Wanhojen tansseista tullut missikisat lukiotytöille
Ilta-Sanomat etsii kauneimpia pukuja uutisessaan. Mistä lähtien tapahtumasta on tullut missikisat? Asut muuttunut iltapuvuiksi ja käytetään jopa 800e.
Kommentit (261)
Tuossa on se surullinen sivujuonne että yhä useampi tyttö jättää nuo tanssit väliin. Ei kaikilla ole varaa.
Kaikki ei mene naimisiin, joten tämä voi olla se elämän ainoa päivänä prinsessana. Mikäs siinä, jos pappa betalar.
Mielestäni on ilahduttavaa, että nuoret naiset saavat pukeutua juhlavasti ainakin kerran elämässään.
Kaikki eivät mene naimisiin tai juhli myöhemmin, joten pidän koulujuhlia hyvänä ideana.
Vierailija kirjoitti:
Joo, ihan järkkyä, imetti visiin vaikutteita jenkkien prom-juhlista. Ei todellakaan kelpaa enää kummin kaimalta lainatut mekot, pitää olla teetetty tai vähintään jostain erikoisliikkeestä ostettu monen sadan kolttu. Tietysti myös meikit ja hiuksetkin kuin morsiamella.
Promhan se siellä taustalla on ollut jo pitkään. Nyt vuokraillaan jo limusiineja ja ollaan kuin tytöt ja pojat isossa maailmassa, jossa tytöt ja pojat yrittävät olla kuin isossa maailmassa.
Ihan kiva,että nuoret saavat pynttäytyä. Se tietysti on harmillista,että kaikilla ei ole moiseen varaa,ja se saattaa luoda eriarvoisuutta ja pahaa mieltä.
Puku, alusvaatteet, kengät, kampaus, rakennekynnet, ruiskurusketus, meikki, limusiini, illallinen, shamppanja, hotelliyö. Noin 1500 euroa.
Seems legit.
Kyllä se vaara oli jo 90-luvulla. Vanhempani pitivät vuokrapukua aivan liian kalliina. Sitten jostain löytyi lehti-ilmoituksella puku yksityiseltä vuokralle ihan muutamalla kymppillä (markoissa).
Vierailija kirjoitti:
Tuossa on se surullinen sivujuonne että yhä useampi tyttö jättää nuo tanssit väliin. Ei kaikilla ole varaa.
Osalla on kyllä mennyt överiksi. Tiedän tyttöjä, joilla on kolme pukua. Yksi pitkä koululla tanssimista varten, toinen pitkä illalla yleisölle tanssimista varten ja vielä lyhyt mekko baarin menoa varten. Ja siihen päälle sitten kampaajat ja meikit. Ja jos tansseja on kahtena päivänä, nämä viimemainitut kaksi kertaa.
Sukulaistytöllä olis tänää tanssit..en valitettavasti ehdi katsomaan..ihan uteliaisuudesta olis ollut kiva nähdä et miten paljon "ei sovi joukkoon". ei meinaa ikinä meikkaa ja kuulemma teki mekon itse..ja en nyt sano tuota millään pahalla. Mun mielestä on hienoa,että hän uskaltaa olla juuri sellainen ku on,eikä välitä muista. Aika yksin kyllä saa kuulemma yleensä olla :(
Mennyt kyllä ihan pelleilyksi tuo touhu..
Miten niin tullut? Eikö se ole ollut sitä, jo vuosia. Onko vanhojen tanssit sitten yksi syy miksi lukiota kuitenkin edelleen moninn paikoin pidetään "arvokkaampana" tai "parempana" paikkana opiskella kuin ammatti-kouluja; niissä kun ei kai oe vastaavaa juhlapäivää....
Mielestäni häidenkään ei tulisi olla mikään prinsessapäivä. Vanhojentanssit ovat toki menettäneet merkityksensä vuosia sitten, mutta on niitä kiva katsoa niiden pukujen takia, parasta viihdettä on silti seurata kun nuoret naama näkkärillä, katse lattiassa ja olkaimetonta mekkoa ylemmäs nostellen tanssivat jotain cicapota haudanvakavina. Voi kun ammattikouluihinkin tulisi jotain vastaavaa perinnetapahtumaa, lukiolaisille on penkkarit, abiristeilyt ja vanhojentanssit, amiksilla ei mitään.
Mekkoja tilataan Kiinasta ihan hulluina ja nyt sitten niitä äidit puoliväkisin kauppaa kavereilleen ja vakuuttaa, että kyllä sillä mekolla keski-ikäinen nainenkin menisi hyvin häihin tms. :D Just.
Juu ja sitten täyttyy face näitten prinsessoitten kuvista ja usein äitien julkaisemana ja kuvaa seuraa 500 tykkäystä ja kommenttia: oi miten kaunis, upea puku, hieno kampaus, kaunotar, oikea prinsessa. Kalliin puvun lisäksi käydään kampaajalla, meikkaajalla ja lopulta vielä valokuvassa. On mennyt tuokin homma ihan överiksi. Ennen muinoin vanhojen päivänä pukeuduttiin oikeasti vanhoihin vaatteisiin, sitä se tarkoitti, eikä mitään prinsessajuhlaa. Meillä poika kieltäytyi osallistumasa kokonaan tansseih, kun on kuulemma niin naurettavaa touhua, ei halua esiintyä minään pellenä. Mua vähän harmitti silti, vaikka olishan se frakin vuokrauskin maksanut. Tytär myös on aika epävarma osallistuuko, ei ole ollenkaan sellainen prinsessatyttö.
Ja uskomatonta mutta totta: jotkut käyvät penkkaripäiväksikin kampaajalla ja meikkaajalla! Ja asukin on monella tilattu ihan ulkomailta, eikä mikään halpa. Ylppäreihin sitten talon remontti ja pihakukkia ihan hemmetisti ja koko perheelle uudet kamppeet, äidille ja ylioppilaalle varsinkin ja tarjottavat kuin 5 tähden ravintolassa. Huhhuh, koulutus on likipitäen ilmaista, mutta muita kuluja sitten kyllä tulee joitakin tonneja ;).
Kyllä tätä oli jo 90- luvulla. Jätin omat tanssini väliin, kun ajattelin, ettei vanhemmilllani olisi varaa kunnon mekkoon. Olivat molemmat työttömänä. Äitini ehdotti minulle vanhaa iltapukuaan 70-luvulta, mutta enhän minä siinä olisi kehdannut mennä. Vähän vieläkin tuntuu kurjalta tuo muisto. Onneksi meitä oli muitakin köyhiä, jotka jättivät tanssit väliin. :(
Mikä ihmeen tarve teillä joillakin on olla päivä prinsessasana? En oo halunnut olla prinsessa sitten 6-vuotiaan prinsessaleikkien jälkeen..
Vierailija kirjoitti:
Tuossa on se surullinen sivujuonne että yhä useampi tyttö jättää nuo tanssit väliin. Ei kaikilla ole varaa.
Samaa mietin eilen katsellessani YLE:n aamu-TV:n lähetystä. Vieraana oli suloinen lukiolaisneiti, joka menossa kampaajalle ja meikattavaksi. Pukuunkin oltiin selvästi panostettu. Mikä on oikeasti sinänsä jees, mutta suuntaus on todellakin väärä, jos tämäkin symbolinen juhla jää osalta kokematta pelkistä taloudellisista resursseita johtuen. Tänään oli Aamulehdessä piristävä juttu tehty lukiolaisista, jotka olivat itse tehneet omat puvut.
Joka vuosi sama ulina.
Aina se on sitä ollut enemmän tai vähemmän. Niin kuin kaikki tilaisuudet joihin osallistuu paljon naisia.
Samaa mieltä ja kommentoinkin tuolla jo ylempänä. En tiedä moniko muu nukkui kampauksen kanssa nojatuolissa tuolloin, minä ainakin, niin ei tarvinnut moneen kertaan kampaajalla käydä. Meikin tein itse, koska se olisi ollut sitten jo tosi iso lovi perheen rahoihin. Kengät, asusteet ym. olivat äitini vanhoja. Mutta aika moni muu käytti rahaa paljon enemmän. Minulla olisi jäänyt tanssit väliin, jos tuota parin kympin pukua ei olisi sattuimoisin löytynyt.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä tätä oli jo 90- luvulla. Jätin omat tanssini väliin, kun ajattelin, ettei vanhemmilllani olisi varaa kunnon mekkoon. Olivat molemmat työttömänä. Äitini ehdotti minulle vanhaa iltapukuaan 70-luvulta, mutta enhän minä siinä olisi kehdannut mennä. Vähän vieläkin tuntuu kurjalta tuo muisto. Onneksi meitä oli muitakin köyhiä, jotka jättivät tanssit väliin. :(
Oma mekkoni maksoi 500e, paljon muuta en sitten ostanukkaan, korut ja kengät halvat ja meikin ja hiukset tein itse. Halvempikin mekko olisi käynyt mutta mistään ei sopivaa löytynyt. Mulle ne oli muutakin kuin jotkut missikisat, oppi siinä tanssimaan ja koko päivä vaan tuntui todella upealta ja jokaisen pitäisi edes kerran elämässään se kokea joka tollasta arvostaa, että ei kaikki oo harmaata arkea vain. Minä en todennäköisesti ikinä tule pitämään mitään prinsessahäitä koska en halua tehdä naimisiinmenosta mitään numeroa, joten tuo oli mun elämäni prinsessapäivä.
Joo, ihan järkkyä, imetti visiin vaikutteita jenkkien prom-juhlista. Ei todellakaan kelpaa enää kummin kaimalta lainatut mekot, pitää olla teetetty tai vähintään jostain erikoisliikkeestä ostettu monen sadan kolttu. Tietysti myös meikit ja hiuksetkin kuin morsiamella.