Luottaisitko henkilöön jolla on aina jotain uutta kerrottavaa tuttavistaan?

Ajattelen, että mitähän kertomista minusta löytyy muille.

Enkä jaksa kyllä kuunnella jatkokertomuksia ihmisistä, joita en yleensä tunne lainkaan.

Inhoan juorukelloja. Yksi kaverini kertoo minulle usein toisten kaveriensa synnytyksen ongelmista, kaverien saamista sukupuolitaudeista ynnä muusta. Lapsellinen on. En todellakaan luota häneen, ja pidän häntä epäluotettavana. En kerro omia salaisuuksiani tai henkilökohtaisia asioitani hänelle. Hän on avautunut minulle aroista ja vaikeista asioista elämässään, mutta en tietenkään kerro niitä eteenpäin. Taidamme olla tässä asiassa toistemme vastakohtia.

Niin kuin mitä? Ikäviä juoruja vai normaaleja "kuulitko että Matti sai uuden työpaikan ja Saara muutti toiseen kaupunkiin"? Ainakin omassa tuttavapiirissä jälkimmäiset on ihan tavallisia, kun väistämättä on eroja siinä miten paljon kukin kehenkin pitää yhteyttä, ikävät juorut taas on hyvin harvassa - tai ainakaan niitä ei kerrota minulle.

Minä olen sellainen että kerron jos tahdon/koen tarpeelliseksi ihmisille jotka eivät tunne ihmistä kenestä kerron. Eli työkaverille voin kertoa että ystäväni petti miestään enkä tiedä mitä teen tms. Mutta en iki maailmassa ihmisille jotka tuntevat ihmisen josta puhun. Minulle sanotaankin että olen ihminen kelle kerrotaan kaikki mitä muille ei voi. Vaikka puhun kaikille ketkä eivät heitö tunne, en koe siitä olevan haittaa.

En luota. Yksi tuttu myös puhuu tyypeistä, joita en ole koskaan tavannut.. kerran tapasin yhden tämmösen esittelyvaiheessa sitten "ai, niin sä olet SE Niina, jolla hoito Porista!" Niina tajus tilanteen samantien ja tokas mulle vastaavasti. Ei se saatanan juorukello edes tajunnut.. kunhan vaan nauro räkäsesti ja tokas, että hyvä ymmärrätte toisianne.

Eihän toi eukko kestään mitään enää tiedä, mutta kielenkannat vaan louskuu. Niinahan laitto välit poikki tuon illan jälkeen. Yx ihmettelee miksi, vaikka sille on sanottu monesti.

Luonnollisesti juttujen sävy ratkaisee kaiken.