Lue keskustelun säännöt.
Miksi isovanhemman PITÄISI haluta hoitaa lapsenlapsia?
05.03.2016 |
Vaikutan varmaan julmurilta, mutta olen usein ihmetellyt ja ärsyyntynyt törmätessäni oletukseen, että isovanhempien pitäisi vaatimalla vaatia saada hoitaa lapsenlapsiaan ja kinuta heitä luokseen, jotta vanhemmat saavat luppoaikaa. Tuossakin jossain aiemmassa ketjussa joku harmitteli, kun isovanhemmat eivät hoida hänen lapsiaan ja päivitteli, että "luulisi isovanhempien palavan halusta saada hoitaa lapsenlapsia". Miksi pitäisi? Minulla on jo pian aikuiset lapset ja voin todeta, että en mitenkään erityisemmin "pala halusta" tulla isoäidiksi. Ajatus on minulle neutraali. Se tapahtuu, jos on tapahtuakseen. Voi tietty olla, että olen vielä näin alle nelikymppisenä liian nuori mummoutumaan henkisellä tasolla. Olen kuitenkin naimisissa itseäni vanhemman miehen kanssa, joka on jo isoisä, eikä hänkään ole innostunut lastenlasten kaitsemisesta, toki näkee lapsenlapsiaan silloin tällöin.
Omien lasten kasvattaminen aikuisiksi on ollut sen verran kuluttava homma, etten tosiaan ikävöi aloittaa lastenhoitorumbaa missään muodossa uudelleen. Mieluummin levähdän nyt ja otan aikaa omiin harrastuksiin ja itseni kehittämiseen. Vanhemmat jotenkin olettavat, että se lastenlasten hoitaminen ja passaaminen on isovanhemmille joku autuus ja että jokainen normaali isovanhempi ei muuta halua tehdäkään kuin hyysätä pilttejä. Jos näin ei ole, niin jo on syyttävä kuoro huutamassa itsekkäiksi ja sydämettömiksi. Yrittäkää nyt ymmärtää, että isovanhempi on jo lastenhoitovelvollisuutensa suorittanut ja voi auttaa halutessaan ja voimiensa mukaan, muttei se ole mikään automaatio ja velvollisuus. Eivätkä kaikki isovanhemmat mene hullaannuksesta sekaisin, kun lapsenlapsi syntyy. Kyllä jokaiselle ihanimmat lapset ovat olleet ne omat lapset, sanotaan mitä sanotaan.
Kommentit (116)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En tiedä millaisia lapsesi/muiden isovanhempien lapset sitten ovat jos näkemys on se että hoitamalla lapsenlapsiani antaisin heille vain luppoaikaa? Voin kertoa ettei meillä mieheni kanssa ole mitään luppoaikaa, olisipa lapset hoidossa tai ei. Lapsemme kun ei ole olleet hoidossa isovanhemmillaan kuin ehkä juuri ja juuri 4h/vuosi jonkun pakollisen menon vuoksi jota ei ole voitu järjestää mitenkään muutoin. Eli jos nyt olisi niin kivasti että isovanhemmat sattuisivat hoitamaan esim jopa yhden illan/yön vuodessa niin se menisi ehkä jopa parisuhde-aikaan, mitä en todellakaan laskisi luppoajaksi. Tällä menoa meinaan tulee ero kolmen vuoden päästä ja sitten kyllä on anoppi ja tied mitkä sukulaiset päivittelemässä että voivoi kun miten käy lasten ja kun nähdäänköhän koskaan enää lapsia.
No jos ero tulee siksi, että on tehty lapsia ja väsytty lapsiperhe-elämään, kun hoitoapua ei ole, niin kyllä on aika heppoisin perustein perhe-elämään lähdetty. Sekö on anopin vika, että nyt tulee kenties ero, kun ei lastenlasta hoitanut? Voi elämän kevät tätä logiikkaa!
Ei olekaan anopin vika, mutta ei hän sitä myöskään mitenkään avita. Turha sitä on sitten päivitellä myöskään jälkikäteen. Ja tiedoksesi että jos on 10v oltu yhdessä jne. niin ei kyse ole mistään heppoisista pilvisuunnitelmista. Se väsy tulee ja parisuhde tarvitsee hoitoa pitkissäkin liitoissa. Tai ehkäpä nyt juuri oivalsinkin että kun katsoo anopin ja apen suhdetta niin hekin näyttävät asuvan yhdessä ja olevan avioliitossa enää vain olosuhteiden vuoksi, näivettynyttä on. No me mieluummin eroamme jos suhde on väsynyttä riitelyä kun ei vaan jaksa.
Jaha. Vaikutat kaikkiaan olevan jotenkin katkera anopillesi. Joka tapauksessa anoppisi liitto vaikuttaa kumminkin kestäneen, oli miten näivettynyttä tahansa. Kyllä asia vaan on niin, ettei liiton kestävyyttä voi perustaa perheen ulkopuolisen avun varaan vaikka se toki ihana asia onkin. Eiköhän ne eron syyt ole hieman moninaisemmat kuin se, ettei suku auttanut lasten hoidossa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Me ei enää edes anneta lapsia hoitoon isovanhemmille. Niin kädetöntä hoitoapua tuntuu olevan että ei voi luottaa mitä siitä tulisi. Silloin 80-luvun kieppeillä varmaan on jotenkuten osattu hoitaa taaperoita mutta johonkin nuo tuntuu kadonneen nekin opit. Lapsi itkee niin ei osata lohduttaa, pukeminen on vaikeaa kun lapsi vääntelehtii, ruokailussa työnnetään sokeria ja suolaa vuoron perään.. Ja sitten kun tulet vaikka tunninkin päästä hakemaan niin kuulee palautteen että voi ei kun ei sillä nyt ole kaikki hyvin, vääntelehtikin vaan sylissä jne. En todellakaan jaksa tolkuttaa jatkuvasti että joo, olisit laskenut lattialle, se haluaa kontata eikä istua sylissä, joo, se ei tykkää pukemisesta, mutta kyllä se sujuu jos vain olisit pukenut varmoin ottein ja ohjannut huomion muualle esim leluun, ja sille ei saa syöttää suolaista ruokaa!
Niin ei kiitos, mummot saa tehdä omalla ajallaan mitä lystää, minun elämästä tulee vain vaikeampaa jos heitä pyytää apuun ja kaiken lisäksi kuulee sitten vielä jälkeenpäin voivottelua jos lapsi ei nyt ollutkaan kiltisti hiljaa nurkassa itkemättä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En tiedä millaisia lapsesi/muiden isovanhempien lapset sitten ovat jos näkemys on se että hoitamalla lapsenlapsiani antaisin heille vain luppoaikaa? Voin kertoa ettei meillä mieheni kanssa ole mitään luppoaikaa, olisipa lapset hoidossa tai ei. Lapsemme kun ei ole olleet hoidossa isovanhemmillaan kuin ehkä juuri ja juuri 4h/vuosi jonkun pakollisen menon vuoksi jota ei ole voitu järjestää mitenkään muutoin. Eli jos nyt olisi niin kivasti että isovanhemmat sattuisivat hoitamaan esim jopa yhden illan/yön vuodessa niin se menisi ehkä jopa parisuhde-aikaan, mitä en todellakaan laskisi luppoajaksi. Tällä menoa meinaan tulee ero kolmen vuoden päästä ja sitten kyllä on anoppi ja tied mitkä sukulaiset päivittelemässä että voivoi kun miten käy lasten ja kun nähdäänköhän koskaan enää lapsia.
No jos ero tulee siksi, että on tehty lapsia ja väsytty lapsiperhe-elämään, kun hoitoapua ei ole, niin kyllä on aika heppoisin perustein perhe-elämään lähdetty. Sekö on anopin vika, että nyt tulee kenties ero, kun ei lastenlasta hoitanut? Voi elämän kevät tätä logiikkaa!
Ei olekaan anopin vika, mutta ei hän sitä myöskään mitenkään avita. Turha sitä on sitten päivitellä myöskään jälkikäteen. Ja tiedoksesi että jos on 10v oltu yhdessä jne. niin ei kyse ole mistään heppoisista pilvisuunnitelmista. Se väsy tulee ja parisuhde tarvitsee hoitoa pitkissäkin liitoissa. Tai ehkäpä nyt juuri oivalsinkin että kun katsoo anopin ja apen suhdetta niin hekin näyttävät asuvan yhdessä ja olevan avioliitossa enää vain olosuhteiden vuoksi, näivettynyttä on. No me mieluummin eroamme jos suhde on väsynyttä riitelyä kun ei vaan jaksa.
Jaha. Vaikutat kaikkiaan olevan jotenkin katkera anopillesi. Joka tapauksessa anoppisi liitto vaikuttaa kumminkin kestäneen, oli miten näivettynyttä tahansa. Kyllä asia vaan on niin, ettei liiton kestävyyttä voi perustaa perheen ulkopuolisen avun varaan vaikka se toki ihana asia onkin. Eiköhän ne eron syyt ole hieman moninaisemmat kuin se, ettei suku auttanut lasten hoidossa.
Onko sellainen väsynyt liitto, jossa kiukutellaan jopa vieraiden nähden ja kuullen puolisolle, toistuvasti, joku meriitti?
Paitsi että hyvä vaan kun ei tuollaisilta saa hoitoapua, koska itse asiassa se myrkyttynyt käyttäytyminen ja parisuhdemalli vaan hämmentäisi lasta. Ja viimeiseksi haluan että lapseni oppii mitään tuommoisesta parisuhde käyttäytymisestä. Lopputulemana siis itse asiassa hyvä ettei heiltä saa hoitoapua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En tiedä millaisia lapsesi/muiden isovanhempien lapset sitten ovat jos näkemys on se että hoitamalla lapsenlapsiani antaisin heille vain luppoaikaa? Voin kertoa ettei meillä mieheni kanssa ole mitään luppoaikaa, olisipa lapset hoidossa tai ei. Lapsemme kun ei ole olleet hoidossa isovanhemmillaan kuin ehkä juuri ja juuri 4h/vuosi jonkun pakollisen menon vuoksi jota ei ole voitu järjestää mitenkään muutoin. Eli jos nyt olisi niin kivasti että isovanhemmat sattuisivat hoitamaan esim jopa yhden illan/yön vuodessa niin se menisi ehkä jopa parisuhde-aikaan, mitä en todellakaan laskisi luppoajaksi. Tällä menoa meinaan tulee ero kolmen vuoden päästä ja sitten kyllä on anoppi ja tied mitkä sukulaiset päivittelemässä että voivoi kun miten käy lasten ja kun nähdäänköhän koskaan enää lapsia.
No jos ero tulee siksi, että on tehty lapsia ja väsytty lapsiperhe-elämään, kun hoitoapua ei ole, niin kyllä on aika heppoisin perustein perhe-elämään lähdetty. Sekö on anopin vika, että nyt tulee kenties ero, kun ei lastenlasta hoitanut? Voi elämän kevät tätä logiikkaa!
Ei olekaan anopin vika, mutta ei hän sitä myöskään mitenkään avita. Turha sitä on sitten päivitellä myöskään jälkikäteen. Ja tiedoksesi että jos on 10v oltu yhdessä jne. niin ei kyse ole mistään heppoisista pilvisuunnitelmista. Se väsy tulee ja parisuhde tarvitsee hoitoa pitkissäkin liitoissa. Tai ehkäpä nyt juuri oivalsinkin että kun katsoo anopin ja apen suhdetta niin hekin näyttävät asuvan yhdessä ja olevan avioliitossa enää vain olosuhteiden vuoksi, näivettynyttä on. No me mieluummin eroamme jos suhde on väsynyttä riitelyä kun ei vaan jaksa.
Jaha. Vaikutat kaikkiaan olevan jotenkin katkera anopillesi. Joka tapauksessa anoppisi liitto vaikuttaa kumminkin kestäneen, oli miten näivettynyttä tahansa. Kyllä asia vaan on niin, ettei liiton kestävyyttä voi perustaa perheen ulkopuolisen avun varaan vaikka se toki ihana asia onkin. Eiköhän ne eron syyt ole hieman moninaisemmat kuin se, ettei suku auttanut lasten hoidossa.
Onko sellainen väsynyt liitto, jossa kiukutellaan jopa vieraiden nähden ja kuullen puolisolle, toistuvasti, joku meriitti?
Paitsi että hyvä vaan kun ei tuollaisilta saa hoitoapua, koska itse asiassa se myrkyttynyt käyttäytyminen ja parisuhdemalli vaan hämmentäisi lasta. Ja viimeiseksi haluan että lapseni oppii mitään tuommoisesta parisuhde käyttäytymisestä. Lopputulemana siis itse asiassa hyvä ettei heiltä saa hoitoapua.
No ei välttämättä meriitti, mutta jotakin tunnetta appesi ja anoppisi välillä varmaan on, koska liitto on yhä pystyssä. Miksi muuten syyllistät ja kiukkuat, ettei juuri anoppi ole sinua auttanut? Entäpä oma äitisi? Tai isäsi? Vai onko anoppi vaan helppo ärsyyntymisen kohde?
Vierailija kirjoitti:
Me ei enää edes anneta lapsia hoitoon isovanhemmille. Niin kädetöntä hoitoapua tuntuu olevan että ei voi luottaa mitä siitä tulisi. Silloin 80-luvun kieppeillä varmaan on jotenkuten osattu hoitaa taaperoita mutta johonkin nuo tuntuu kadonneen nekin opit. Lapsi itkee niin ei osata lohduttaa, pukeminen on vaikeaa kun lapsi vääntelehtii, ruokailussa työnnetään sokeria ja suolaa vuoron perään.. Ja sitten kun tulet vaikka tunninkin päästä hakemaan niin kuulee palautteen että voi ei kun ei sillä nyt ole kaikki hyvin, vääntelehtikin vaan sylissä jne. En todellakaan jaksa tolkuttaa jatkuvasti että joo, olisit laskenut lattialle, se haluaa kontata eikä istua sylissä, joo, se ei tykkää pukemisesta, mutta kyllä se sujuu jos vain olisit pukenut varmoin ottein ja ohjannut huomion muualle esim leluun, ja sille ei saa syöttää suolaista ruokaa!
Niin ei kiitos, mummot saa tehdä omalla ajallaan mitä lystää, minun elämästä tulee vain vaikeampaa jos heitä pyytää apuun ja kaiken lisäksi kuulee sitten vielä jälkeenpäin voivottelua jos lapsi ei nyt ollutkaan kiltisti hiljaa nurkassa itkemättä.
Meidän lasten isovanhemmat on samanlaisia! Ihmettelen miten ovat saaneet meidät pidettyä hengissä kun esim mieheni veljen lapsen (tosin 9v) oli laittanut esim avustamaan tasakatolta lehtien poistossa muutama vuosi sitten syksyllä (kiipeä ja pudottele lehdet, älä vaan tipu!-ohjeella), lapsen katolle! Ei jeesus, silloin päätin että meidän lapset ei tuonne hoitoon mene.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ole pakko pyytää lapsenlapsia hoitoon joka viikko, mutta pitää olla valmis siihen, että lapset tarvitsevat apua omien lastensa hoitamisessa. Kun päättää lapsen tehdä, niin silloin täytyy myös olla tarvittaessa valmis tiiviiseenkin isovanhemmuuteen. Ei se vastuu omasta jälkikasvusta lopu heidän täysikäistyessään.
Kun päättää lapsen tehdä, niin silloin täytyy olla valmis siihen, että kasvattaa lapsesta itsenäisen ihmisen, joka osaa ottaa vastuun omista päätöksistään ja valinnoistaan.
Työkaverini käy täyttämässä 25-vuotiaan tyttärensä jääkaappia vähintään kerran viikossa, kun tyttären palkka menee kalliisiin vaatteisiin ja on muuten kokonaan syömättä. Poikansa ja miniänsä luona hän käy ulkoiluttamassa koiraa ja imuroimassa, kun ovat kiireisiä uraihmisiä. Ja vanhimman tyttären lapsia hoidetaan viikoittain eikä mihinkään pääse itse, kun aina on ne lastenlapset viikonloppuisin hoidossa.
Vanhemmuus on ikuista mutta hoitaminen ei. Jokainen 18 vuotta täyttänyt vastaa lain edessä itse omista päätöksistään, ja vaikka se vanhempi voi olla apuna ja tukena, niin mikään velvollisuus se ei ole ja enemmän siitä on haittaa kuin hyötyä. Nykyajan nuoret aikuiset ovat valtavan hemmoteltuja ja vaativat vanhemmiltaan kohtuuttomia. Jos ei pysty, jaksa tai viitsi, niin sitten ei hanki itselleen koiraa/lapsia/omakotitaloa, mutta ei sitä nyt voi kuvitella, että omilla vanhemmilla olisi jokin moraalinen velvollisuus hoitaa ne hänen puolestaan.
100 %: sesti juurikin näin!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En tiedä millaisia lapsesi/muiden isovanhempien lapset sitten ovat jos näkemys on se että hoitamalla lapsenlapsiani antaisin heille vain luppoaikaa? Voin kertoa ettei meillä mieheni kanssa ole mitään luppoaikaa, olisipa lapset hoidossa tai ei. Lapsemme kun ei ole olleet hoidossa isovanhemmillaan kuin ehkä juuri ja juuri 4h/vuosi jonkun pakollisen menon vuoksi jota ei ole voitu järjestää mitenkään muutoin. Eli jos nyt olisi niin kivasti että isovanhemmat sattuisivat hoitamaan esim jopa yhden illan/yön vuodessa niin se menisi ehkä jopa parisuhde-aikaan, mitä en todellakaan laskisi luppoajaksi. Tällä menoa meinaan tulee ero kolmen vuoden päästä ja sitten kyllä on anoppi ja tied mitkä sukulaiset päivittelemässä että voivoi kun miten käy lasten ja kun nähdäänköhän koskaan enää lapsia.
No jos ero tulee siksi, että on tehty lapsia ja väsytty lapsiperhe-elämään, kun hoitoapua ei ole, niin kyllä on aika heppoisin perustein perhe-elämään lähdetty. Sekö on anopin vika, että nyt tulee kenties ero, kun ei lastenlasta hoitanut? Voi elämän kevät tätä logiikkaa!
Ei olekaan anopin vika, mutta ei hän sitä myöskään mitenkään avita. Turha sitä on sitten päivitellä myöskään jälkikäteen. Ja tiedoksesi että jos on 10v oltu yhdessä jne. niin ei kyse ole mistään heppoisista pilvisuunnitelmista. Se väsy tulee ja parisuhde tarvitsee hoitoa pitkissäkin liitoissa. Tai ehkäpä nyt juuri oivalsinkin että kun katsoo anopin ja apen suhdetta niin hekin näyttävät asuvan yhdessä ja olevan avioliitossa enää vain olosuhteiden vuoksi, näivettynyttä on. No me mieluummin eroamme jos suhde on väsynyttä riitelyä kun ei vaan jaksa.
Jaha. Vaikutat kaikkiaan olevan jotenkin katkera anopillesi. Joka tapauksessa anoppisi liitto vaikuttaa kumminkin kestäneen, oli miten näivettynyttä tahansa. Kyllä asia vaan on niin, ettei liiton kestävyyttä voi perustaa perheen ulkopuolisen avun varaan vaikka se toki ihana asia onkin. Eiköhän ne eron syyt ole hieman moninaisemmat kuin se, ettei suku auttanut lasten hoidossa.
Onko sellainen väsynyt liitto, jossa kiukutellaan jopa vieraiden nähden ja kuullen puolisolle, toistuvasti, joku meriitti?
Paitsi että hyvä vaan kun ei tuollaisilta saa hoitoapua, koska itse asiassa se myrkyttynyt käyttäytyminen ja parisuhdemalli vaan hämmentäisi lasta. Ja viimeiseksi haluan että lapseni oppii mitään tuommoisesta parisuhde käyttäytymisestä. Lopputulemana siis itse asiassa hyvä ettei heiltä saa hoitoapua.No ei välttämättä meriitti, mutta jotakin tunnetta appesi ja anoppisi välillä varmaan on, koska liitto on yhä pystyssä. Miksi muuten syyllistät ja kiukkuat, ettei juuri anoppi ole sinua auttanut? Entäpä oma äitisi? Tai isäsi? Vai onko anoppi vaan helppo ärsyyntymisen kohde?
No omat vanhempani kuule ovat auttaneet. Ja kuten sanoin, niiltä toisilta en asennevamman vuoksi itse asiassa enää edes halua apua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No jos mut dumpattiin muutamaksi viikoksi mummolaan, etelän matkan ajaksi, niin voin kai olettaa että yhden yön joskus lapsenikin voi olla hoidossa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ole pakko pyytää lapsenlapsia hoitoon joka viikko, mutta pitää olla valmis siihen, että lapset tarvitsevat apua omien lastensa hoitamisessa. Kun päättää lapsen tehdä, niin silloin täytyy myös olla tarvittaessa valmis tiiviiseenkin isovanhemmuuteen. Ei se vastuu omasta jälkikasvusta lopu heidän täysikäistyessään.
Kun päättää lapsen tehdä, niin silloin täytyy olla valmis siihen, että kasvattaa lapsesta itsenäisen ihmisen, joka osaa ottaa vastuun omista päätöksistään ja valinnoistaan.
Työkaverini käy täyttämässä 25-vuotiaan tyttärensä jääkaappia vähintään kerran viikossa, kun tyttären palkka menee kalliisiin vaatteisiin ja on muuten kokonaan syömättä. Poikansa ja miniänsä luona hän käy ulkoiluttamassa koiraa ja imuroimassa, kun ovat kiireisiä uraihmisiä. Ja vanhimman tyttären lapsia hoidetaan viikoittain eikä mihinkään pääse itse, kun aina on ne lastenlapset viikonloppuisin hoidossa.
Vanhemmuus on ikuista mutta hoitaminen ei. Jokainen 18 vuotta täyttänyt vastaa lain edessä itse omista päätöksistään, ja vaikka se vanhempi voi olla apuna ja tukena, niin mikään velvollisuus se ei ole ja enemmän siitä on haittaa kuin hyötyä. Nykyajan nuoret aikuiset ovat valtavan hemmoteltuja ja vaativat vanhemmiltaan kohtuuttomia. Jos ei pysty, jaksa tai viitsi, niin sitten ei hanki itselleen koiraa/lapsia/omakotitaloa, mutta ei sitä nyt voi kuvitella, että omilla vanhemmilla olisi jokin moraalinen velvollisuus hoitaa ne hänen puolestaan.
100 %: sesti juurikin näin!
Kukahan ne uusavuttomat pennut on kasvattanut? Ja jos tämä työkaveri kokee niin vaikeaksi auttaa ja piikoa niin lopettaa hyvä ihminen mutta ei taida kokea ongelmaksi tai sitten ei ole munaa sanoa siitä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En tiedä millaisia lapsesi/muiden isovanhempien lapset sitten ovat jos näkemys on se että hoitamalla lapsenlapsiani antaisin heille vain luppoaikaa? Voin kertoa ettei meillä mieheni kanssa ole mitään luppoaikaa, olisipa lapset hoidossa tai ei. Lapsemme kun ei ole olleet hoidossa isovanhemmillaan kuin ehkä juuri ja juuri 4h/vuosi jonkun pakollisen menon vuoksi jota ei ole voitu järjestää mitenkään muutoin. Eli jos nyt olisi niin kivasti että isovanhemmat sattuisivat hoitamaan esim jopa yhden illan/yön vuodessa niin se menisi ehkä jopa parisuhde-aikaan, mitä en todellakaan laskisi luppoajaksi. Tällä menoa meinaan tulee ero kolmen vuoden päästä ja sitten kyllä on anoppi ja tied mitkä sukulaiset päivittelemässä että voivoi kun miten käy lasten ja kun nähdäänköhän koskaan enää lapsia.
No jos ero tulee siksi, että on tehty lapsia ja väsytty lapsiperhe-elämään, kun hoitoapua ei ole, niin kyllä on aika heppoisin perustein perhe-elämään lähdetty. Sekö on anopin vika, että nyt tulee kenties ero, kun ei lastenlasta hoitanut? Voi elämän kevät tätä logiikkaa!
Ei olekaan anopin vika, mutta ei hän sitä myöskään mitenkään avita. Turha sitä on sitten päivitellä myöskään jälkikäteen. Ja tiedoksesi että jos on 10v oltu yhdessä jne. niin ei kyse ole mistään heppoisista pilvisuunnitelmista. Se väsy tulee ja parisuhde tarvitsee hoitoa pitkissäkin liitoissa. Tai ehkäpä nyt juuri oivalsinkin että kun katsoo anopin ja apen suhdetta niin hekin näyttävät asuvan yhdessä ja olevan avioliitossa enää vain olosuhteiden vuoksi, näivettynyttä on. No me mieluummin eroamme jos suhde on väsynyttä riitelyä kun ei vaan jaksa.
Jaha. Vaikutat kaikkiaan olevan jotenkin katkera anopillesi. Joka tapauksessa anoppisi liitto vaikuttaa kumminkin kestäneen, oli miten näivettynyttä tahansa. Kyllä asia vaan on niin, ettei liiton kestävyyttä voi perustaa perheen ulkopuolisen avun varaan vaikka se toki ihana asia onkin. Eiköhän ne eron syyt ole hieman moninaisemmat kuin se, ettei suku auttanut lasten hoidossa.
Onko sellainen väsynyt liitto, jossa kiukutellaan jopa vieraiden nähden ja kuullen puolisolle, toistuvasti, joku meriitti?
Paitsi että hyvä vaan kun ei tuollaisilta saa hoitoapua, koska itse asiassa se myrkyttynyt käyttäytyminen ja parisuhdemalli vaan hämmentäisi lasta. Ja viimeiseksi haluan että lapseni oppii mitään tuommoisesta parisuhde käyttäytymisestä. Lopputulemana siis itse asiassa hyvä ettei heiltä saa hoitoapua.No ei välttämättä meriitti, mutta jotakin tunnetta appesi ja anoppisi välillä varmaan on, koska liitto on yhä pystyssä. Miksi muuten syyllistät ja kiukkuat, ettei juuri anoppi ole sinua auttanut? Entäpä oma äitisi? Tai isäsi? Vai onko anoppi vaan helppo ärsyyntymisen kohde?
No omat vanhempani kuule ovat auttaneet. Ja kuten sanoin, niiltä toisilta en asennevamman vuoksi itse asiassa enää edes halua apua.
Ok. Sittenhän asianlaita on mitä parhain.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ole pakko pyytää lapsenlapsia hoitoon joka viikko, mutta pitää olla valmis siihen, että lapset tarvitsevat apua omien lastensa hoitamisessa. Kun päättää lapsen tehdä, niin silloin täytyy myös olla tarvittaessa valmis tiiviiseenkin isovanhemmuuteen. Ei se vastuu omasta jälkikasvusta lopu heidän täysikäistyessään.
Kun päättää lapsen tehdä, niin silloin täytyy olla valmis siihen, että kasvattaa lapsesta itsenäisen ihmisen, joka osaa ottaa vastuun omista päätöksistään ja valinnoistaan.
Työkaverini käy täyttämässä 25-vuotiaan tyttärensä jääkaappia vähintään kerran viikossa, kun tyttären palkka menee kalliisiin vaatteisiin ja on muuten kokonaan syömättä. Poikansa ja miniänsä luona hän käy ulkoiluttamassa koiraa ja imuroimassa, kun ovat kiireisiä uraihmisiä. Ja vanhimman tyttären lapsia hoidetaan viikoittain eikä mihinkään pääse itse, kun aina on ne lastenlapset viikonloppuisin hoidossa.
Vanhemmuus on ikuista mutta hoitaminen ei. Jokainen 18 vuotta täyttänyt vastaa lain edessä itse omista päätöksistään, ja vaikka se vanhempi voi olla apuna ja tukena, niin mikään velvollisuus se ei ole ja enemmän siitä on haittaa kuin hyötyä. Nykyajan nuoret aikuiset ovat valtavan hemmoteltuja ja vaativat vanhemmiltaan kohtuuttomia. Jos ei pysty, jaksa tai viitsi, niin sitten ei hanki itselleen koiraa/lapsia/omakotitaloa, mutta ei sitä nyt voi kuvitella, että omilla vanhemmilla olisi jokin moraalinen velvollisuus hoitaa ne hänen puolestaan.
100 %: sesti juurikin näin!
Kukahan ne uusavuttomat pennut on kasvattanut? Ja jos tämä työkaveri kokee niin vaikeaksi auttaa ja piikoa niin lopettaa hyvä ihminen mutta ei taida kokea ongelmaksi tai sitten ei ole munaa sanoa siitä?
Ongelmana onkin se, että työkaverini on liian kiltti. Lapset kiristävät palveluksia eli kun työkaverini on lähtenyt joka vuosi tammikuussa kahdeksi viikoksi siskonsa luo Espanjaan, niin lapset ovat kastelleet kukat ja ilmoittavat aina vaatimustensa jälkeen, että jos et tätä tee, niin kukatkin jää kastelematta. Nyt kun minä ja toinen työkaveri kastellaan kukat, niin lapset pihtaavat tapaamisilla eli jos et tee tätä ja tätä, niin emme tule käymään. Näin teki poika miniänsä kanssa juuri, kun koiranulkoilutus ei olisi sopinut työkaverilleni ihan joka viikko. Nuorin tytär vetoaa tunteisiin eli ei ole rahaa ruokaan, kuolen nälkään, lääkäri sanoi, että sairastan syömishäiriötä ja että syy on ilkeässä äidissä...
Päällisin puolin nämä lapset ovat ihan täyspäisiä, menestyneitä urallaan, hyvän koulutuksen saaneet mutta äitiään he kohtelevat kuin orjaa ihan siksi, kun kuvittelevat, että äidin velvollisuus on tehdä kaikki, mitä he keksivät pyytää. Työkaverini on myöntänyt, että miehensä oli ankarampi eikä antanut lasten hyppiä silmille mutta heti kun mies kuoli, alkoi äidin syyllistäminen mm. siitä, miten kamala lapsuus heillä oli, kun isä ei antanut sitä eikä tätä ja että äidin velvollisuus on nyt se hyvittää. Työkaverini kai sitten potee huonoa omaatuntoa, kun lapset ovat kokeneet lapsuutensa huonoksi (eivät päässeet vaihto-oppilaiksi tai laskettelukurssille, kaikki tällaisia materialistisia puutteita) ja siksi suostuu pompoteltavaksi.
Asenteesi kuvaa nykynuoria hyvin. Jos jollakulla ei ole munaa pitää puoliaan, niin sitä saa sortaa mielin määrin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vaikutan varmaan julmurilta, mutta olen usein ihmetellyt ja ärsyyntynyt törmätessäni oletukseen, että isovanhempien pitäisi vaatimalla vaatia saada hoitaa lapsenlapsiaan ja kinuta heitä luokseen, jotta vanhemmat saavat luppoaikaa. Tuossakin jossain aiemmassa ketjussa joku harmitteli, kun isovanhemmat eivät hoida hänen lapsiaan ja päivitteli, että "luulisi isovanhempien palavan halusta saada hoitaa lapsenlapsia". Miksi pitäisi? Minulla on jo pian aikuiset lapset ja voin todeta, että en mitenkään erityisemmin "pala halusta" tulla isoäidiksi. Ajatus on minulle neutraali. Se tapahtuu, jos on tapahtuakseen. Voi tietty olla, että olen vielä näin alle nelikymppisenä liian nuori mummoutumaan henkisellä tasolla. Olen kuitenkin naimisissa itseäni vanhemman miehen kanssa, joka on jo isoisä, eikä hänkään ole innostunut lastenlasten kaitsemisesta, toki näkee lapsenlapsiaan silloin tällöin.
Omien lasten kasvattaminen aikuisiksi on ollut sen verran kuluttava homma, etten tosiaan ikävöi aloittaa lastenhoitorumbaa missään muodossa uudelleen. Mieluummin levähdän nyt ja otan aikaa omiin harrastuksiin ja itseni kehittämiseen. Vanhemmat jotenkin olettavat, että se lastenlasten hoitaminen ja passaaminen on isovanhemmille joku autuus ja että jokainen normaali isovanhempi ei muuta halua tehdäkään kuin hyysätä pilttejä. Jos näin ei ole, niin jo on syyttävä kuoro huutamassa itsekkäiksi ja sydämettömiksi. Yrittäkää nyt ymmärtää, että isovanhempi on jo lastenhoitovelvollisuutensa suorittanut ja voi auttaa halutessaan ja voimiensa mukaan, muttei se ole mikään automaatio ja velvollisuus. E
ivätkä kaikki isovanhemmat mene hullaannuksesta sekaisin, kun lapsenlapsi syntyy. Kyllä jokaiselle ihanimmat lapset ovat olleet ne omat lapset, sanotaan mitä sanotaan.
Koska se on luonnon laki
just kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaikutan varmaan julmurilta, mutta olen usein ihmetellyt ja ärsyyntynyt törmätessäni oletukseen, että isovanhempien pitäisi vaatimalla vaatia saada hoitaa lapsenlapsiaan ja kinuta heitä luokseen, jotta vanhemmat saavat luppoaikaa. Tuossakin jossain aiemmassa ketjussa joku harmitteli, kun isovanhemmat eivät hoida hänen lapsiaan ja päivitteli, että "luulisi isovanhempien palavan halusta saada hoitaa lapsenlapsia". Miksi pitäisi? Minulla on jo pian aikuiset lapset ja voin todeta, että en mitenkään erityisemmin "pala halusta" tulla isoäidiksi. Ajatus on minulle neutraali. Se tapahtuu, jos on tapahtuakseen. Voi tietty olla, että olen vielä näin alle nelikymppisenä liian nuori mummoutumaan henkisellä tasolla. Olen kuitenkin naimisissa itseäni vanhemman miehen kanssa, joka on jo isoisä, eikä hänkään ole innostunut lastenlasten kaitsemisesta, toki näkee lapsenlapsiaan silloin tällöin.
Omien lasten kasvattaminen aikuisiksi on ollut sen verran kuluttava homma, etten tosiaan ikävöi aloittaa lastenhoitorumbaa missään muodossa uudelleen. Mieluummin levähdän nyt ja otan aikaa omiin harrastuksiin ja itseni kehittämiseen. Vanhemmat jotenkin olettavat, että se lastenlasten hoitaminen ja passaaminen on isovanhemmille joku autuus ja että jokainen normaali isovanhempi ei muuta halua tehdäkään kuin hyysätä pilttejä. Jos näin ei ole, niin jo on syyttävä kuoro huutamassa itsekkäiksi ja sydämettömiksi. Yrittäkää nyt ymmärtää, että isovanhempi on jo lastenhoitovelvollisuutensa suorittanut ja voi auttaa halutessaan ja voimiensa mukaan, muttei se ole mikään automaatio ja velvollisuus. E
ivätkä kaikki isovanhemmat mene hullaannuksesta sekaisin, kun lapsenlapsi syntyy. Kyllä jokaiselle ihanimmat lapset ovat olleet ne omat lapset, sanotaan mitä sanotaan.
Koska se on luonnon laki
Luonnonlaki on se, että vanhemmat tuntevat tarvetta huolehtia pienistä jälkeläisistään eli lapsista. Esim. äidinvaisto. Tämä myös eläimillä. Sen sijaan isovanhemmilla ei ole mitään vaistoa huolehtia lapsenlapsistaan ihmisissä eikä eläimissä. Huolehtiminen on vaan kulttuurinen ja opittu tapa. Että luonnonlakiteoriasi tässä asiassa on täyttä hölynpölyä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
just kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaikutan varmaan julmurilta, mutta olen usein ihmetellyt ja ärsyyntynyt törmätessäni oletukseen, että isovanhempien pitäisi vaatimalla vaatia saada hoitaa lapsenlapsiaan ja kinuta heitä luokseen, jotta vanhemmat saavat luppoaikaa. Tuossakin jossain aiemmassa ketjussa joku harmitteli, kun isovanhemmat eivät hoida hänen lapsiaan ja päivitteli, että "luulisi isovanhempien palavan halusta saada hoitaa lapsenlapsia". Miksi pitäisi? Minulla on jo pian aikuiset lapset ja voin todeta, että en mitenkään erityisemmin "pala halusta" tulla isoäidiksi. Ajatus on minulle neutraali. Se tapahtuu, jos on tapahtuakseen. Voi tietty olla, että olen vielä näin alle nelikymppisenä liian nuori mummoutumaan henkisellä tasolla. Olen kuitenkin naimisissa itseäni vanhemman miehen kanssa, joka on jo isoisä, eikä hänkään ole innostunut lastenlasten kaitsemisesta, toki näkee lapsenlapsiaan silloin tällöin.
Omien lasten kasvattaminen aikuisiksi on ollut sen verran kuluttava homma, etten tosiaan ikävöi aloittaa lastenhoitorumbaa missään muodossa uudelleen. Mieluummin levähdän nyt ja otan aikaa omiin harrastuksiin ja itseni kehittämiseen. Vanhemmat jotenkin olettavat, että se lastenlasten hoitaminen ja passaaminen on isovanhemmille joku autuus ja että jokainen normaali isovanhempi ei muuta halua tehdäkään kuin hyysätä pilttejä. Jos näin ei ole, niin jo on syyttävä kuoro huutamassa itsekkäiksi ja sydämettömiksi. Yrittäkää nyt ymmärtää, että isovanhempi on jo lastenhoitovelvollisuutensa suorittanut ja voi auttaa halutessaan ja voimiensa mukaan, muttei se ole mikään automaatio ja velvollisuus. E
ivätkä kaikki isovanhemmat mene hullaannuksesta sekaisin, kun lapsenlapsi syntyy. Kyllä jokaiselle ihanimmat lapset ovat olleet ne omat lapset, sanotaan mitä sanotaan.
Koska se on luonnon laki
Luonnonlaki on se, että vanhemmat tuntevat tarvetta huolehtia pienistä jälkeläisistään eli lapsista. Esim. äidinvaisto. Tämä myös eläimillä. Sen sijaan isovanhemmilla ei ole mitään vaistoa huolehtia lapsenlapsistaan ihmisissä eikä eläimissä. Huolehtiminen on vaan kulttuurinen ja opittu tapa. Että luonnonlakiteoriasi tässä asiassa on täyttä hölynpölyä.
Puhuhan vain itsestäsi ;) Kyllä minulla ainakin on tarve huolehtia lastenlapsistani. En ryntää naapurin lapsia hoitamaan, eivät tunnu omilta, mutta lapsenlapset tuntuvat niin omilta, että asetan lapsenlapsen tarpeet omien tarpeideni edelle. Mistä tuon edelläolevan teorian muuten vetäsit. Eikös juuri ole kuultu, miten " kaikkialla muualla maailmassa paitsi Suomessa " perheet käsittävät monta sukupolvea ja ovat niin laajoja. Sillä perusteellahan niitä perheitäkin on Suomeen yhdistelty. Mitäs se höpinä sitten on??
Minä en vaadi mitään. Kukin on tekemisissä läheistensä kanssa juuri sen verran kuin haluaa.
Mutta koen, että on surullista, jos isovanhemmat eivät halua tai kykene olemaan lastenlastensa kanssa. Siinä katkeaa sukupolvien ketju. Kyse on siis enemmänkin halusta olla ja tutustua lapsenlapsiinsa/isovanhempiinsa, ei ilmaisesta lastenhoitoavusta. Joskin jälkimmäinen toki on kullanarvoista pienten lasten vanhemmille sekin.
Meillä olemme miehen kanssa viisikymppisiä. Minä vähän alle, mies vähän yli. Lapsemme ovat teini-iässä. Miehen vanhemmat kuolivat jo ennen lasten syntymää ja minun vanhempani olivat lasten syntyessä 66- ja 73-vuotiaat. Emme ole heistä saaneet hoitoapua kuin kuopuksen synnytyksen aikaan.
Muutenkin heillä ei ole koskaan kauheasti ollut mielenkiintoa lapsenlapsiaan kohtaan, ainakaan näitä minun lapsiani. Kun näemme, he juttelevat meille aikuisille, ei lapsille. Lasten synttäreitäkään ei ole muistettu vuosiin.
Ei siinä mitään, se nyt vaan ON noin. Mutta kyllä, kyllä minua surettaa se, että näin toimien vanhempani ovat tehneet itsestään täysin evvk-hahmoja lasteni silmissä. Kuinka paljon siellä olisi ollut sotia edeltävää elämänmenoa kerrottavana, sota-aikaistakin... suvusta elävää historiaa.
Katson myös, että yhdessäolo on rakkaudenosoitus. Jos rakkautta ei ole, ja asiaa katsellaan pelkkänä ikävänä velvollisuutena, niin silloin varmaan ajattelee kuten ap, että "minä olen omat lapseni jo hoitanut, ei kuulu mulle".
Ei olekaan anopin vika, mutta ei hän sitä myöskään mitenkään avita. Turha sitä on sitten päivitellä myöskään jälkikäteen. Ja tiedoksesi että jos on 10v oltu yhdessä jne. niin ei kyse ole mistään heppoisista pilvisuunnitelmista. Se väsy tulee ja parisuhde tarvitsee hoitoa pitkissäkin liitoissa. Tai ehkäpä nyt juuri oivalsinkin että kun katsoo anopin ja apen suhdetta niin hekin näyttävät asuvan yhdessä ja olevan avioliitossa enää vain olosuhteiden vuoksi, näivettynyttä on. No me mieluummin eroamme jos suhde on väsynyttä riitelyä kun ei vaan jaksa.