Lasten epärealistiset ammattihaaveet

Lapsen ikä?

Minä sanoin kaikkiin ammattihaaveisiin lasten ollessa pieniä, että hienoa, go for it. Ei heistä mitään sellaista tullut, mistä lapsena haaveilivat. 

Totta kai kannustaisin, ja iästä riippuen kertoisin omia pelkoa kys ammatin taloudelliseen puoleen

4 vuotias poikani halusi rekka-auton kuljettajaksi. Pitihän sille pieni puhuttelu pitää, että ei mitään tuollaista duunariammattia. Kyllä se kovasti itki, mutta uskoi kun sanoin, ettei siitä mitään rekkakuskia tule.

Älä sano minkään olevan mahdotonta! Minusta lapselle pitää opettaa, että hänestä voi tulla mitä vain jos tekee kovasti töitä sen eteen. Jos poikani sanoisi, että hän haluaa astronautiksi. Kannustaisin ja aloitettaisiin ehkä avaruuden tutkimisesta. :D mikään ei ole mahdotonta.

Vierailija kirjoitti:

Älä sano minkään olevan mahdotonta! Minusta lapselle pitää opettaa, että hänestä voi tulla mitä vain jos tekee kovasti töitä sen eteen. Jos poikani sanoisi, että hän haluaa astronautiksi. Kannustaisin ja aloitettaisiin ehkä avaruuden tutkimisesta. :D mikään ei ole mahdotonta.

No ei lapselle kannata mitään epärealistisia unelmia syöttää. Suomessa on todella huonot mahdollisuudet työllistyä astronauttina. Ennemmin kannattaa ohjata lapsi hoitajakoulutukseen tai lääkäriksi. Voi sitten vanhempiaan hoitaa, kun tulevat vanhaksi.

Minä tunnen taidemaalarin ja näyttelijän. Ihan tavallisia ihmisiä he ovat ja toimivat ammateissaan normaalisti. Mikä haaveesta tekee epärealistisen?

Lapsille pitää aina antaa vaihtoehtoja, mistä valita. Rajat tuovat turvallisuutta ja osoittavat rakkautta. Esimerkiksi näin:

Haluaisitko isona lääkäriksi vai lakimieheksi?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Älä sano minkään olevan mahdotonta! Minusta lapselle pitää opettaa, että hänestä voi tulla mitä vain jos tekee kovasti töitä sen eteen. Jos poikani sanoisi, että hän haluaa astronautiksi. Kannustaisin ja aloitettaisiin ehkä avaruuden tutkimisesta. :D mikään ei ole mahdotonta.

No ei lapselle kannata mitään epärealistisia unelmia syöttää. Suomessa on todella huonot mahdollisuudet työllistyä astronauttina. Ennemmin kannattaa ohjata lapsi hoitajakoulutukseen tai lääkäriksi. Voi sitten vanhempiaan hoitaa, kun tulevat vanhaksi.

Miksi pitää työllistyä Suomessa?

Sanoisin, että kyseisellä alalla on todella vaikea menestyä, joten kannattaa varmuuden vuoksi miettiä joku tavallisempi vara-ammatti.

Minulla ei ole siis omia lapsia, vaan pohdinta vaan sivustakatsojana, että miten itse koette :)

Minä antaisin kokeilla ainakin, että kantaako se haave. Eihän se ole maailmanloppu jos uraa ei tullutkaan. Enemmän harmittaisi varmasti jos ei ikinä olisi kokeillut.

Ap.

Nuohan ovat hyviä harrastuksia, tue ihmeessä! Laita lapsi lasten teatterikerhoon ja pidä huolta, että löytyy taiteilutarpeita. Jos vielä kiinnostaa myöhemmin niin onhan ainakin Helsingissä sekä taide- että teatteripainotteisia/ilmaisutaito lukioita.

Minulla on 16v lapsi, joka haluaa aina vaan piirtää ja maalata. Ei paljon muuta teekkään. On kyllä erittäin hyvä koulussa. Hän on puhunut jo pitkään, että haluaa taiteesta ammatin. Tyrmäsin aiemmin tämän aina tyyliin "taiteilijat on muiden elättejä" ja "hanki kunnon ammatti ja pidä taide harrastuksena". Nyttemmin olen huomannut, että hän on kyllä todella lahjakas. Hänen piirroksensa ja maalauksensa ovat käsittämättömän hyviä. Olen muuttanut mieleni ja nykyään vain kannustan häntä taiteessa. Tosin olen sanonut, että kannattaa opiskella jotain taideammattia eikä vaan alkaa vapaaksi taiteilijaksi.

Lakasukoneen kuljettaja. Kas siinä kunnon ammatti!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Älä sano minkään olevan mahdotonta! Minusta lapselle pitää opettaa, että hänestä voi tulla mitä vain jos tekee kovasti töitä sen eteen. Jos poikani sanoisi, että hän haluaa astronautiksi. Kannustaisin ja aloitettaisiin ehkä avaruuden tutkimisesta. :D mikään ei ole mahdotonta.

No ei lapselle kannata mitään epärealistisia unelmia syöttää. Suomessa on todella huonot mahdollisuudet työllistyä astronauttina. Ennemmin kannattaa ohjata lapsi hoitajakoulutukseen tai lääkäriksi. Voi sitten vanhempiaan hoitaa, kun tulevat vanhaksi.

Miksi lapsen pitäisi työllistyä Suomessa?

Riippuu kyllä oikeasti lapsen iästä. Johonkin ad 14 v. kaikki on OK, hienoa, jos jokin kiinnostaa, oli se balettitanssi, ratsastus, karting, sarjakuvat tai japanin kieli. Sitten kun oikeasti aletaan miettiä jatkokoulutuksia ja mahd. tulevaa ammattia, pitää ottaa vähän realismiakin kehiin eli onko niin lahjakas omalla alalla, että siitä kannattaa harkita ammattia ja onko ala sellainen, että töitä löytyy ja sillä voi itsensä ja perheensä joskus elättää.

Jos lapsi on huippulahjakas erikoisellakin alalla, ehkä silti voi harkita työksikin. Jos taas on enemmän kiinnostusta kuin kykyjä tai enemmän sellainen tyyppi, joka odottaa mitä maailma antaa eikä ota itse paikkaansa, sitten kyllä suosittelisin perinteiseen tyyliin jotain oikeaa työtä, joka elättää ja sitten voi työstä saadulla rahalla mielin määrin harrastaa sitä erityiskiinnostustaan.

Esim. ratsastustallin vetäminen on monen unelma mutta on ihan eri asia kuin käydä ratsastustunnilla tai pitää omaa hevosta maksupaikalla. Tallinomistaja ei juuri ratsastaa ehdi, kun aika menee byrokratiassa, käytännön järjestelyissä ja päivittäisten kriisien selvittelyssä ja omaa palkkaa ei juuri jää, kaikki mitä tulee, menee. Työaika on aamuviidestä iltakymmeneen. Tiedän tuttavapiiristä, että ne heppaunelmat karsiutuu hyvin äkkiä ja tulot on todella kovan työn takana. Helpompi olisi vaan pitää itsellä yhtä tai kahta hevosta ja hoitaa ja ratsastaa niitä mielinmäärin.

Vierailija kirjoitti:

Minulla on 16v lapsi, joka haluaa aina vaan piirtää ja maalata. Ei paljon muuta teekkään. On kyllä erittäin hyvä koulussa. Hän on puhunut jo pitkään, että haluaa taiteesta ammatin. Tyrmäsin aiemmin tämän aina tyyliin "taiteilijat on muiden elättejä" ja "hanki kunnon ammatti ja pidä taide harrastuksena". Nyttemmin olen huomannut, että hän on kyllä todella lahjakas. Hänen piirroksensa ja maalauksensa ovat käsittämättömän hyviä. Olen muuttanut mieleni ja nykyään vain kannustan häntä taiteessa. Tosin olen sanonut, että kannattaa opiskella jotain taideammattia eikä vaan alkaa vapaaksi taiteilijaksi.

Olin itse lapsena samanlainen ja vanhempani (aitini) vain jaksoi makattaa ettei taiteesta voi saada ammattia tahi elantoa. Halusi minusta laakarin. Minulle tuo naytti umpikujalta, jossa olisin jumissa alalla josta en edes pida. Nyt olen paria opintopistetta vaille arkkitehti, ja jo oman alan toissa! Sain tyopaikankin muuten mukaan ottamani kasivarapiirustusnipun ansiosta.

Mulla on itsellä ollut sama ongelma. Mikään toiveammateistani ei käynyt vanhemmilleni.

Joten sitten opiskelin neljä vuotta alaa, joka ei kiinnosta ja olen ollut työttömänä sen jälkeen, koska työllistyminen on vaikeaa. Pitäisi kouluttautua pidemmälle, että saisi niitä töitä. Yritin katsoa opiskelusisältöjä, mutta ne lähinnä tuottivat pahaa oloa.

Äiti haluaisi, että olisin sellainen jakkupuku-ihminen, olisin pankissa töissä, äänestäisin kokoomusta ja lopettaisin harrastukseni musiikin ja eläinten parissa.

Välillä ne on jopa kielletty multa, kun asuin kotona.

Tosiasiassa ne ovat olleet mulle ainut henkireikä, kun olen sairastanut masennusta.

Mutta kun äidille titteli on tärkeämpää, niin tehdään sitten mitä he sanovat.

Olen 30v tradenomi.

En nyt ole ihan varma, kuinka moni vastaaja on ihan tosissaan tyrmätessään lapsensa haaveet.

Pienen lapsen haave näyttelijästä tai taiteilijasta on epärealistinen, kuten astronautista tai vaikka lentäjästä, jos on vaikkapa huono näkö. Mutta mistäpä me niiden ammattien vaatimukset tiedämme sitten, kun lapsemme on siinä iässä.

Eri asia, jos taiteellisesti täysin lahjaton teini haluaa taiteilijaksi, tai vaikka hevostenhoitajaksi. Silloin täytyy muistuttaa, että harrastus voi olla harrastus ja siihenkin voi opiskella, mutta sen lisäksi olisi hankittava myös oikea ammatti, jolla hankkii jokapäiväisen leipänsä.

Kannattaa myös muistaa, että Suomessa on enemmän loton pääpotin voittaneita, kuin Nhl:ssä pelanneita suomalaisia.

Niillä näkymin on turha olla vuositolkulla siellä kentän laidalla ja laittaa nekin rahat kuponkiin.

Haaveeni 4-vuotiaana oli olla aikuisena dinosaurus. Äiti ja isä tuki haavetta niin kauan kuin se vaihe kesti! Ja täytyy sanoa että näin jälkeenpäin olen iloinen, että he antoivat mielikuvitukseni laukata! Kiva muistella jälkeenpäin lapsen hauskaa ajatusmaailmaa. Tästä muistosta olisi toki voinut tulla surullinenkin jos suhtautuminen olisis ollut liian tiukkapipoista. Vanhempani kannustivat minua vasta yläaste ikäisenä lukioon ja miettimään sen jälkeen yliopistoa. Se oli minulle juuri oikea aika sillä yliopisto alkoi sillon jo kiinnostaa!

Nyt näin nuorena aikuisena kiinnostaa enemmän oikeustieteet kuin dinosaurustelu, on jo kiinnostanut aika kauan. Pienen lapsen haaveita tukisin täydellä sydämmellä. Kyllä ne toiveet muuttuu aika radikaalisti vuosien varrella.