Lue keskustelun säännöt.
Kuinka kauan mietitte raskauden keskeytystä ennen päätöksen tekoa?
03.02.2016 |
Tein pari viikkoa sitten positiivisen raskaustestin, raskaus ei ollut suunniteltu. Lapsia on ennenstään kolme.
Mulla on joku kummallinen defenssimekanismi päällä, ensin itkin kaksi päivää, nyt huomaan vältteleväni kaikin mahdollisin tavoin edes ajattelemasta raskautta. Olen kuin koko raskautta ei olisi olemassa. Mitään oireita mulla ei ole, rinnat ei arista, hajut ei ällötä, olo on ihan normaali. Jotenkin vakuuttelen itselleni, että kyseessä on tuulimunaraskaus, joka kohta valuu itsekseen pois ja asia poistuu päiväjärjestyksestä.
En ole miettinyt, en tehnyt mitään päätöstä, en ole juuri halunnut keskustella mieheni kanssa asiasta, olen vaan niin kuin mitään ei olisi edes tapahtunut. Kyllähän mun alitajuntani tietysti varmaan asiaa työstää koko ajan, mutta aktiivisesti en asiaa halua ajatella. Kuulostaa varmaan ihan hullulta...
Kuinka kauan te olette yllätysraskaudessa pohtineet ennen päätöksen tekemistä?
Kommentit (11)
En hetkeäkään. Olin 42v kahden lapsen äiti ja elämäntilanne itseni kanssa niin sotkuinen, että lapsen hankkiminen olisi tehnyt 5 erittäin onnetonta ihmistä tai ainakin 3 käytännössä äiditöntä lasta. Päätin olla parempi äiti jo olemassaoleville.
Lisäksi minulle on aina ollut täysin selvää, että ei-toivotut raskaudet abortoidaan, eikä aleta hönkimään mitään höttöisiä unelmia lapsen perään, johon ei ole resursseja. Tai siis ei-toivotusti alkanutta raskautta ei tietenkään ole pakko abortoida, mutta pitää olla painavat syyt mielen muuttumiseen sitä kohti, että lapsi onkin toivottu ja itselläni ei ollut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei siinä kauaa kerinnyt miettiä. Silloin kun sain tietää olevani raskaana (onneksi vasta 5. viikolla), oli perjantai ja heti maanantaina soitin neuvolaan, että olen raskaana ja haluan abortin. Sain neuvola-ajan saman viikon torstaille, ja keskeytys oli siitä 9 ja 11 päivän päästä (eka valmistava lääke kaksi pv ennen varsinaista aborttia). En tosin ollut vielä neuvola-ajan varatessani täysin varma ajatuksesta, mutta tukahdutti tunteet, ja hoin vain päässäni, että tämä on ainut vaihtoehto, ja nyt hoidetaan se äkkiä pois päiväjärjestyksestä. Ja olen edelleen sitä mieltä, että päätös oli oikea. Vanhempani siihen painostivat (onneksi), kun olin teini.
Minä olen 47v. ja kuukautiset ovat 2 viikkoa myöhässä ja en ole saanut edes testiä vielä tehtyä. Olen tosin ihan varma että tämä on jotain "vaihdevuosioireita" tai siis näin haluan uskoa. Ehkäisynä kondomi.
Jos olisin raskaana niin tekisin abortin koska ei kestä kroppa eikä pää raskautta ja lasta. Teen testin viikonloppuna kun käyn apteekissa ostamassa testin. Toivottavasti kuukautiset alkaa ennen sitä...
Ehkä kaksi sekuntia meni, kun päätin, että en ala äidiksi 18-vuotiaana opiskelijana, joka seurustellut alle puolivuotta ensimmäisen poikaystävän kanssa. Nyt 5v myöhemmin en ole katunut päivääkään ja edelleen saman miehen kanssa.
Monta viikkoa mietin ja itkin.kunnes päädyin siihen eli järki ns voitti vaikka tunteet oli vahvana. Lapsi olisi nyt vuoden eli vieläki mietin asiaa mutta parempi näin
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No kyllähän se siinä menisi..mieti nyt vielä..aina kai se alkuraskaus on sellaista miettimistä..tiedät mitä miehesi sanoisi?Et varmasti tee?
Voimia ap paljon! :)
Tilanne on raskas, mutta kannattaa kuitenkin antaa lapselle mahdollisuus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En hetkeäkään. Tiesin jo ennen raskaustestin ostamistakin, että mitään kakaroita ei tänne tule. Tiesin vuosia ennen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olin sellaisessa elämäntilanteessa, että uusi lapsi olisi todennäköisesti romuttanut psyykeni ja kaksi lasta jo valmiiksi, he olivat niin pieniä, että tarvitsivat vielä paljon huomiota. Parin päivän ajan mietin, teenko abortin vai en. Olin aina pitänyt aborttia ehdottomasti vääränä, mutta kokonaisuutta ajatellen valintani tehdä abortti oli mielestäni oikein, perheemme hyvinvointia ajattelin. Otin heti päätökseni tehtyä yhteyttä äitiyspolille ja varasimme ajan seuraavalle päivälle. Kuitenkin epäilin päätöstäni siellä äitiyspolilla ja itkin ja olin ahdistunut. Otin kuitenkin sen pillerin, joka otetaan ennen lääkkeellistä raskaudenkeskeytystä enkä sen jälkeen voinut enää perua aborttia. Keskeytys tehtiin siis 5. raskausviikolla. Kätilöni, joka oli ihana ja ymmärtäväinen oli samaa mieltä kuin minä, että sitä parempi ja helpompi, mitä aikaisemmin tekee keskeytyksen. En ole jälkikäteen katunut päätöstäni.
Viikko taisi mennä. En kerta kaikkiaan voinut päätyä aborttiin, se soti kaikkea moraaliani ja etiikkaani vastaan, ihan kaikkea vastaan mitä tunsin. Mies sen sijaan oli ihan epätoivoinen ajatuksesta saada lapsi. kun kummallakin oli ennenstäänkin muksuja uusperheessä.
Lopulta pitkän itkemisen jälkeen päätin lapsen pitää eronkin uhalla. Eroa ei tullut, vauva tuli. Ja mies itki synnytyslaitoksella, kiitteli että olin pitänyt pääni. Lapsesta tuli äärettömän rakas, kun "menettäminen" oli niin lähellä tavallaan.