En pysty vaihtamaan vaippoja oksentamatta. Täytyykö lapset jättää tekemättä?
Minulla on erittäin herkkä yökkäys- ja oksennusrefleksi. Sen vuoksi esimerkiksi julkisissa vessoissa käyminen on lähes mahdotonta ja koiran ulosteiden kerääminen ei onnistu. Vaivani on todella kiusallinen, ja sille on mahdotonta löytyä ymmärrystä, ainoastaan halveksuntaa. Lääkäritkään eivät ota sitä tosissaan. Kerran terveyskeskuslääkäri vain naureskeli, kun sanoin, ettei kieltäni kannata painaa sillä puutikulla. Hän sai sappinestettä päälleen.
Nyt on vaimon kanssa tullut puheeksi lapsen hankkiminen, ja tiedän, ettei vaippojen vaihtaminen onnistuisi. Ajatus ahdistaa minua. Onko tämä sellainen syy, jonka takia jättäisit tekemättä lapset miehen kanssa?
Kommentit (13)
Vaikka ennen perheellistystä kaikki kuolaamiset, puklut ja vaipanvaihdot tuntuivat aika ällöttäviltä, niin ihmeesti siihen tottui, kun oli se oma vauva sitten siinä hoidettavana. Tosin minä olen nainen, joten ehkä hormoneillakin oli jotain tekemistä asian kanssa. Miehenikään ei kyllä ole noista valitellut, mutta hänellä ei ollut tuollaista yliherkkyysongelmaa kuin sinulla.
Vierailija kirjoitti:
Ei olisi. Olen samanlainen nainen, ja silti olen 2 lasta tehnyt. Vaipanvaihdoista on selvitty erilaisin taktiikoin, kuten hengen pidättely operaation ajan tai eteerisellä öljyllä hajustetun vanutupon pitäminen nenässä homman ajan. Mutta kyllä välillä on samaan aikaan pesty vauvan peppua ja oksennettukin. Ei se nyt niin vakavaa ole.
Lohdullista kuulla. Paha kyllä minulla tähän oksennusherkkyyteen liittyy myös voimakas oksentamisen kammo. Joten vaikka tavallaan ymmärrän, ettei "se ole niin vakavaa", todellisuudessa en kuitenkaan usko sitä.
Siihen tottuu ja se oman lapsen vaipanvaihto ei ole niin paha kuin toisten lasten.
Vierailija kirjoitti:
Siihen tottuu ja se oman lapsen vaipanvaihto ei ole niin paha kuin toisten lasten.
Tällaisia kommentteja olen saanut kuulla koko ikäni. Niille on yhteistä se, ettei kommentoija koskaan kärsi samasta vaivasta.
Kuka keräsi ne koirankakat? Jätitkö kadulle?
Miten pystyt käymään itse vessassa isommalla hädällä? Etkö tukehdu kyseiseen hajuun.
Mä meinaan oksentaa kun vaihdan toisten lapsille vaippoja. Oma on ollu jotenkin ihan eriasia. Silti mä tekisin kyllä mieheni kanssa lapsen vaikka mies tuosta kärsisi. Ei sen olisi pakko olla vaihtamassa vaippoja. Tehkööt sitten jotain muuta vaikka siitä edestä, vaikka kylvettäköön sitä vauvaa sitten. Eikä joka vaippa sisällä aina kakkaa.
Sitä oman lapsen paskaa pystyy vaikka syömään. Muakin oksettaa muiden kakaroiden paskaperseet.
t: neljän äiti
Eihän yökkäysrefleksi (eli se, että oksentaa, jos kurkkuun tökätään jotain), liity hajuun. Sulla on siis herkkä oksennusrefleksi, oksennuskammo ja olet lisäksi todella herkkä hajuille?
Enpä osaa sanoa, mitä sinun tai vaimosi pitäisi tehdä, mutta täytyy sanoa näin kolmen lapsen äitinä, että meidän elämämme olisi ollut kyllä täysin mahdotonta, ellei mies olisi vaihtanut vaippoja. Minua ei periaatteessa haittaisi vaihtaa kaikkia vaippoja, jos mies hoitaisi lapsia ja kotia muuten, mutta kas kun haluan käydä välillä harrastuksissani tai kavereiden kanssa vaikka syömässä, jolloin olen poissa kotoa jopa neljäkin tuntia, enkä nyt ihan olisi valmis luopumaan tällaisista asioista vuosiksi.
Eihän niitä vaippoja niin kamalan kauan käytetä (vaikka siinä vaiheessa siltä tietysti tuntuu).
Mun mielestä ei kannata jättää lapsia tekemättä tuollaisen vaivan takia, jos lapsia siis haluaa. Mun veljellä on todella herkkä oksennusrefleksi, ja hän saattaa oksentaa pelkästään ajattelemalla sitä vaihtoehtoa, että joutuis vaihtaa kakkavaipan. Mutta niin vain hänestäkin tuli puoli vuotta sitten isä ja kakkavaippojakin on vaihdettu. Välillä oksennuksen kanssa, välillä täysin ilman ongelmia. Ulkopuolisia veljeni toiminta joskus naurattaa, vaikka ymmärrän hyvin ettei asia ole nauramisen asia..
Kannattaa jutella asiasta vaimosi kanssa! Voittehan sopia, että jos hän vaihtaa aina kakkavaipat, niin sinä otat suuremman vastuun sitten jostain muusta asiasta.
Minunkin miehellä oli sama ja hän etukäteen asiaa murehti. Mutta hyvin on mennyt, ja aluksi se oman vauvan maitokakka haisee jopa hyvältä, niin hullulta kuin se kuulostaakin :D
Mun miehellä oli sama. Vaihdoin aina kakkavaipat, jos olin kotona, ettei miehen tarvii. Sillon kun mies oli yksin vauvan kanssa, vaihtoi vaipat samalla yökkäillen. Vauvasta tämä oli hauskaa, nauroi aina isin yökkäilylle. Nykyään lapsi on isompi ja käy pöntöllä, pepun pyyhkiminen ei aiheuta miehelle yökkäysrefleksiä, tai sitten hän on jo jossain määrin tottunut kakkoihin :D
Ei olisi. Olen samanlainen nainen, ja silti olen 2 lasta tehnyt. Vaipanvaihdoista on selvitty erilaisin taktiikoin, kuten hengen pidättely operaation ajan tai eteerisellä öljyllä hajustetun vanutupon pitäminen nenässä homman ajan. Mutta kyllä välillä on samaan aikaan pesty vauvan peppua ja oksennettukin. Ei se nyt niin vakavaa ole.