Lue keskustelun säännöt.
Miksi isovanhemman PITÄISI haluta hoitaa lapsenlapsia?
05.03.2016 |
Vaikutan varmaan julmurilta, mutta olen usein ihmetellyt ja ärsyyntynyt törmätessäni oletukseen, että isovanhempien pitäisi vaatimalla vaatia saada hoitaa lapsenlapsiaan ja kinuta heitä luokseen, jotta vanhemmat saavat luppoaikaa. Tuossakin jossain aiemmassa ketjussa joku harmitteli, kun isovanhemmat eivät hoida hänen lapsiaan ja päivitteli, että "luulisi isovanhempien palavan halusta saada hoitaa lapsenlapsia". Miksi pitäisi? Minulla on jo pian aikuiset lapset ja voin todeta, että en mitenkään erityisemmin "pala halusta" tulla isoäidiksi. Ajatus on minulle neutraali. Se tapahtuu, jos on tapahtuakseen. Voi tietty olla, että olen vielä näin alle nelikymppisenä liian nuori mummoutumaan henkisellä tasolla. Olen kuitenkin naimisissa itseäni vanhemman miehen kanssa, joka on jo isoisä, eikä hänkään ole innostunut lastenlasten kaitsemisesta, toki näkee lapsenlapsiaan silloin tällöin.
Omien lasten kasvattaminen aikuisiksi on ollut sen verran kuluttava homma, etten tosiaan ikävöi aloittaa lastenhoitorumbaa missään muodossa uudelleen. Mieluummin levähdän nyt ja otan aikaa omiin harrastuksiin ja itseni kehittämiseen. Vanhemmat jotenkin olettavat, että se lastenlasten hoitaminen ja passaaminen on isovanhemmille joku autuus ja että jokainen normaali isovanhempi ei muuta halua tehdäkään kuin hyysätä pilttejä. Jos näin ei ole, niin jo on syyttävä kuoro huutamassa itsekkäiksi ja sydämettömiksi. Yrittäkää nyt ymmärtää, että isovanhempi on jo lastenhoitovelvollisuutensa suorittanut ja voi auttaa halutessaan ja voimiensa mukaan, muttei se ole mikään automaatio ja velvollisuus. Eivätkä kaikki isovanhemmat mene hullaannuksesta sekaisin, kun lapsenlapsi syntyy. Kyllä jokaiselle ihanimmat lapset ovat olleet ne omat lapset, sanotaan mitä sanotaan.
Kommentit (116)
ET-lehti on tehnyt parhaansa vuosikymmenien ajan vieroittaakseen isovanhemmat edes lastenlasten hoitamisen ajatuksesta. Gallupeissa valehdellaan, miten valtavan tärkeitä lapsenlapset on ja miten heitä koko ajan hoidetaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
ET-lehti on tehnyt parhaansa vuosikymmenien ajan vieroittaakseen isovanhemmat edes lastenlasten hoitamisen ajatuksesta. Gallupeissa valehdellaan, miten valtavan tärkeitä lapsenlapset on ja miten heitä koko ajan hoidetaan.
Kuinka niin? Tuleeko sinulle ko. lehti?
Vierailija kirjoitti:
Oman kokemuksen mukaan onnellisimpia lapsiperheitä näyttävät olevan ne, joissa isovanhemmat osallistuvat elämään tavalla tai toisella.
.
Minäkin uskon tähän. Kukapa ei olisi onnellinen, jos saisi paljon apua läheisiltään. Ihan tutkimusten mukaankin ne vanhukset ovat onnellisimpia, joita lapset ja lapsenlapset auttavat, tekevät ruokaa, auttavat siivouksessa jne.
Mutta onko se hoitoapua antava isovanhempi onnellisempi kuin ei-hoitoa antava isovanhempi? Onko se vanhempansa omaishoitajana toimiva lapsi onnellisempi kuin ei-omaishoitajana toimiva?
On mukavaa saada runsaasti apua arkeen mutta aivan toinen juttu on antaa sitä apua säännöllisesti päivästä toiseen.
Miksi sen isovanhemman on annettava nimenomaan hoitoapua ollakseen välittävä vanhempi? Miksi ei riitä esim. puhelinsoitot, kyläkutsut tai vaikkapa taloudellinen tuki? Miksi juuri yksi asia määrittää, minkälainen vanhempi ja isovanhempi olet?
Oletan, että onnellisin isovanhempi on se, joka saa itse päättää, millä tavalla tukee lastaan ja tämän perhettä ja jonka apu ja tuki otetaan kiitollisena vastaan, ei itsestään selvyytenä.
On todella suomalainen keskustelunaihe kokonaisuudessaan. Kun katselee muiden maiden perhe-elämää ja asenteita niin voi todeta että ollaan aika omalaatuisia.
Yleisesti ihmiset haluavat olla perheenjäsentensä, vanhempiensa ja isovanhempiensa seurassa koska se on mukavaa. Se luonnollisesti edellyttää myös että kukin on yksilönä positiivinen, miellyttävä ja sosiaalinen. Suomessa tunnutaan ajattelevan puolin ja toisin että nyt se haluaa hyötyä tavalla tai toisella tai ainakin ajattelee minusta negatiivisesti ja jos naama on hapan koko ajan niin ihmekös se että ei seura kiinnosta. Oli sitten sukulainen tai etäisempi
Omista kokemuksista voisi todeta sen että käyn edelleen äitini luona ihan mielelläni. Äitini on positiivinen ihminen ja katson sen hyväksi velvollisuudeksi käydä hänen luonaan usein seurana ja auttamassa. Isäni nukkui pois jo aikaa sitten. Anoppini on samoin hyvin positiivinen ja kaikkien kanssa toimeentuleva ihminen. Molemmat isovanhemmat osallistuivat MIELELLÄÄN ja omasta halustaan meidän lastemme kasvatukseen, avustivat esim lastenhoidossa ja lapset olivat tervetulleita heillä käymään. Nyt lapset aikuisena käyvät MIELELLÄÄN vanhoja, muistisairaita ja raihnaita isovanhempia tapaamassa. Ei siksi että olisi pakko vaan koska he pitävät isovanhemmistaan ihmisinä ja yksilöinä ja heistä on positiiviset muistot lapsuuden ajalta.
Olen itse pyrkinyt auttamaan omien lasten kohdalla esim opiskeluissa, asunnon muutossa, remonteissa tms. Ei sen takia että olisi pakko vaan koska näen että pidän omista aikuisista lapsistani ja mielelläni autan heitä. Katson omaksi velvollisuudekseni sen että minun tulee myös vanhetessani olla riittävän miellyttävä ihmisenä että lapseni ja lapsenlapseni haluavat tulla käymään ihmissuhteiden takia eivätkä esim velvollisuudesta tai perinnönjaon varmistamiseksi.
Elämä on valintoja täynnä. Jos ottaa omat läheisensä kuten puolison, lapset ja lapsenlapset projektina jota analysoidaan puhki ja arvioidaan kuka sai mitä niin tietty siinä saa sitten ansionsa mukaan. Todennäköisesti ansio on pienempi jos itse panostaa enemmän kuin mitä laskelmoi saavansa takaisin.
Mielestäni tulee myös ymmärtää että molemmilla osapuolilla on velvollisuutensa. Jos toinen osapuoli esim lapset panostaa suhteeseen ja toinen osapuoli esim vanhemmat laskevat montako kertaa on se JaniPetteri käynyt vai onko MaijaLissu tehnyt jotain useammin niin asia ei toimi. Hyväksikäyttöä ei tarvitse sietää - siihen tehoaa helpoiten toinen epäsuomalainen tapa eli asiasta puhuminen. Jos on riski että toinen yksipuolisesti käyttää hyväntahtoisuutta hyväksi, voi ja pitää siitä puhua etukäteen. Sen voi tehdä myös diplomaattisesti
Ketjun aloittaja sitten voi varmaan todeta aikanaan Terhokodissa oliko eletty elämä hyvä ja mitä ajattelevat ne läheiset jotka tulevat siellä käymään. Jos ei käynti kiinnosta, voi olla syy omassa käytöksessä ja omien arvojen kokonaisuudessa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
ET-lehti on tehnyt parhaansa vuosikymmenien ajan vieroittaakseen isovanhemmat edes lastenlasten hoitamisen ajatuksesta. Gallupeissa valehdellaan, miten valtavan tärkeitä lapsenlapset on ja miten heitä koko ajan hoidetaan.
Kuinka niin? Tuleeko sinulle ko. lehti?
ET:n politiikka viimeinen 20 vuotta: käytä aika omiin harrastuksiin, retriitteihin, matkoihin, hoitoihin, kavereihin. Jos joskus on tarve hoitaa lapsenlapsia, laskuta sama kuin maksullinen hoitaja.
ET:n uusi politiikka: itsellinen mummu. Harrasta, hoidata, matkusta, kuluta lisää ja kaverien kanssa. Jätä pappa. etsi nuorempi. Nytkun kerran vain eletään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
On todella suomalainen keskustelunaihe kokonaisuudessaan. Kun katselee muiden maiden perhe-elämää ja asenteita niin voi todeta että ollaan aika omalaatuisia.
Yleisesti ihmiset haluavat olla perheenjäsentensä, vanhempiensa ja isovanhempiensa seurassa koska se on mukavaa. Se luonnollisesti edellyttää myös että kukin on yksilönä positiivinen, miellyttävä ja sosiaalinen. Suomessa tunnutaan ajattelevan puolin ja toisin että nyt se haluaa hyötyä tavalla tai toisella tai ainakin ajattelee minusta negatiivisesti ja jos naama on hapan koko ajan niin ihmekös se että ei seura kiinnosta. Oli sitten sukulainen tai etäisempi
Omista kokemuksista voisi todeta sen että käyn edelleen äitini luona ihan mielelläni. Äitini on positiivinen ihminen ja katson sen hyväksi velvollisuudeksi käydä hänen luonaan usein seurana ja auttamassa. Isäni nukkui pois jo aikaa sitten. Anoppini on samoin hyvin positiivinen ja kaikkien kanssa toimeentuleva ihminen. Molemmat isovanhemmat osallistuivat MIELELLÄÄN ja omasta halustaan meidän lastemme kasvatukseen, avustivat esim lastenhoidossa ja lapset olivat tervetulleita heillä käymään. Nyt lapset aikuisena käyvät MIELELLÄÄN vanhoja, muistisairaita ja raihnaita isovanhempia tapaamassa. Ei siksi että olisi pakko vaan koska he pitävät isovanhemmistaan ihmisinä ja yksilöinä ja heistä on positiiviset muistot lapsuuden ajalta.
Olen itse pyrkinyt auttamaan omien lasten kohdalla esim opiskeluissa, asunnon muutossa, remonteissa tms. Ei sen takia että olisi pakko vaan koska näen että pidän omista aikuisista lapsistani ja mielelläni autan heitä. Katson omaksi velvollisuudekseni sen että minun tulee myös vanhetessani olla riittävän miellyttävä ihmisenä että lapseni ja lapsenlapseni haluavat tulla käymään ihmissuhteiden takia eivätkä esim velvollisuudesta tai perinnönjaon varmistamiseksi.
Elämä on valintoja täynnä. Jos ottaa omat läheisensä kuten puolison, lapset ja lapsenlapset projektina jota analysoidaan puhki ja arvioidaan kuka sai mitä niin tietty siinä saa sitten ansionsa mukaan. Todennäköisesti ansio on pienempi jos itse panostaa enemmän kuin mitä laskelmoi saavansa takaisin.
Mielestäni tulee myös ymmärtää että molemmilla osapuolilla on velvollisuutensa. Jos toinen osapuoli esim lapset panostaa suhteeseen ja toinen osapuoli esim vanhemmat laskevat montako kertaa on se JaniPetteri käynyt vai onko MaijaLissu tehnyt jotain useammin niin asia ei toimi. Hyväksikäyttöä ei tarvitse sietää - siihen tehoaa helpoiten toinen epäsuomalainen tapa eli asiasta puhuminen. Jos on riski että toinen yksipuolisesti käyttää hyväntahtoisuutta hyväksi, voi ja pitää siitä puhua etukäteen. Sen voi tehdä myös diplomaattisesti
Ketjun aloittaja sitten voi varmaan todeta aikanaan Terhokodissa oliko eletty elämä hyvä ja mitä ajattelevat ne läheiset jotka tulevat siellä käymään. Jos ei käynti kiinnosta, voi olla syy omassa käytöksessä ja omien arvojen kokonaisuudessa.
Ajatteletko joka asiasta yhtä mustavalkoisesti? Eihän aloittaja sanonut, ettei aioi olla lasten lasten kanssa tekemisissä vaan kysyi, miksi isovanhemman TÄYTYY HALUTA HOITAA lapsia tai muuten pidetään huonona isovanhempana. Ja mistäs sinä päättelit, että aloittaja makaisi joskus Terhokodissa? Eli vastauksestasi saa käsityksen: jos et hoida lapsiani, niin en tule katsomaan sinua viimeisillä hetkilläsi. Jos minulle isovanhempana noin sanottaisiin, niin se kuullostaisi minusta lähinnä kiristämiseltä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
ET-lehti on tehnyt parhaansa vuosikymmenien ajan vieroittaakseen isovanhemmat edes lastenlasten hoitamisen ajatuksesta. Gallupeissa valehdellaan, miten valtavan tärkeitä lapsenlapset on ja miten heitä koko ajan hoidetaan.
Kuinka niin? Tuleeko sinulle ko. lehti?
Ei tule
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oman kokemuksen mukaan onnellisimpia lapsiperheitä näyttävät olevan ne, joissa isovanhemmat osallistuvat elämään tavalla tai toisella.
.Minäkin uskon tähän. Kukapa ei olisi onnellinen, jos saisi paljon apua läheisiltään. Ihan tutkimusten mukaankin ne vanhukset ovat onnellisimpia, joita lapset ja lapsenlapset auttavat, tekevät ruokaa, auttavat siivouksessa jne.
Mutta onko se hoitoapua antava isovanhempi onnellisempi kuin ei-hoitoa antava isovanhempi? Onko se vanhempansa omaishoitajana toimiva lapsi onnellisempi kuin ei-omaishoitajana toimiva?
On mukavaa saada runsaasti apua arkeen mutta aivan toinen juttu on antaa sitä apua säännöllisesti päivästä toiseen.
Miksi sen isovanhemman on annettava nimenomaan hoitoapua ollakseen välittävä vanhempi? Miksi ei riitä esim. puhelinsoitot, kyläkutsut tai vaikkapa taloudellinen tuki? Miksi juuri yksi asia määrittää, minkälainen vanhempi ja isovanhempi olet?
Oletan, että onnellisin isovanhempi on se, joka saa itse päättää, millä tavalla tukee lastaan ja tämän perhettä ja jonka apu ja tuki otetaan kiitollisena vastaan, ei itsestään selvyytenä.
Kirjoitinkin, että tavalla tai toisella. Se, mitä ulkopuolisena näen ja kuulen, on nimenomaan nuo konkreettiset arjen avut. Sitä en voi edes tietää, kuka saa millaista rahallista apua koska sellaisesta ei yleensä puhuta, tai kuka soittaa tai skypettää kuinka usein.
Pointtini on varmaan se, että parasta on kun läsnäolo ja/tai apu on vapaaehtoista ja lähtee niistä isovanhemmista itsestään.
#86:n Terhokoti-ihmettelylle: Ihmisten elinikä nousee edelleen reipasta tahtia, ja mitä vanhemmaksi ihminen elää, sitä todennäköisemmin hän saa elinaikanaan syövän ja muita sairauksia. Siinä mielessä Terho-kotiin viittaaminen on oikeastaan ihan relevantti havainnollistus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse en oo tarvinnut äitini apua. Anoppi onkin kaukana . Vihdoin viimein sain lapsen niin itse hoidin ja mies välillä kun töiltään ehti. Äidillä on ollut aikanaan paljon hommia ja kasvattanut kolme lasta. Antaa nyt nauttia elämästä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onhan se ihan tutkittu juttu, että ne lapsiperheet, joilla on isovanhemmat tukena, voivat paremmin ja vanhemmat eroavat harvemmin kuin ne parit, joiden vanhemmilta ei tukea ja hoitoapua heru. Suomalaista itseksenseen pärjäämisen kulttuuria ei kannata ihailla, koska siinä ei oikeasti ole ilon aihetta.
T. Läsnäoleva ja siitä runsaasti iloa saava työssä käyvä mummo.
Näin työssäkäyvänä mummina sanoisin myös, että olen mielelläni kuulolla, jos joku tarvitsee esim hoitoapua. Ajattelen näet, että lapsenlapset ( aivan kuin omat lapset ) kuuluvat perheeseeni ja jos omilla toimillani voin helpottaa perheiden elämää, teen sen. Jo pienikin aika minkä isovanhempi voi antaa, voi helpottaa lapsiperheen arkea. Tunnin piipahdus vaikka työpäivän jälkeen voi olla iso asia.
On myös mukavaa, kun voi yhdessä puuhailla, pelailla lasten kanssa. On kiva seurata lapsen kehitystä, muistella omien lasten kasvua samassa iässä, mitä lapsenlapset ovat nyt. Et ota sitä pakkopullana, vaan mahdollisuutena antaa lapsenlapsille omalta osaltani eväitä kasvuun.
tottakai lapsenlapsille silloin tällöin aikaa kun itselle käy. Onhan eläkeläiselläkin oma elämä. Ei niin että tapahtuu useesti että poika tai tyttö ilmoittaa että nyt tarvittaisiin apua kun lähdetään viikonlopuksi Berliiniin tai muuta vastaavaa. Oletetaan että aina on aikaa. Ei pidä antaa pitää itseään itsestäänselvyytenä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei ole pakko pyytää lapsenlapsia hoitoon joka viikko, mutta pitää olla valmis siihen, että lapset tarvitsevat apua omien lastensa hoitamisessa. Kun päättää lapsen tehdä, niin silloin täytyy myös olla tarvittaessa valmis tiiviiseenkin isovanhemmuuteen. Ei se vastuu omasta jälkikasvusta lopu heidän täysikäistyessään.
Vierailija kirjoitti:
Ei ole pakko pyytää lapsenlapsia hoitoon joka viikko, mutta pitää olla valmis siihen, että lapset tarvitsevat apua omien lastensa hoitamisessa. Kun päättää lapsen tehdä, niin silloin täytyy myös olla tarvittaessa valmis tiiviiseenkin isovanhemmuuteen. Ei se vastuu omasta jälkikasvusta lopu heidän täysikäistyessään.
Olen eri mieltä. Ei tarvitse olla valmis tiiviiseen isovanhemmuuteen. Hienoa toki, jos on valmis, mutta velvollisuus se ei missään nimessä ole. Kyllä lapsi itse aikuistuessaan ja päättäessään lapsia tehdä kantaa heistä myös täyden vastuun tarvittaessa. Ja juridisesti vastuu lapsesta loppuu täysi-ikäisyyteen. Tietysti moraalisesti voi olla oikein auttaa lapsia senkin jälkeen, kun heidät on mennyt tekemään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
ET-lehti on tehnyt parhaansa vuosikymmenien ajan vieroittaakseen isovanhemmat edes lastenlasten hoitamisen ajatuksesta. Gallupeissa valehdellaan, miten valtavan tärkeitä lapsenlapset on ja miten heitä koko ajan hoidetaan.
Kuinka niin? Tuleeko sinulle ko. lehti?
ET:n politiikka viimeinen 20 vuotta: käytä aika omiin harrastuksiin, retriitteihin, matkoihin, hoitoihin, kavereihin. Jos joskus on tarve hoitaa lapsenlapsia, laskuta sama kuin maksullinen hoitaja.
ET:n uusi politiikka: itsellinen mummu. Harrasta, hoidata, matkusta, kuluta lisää ja kaverien kanssa. Jätä pappa. etsi nuorempi. Nytkun kerran vain eletään.
Ja politiikanko pitäisi sitten olla?: istu aina kotona valmiusasemissa odottamassa kutsuhuutoa hoivaamaan lastenlapsia, lopeta harrastukset ja säästä nekin rahat lapsille ja lastenlapsille, älä eroa vaan siedä pappaa, jonka kanssa suhde kuoli jo vuosikymmenet sitten, mutta lapset eivät saa järkyttyä, uhraudu, näänny ja unohda itsesi. Kärsi, kärsi, kirkkaamman marttyyrinkruunun saat.
Se, miten paljon isovanhemmat voivat olla lastenlastensa kanssa, riippuu niin monesta asiasta.
Kun meidän lapset olivat pieniä, asuimme kymmenen vuotta ulkomailla. Kesällä käytiin lomalla Suomessa kolme viikkoa. Pienyrittäjä ja maanviljelijävanhemmat eivät voineet lähteä Etelä-Amerikkaan asti meitä tapaamaan, eikä heillä olisi Suomessa asuessammekaan ollut mahdollisuuksia auttaa meitä arjessa - lehmiä ei jätetä. Kun tiesin tilanteen, niin en nähnyt siinä mitään ongelmaa. Hyvin selvittiin lapsiperhearjesta!
Olin eilen naapurini luona pari tuntia kolmevuotiaan kaverina, äiti vei vauvan lääkäriin. Mies on urheilukilpailuissa, miehen vanhemmat(diplomaatti) asuvat ulkomailla ja naapurin oma äiti on pappi ja isä lääkäri 400 kilometrin päässä. Isovanhemmat eivät pääse juuri koskaan lastenlastensa luokse.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
ET-lehti on tehnyt parhaansa vuosikymmenien ajan vieroittaakseen isovanhemmat edes lastenlasten hoitamisen ajatuksesta. Gallupeissa valehdellaan, miten valtavan tärkeitä lapsenlapset on ja miten heitä koko ajan hoidetaan.
Kuinka niin? Tuleeko sinulle ko. lehti?
ET:n politiikka viimeinen 20 vuotta: käytä aika omiin harrastuksiin, retriitteihin, matkoihin, hoitoihin, kavereihin. Jos joskus on tarve hoitaa lapsenlapsia, laskuta sama kuin maksullinen hoitaja.
ET:n uusi politiikka: itsellinen mummu. Harrasta, hoidata, matkusta, kuluta lisää ja kaverien kanssa. Jätä pappa. etsi nuorempi. Nytkun kerran vain eletään.
Eikö kuitenkin jokainen tee ne ratkaisut oman harkintansa mukaan. Ei kai kukaan isovanhemman ikäinen toimi sen mukaan, miten jossain ET-lehdessä sanotaan? Uskallan epäillä väitettäsi :D
Varmaan siksi, että ihmisistä on mukavaa ajatella, että omat vanhemmat haluavat tutustua jälkikasvunsa lapsiin. Ja siksi, että kaikki, joilla on ollut omia lapsia tietävät, että lapsiperheen arki on hektistä ja ajoittain raskasta ja on mahtavaa, jos vaikka pari kertaa vuodessa saa pienen lepotauon siten että isovanhemmat ottavat lapset vaikka yhdeksi yöksi luokseen.
Minulla ei tätä iloa ole. Vanhempani näkevät lapsiamme muutamia kertoja vuodessa ja eivät ole mitenkään erityisemmin läsnä heidän elämässään. Niinpä suhde ei ole kovin läheinen. Me kyllä lapsina olimme monta viikkoakin kesässä esim mummolassa, isovanhemmat hakivat meitä päiväkodista jne... Mutta niin se vaan unohtuu lapsiperheen arjen haasteet ajan kuluessa. Koskaan eivät vanhemmat ole olleet yhtä yksin lastensa kanssa kuin nykyään.
Vierailija kirjoitti:
Ei ole pakko pyytää lapsenlapsia hoitoon joka viikko, mutta pitää olla valmis siihen, että lapset tarvitsevat apua omien lastensa hoitamisessa. Kun päättää lapsen tehdä, niin silloin täytyy myös olla tarvittaessa valmis tiiviiseenkin isovanhemmuuteen. Ei se vastuu omasta jälkikasvusta lopu heidän täysikäistyessään.
Kun päättää lapsen tehdä, niin silloin täytyy olla valmis siihen, että kasvattaa lapsesta itsenäisen ihmisen, joka osaa ottaa vastuun omista päätöksistään ja valinnoistaan.
Työkaverini käy täyttämässä 25-vuotiaan tyttärensä jääkaappia vähintään kerran viikossa, kun tyttären palkka menee kalliisiin vaatteisiin ja on muuten kokonaan syömättä. Poikansa ja miniänsä luona hän käy ulkoiluttamassa koiraa ja imuroimassa, kun ovat kiireisiä uraihmisiä. Ja vanhimman tyttären lapsia hoidetaan viikoittain eikä mihinkään pääse itse, kun aina on ne lastenlapset viikonloppuisin hoidossa.
Vanhemmuus on ikuista mutta hoitaminen ei. Jokainen 18 vuotta täyttänyt vastaa lain edessä itse omista päätöksistään, ja vaikka se vanhempi voi olla apuna ja tukena, niin mikään velvollisuus se ei ole ja enemmän siitä on haittaa kuin hyötyä. Nykyajan nuoret aikuiset ovat valtavan hemmoteltuja ja vaativat vanhemmiltaan kohtuuttomia. Jos ei pysty, jaksa tai viitsi, niin sitten ei hanki itselleen koiraa/lapsia/omakotitaloa, mutta ei sitä nyt voi kuvitella, että omilla vanhemmilla olisi jokin moraalinen velvollisuus hoitaa ne hänen puolestaan.
Vierailija kirjoitti:
Ei ole pakko pyytää lapsenlapsia hoitoon joka viikko, mutta pitää olla valmis siihen, että lapset tarvitsevat apua omien lastensa hoitamisessa. Kun päättää lapsen tehdä, niin silloin täytyy myös olla tarvittaessa valmis tiiviiseenkin isovanhemmuuteen. Ei se vastuu omasta jälkikasvusta lopu heidän täysikäistyessään.
Mun mummi 93v. päätti aikoinaan tehdä seitsemän lasta ja nyt lastenlapsia ja lastenlastenlapsia on varmaan jo yli 30. Pitäisikö minunkin viedä lapset hoitoon, jotta saan omaa tai parisuhdeaikaa?
No, eipä tulisi edes mieleen.
Vaikka isovanhemmat olisi kuinka hyväkuntoisia tahansa, niin usein se käy voimille, kun usein lastenlapsia on useampi ja kaikilla perheillä on erilaiset tavat. Tämä tuntuu monelta unohtuvan, vaan kuvitellaan omat lapset ovat ne ainoat ja unohdetaan muiden sisarusten lapset, vaikka myös heillä on oikeus isovanhemmuuteen.
Oman kokemuksen mukaan onnellisimpia lapsiperheitä näyttävät olevan ne, joissa isovanhemmat osallistuvat elämään tavalla tai toisella.
Näissä perheissä isovanhemmat ovat arjen apuna: hakevat lapsia hoidosta ja vievät harrastuksiin, jos vaikka vanhempien työvuorot menee ristiin tai osa perheestä on kipeänä. Näissä perheissä vanhemmat saavat sekä omaa että yhteistä aikaa, ja kaikki ovat ihan tyytyväisiä.
Osalla isovanhemmat on niinkin kultaisia, että lapsovapaita viikonloppuja on kuukaudessa 1-3, ja eräässä perheessä isovanhemmat vie lapsenlapsiaan viikon lomille Välimerelle. Tällainen on jo ihan älytöntä aluksista, enkä todellakaan sano että näin pitäisi jokaisen tehdä. Toivottavasti tätä osataan arvostaa kuitenkin.
Minulla on käynyt vähän huono tuuri: äitini lähti kun olin kymmenen, uusi äitipuoli ei koskaan hyväksynyt ja ketään aikuista naista ei ole ollut tukena oman äitiyteni taipaleella. Anopille pisteet siitä, että hän yrittää parhaansa tulla kanssani toimeen, vaikka en selkeästi täytä hänen oletuksiaan hyvästä miniästä. Lastenhoitoapua saamme satunnaisesti ja 90% kerroista se tulee tarpeeseen, kuten lääkärissäkäynti tai esikoisen vieminen eskariin paukkupakkasilla (pieni vauva plus auto miehellä työmatkan ajan).
Näistäkin olen jo kiitollinen, vaikka silti joskus sydäntä puristaa nähdä tai lukea rakastamista, oma-aloitteisesti lapsenlasten elämään osallistuvista isovanhemmista.