin.

En koskaan valehtele läheisilleni asioista, joilla olisi oikeasti väliä, vaan yleensä kyseessä on juurikin vaan asioiden suurentelu tai jonkun ihan turhanpäiväisen tarinan kertominen. Kännissä tosin tuotakin on tapahtunut joskus. Vieraille ja vähemmän tutuille sitten saatan selittää ihan mitä vaan, toisinaan ollessani esim. baarissa vieraassa seurassa saatan esittää ihan eri ihmistä ja nautin siitä suunnattomasti.

Usein ihmisten kanssa keskustellessani valitsen sanomiseni systemaattisesti niin, että keskustelukumppani saa musta mukavan kuvan, ja ripottelen joukkoon valkoisia valheita joilla esim. viljelen yhteenkuuluvuuden tunnetta. Siis tyyliin samankaltaisia menneisyyden kokemuksia, mielenkiinnonkohteita, ym. Tavallaan tutkailen sitä toista ihmistä ja mukautan itseäni sen mukaan, miten olen hänen silmissään mielenkiintoisin ja miellyttävin.

Ongelmiin joutuessani mulla tuntuu olevan aina kuin valmiina joku vale, jolla puhun itseni ulos ongelmista. Mulle ei ole mikään ongelma esim. itkeä, ja pahassa lirissä ollessani sanat tuntuu tulevan suusta kuin itsestään. Alle parikymppisenä poliisin kanssa tekemisiin joutuessani olen pariin otteeseen oikeasti vain puhunut ja valehdellut itseni ulos tilanteesta, jossa olisin muutoin joutunut käräjille. Noi nyt on vanhoja juttuja, mutta toisinaan niitä miettiessä tulee itselle vähän sekainen olo sen suhteen, mitä noista pitäisi olla mieltä. Toisaalta olen vähän ylpeä, toisaalta taas vähän pelottaa itseäkin.

Miten mä saan lopetettua? Turhauttaa, en halua olla tällainen paskakasa lähimmilleni. Vaikka niillä pienillä höpöjutuilla nyt ei sinänsä olekaan hirveän suurta painoarvoa, tuntuu ylipäänsä inhottavalta että puhun läheisilleni asioita, jotka eivät ole totta. Välillä olen miettinyt, että olenko narsisti tai jotain, mutta vihaan kyllä itseäni ihan liikaa sellaiseen.