Lue keskustelun säännöt.
Miksi isovanhemman PITÄISI haluta hoitaa lapsenlapsia?
05.03.2016 |
Vaikutan varmaan julmurilta, mutta olen usein ihmetellyt ja ärsyyntynyt törmätessäni oletukseen, että isovanhempien pitäisi vaatimalla vaatia saada hoitaa lapsenlapsiaan ja kinuta heitä luokseen, jotta vanhemmat saavat luppoaikaa. Tuossakin jossain aiemmassa ketjussa joku harmitteli, kun isovanhemmat eivät hoida hänen lapsiaan ja päivitteli, että "luulisi isovanhempien palavan halusta saada hoitaa lapsenlapsia". Miksi pitäisi? Minulla on jo pian aikuiset lapset ja voin todeta, että en mitenkään erityisemmin "pala halusta" tulla isoäidiksi. Ajatus on minulle neutraali. Se tapahtuu, jos on tapahtuakseen. Voi tietty olla, että olen vielä näin alle nelikymppisenä liian nuori mummoutumaan henkisellä tasolla. Olen kuitenkin naimisissa itseäni vanhemman miehen kanssa, joka on jo isoisä, eikä hänkään ole innostunut lastenlasten kaitsemisesta, toki näkee lapsenlapsiaan silloin tällöin.
Omien lasten kasvattaminen aikuisiksi on ollut sen verran kuluttava homma, etten tosiaan ikävöi aloittaa lastenhoitorumbaa missään muodossa uudelleen. Mieluummin levähdän nyt ja otan aikaa omiin harrastuksiin ja itseni kehittämiseen. Vanhemmat jotenkin olettavat, että se lastenlasten hoitaminen ja passaaminen on isovanhemmille joku autuus ja että jokainen normaali isovanhempi ei muuta halua tehdäkään kuin hyysätä pilttejä. Jos näin ei ole, niin jo on syyttävä kuoro huutamassa itsekkäiksi ja sydämettömiksi. Yrittäkää nyt ymmärtää, että isovanhempi on jo lastenhoitovelvollisuutensa suorittanut ja voi auttaa halutessaan ja voimiensa mukaan, muttei se ole mikään automaatio ja velvollisuus. Eivätkä kaikki isovanhemmat mene hullaannuksesta sekaisin, kun lapsenlapsi syntyy. Kyllä jokaiselle ihanimmat lapset ovat olleet ne omat lapset, sanotaan mitä sanotaan.
Kommentit (116)
Mites sun äiti. Hoitiko sun lapsia?
Ei munkaan anoppi hoida lastenlapsiaan, mutta hoidatti kyllä omansa omalla äidillään...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mietin ihan samaa, koska minulla tai miehellä ei ole mitään huimaavia lapsuudenaikaisia kokemuksia isovanhempien kanssa olemisesta. Siksi omatkin lapset hoidettiin itse, vaikka miehen vanhemmilla käytiin parikin kertaa viikossa (samassa pihapiirissa asutaan). Esikoinen oli täyttänyt 7 vuotta ennen kuin meni äidilleni yökylään ja silloinkin omasta tahdostaan ja 9v serkun seuraksi, ei vanhempien parisuhdeajan takia.
Silti minulla on hyvät muistot lapsuudestani ja omilla lapsilla hyvät suhteet isovanhempiinsa, vaikka sitä hoitovastuuta ei edellisille sukupolville sälytetty. Ihmissuhteet eivät mielestäni edellytä hoitamista.
Suhtaudun mahdollisiin lapsenlapsiin neutraalisti. Hienoa, jos niitä tulee, mutta en koe epäonnistuneeni ihmisenä, jos ei tule.
Mielestäni se on aika reilua ja toisaalta myös sukupolvien kertoa. Minun äitini vei minua paljon äidilleen hoitoon. Minulla on edelleen ihanat ja läheiset välit myös isoäitiini. Oma äitini haluaa viettää paljon aikaa lasteni kanssa ja pyytää heitä paljon hoitoon, joskin vain yksi kerrallaan (kaksi lasta).
Olisihan se hiukan omituista, että olisi yksi sukupolvi, joka hoidatti omat lapsensa omilla vanhemmillaan, kesiksi saatettiin lapset lykätä mummolaan maalle ja nyt kun ovat itse isovanhempia, eivät ole valmiita samaan omille lapsilleen...
Tyhgcv kirjoitti:
Mites sun äiti. Hoitiko sun lapsia?
Ei munkaan anoppi hoida lastenlapsiaan, mutta hoidatti kyllä omansa omalla äidillään...
Ei ole hoitanut kuin ihan muutama kertaa ja anoppi ei ikinä. Äitini ja minä asumme eri kaupungeissa ja äitini on yhä työelämässä. Anoppi on ollut liian heikkokuntoinen hoitamaan. Lapsieni ja äitini välit ovat kuitenkin hyvät ja odottavat aina mummon kyläilyä meillä ja toisinpäin.
Miksi kysyt tätä?
Ap
Sukupolvien ketjussa kaikki ovat vastuussa toisistaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No ei minusta pidä. Omat voimavarat pitää tunnistaa. Tosin se on vähän surullista kaikkien osapuolten kannalta jos isovanhempi ei ole lainkaan kiinnostunut lapsenlapsestaan. Mutta varsinainen hoitoapu on aina ns plussaa, ei automaattinen velvollisuus.
Vierailija kirjoitti:
Mielestäni se on aika reilua ja toisaalta myös sukupolvien kertoa. Minun äitini vei minua paljon äidilleen hoitoon. Minulla on edelleen ihanat ja läheiset välit myös isoäitiini. Oma äitini haluaa viettää paljon aikaa lasteni kanssa ja pyytää heitä paljon hoitoon, joskin vain yksi kerrallaan (kaksi lasta).
Olisihan se hiukan omituista, että olisi yksi sukupolvi, joka hoidatti omat lapsensa omilla vanhemmillaan, kesiksi saatettiin lapset lykätä mummolaan maalle ja nyt kun ovat itse isovanhempia, eivät ole valmiita samaan omille lapsilleen...
Minunkin mummoni ja pappani hoiti minua erittäin paljon, mutten siis itse ole hoidattanut lapsiani isovanhemmilla. Miksi olisi omituista, että tavat sukupolvittain muuttuvat? Jos joku sukupolvi tekee paljon jotain, niin velvoittaako se seuraavan toimimaan smalla tavalla? Omituinen ajattelumalli.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
No ei minusta pidä. Omat voimavarat pitää tunnistaa. Tosin se on vähän surullista kaikkien osapuolten kannalta jos isovanhempi ei ole lainkaan kiinnostunut lapsenlapsestaan. Mutta varsinainen hoitoapu on aina ns plussaa, ei automaattinen velvollisuus.
Juuri näin.
Ap
Eihän kaikki ole mummutyyppiä eikä tarvitse ollakaan. Minusta aika kamala ajatus, että hoitais, mutta hampaat irvessä ja velvollisuudesta. En usko, että siinä jää lapsille mukavia muistoja mummolasta.
Itse nautin olla tyttäreni poikien kanssa ja aika paljon he olivatkin minun kanssani. En kokenut asiaa niin, että minä hoidan heitä, vaan vietimme aikaa yhdessä. Nythän he ovat jo teini-iässä ja edelleen minulle ihan kaikkein rakkaimmat ihmiset.
Tämä on niitä asioita, joissa jokaisen pitää seurata tähteään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mielestäni se on aika reilua ja toisaalta myös sukupolvien kertoa. Minun äitini vei minua paljon äidilleen hoitoon. Minulla on edelleen ihanat ja läheiset välit myös isoäitiini. Oma äitini haluaa viettää paljon aikaa lasteni kanssa ja pyytää heitä paljon hoitoon, joskin vain yksi kerrallaan (kaksi lasta).
Olisihan se hiukan omituista, että olisi yksi sukupolvi, joka hoidatti omat lapsensa omilla vanhemmillaan, kesiksi saatettiin lapset lykätä mummolaan maalle ja nyt kun ovat itse isovanhempia, eivät ole valmiita samaan omille lapsilleen...
Minunkin mummoni ja pappani hoiti minua erittäin paljon, mutten siis itse ole hoidattanut lapsiani isovanhemmilla. Miksi olisi omituista, että tavat sukupolvittain muuttuvat? Jos joku sukupolvi tekee paljon jotain, niin velvoittaako se seuraavan toimimaan smalla tavalla? Omituinen ajattelumalli.
Ap
Ei toki velvoita, mutta hassua että on yksi sukupolvi jonka mielestä heidän kuuluu vain saada eikä antaa...
Minä en yksinkertaisesti jaksaisi hoitaa lapsenlapsia vuorotyön ja vanhan äitini jokapäiväisen hoivaamisen lisäksi.
Lapsenlapsia syntyi koime saman vuoden aikana, nyt niitä on jo kuusi. Käyn lasten ja lastenlasten luona ja silloin leikin ja luen satuja. Mutta muuten en lapsenlapsia hoida. Lapseni onneksi sanovat, etteivät he voisi edes kuvitella, että venyisin vanhuksen hoitamisen lisäksi lastenlasten hoitajaksikin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä, mun veljet ja serkut olimme paljon isovanhempieni luona.
Sekä isän äidin, että äidin vanhempien.
Ei meitä hirveästi ehkä vahdittu, leikimme paljon keskenämme mutta ruokaa oli aina ja nukkumaankin sai jäädä jos tuntui siltä.
En tiedä kuinka mielellään ottivat meidät sinne mutta eivät kyllä meidän kuullen valittaneet ainakaan, ja minulla on todella paljon hyviä muistoja =)
Oma äitini ja miehensä pyytää aina välillä lapsia hoitoon, isäni ja vaimo eivät ikinä mutta valittavat kyllä jos ei tulla kerran kuussa käymään että saavat olla lasten kanssa.
Mieheni vanhemmat sitten taas pyytävät todella usein lapsia sinne ja haluavat muutenkin nähdä noin kerran viikossa.
Itse odotan lapsenlapsia sen takia että sitten voi nauttia kaikista hyvistä jutuista ja keskittyä hemmottelemaan lapsia kun se kurinpito ja kasvatis ei ole pääasia =D
Minua ei isovanhemmat koskaan hoitaneet. Isovanhemmat adui enon luona, joten varmaan joskus kaitsivat enoni lapsia. Ei muita. Toinen munno asui meillä, mutta hän oli hoidettavassa kunnossa. Joten ei ollut odotuksia, kunei se itselle ole tuttua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jaa-a, minun isoäitini oli kolme viikkoa vaille 75-vuotias, kun minä synnyin, olen siis iltatähti, että eipä tainnut äitini paljon pyydellä omaa äitiään viettämään minun kanssani laatuaikaa. Päin vastoin; oli aika, jolloin äiti piti huolta viisivuotiaastaan ja kahdeksankymppisestä äidistään (mummu asui meillä jonkin aikaa, kun jaloissa oli kuolioita eikä vanhainkodissa ollut kenelläkään aikaa hoitaa niitä kunnolla) ja kävi vielä samaan aikaan vuorotyössä ja isäni oli reissuhommissa. Kaikki muut isovanhempani olivat tuohon aikaan jo kuolleet. Samaan syssyyn veljeni vielä lykkäsi äidille usein omaa tytärtään, joka oli vähän vauvaa vanhempi, että saisi vaimoineen laatuaikaa, ja sitä tapahtui usein. Joten äidillä oli todellakin kädet täynnä. Vaan eipä ruinannut eikä valittanut, vaan otti asiat sellaisena kuin ne olivat. Äiti oli kertakaikkinen pyhimys, itse en olisi koskaan tuollaiseen pystynyt. No, eipä minulla lapsia olekaan, koska en ole niitä ikinä halunnut.
Äiti muuten hoiteli vielä sairaana yli seitsenkymppisenä pojantyttärensä lapsia, koska pojantytär oli siihen tottunut, että kyllä mamma hoitaa. Minun isäni pisti vihdoin moiselle hyväksikäytölle pisteen, kun hän näki, miten nääntynyt äiti oli kahden kauhukakaran hoitamisesta. Isä oli ainoa, jolla oli auktoriteettia jyrähtää, minun asiasta sanomiseeni äiti totesi vain "kun käy niin sääliksi tuota lapsenlasta". Lapsenlapsen mies oli juoppo ja hulttio ja lapsenlapsi kävi aikaisin aamulla siivoamassa ravintoloita. Käy kai siinä sääliksi, mutta rajansa sentään kaikella! Oma terveys ensin, muut vasta sitten.
Jos ei ole halua, parempi on etteivät hoida.
Mikäli eivät halua olla missään tekemisissä, häviät itse enemmän kuin tietävätkään.
Minun mielestäni on surkeaa että sukupolvien välinen yhteinen aika oli se sitten millä porukalla tahansa nähdään velvollisuutena ja puhistaan että ei ole pakko jne. Ei todellakaan ole pakko hoitaa lapsenlapsia mutta perhekeskeisyys ylipäänsä on selkeästi vähentynyt. Ja lopulta luulisin että siinä häviävät kaikki. Itse olen täysin hyväksynyt että isovanhemmat ovat mitä ovat ja tv:n katselu ja omat harrastukset ovat tärkeämpiä kuin suhde omiin aikuisiin lapsiin tai lapsenlapsiin. Enkä koe että lapset siinä mitään häviävät kun suhdetta ei ole koska aistivat toki että ovat tiellä ja liian meluisia tai liian lapsia ylipäänsä. Omasta isovanhemmuudesta toivon saavani nauttia ja en pidä itsestäänselvyytenä että sellaista saan edes kokea mutta ainakin toivon niin.
Mun anoppi uhkas muuttaa samaan kaupunkiin kun me kun saadaan lapsia, ettei mun äiti omi sen lapsenlapsia. :D mun äiti taas lupas hoitaa meiän lapsia, että pääsisin aikaisin takaisin töihin. :D
T. Opiskelija, jolle lapset ovat kaukana tulevaisuudessa
Mä odotan lapsenlapsia ❤️. Toivottavasti edes yhden sellaisen joskus saisin. Olisi ihanaa palata niihin aikoihin, kun pääsi retkeilemään metsään, tehdä lumiukkoja ulkona, leipoa yhdessä jne. Nuoren aikuisen lapsen kanssa ei enää nämä tekemiset oikein onnistu.
Minusta tuo haluamisen vaatimus on kohtuuton. Minä olen valmis auttamaan, niin paljon kuin voin, niin taloudellisesti kuin hoitamallakin, mutta neljän lapsen äitinä olisi valehtelua väittää, että erityisesti hinkuan pikkulapsia yökylään. Otan silti, jos töiltäni ja jaksamiseltani voin. Jos omat vanhemmat ovat vanhuksia, olisi aika rankkaa venyä kahteen suuntaan, ja uskon kyllä, että lapseni ovat sen verran empaattisia, että tämän ymmärtävät.
Tiedän kuitenkin sen, millaista elämä on ilman tukiverkkoja pienten kanssa, joten toivoisin voivani auttaa.
En jaksanut lukea juttua, mutta otsikkoon sanoisin että on hoitamatta jos ei huvita. Itse odotan lapsenlapsia ja toivottavasti saan tutustua heihin kun aika koittaa.