Äidin kuolema

En tiedä. Se vanha klisee päivästä kerrallaan ja ajan parantavasta vaikutuksesta.

Lämmin osanottoni suuren menetyksesi johdosta.

Ikävä juttu. Koita turvautua muihin ystäviin.

Turvaudu Jumalaan. Ei muutakaan voi. Joskus varmaan saat vielä rakkaan miehen ja lapsenkin.

Onko sinulla mummoja tai tätejä?

RS kirjoitti:

Äitini kuoli tänään ratsastusonnettomuudessa😭 Äiti oli minulle nii RAKAS ja oikeastaan paras ystäväni. Miten minä jaksan, olen 16v

Ajattelisi, että tällainen kuolemantapaus olisi uutisoitu, mutta ei ole. Pitäneekö paikkaansa?

Kuule ei kaikki halua että aina että kaikkea uutisoidaan.

Otan osaa. Minusta tarvitsisit kriisiapua, oletko jo saanut sitä?

Osanottoni <3

Jospa vaikka ensialkuun turvautuisit isääsi ja sukuun?

Kyllikki kirjoitti:

RS kirjoitti:

Äitini kuoli tänään ratsastusonnettomuudessa😭 Äiti oli minulle nii RAKAS ja oikeastaan paras ystäväni. Miten minä jaksan, olen 16v

Ajattelisi, että tällainen kuolemantapaus olisi uutisoitu, mutta ei ole. Pitäneekö paikkaansa?

Päivystyksessä työskennelleenä voin sanoa, että uutisiin päätyy vain murto-osa. Paljon jää uutisoimatta. Onneksi, sillä ketä auttaa tämmöisenkin asian levittäminen julkisiin uutisiin?!

Puhu muille perheenjäsenillesi ja läheisille sukulaisillesi. Minä en puhunut, kun ei se tuntunut mitään muuksi muuttavan, mutta puhumattomuus johti siihen, että käsittelin asioita hitaammin ja keskeneräisemmin ja siksi useampaaan kertaan kuin ne läheisistäni, jotka puhuivat. Puhu surustasi, vihastasi, hämmennyksestä ja pelostasi. Puhu siitäkin, että tunteet tuntuvat olevan omien käsien ulottumattomissa, et pääse niihin käsiksi, eikä mikään tunnu tuntuvan miltään. Puhu siitä, miten tuntuu, että tulevaisuus pitäisi järjestää, kaikki pitäisi kärjestää, ihan kuin järjesteleminen jotenkin voisi jörjestää niin,,ett olisi normaalia ja se kuollut läheinen ei olisikaan enää kuollut. Puhu.

Jollei ole ketään, kelle puhua, kirjoita. Mutta jollei ole ketään niin etsiydy vaikka kouluterkan kautta psykologin juttusille.

Sururyhmät on myös hyviä, mutta niihin voi yleensä mennä vasta kun kuolemantapauksesta on vuosi. Vasta silloin moni on kypsä käsittelemään tunteitaan. Se kertoo, miten pitkä prosessi sulla on edessä.

Osanottoni :( Ja halaus.

Vierailija kirjoitti:

Kuolemaan johtaneita ratsastusonnettomuudet ovat sen verran harvinaisia, että ne uutisoidaan yleensä. Pieniä loukkaanutumisia ja kolareita ei uutisoida, sen olen itsekin huomannut, sillä onhan tuota oltu joskus paikalla, mutta ei lehdestä löydy. Tilannehuoneessa tuo kuitenkin näkyisi käsittääkseni, koska kyseessä on onnettomuus.

Näitä huomionhakuisia on nähty ennenkin. Mikä minua edelleenkin ottaa päähän, on se, kun yksi levitti olleensa konginkankaan onnettomuudessa ja ihmiset levittivät juttua totena. Siinä oli vain se yksityiskohta, että tyttö väitti jonkun avustuksella nostaneensa paperirullia ihmisten päältä. Jokainen, joka on tehdasvalmisteisen paperirullan nähnyt, tietää, ettei muuten onnistu tuhansien kilojen rullat ihan noin vain edes kaksin ilman nostoapulaitteita. Sai sitten osanottoja. Nuo murkkuikäiset ovat kovia hakemaan huomioita näin. 

Tilanne huoneessa eivät näy kaikki onnettomuudet tai hälytykset. Siellä näkyvät käyrännössä ne joihin palokunta hälytetään poliisin ja ambulanssin lisäksi (mutta ei näistäkään aina kaikki). Hälytykset listalla ei näy varsinkaan ne, jotka vaarantavat ihmisen yksityisyyden. Yleensä ne on niitä, joihin tarvitaan vain ambulanssia. Mutta jos ihminen ehtii kuolla ennen ambulanssikyytiä, tilataan paikalle lisäksi poliisi ja ruumisauto.

-10-

Tuota ei nyt millään pahalla mut et taida olla ihan hirveen suruissas kun jaksat täällä aloituksia tehdä...kun multa kuoli veli, olin niin shokissa etten itkultani voinu viikkoon tehdä yhtään mitään....

Vierailija kirjoitti:

Tuota ei nyt millään pahalla mut et taida olla ihan hirveen suruissas kun jaksat täällä aloituksia tehdä...kun multa kuoli veli, olin niin shokissa etten itkultani voinu viikkoon tehdä yhtään mitään....

Suru tulee eri ihmisillä eri tavoin esiin. Kun minä löysin isäni kuolleena, kaksi ensimmäistä viikkoa touhusin ja järjestelin asioita näin jälkeenpäin ajatellen melko hysteerisesti, ihan kuin ne olisi voinut järjestää kuntoon ja idän takaisin. Ja voin kertoa, että suruni oli silti varsin aitoa, vaikka ilmeni just päin vastoin kuin sulla.