Ahdistaa - En rakasta lastani. Tuntuu kamalalta kun tiedosta tämän

Vierailija kirjoitti:

Todella vaikeaa ollut. On haettu apua siihen ja tähän alusta saakka. Pitkää pinnaa tarvittu mutta mikään ei riitä. Rakkaus ei koskaan syttynyt kunnolla ja lapsen kasvatus ja hänen kanssaan oleminen tuntuu taakalta. Haluaisin olla yksin ja tavata lasta vaikka viikonloppuisin kuin nyt isänsä kun erottiin ja olen lähivanhempi.

Kuulostaa raskaalta. Mistäköhän voisi johtua? Onko lapsi poika vai tyttö? Ja minkä ikäinen?

Et edes tuntenut rakkautta lapsen ollessa ihan pieni vauva? Oletko itse ollut rakastettu lapsena ja aikuisena?

MInkä ikäinen lapsi? 

Älä raasta itseäsi jollain rakastamisen vaatimuksella. Hoida hyvin lapsesi ja odottele, jos se tunne vaikka joskus heräisi. Jos ei herää, niin ei voi mitään.... Älä kuitenkaan kirvestä kaivoon heitä vielä tässä vaiheessa. Onko lapsi terve ja normaali kuitenkin?

Mä en ole koskaan oikein ymmärtänyt miksi tuo on tunneasia. Itselläni on niin vaihteleva tunne-elämä, että jos esim. lasten tai lemmikkien pidon ja hyvän hoidon tunteisiin tai niiden puutteeseen perustaisin, ei hyvä heiluisi. Mutta mulle minun vastuullani olevien olentojen hyvä hoito on velvollisuudentunteen, ei rakkaudentunteen asia. Hommat hoidetaan koska niin pitää tehdä, tuntuipa rakkautta tai välittämistä tai ei. Joskus niitä tuntuu, joskus ei.

Vierailija kirjoitti:

Todella vaikeaa ollut. On haettu apua siihen ja tähän alusta saakka. Pitkää pinnaa tarvittu mutta mikään ei riitä. Rakkaus ei koskaan syttynyt kunnolla ja lapsen kasvatus ja hänen kanssaan oleminen tuntuu taakalta. Haluaisin olla yksin ja tavata lasta vaikka viikonloppuisin kuin nyt isänsä kun erottiin ja olen lähivanhempi.

Onko lapsi tyttö vai poika? Ja minkä ikäinen?

Miksei lapsi mennyt isälleen, jos tunnet noin?

Ap. Oletko täällä vastailemassa?

Vierailija kirjoitti:

Mä en ole koskaan oikein ymmärtänyt miksi tuo on tunneasia. Itselläni on niin vaihteleva tunne-elämä, että jos esim. lasten tai lemmikkien pidon ja hyvän hoidon tunteisiin tai niiden puutteeseen perustaisin, ei hyvä heiluisi. Mutta mulle minun vastuullani olevien olentojen hyvä hoito on velvollisuudentunteen, ei rakkaudentunteen asia. Hommat hoidetaan koska niin pitää tehdä, tuntuipa rakkautta tai välittämistä tai ei. Joskus niitä tuntuu, joskus ei.

Minulla sama. Joinain päivinä rakastaa enemmän ja toisina vähemmän. Ei tunteet ole ainoa pohja, jolla elämää eletään. Kun on vastuita hankkinut, niin ne pitää hoitaa. 

Tyttö on. Alakoululainen. Ei vakavaa, mutta sairaus kuitenkin joka väistyi parissa vuodessa.

Tuntuu että olen epäonnistunut täysin kasvatuksessa kun ei ole kuin muut tytöt, hyävkäytöksinen ja onnistu koulussa. Kavereita on mutta sosiaaliset suhteet vaikeita kun käyttäytyy riehakkaasti,tönii, etuilee, pomottaa, kyseenalaistaa auktoriteetit jne. Missään ei ole ikinä päästy ns.helpolla. Joku raja sitä kai ok aikuisellakin. Rajat on ollut ja tätä vuoden-kahden ikäisenä rakastinkin ja välittänyt kyllä. Antanut kaikkeni.

Vierailija kirjoitti:

Tyttö on. Alakoululainen. Ei vakavaa, mutta sairaus kuitenkin joka väistyi parissa vuodessa.

Tuntuu että olen epäonnistunut täysin kasvatuksessa kun ei ole kuin muut tytöt, hyävkäytöksinen ja onnistu koulussa. Kavereita on mutta sosiaaliset suhteet vaikeita kun käyttäytyy riehakkaasti,tönii, etuilee, pomottaa, kyseenalaistaa auktoriteetit jne. Missään ei ole ikinä päästy ns.helpolla. Joku raja sitä kai ok aikuisellakin. Rajat on ollut ja tätä vuoden-kahden ikäisenä rakastinkin ja välittänyt kyllä. Antanut kaikkeni.

En osaa ap antaa mitään neuvoa tilanteeseesi, mutta ymmärrän tunteesi. En voi muuta kuin toivottaa tsemppiä. Et ole paha tai huono ihminen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä en ole koskaan oikein ymmärtänyt miksi tuo on tunneasia. Itselläni on niin vaihteleva tunne-elämä, että jos esim. lasten tai lemmikkien pidon ja hyvän hoidon tunteisiin tai niiden puutteeseen perustaisin, ei hyvä heiluisi. Mutta mulle minun vastuullani olevien olentojen hyvä hoito on velvollisuudentunteen, ei rakkaudentunteen asia. Hommat hoidetaan koska niin pitää tehdä, tuntuipa rakkautta tai välittämistä tai ei. Joskus niitä tuntuu, joskus ei.

Minulla sama. Joinain päivinä rakastaa enemmän ja toisina vähemmän. Ei tunteet ole ainoa pohja, jolla elämää eletään. Kun on vastuita hankkinut, niin ne pitää hoitaa. 

Niin siis miksei lapsi mennyt isälleen? Onhan lapsi hänenkin vastuullaan. Varmaan olisi parempi kasvattajakin, jos tuntee toisin kuin sinä/te.

Lasta ei voi syyttää huonosta käyttäytymistä, vaan vanhempia :/ Mutta... Onko lapsen mahdollisuus muuttaa isänsä luo? Hän ansaitsisi rakastavan aikuisen lähelleen. Niin kuin jokainen lapsi.

Vierailija kirjoitti:

Tyttö on. Alakoululainen. Ei vakavaa, mutta sairaus kuitenkin joka väistyi parissa vuodessa.

Tuntuu että olen epäonnistunut täysin kasvatuksessa kun ei ole kuin muut tytöt, hyävkäytöksinen ja onnistu koulussa. Kavereita on mutta sosiaaliset suhteet vaikeita kun käyttäytyy riehakkaasti,tönii, etuilee, pomottaa, kyseenalaistaa auktoriteetit jne. Missään ei ole ikinä päästy ns.helpolla. Joku raja sitä kai ok aikuisellakin. Rajat on ollut ja tätä vuoden-kahden ikäisenä rakastinkin ja välittänyt kyllä. Antanut kaikkeni.

r

Rakastan lastani mutta toimwen en tule. Todella vahva luonne, kuulostaa samalle kuin teillä. Vaikka mikä olis rangaistus niin nauraa vaan ja on iloinen rangaistuksesta vaikka olis viikon omassa huoneessa. Kertoo vaan nauttovansa rangaistuksista ja siksi tekee mitä vaan. Parin vuoden ajan myöhästynyt joka päivä koulusta ja lukuisia kertoja ei ole mennyt kouluun. Sikti rakastan mutten pärjää.

Laiminlyötkö tai suoraan kysyttynä lyötkö lastasi? Vai miten se heijastuu kun ei rakasta? :o Jos asianne on hyvin niin on vielä mahdollista tsempata. Jos menee jo huonoksi kohtelu niin ehkä parempi että lapsi pääsisi pois luotasi.

Vierailija kirjoitti:

Lasta ei voi syyttää huonosta käyttäytymistä, vaan vanhempia :/ Mutta... Onko lapsen mahdollisuus muuttaa isänsä luo? Hän ansaitsisi rakastavan aikuisen lähelleen. Niin kuin jokainen lapsi.

Niin ansaitsisi tiedän sen.

Isä ei halunnut kuin vkl tapaamiset. Hänellä ei ole koskaan ollut sidettä lapsensa. Arki ja lapsen hoito ja kasvatus muutenkin jätetty yksin minulle.

Jälleen kerran yksi varoittava esimerkki näille "Hups, olen vahingossa raskaana"-mammoille, jotka eivät suostu aborttiin.

Vierailija kirjoitti:

Laiminlyötkö tai suoraan kysyttynä lyötkö lastasi? Vai miten se heijastuu kun ei rakasta? :o Jos asianne on hyvin niin on vielä mahdollista tsempata. Jos menee jo huonoksi kohtelu niin ehkä parempi että lapsi pääsisi pois luotasi.

En lyö enkä ole lyönyt. Sanallisesti olen alkanut sättimään. Miljoona kertaa sanottu nätisti mutta ei vaan auta niin kuin muilla lapsilla ilmeisesti toimii. Ei jaksa enää.

Ei kiinnosta puhua lapsen kanssa tai tehdä mitään.

En halua loukata, äläkä nyt lannistu, kun luet viestini. Minusta toimit itsekkäästi. Vaikuttaa siltä, että olet lapsesi lähivanhempi vain velvollisuudentunnosta. Joinain päivinä ehkä rakastatkin lastasi, mutta pääasiassa olet lapsesi pääasiallinen kasvattaja, koska ajattelet sen kuuluvan sinun vastuullesi.

Todellisuudessa lapsesi isä on ihan yhtälailla vastuussa. Pitämällä lapsen luonasi vaiennat omatuntosi, joka muuten soimaisi sinua huonoksi äidiksi, mutta todellisuudessa olet huono äiti vain, jos et kykene tarjoamaan lapsellesi tämän ansaitsemaa turvallista ja tasapainoista kasvuympäristöä. Tässä tilanteessa se ei ole sinun luonasi, vaan lapsen isän.

Hyvä äiti, rakastava äiti, laittaa lapsensa edun aina omansa edelle. Lapsen on kenties parempi olla isänsä luona. Älä pilaa hänen lapsuuttaan vaientaaksesi omatuntosi.

Vierailija kirjoitti:

Mä en ole koskaan oikein ymmärtänyt miksi tuo on tunneasia. Itselläni on niin vaihteleva tunne-elämä, että jos esim. lasten tai lemmikkien pidon ja hyvän hoidon tunteisiin tai niiden puutteeseen perustaisin, ei hyvä heiluisi. Mutta mulle minun vastuullani olevien olentojen hyvä hoito on velvollisuudentunteen, ei rakkaudentunteen asia. Hommat hoidetaan koska niin pitää tehdä, tuntuipa rakkautta tai välittämistä tai ei. Joskus niitä tuntuu, joskus ei.

Hyvä ihminen olet sinä,oikeasti hyvä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lasta ei voi syyttää huonosta käyttäytymistä, vaan vanhempia :/ Mutta... Onko lapsen mahdollisuus muuttaa isänsä luo? Hän ansaitsisi rakastavan aikuisen lähelleen. Niin kuin jokainen lapsi.

Niin ansaitsisi tiedän sen.

Isä ei halunnut kuin vkl tapaamiset. Hänellä ei ole koskaan ollut sidettä lapsensa. Arki ja lapsen hoito ja kasvatus muutenkin jätetty yksin minulle.

Etkö voi ottaa yhteyttä isään ja ehdottaa tapaamista asian tiimoilta? Voisitko kertoa hänelle totuudenmukaisesti tilanteesi ja ehdottaa muutosta järjestelyyn? Jos ei onnistu, ei auta kuin ottaa yhteyttä virallisiin tahoihin. Ehkä tämä saisi miehen harkitsemaan asiaa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Todella vaikeaa ollut. On haettu apua siihen ja tähän alusta saakka. Pitkää pinnaa tarvittu mutta mikään ei riitä. Rakkaus ei koskaan syttynyt kunnolla ja lapsen kasvatus ja hänen kanssaan oleminen tuntuu taakalta. Haluaisin olla yksin ja tavata lasta vaikka viikonloppuisin kuin nyt isänsä kun erottiin ja olen lähivanhempi.

Kuulostaa raskaalta. Mistäköhän voisi johtua? Onko lapsi poika vai tyttö? Ja minkä ikäinen?

Et edes tuntenut rakkautta lapsen ollessa ihan pieni vauva? Oletko itse ollut rakastettu lapsena ja aikuisena?

Olen kokenut olevani taakka äidille vanhempieni erottua. Olin hyvä kun tottelin ja pärjäsin koulussa. Negatiivisia tunteita ei oikein voinut olla.

Ei ole ollut poikaystäviä ennen kuin melki 30-kymppisenä. Tämän jälkeen pitkä väkivaltainen liitto, jossa henkisesti pahoinpidelty myös.