Lue keskustelun säännöt.
Mies ilmoitti, että häntä ahdistaa meidän elämä..
26.02.2016 |
Ollaan alle kolmekymppisiä, yhdessäoloa takana kohta 10 vuotta, meillä on päiväkoti-ikäinen lapsi. Mies on koko yhdessäolomme ajan ollut meistä se passiivisempi osapuoli, mä teen lähestulkoon kaikki päätökset, niin pienet kuin isotkin, ja se on aina ollut miehelle minun ymmärrykseni mukaan ihan ok. Menimme nuorina naimisiin ja toisinaan tuohon passiivisuuteen turhautuneena musta on tuntunut, että mies ikään kuin siirtyi äitinsä helmoista mun helmoihin. Kyse ei ole siitä, etteikö mies saisi tehdä päätöksiä, päinvastoin. Olen vuosi toisensa jälkeen yrittänyt patistaa miestä kertomaan enemmän omia mielipiteitään ja osallistumaan päätöksentekoon, mutta eihän ihmistä nyt voi pakottaa. Olen yrittänyt kysellä, keskustella, kuulostella.. Kuitenkin olen luottanut lopulta siihen, että mies aikuisena ihmisenä ilmaisee, mikäli asiat eivät mene hänen haluamallaan tavalla.
Mies ei juuri tapaa kavereitaan, vaikka mä en mitenkään häntä kielläkään. Olemme nuoria, ja etenkin miehen kaverit ovat vielä ns. rillutteluvaiheessa elämää, valtaosa sinkkuja, kaikki lapsettomia, kokoontuvat ryyppäämään viikonloppuisin ja toisinaan pitkin viikkoakin ja kaikki sosiaalinen toiminta liittyy jotenkin alkoholiin tai vähintäänkin yltyy aina juomiseksi. Samanlaista oli miehenkin elämä ennen lasta, ja olenkin saanut miehen ystävistä vähän sellaisen kuvan, että olen heidän mielestään aika ikävä akka kun olen tällä tavoin kahlinnut miehen perhe-elämään. Kyse ei ole siitä, etteikö mies muka saisi lähteä, ja hän tietää sen itsekin. Viihdyn itse lapsen kanssa mainiosti kotona ja mies voisi kyllä mun puolesta käydä tapaamassa kavereitaan vaikka joka päivä, kunhan ei juo. Joskus pyydän miestä heittämään minut ja lapsen esim. uimahalliin, jotta mies saisi sitten aikaiseksi tehdä poissaolomme aikana jotain. Enimmäkseen tuo on vain käynyt salilla, pelaillut kotona ja hiljentänyt kännykän, kun kaverit on soitelleet.
Arkemme on sitä, että tehdään päivät omia juttujamme (työt, mies on lähes joka päivä töiden jälkeen pari tuntia salilla ja käy kerran pari viikossa treeneissä jne) ja mies tulee kotiin illalla, jonka jälkeen syödään, mies pelaa, leikkii lapsen kanssa, laitan lapsen kahdeksan maissa nukkumaan ja sitten maataan miehen kanssa katsomassa telkkaria. Viikonloppuisin ja kun miehellä on treenaamisen suhteen lepopäivä, käymme kaupoilla, puistoissa yms. EIlen illalla mies totesi, että yhteinen elämämme ahdistaa häntä. Hän kuulemma tuntee olonsa kahlituksi kotiin ja on ollut jo vuosia todella tylsistynyt. Me ei kuulemma tehdä ikinä mitään, ja kun tehdään niin ne on sitten olleet vaan jotain vauvajuttuja tai minun juttujani eikä mitään hänelle mieluista. Hän ei pääse ikinä mihinkään, häntä ahdistaa olla kaikki illat ja viikonloput kotona meidän kanssa. Hänen kaverinsakin kuulemma ihmettelevät, että mihin hän on kadonnut. Hän on jo vuosia "juossut pillini mukaan" ja on nyt väsynyt siihen.
Kaikki tämä tuli ihan mielettömänä kolauksena, en jotenkin yhtään tiedä mitä pitäisi ajatella. Olen vaan niin surullinen. Mun mielestä meidän elämä on mukavaa. Mies viettää omasta näkökulmastaan kaiken vapaa-aikansa kotona, mutta todellisuudessa tuon salilla käymisen ja urheiluharrastuksen vuoksi hän saapuu aamukuudelta alkavan työpäivän päätteeksi yleensä kotiin väsyneenä kuudelta tai kahdeksalta. Lasta hän ehtii nähdä kuuden iltoina pari tuntia, kahdeksan iltoina lapsi usein on jo nukkumassa. Sanoin asiasta, ja mies koki tuon jotenkin hyökkäyksenä hänen isyyttään kohtaan. Riitahan siitä tuli.
No, yritettiin aamulla keskustella aiheesta uudemman kerran. Koitin kysellä, että mitä mies sitten haluaisi tehdä ja millaista muutosta hän arkeemme, tai arkeensa, toivoisi. Ei osannut yhtään sanoa, kaipaa lisää vapautta ja kuulemma haluaa, että hengitän vähemmän niskaan. Tuntuu vaan niin käsittämättömältä. En tiedä yhtään, miten tässä nyt lähtisi lähestymään. Rakastan miestä ihan järjettömästi ja hän on ihana isä lapselle. Musta on toisinaan tuntunut, että meinaa jaksaminen loppua tähän arjen pyörittämiseen näinkin, ajatus lapsen kanssa kahdestaan jäämisestä tuntuu maailmanlopulta. Ei todellakaan lapsen takia, hän on universumini keskipiste, en vain tiedä miten jaksaisin.
Kommentit (149)
Mies ei ole tainnut oikein kasvaa aikuiseksi toisin kuin sinä olet joutunut tekemään ja ottamaan vastuun noin suuresta osasta asioita.
Olet kyllä aika joustava jos hän on lähes kaikki illat poissa ja lapsi on noin paljon vain sinun vastuullasi. Jos hän pääsee kahdelta töistä ja tulee vasta kasilta kotiin, onko hän koko tuon ajan salilla? Miten siellä saa kulumaan noin paljon aikaa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olette vielä nuoria, etenkin tuntuisi siltä että mieheltäsi on jäänyt jotain nuoruudessa kokematta. Ei tässä muu auta kun sanoa miehelle suoraan että aikuistu ja ota vastuu omasta onnellisuudesta sekä painottaa että et ole miestä kotiin kahlinnut.
Jos oma mieheni sanoisi noin, niin vastaisin, että herra on hyvä vaan ja menee. En valitettavasti näkisi muuta vaihtoehtoa.
Vierailija kirjoitti:
Eli periaatteessa olet kieltänyt miestä lähtemään kavereidensa kanssa rilluttelemaan? Eikö miehesi ikinä käy missään jätkien saunailloissa tai juhlimassa??
Missä lukee että ap on kieltänyt ?
Tavallaan ymmärrän miestäsi, jos hänen kaverinsa ovat kaikki sinkkuja ja lapsettomia ja teidän elämänne "pyörii lapsen ympärillä"niin aika iso kontrastihan siinä on. Mutta jos lapsi on yhdessä haluttu eikä mies ole edes sinun kyselyittesi jälkeen saanut sanaa suustaan niin itsehän hän on tuollaisen elämän halunnut tai ainakin siihen suostunut. Ikävä temppu siis sinua ja lastanne kohtaan! Toivottavasti löydätte jonkun ratkaisun, joka olisi tyydyttävä kaikille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kysyhän mieheltäsi, kuka se toinen nainen on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eli periaatteessa olet kieltänyt miestä lähtemään kavereidensa kanssa rilluttelemaan? Eikö miehesi ikinä käy missään jätkien saunailloissa tai juhlimassa??
Missä lukee että ap on kieltänyt ?
Voi käydä tapaamassa kavereita, kunhan ei juo.
Kolmenkympinkriisi, ei siinä muuta. Ja jotenkin tuntuu, että miehelläsi on hieman eri käsitys tuosta "kieltämisestä". Ja olethan kyllä kieltänyt ilmeisesti juomasta alkoholia. Miksi? Karkaako joskus lapasesta?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Valitettavasti tulee mieleen heti yksi juttu, joka tuntuu usein alkavan samoilla sanoilla. En viitsi tarkentaa. Tuo tilannehan vaikuttaa aika kriittiseltä nyt. Puhumalla asiat voi selvitä. On silti outoa, että mies ei osaa kertoa missä on vika, vaikka ilmaisee, että on vika. Minusta se viittaa enemmänkin siihen, että ei halua kertoa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eli periaatteessa olet kieltänyt miestä lähtemään kavereidensa kanssa rilluttelemaan? Eikö miehesi ikinä käy missään jätkien saunailloissa tai juhlimassa??
Missä lukee että ap on kieltänyt ?
no ainakin juomisen on kieltänyt. Jos ei saa juoda miesten riennoissa niin melko sama kuin menisi ravintolaan ja ei saisi syödä. Ei ihme, että on katkeroitumassa kotona.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En usko, että liittyy mitenkään sinuun henkilökohtaisesti, kun kerran et edes estele miehen menoja, jos haluaisi mennä. Olisiko vain jotain ahdistusta, kun olette niin nuorina menneet naimisiin, että elämä jää elämättä ynm. Että oliko tämä nyt tässä.
Tämä on yksinomaan miehen ongelma, ei sun. Hänen täytyy miettiä mikä on tärkeää ja kantaa vastuunsa kun on naimisiin mennyt ja lapsen tehnyt. Ei kai kukaan häntä väkisin alttarille raahannut.
Sä et voi muuta kuin olla oma ittes, toivottavasti miehes tulee ärkiinä ja arvostaa sitä mitä sillä on.
Onpa kurja tilanne. Ainakaan sun kertomasi mukaan, ei kyllä kuullosta siltä että erityisesti rajoittaisit sun miestä, tuollaista kaikkien mun tuntemien normaalien lapsiperheiden elämä suunnilleen on, tosin usein miehet on sun kertomaa enemmän kotona iltaisin.
Musta on aivan oikein, ettei lapsiperheen isä lähde juomaan keskellä viikkoa, ei musta edes viikonloppuisin säännöllisesti ole mitenkään normaalia. Jos sun mies kokee ettei "saa mennä" kun ei voi rillutella ja ryypätä keskellä viikkoa, kuullostaa se musta kaipuulta johonkin vastuuttomaan nuoruuteen, ikäkriisi ehkä?
Varmaan tuohon auttaa aika (?) ja sellainen rauhallinen keskustelu. Olisko sun miehellä jotain urheilu tms. harrastusta/kiinnostuksenkohdetta jota vois harrastaa kavereiden kanssa ilman sitä ryyppäämistä?
Tsemppiä sulle, toivottavasti miehen fiilikset on ohimeneviä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Valitettavasti tulee mieleen heti yksi juttu, joka tuntuu usein alkavan samoilla sanoilla. En viitsi tarkentaa. Tuo tilannehan vaikuttaa aika kriittiseltä nyt. Puhumalla asiat voi selvitä. On silti outoa, että mies ei osaa kertoa missä on vika, vaikka ilmaisee, että on vika. Minusta se viittaa enemmänkin siihen, että ei halua kertoa.
Rivien välistä voi lukea että sama asia on tullut mieleen aika monelle muullekin tätä ketjua kommentoineelle. Ehkä mies ei olekaan siellä kuntosalilla ihan niin paljoa kuin antaa uskotella.
Miehesi ei siis ole tehnyt itse mitään haluamansa elämän eteen ja nyt valittaa kun ei olekaan saanut haluamaansa elämää.
Kuulostaa raivostuttavalta nyhveröltä
Miehesi on kateellinen sinkkuystävilleen, jotka saavat vain elää itselleen. Ei ole stressiä perhe-asioista ja saa tulla ja mennä miten lystää. Periaatteessahan ymmärtää senkin, mutta jos on päästänyt tilanteen noin pitkälle (lapsi), niin turha itkeä, kun paska on jo housuissa.
Niin siis mikä oli syy sille, että ei saisi juoda alkoholia. Onko hän siis alkoholisti...? Tuotahan ei oikein voi kieltää.
Tuskin tämä nyt kuitenkaan syy on. Sinulle haluaisin sanoa, että kannattaa varautua siihen, että jotain yllättävää ilmaantuu.
Käykö mies oikeasti aina töiden jälkeen tuntikausia salilla? ...vai jonkun naisen luona?
Teillä on nyt keskusteluyhteys kadonnut jonnekin josko sitä on niin paljon koskaan ollutkaan. Ainakaan mies ei ole osannut yhtään kertoa tuntemuksistaan. Etkä ehkä sinä kuunnella tai kertoa omistakaan haluista ja tulevaisuuden haaveista yms.
Tarviitte jonkun ulkopuolisen apua joka osaa kysyä ja ohjata teitä juttelemaan keskenämme niin että kuulette oikeasti toisianne. Kahdestaan ette saa asioita purettua ettekä eteenpäin.
Kannattaa heti alkaa tehdä töitä ja käydä toimeen liittonne puolesta. Ja koska sinä olet se aktiivinen osapuoli niin pistäpä varaten heti aika parisuhdeterapiaan tai tapaamiseen ainakin heti alkuun. Mies tulee mukaan kun sanot että se on tultava.
Asiat lähtee siitä rullaamaan ja vuosien solmut avautuvat. Kuulostaa enemmän miehen kriisiltä. Mutta voi olla että teillä on ihan erilaiset käsitykset siitä että millaista elämän pitäisi olla ja mihin tässä yhdessä pyritään. Voi olla tosi hyvä alkaa niitä asioita selvittämään
Mutta huom menkää keskustelemaan. Tiedän ystävistäni muutamankin tapauksen jossa keskusteluavusta oli apu uuteen alkuun. Ilman olisi tullut ero. Kyllä se vielä siitä mutta töitä se vaatii. Voimia!
Eli periaatteessa olet kieltänyt miestä lähtemään kavereidensa kanssa rilluttelemaan? Eikö miehesi ikinä käy missään jätkien saunailloissa tai juhlimassa??