Onko päiväkoti lapselle parempi paikka kuin koti, jossa

Jos äiti on laiska eikä ajatte esikoistaan niin sitten on. Miksi lisäännytään jos ei jakseta hoitaa edellisiä lapsia?

Vierailija kirjoitti:

Jos äiti on laiska eikä ajatte esikoistaan niin sitten on. Miksi lisäännytään jos ei jakseta hoitaa edellisiä lapsia?

Miten niin ei jakseta hoitaa? Me vanhemmat annetaan paljon aikaa tuolle rakkaalle esikoiselle. Mutta tuntuu että hän tarvisi myös ikäistään seuraa? Riipaisee kun ollaan ulkona ja yksin touhuaa ja pyytää koko ajan kaveriksi joka asiaan.. täälläpäin ei näköjään lapsiperheet edes ulkoile, ei ristinsielua näy oli kellonaika mikä tahansa.

Mitä riipaisevaa tuossa on,että lapsi hakee kontaktia vanhempaansa? Juttele, hupsuttele, ole läsnä. Kolmevuotias on just siinä iässä, että hän oppii hetkessä vaikka automerkit, liikennemerkit, kirjaimet, you name it. Puhumattakaan toisten ihmisten kanssa olemisesta. Vertaisryhmä opettaa kolmevuotiaalle viidakon lakeja, aikuinen käytöstapoja.

Sitten kerran tai pari viikossa johonkin kerhoon. Riittää taatusti lapselle, jos sinä et häntä sääli.

Vierailija kirjoitti:

On kaverina vain vanhemmat ja vauva josta ei ole vielä kaveriksi. Lapsi on 3vuotias ja äiti kärsii hänen yksinäisyydestään..

Äiti voisi riittävästi kärsittyään miettiä, miten voisi saada kaveriseuraa esikoiselle. Kerhoja, muskareita yms. on varmasti tarjolla ja muita mielenkiintoisia kohteita, jossa voi käydä lasten kanssa. Toisia vauvalomalaisia voi tavata. Päiväkotikavereita voi myös kutsua kotiin. vanhempien kanssa voi sopia esim. että hakee pari kaveria iltapäiväksi leikkimään ja vanhemmat hakevat heidät sitten töistä palatessaan. 

Miten äiti voi pyytää jotain lapsia kylään jos ei tunne läheltä lapsiperheitä? Ei niitä mistään noin vain taiota. Ja jos joku ventovieras pyytäis mun lastani niille, niin ei, ei ole menossa

Ei 3 vuotias välttämättä tarvitse päiväkotia. Monissa kunnissa on pienille sopivia kerhoja pari-kolme kertaa viikossa 3 tunnin ajan. On myös perhekerhoja, johon voi mennä myös äiti ja vauva. Päiväkoti on tietysti äidille kiva ja helpoin, kun sen lapen voi vain viedä sinne päiväksi ja itse voi keskittyä vauvan hoitoon.

Jos ap olisi autoton yh jossain Paltamon autiomökissä, niin toki tämä olisi ongelma. Jos perheessä on kaksi täyspäistä aikuista niin mitään ongelmaa ei ole. Jos äidille on täydellisen ylivoimaista lähteä kotimökistä päivisin oleviin kerhoihin ja perhekahviloihin kahden lapsen kanssa, niin iltaisinkin on paljon erilaisia perhejumppia tai pienille lapsille tarkoitettuja harrastuksia. Niihin lapsen kanssa kun toinen vanhempi on pienemmän kanssa. ja sitten vaan vaihtamaan toisten vanhempien kanssa yhteystietoja, jos  nämä iltaharrastukset ei yksinään riitä täyttämään kolmevuotiaan kaverintarvetta.

Ihan kauniisti pyydän, että älkää äidit ja isät kuormittako turhanpäiten jo nyt ylikuormitettua päivähoitosysteemiä. Siellä on lapsia, joiden on pakko olla siellä, kallis päivähoitopalvelu kuuluu ensisijaisesti heille. Viemällä lähipäiväkodista paikan joltain toiselta lapselta, jonka on pakko olla hoidossa,  voi olla että tämän lapsen päivähoitopäivät pitenevät yli tunnilla, kun hänet on vietävä kauemmas hoitoon. Ja juuri sille hoidossa olevalle lapselle olisi tärkeää, että aikaa jäisi mahdollisimman paljon myös vanhempien kanssa olemiseen hoitopäivän jälkeen.

Vitutti tänään hirveästi kun vein vajaa 3-vuotiasta hoitoon ja naapuri tuli siihen lässyttämään että eikö lapsi olisi mielummin kotona vaikka laskemassa mäkeä kuin jossain hoidossa. Tyydyin hymyilemään, mutten viitsinyt sanoa että en sairauksieni vuoksi todellakaan jaksa lähteä mäenlaskuun...ja sitten taas päiväkodissa laskevat mäkeä näillä keleillä lähes päivittäin. Muutenkin tuo lapsi on hyötynyt selvästi hoidosta, puheenkehitys on nyt normaalia (aiemmin viivästynyttä) ja kertoo itse viihtyvänsä hyvin hoidossa.

Vierailija kirjoitti:

Miten äiti voi pyytää jotain lapsia kylään jos ei tunne läheltä lapsiperheitä? Ei niitä mistään noin vain taiota. Ja jos joku ventovieras pyytäis mun lastani niille, niin ei, ei ole menossa

Tämä on ihana asenne. Ei voida koko pitkän elämän aikana tutustua uusiin ihmisiin. Hyvä elämä on sitä, että kymmeniä vuosia kökitään niiden ihmisten kanssa, jotka kohtalo määräsi asumaan lapsuuskodin naapurissa, tai heitti samalla ala-asteluokalle. Ihmettelen miten nämä ihmiset ylipäänsä on tavanneet puolisonsa, hänhän on myös ollut joskus tuntematon ihminen, hyi olkoon. Ja miten on tehty lapsia, eihän niistäkään tiedä että mimmosia ne on. Mitä jos ne on jotenkin omituisia,  ällöttävä ajatus. 

Tiedoksi, että nykyään ihmiset muuttavat runsaasti, vaihtavat kaupunkia ja maata ja työpaikkaa. He tutustuvat jatkuvasti uusiin ihmisiin. He ovat itse jatkuvasti jollekulle toiselle uusia ihmisiä, uusia naapureita tai työkavereita. Kumma kyllä useimmat eivät tee tästä itselleen ongelmaa. 

Jos haluaa umpioitua mökkihöperöksi mammaksi joka säikkyy sitäkin jos joku sanoo heippa, niin se on oma valinta. Mut sitten ei kannata valittaa. Jos on torjunut toisten ystävällisyyden ja yrityksen tutustua,  on itse valinnut sen, ettei saa uusia kavereita.

Meillä on vähän sama tilanne kuin ap:lla, esikoinen on kotona ja leikkiseuraa vähän niukasti. Muskareissa ja liikkareissa käydään, mutta se on alusta loppuun ohjattua toimintaa, joka on kuitenkin eri juttu kuin vapaa leikki. Onko noissa kerhoissa minkä verran vapaata leikkiä?

Kiitos kommenteista. En nyt ole oikeasti pk kaavaketta täyttelemässä, tuskin edes raatsisin lasta sinne laittaa.. kerhossa lapsi käy pari krt viikossa, käydään kyllä perhekerhoissa yms paikoissa missä lapsia tapaa ja joskus ollaan treffailtu muitten mammojen ja lasten kans mutta koskaan ei tapaamiset jatku muutamaa kertaa enempää. Ne vaan jää ja koskaan ei käy aikataulut yksiin. Kun ois lapsia naapureissa niin että vois vaan ovelle tulla ja mennä toisiaan leikkimään hakemaan. Mutta en edes tiedä onko tässä yhtään lapsiperhettä lähellä, en oo koskaan nähny.

ap

Ei niihin kerhoihinkaan noin vain mennä. Ainakin meidän kaupungissamme niihin haetaan ja paikan saa pääsääntöisesti syksyn alusta. Ja alueesta riippuen ei välttämättä ole tarjolla kerhoa, jossa on esim. 4-5-vuotiaita. Kolmevuotias tietysti voisi viihtyä parivuotiaiden kanssa, mutta ei isompi. Lisäksi isompi kaipaa seuraa useampana päivänä viikossa. Meillä on kerho kaksi kertaa viikossa, pari tuntia kerrallaan.

Minä olen niin paha äiti, että nelivuotiaani jatkoi osa-aikaisesti perhepäivähoidossa vauvan synnyttyä. Vauvamme syntyi ennenaikaisena, ja esimmäiset 6 kk olin sidottu kotiin rintapumpun kanssa. Hulluksihan esikoinen olisi tullut kotona kykkiessä. Puolen vuoden jälkeen tilanne helpotti ja pääsimme liikkumaan paremmin. Tosin päivät menivät kuin sumussa, koska vauva oli ja on edelleen todella huono nukkumaan. Herätyksiä on yössä 10-20. Olen oikeasti niin puhki, että jaksan juuri hoitaa vauvan. Esikoisen jaksan pukea, pestä, ruokkia ja helliä, mutta sen jälkeen virtaa ei enää olekaan keksiä mielekästä tekemistä.

Esikoinen on perhepäivähoidossa kolme päivää viikossa noin klo 9-15.30. Pari arkipäivää hän on kotona, jolloin tsemppaan itseni järjestämään meille ohjelmaa. Lähinnä käymme erilaisissa paikoissa retkillä. Samanikäistä seuraa ei todellakaan ole arkipäivisin päiväsaikaan alueemme puistoissa. Harrastuksia ei tämänikäiselle ole päiväsaikaan. Iltaisin kyllä, mutta silloin haluamme pitää lapsen kotona kun isäkin on tullut töistä. Viikonloppuisin viemme sitten poikaa harrastukseen.Esikoista olemme pitäneet myös säännöllisesti lomilla. Joululoma oli lähes kuukauden. Hiihtoloman poika on ollut kotona. Samoin kuukauden päästä on jälleen reilun viikon loma.

Päivähoidossa jatkaminen oli aivan oikea ratkaisu, mutta koko syksyn kannoin siitä hirveää huonoa omaatuntoa, vaikka lapsi itsekin sanoi haluavansa olla hoidossa. Siellä kun on hänen paras kaverinsa. En siis kantanut huonoa omaatuntoa lapsen hyvinvoinnin puolesta, vaan siksi, että pelkään ihmisten tuomitsevia asenteita.

Näin jälkikäteen ajateltuna ihan turha ajatus. Oli kuitenkin tärkeää ottaa rankassa elämäntilanteessa apu vastaan. Olisin varmastikin palanut loppuun, jos päivähoitoa ei olisi. Ja nyt joku viisastelee, että miksi piti tehdä toinen lapsi, jos ei sitä jaksa hoitaa.

Niin, siitä kannan edelleen huonoa omaatuntoa. Väsymykselleni en kuitenkaan mitään voi.

Meille vain sattui näin, että vauva on suurihoitoisempi, nukkuu huonosti ja on valitettavasti ollut sairastelukierteessä. Ei tämä mennyt minunkaan mieleni mukaan.

Toinen lapsi hankittiin, koska toivoin esikoiselle sisarusta seurasta. Unelmoin koko raskausajan siitä, että kotona ollessani saan vihdoin annettua enemmän aikaa myös esikoiselle. Sillä töissä ollessa aika oli kortilla.

Palaan parin kuukauden päästä hoitoon, ja olen todella onnellinen, ettei poika menettänyt hoitopaikkaansa vaan voi jatkaa samassa hoitopaikassa. Perhepäivähoidossahan hoitotakuu pelaa niin, että lapselle taataan kyllä hoitopaikka samassa yksikössä, mutta tuo yksikkö tarkoittaakin sitten laajaa perhepäivähoidon aluetta. Eli samalle hoitajalle tuskin pääsee takaisin, eikä välttämättä pääse edes perhepäivähoitajalle vaan ryhmikseen. Päivähoitoalue kattaa meillä 8 kaupunginosaa, joten paikka saattaa sitten olla esim. 7 kilometrin päässä kotoa ja täysin päinvastaisessa suunnassa kuin työpaikka. Ajokortittomalle viennit ja haut ovat siis mahdottomia järjestää siten, että ehtii tekemään myös itse täyden työpäivän. Ja huom, kaikillahan ei ole työnantajasta johtuvista syistä mahdollisuutta tehdä lyhennettyä työaikaa.

Vierailija kirjoitti:

Ei niihin kerhoihinkaan noin vain mennä. Ainakin meidän kaupungissamme niihin haetaan ja paikan saa pääsääntöisesti syksyn alusta. Ja alueesta riippuen ei välttämättä ole tarjolla kerhoa, jossa on esim. 4-5-vuotiaita. Kolmevuotias tietysti voisi viihtyä parivuotiaiden kanssa, mutta ei isompi. Lisäksi isompi kaipaa seuraa useampana päivänä viikossa. Meillä on kerho kaksi kertaa viikossa, pari tuntia kerrallaan.

Minä olen niin paha äiti, että nelivuotiaani jatkoi osa-aikaisesti perhepäivähoidossa vauvan synnyttyä. Vauvamme syntyi ennenaikaisena, ja esimmäiset 6 kk olin sidottu kotiin rintapumpun kanssa. Hulluksihan esikoinen olisi tullut kotona kykkiessä. Puolen vuoden jälkeen tilanne helpotti ja pääsimme liikkumaan paremmin. Tosin päivät menivät kuin sumussa, koska vauva oli ja on edelleen todella huono nukkumaan. Herätyksiä on yössä 10-20. Olen oikeasti niin puhki, että jaksan juuri hoitaa vauvan. Esikoisen jaksan pukea, pestä, ruokkia ja helliä, mutta sen jälkeen virtaa ei enää olekaan keksiä mielekästä tekemistä.

Esikoinen on perhepäivähoidossa kolme päivää viikossa noin klo 9-15.30. Pari arkipäivää hän on kotona, jolloin tsemppaan itseni järjestämään meille ohjelmaa. Lähinnä käymme erilaisissa paikoissa retkillä. Samanikäistä seuraa ei todellakaan ole arkipäivisin päiväsaikaan alueemme puistoissa. Harrastuksia ei tämänikäiselle ole päiväsaikaan. Iltaisin kyllä, mutta silloin haluamme pitää lapsen kotona kun isäkin on tullut töistä. Viikonloppuisin viemme sitten poikaa harrastukseen.Esikoista olemme pitäneet myös säännöllisesti lomilla. Joululoma oli lähes kuukauden. Hiihtoloman poika on ollut kotona. Samoin kuukauden päästä on jälleen reilun viikon loma.

Päivähoidossa jatkaminen oli aivan oikea ratkaisu, mutta koko syksyn kannoin siitä hirveää huonoa omaatuntoa, vaikka lapsi itsekin sanoi haluavansa olla hoidossa. Siellä kun on hänen paras kaverinsa. En siis kantanut huonoa omaatuntoa lapsen hyvinvoinnin puolesta, vaan siksi, että pelkään ihmisten tuomitsevia asenteita.

Näin jälkikäteen ajateltuna ihan turha ajatus. Oli kuitenkin tärkeää ottaa rankassa elämäntilanteessa apu vastaan. Olisin varmastikin palanut loppuun, jos päivähoitoa ei olisi. Ja nyt joku viisastelee, että miksi piti tehdä toinen lapsi, jos ei sitä jaksa hoitaa.

Niin, siitä kannan edelleen huonoa omaatuntoa. Väsymykselleni en kuitenkaan mitään voi.

Meille vain sattui näin, että vauva on suurihoitoisempi, nukkuu huonosti ja on valitettavasti ollut sairastelukierteessä. Ei tämä mennyt minunkaan mieleni mukaan.

Toinen lapsi hankittiin, koska toivoin esikoiselle sisarusta seurasta. Unelmoin koko raskausajan siitä, että kotona ollessani saan vihdoin annettua enemmän aikaa myös esikoiselle. Sillä töissä ollessa aika oli kortilla.

Palaan parin kuukauden päästä hoitoon, ja olen todella onnellinen, ettei poika menettänyt hoitopaikkaansa vaan voi jatkaa samassa hoitopaikassa. Perhepäivähoidossahan hoitotakuu pelaa niin, että lapselle taataan kyllä hoitopaikka samassa yksikössä, mutta tuo yksikkö tarkoittaakin sitten laajaa perhepäivähoidon aluetta. Eli samalle hoitajalle tuskin pääsee takaisin, eikä välttämättä pääse edes perhepäivähoitajalle vaan ryhmikseen. Päivähoitoalue kattaa meillä 8 kaupunginosaa, joten paikka saattaa sitten olla esim. 7 kilometrin päässä kotoa ja täysin päinvastaisessa suunnassa kuin työpaikka. Ajokortittomalle viennit ja haut ovat siis mahdottomia järjestää siten, että ehtii tekemään myös itse täyden työpäivän. Ja huom, kaikillahan ei ole työnantajasta johtuvista syistä mahdollisuutta tehdä lyhennettyä työaikaa.

"Palaan parin kuukauden päästä hoitoon..". Ei kun siis töihin olen palaamassa :).

Varsinainen freudilainen lipsaus. Ehkä tässä on jo sellaisessa kondiksessa, että helpointa olisi järjestää hoitopaikka ÄIDILLE :).

Minä olin vielä 3 vuotiaan kanssa kotona. Ei ollut muita lapsia leikkikaverina. Kävimme joka päivä vähän pidemmällä asukaspuistossa leikkimässä, siellä oli kavereita, myös äidille, pilvin pimein. Omilla hoodeilla ei muita äitejä puistoissa näkynyt.

Kannattaa lähteä vähän pidemmälle. Tutki netistä lihin leikkipuisto, jossa ohjattua toimintaa, niin jo alkaa kavereita löytymään.

Vierailija kirjoitti:

Miten äiti voi pyytää jotain lapsia kylään jos ei tunne läheltä lapsiperheitä? Ei niitä mistään noin vain taiota. Ja jos joku ventovieras pyytäis mun lastani niille, niin ei, ei ole menossa

Muihin ihmisiin kannattaa tutustua.

Ok, pistä se päiväkotiin. Senhän halusit kuulla kuitenkin. Haloo lapsi on vasta 3-vuotias ja käy kerhossakin pari kertaa viikossa. Siihen päälle vaikka joku harrastus, jumppa tai muskari?

Mä ymmärrän kyllä myös ap:n tunteet, jotkut lapset kaipaavat enemmän seuraa kuin toiset (mulla on kaksi tämän asian suhteen aivan päinvastaista lasta, ja ennen tokan syntymää en olisi tajunnut ap:ta ollenkaan) ja kyllähän sitä äitinä haluaa tarjota lapselleen sitä mitä tämä tuntuu tarvitsevan!

Ja on ihan totta, että monilla paikkakunnilla on vaikea löytää yli 2-vuotiaita, jotka ovat kotihoidossa.

Mutta kannattaa yrittää niitä kerhoja ja asukaspuistoja, muskareja (sisarusryhmä?) tai muita harrastuksia. Mä uskon kuitenkin, että sosiaalisellekin 3-vuotiaalle nämä riittävät, ja päiväkodista ei luultavasti olisi yhtä paljon iloa kuin haittaa (sosiaalinenkin 3-vuotias voi väsyä ja stressaantua isosta ryhmästä, metelistä jne.).

Outoja juttuja saan täältä lukea. Miksei Ap voisi laittaa lasta päiväkotiin jos toisten lasten seuraa kaipaa? Jos kerran viikossa kerhoilee eihän se riitä. Kai nämä ovat näitä kulttuurieroja. Itse asun Englannissa ja täällä on päivänselvää että lapsi aloittaa päiväkodissa viimeistään kun täyttää kolme vuotta. On vanhemmat töissä tai ei. Hyvin tuntuu lapset viihtyvän. Ja kyllä muutenkin touhutaan. On päiväkodin lisäksi kerhoilua ja muita harrastuksia. Iloinen ja erittäin aktiivinen lapsi meillä siis.

Miksi nämä nähdään kilpailevina? Minusta on parasta, kun lapsi (yli 3v) saa nähdä kavereita ja harjoitella ryhmässä toimimista päiväkodissa, mutta ei mitään 10h päivässä tietenkään. Ma-pe säännöllisesti aina samaan aikaan 4h, kunnon rutiinit ja loppupäivän on aikaa touhuta yhdessä.

Joo ei meilläkään tulisi kenellekään mieleen, että isot lapset lojuvat vaan kotona vauvan kanssa!!! Koulu alkaa täällä 6v ja päiväkotiin viedään 3v ylöspäin vaikka melkein kaikki naiset ovat kotirouvia naapurustossa.