Lue keskustelun säännöt.
Johan on ohjeita psykologeilla!
03.01.2016 |
http://yle.fi/uutiset/valitse_seurasi_tarkoin__myrkyllisen_ihmisen_lahi…
Siis että tuon psykologin mielestä pitäisi ilmeisesti erota puolisosta, joka on muuttunut vuosikymmenten aikana niin, että ilonpito on kadonnut ja elämän kolhut aiheuttaneet kyynisyyttä. Ei hyvä päivä! Arvelen tuon psykologin olevan kokematon ja nuori, jolla ei pitkistä, elämän kestävistä avioliitoista ole mitään hajuakaan. Jos on yhdessä menty jo 40 vuotta, koettu ongelmia elämässä, niistä menty yhdessä läpi ja toinen ei ole kestänyt niitä kolhuja kyynistymättä, niin silloinko pitäisi vaan kylmästi erota? Tai joku psykologi kehottaa ottamaan ero? Eli sama silloin myös, jos toinen saa jonkun sairauden ja sen seurauksena tulee oireita, joita ei aiemmin ole ollut, esim aggressioita. Tai kyynistymistä!
En ymmärrä alkuunkaan tuollaisia psykologeja.
Minun elämänarvojeni mukaan avioliitosta ei lähdetä heti luikkimaan, jos toiselle käy huonommin.
Tuon psykologin ohjeilla voi ottaa eron ja häipyä heti, jos puoliso kokee jotain, mikä vie elämänilon.
Se se vissiin on tärkeintä: kuinka HAUSKAA on!!!
Aina ei todellakaan ihmiselämä ole hauskaa!
Kommentit (11)
Vierailija kirjoitti:
Se on varmaan itse joku vastavalmistunut 3-kymppinen sinkku, joka on kotoisin avioeroperheestä. Höpöhöpöjuttuja.
No Ylen jutut nyt muutenkin on aina höpöhöpö-juttuja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Niin, kyllä elämä on hyvää, kun sen jakaa negatiivisen myrkyttäjän kanssa ❤
Noin neljännesvuosisadan erittäin ikävän ihmisen seurassa viettäneenä sanoisin, että on tuossa psykologin puheessa vinha perä. Täällä vissiin vastailevat ne kynnysmatot, jotka kokevat elämäntehtäväkseen olla puolisonsa haukuttavana, eikä pakoreittiä ole.
Kyllä parisuhteen pitäisi tuottaa jotain lisäarvoa ja mielellään hyvinvointia kummallekin osapuolelle. Ei se ole oikein, että toinen saa kaiken aikaa purkaa mielipahaansa toiseen, ja pahoittaa hänenkin mielensä. Yhtä ikäviä ja negatiivisia tulee sitten heidän yhteisistä lapsistaankin.
Ei kai tuossa ollut kyse vain siitä, että puoliso KOKEE jotain sellaista, joka elämänilon vie vaan koko elämän kestävästä perusnegatiivisuudesta. Muistaakseni vihkikaavassakin mainitaan jotain toistensa kunnioittamisesta. Onko se oikein, jos toinen puoliso ei sitten mitenkään kelpaa toiselle, tekee aina kaiken "väärin" vaikka miten parhaansa yrittäisi? Jos sanoo "onpa tänään hyvä sää" saa vastauksen tyyliin "ei tämä mikään hyvä kun aurinko liikaa räköttää ja aivan liian kuuma päivä tulee..."
Jaa että pitäisi itse muuttaa elämää iloisemmaksi? Ei ole ihan helppoa, tänä aamuna viimeksi yritin. Mutta ei siitä mitään tule, kun toinen vain murjottaa.
No jos toinen saa aggressoita ja alkaa kåyttäytymään väkivaltaisesti, niin ihan sama, johtuuko ne jostain sairaudesta vai mistä. Ne on ihan yhtä vaarallisia siitä riippumatta, johtuuko ne kusiisyydestä vai aivokasvaimesta ja kyllä siitä silloin lähdettävä on, ellei miitä saada heti kuriin.
Perusnegatiivisuuden huomaa kyllä jo ennen avioitumista, joten miksi mennä avioon tällaisen ihmisen kanssa? Vastoinkäymiset, vaikkapa sairaus ja siitä hidas toipuminen (pari vuottakin), ei mielestäni ole syy erota heti kun ei olekaan kivaa. Nykyään ollaan kuitenkin vain minäminä -asenteella liikenteessä, eropaperit tiskiin jos ei jatkuvasti hymyilytä ja olla suuressa rakkauden huumassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla oli hyvä psykologi eron aikana. Kun pohdin asian yhtä puolta hän auttoi myös miettimään toista puolta. Ei tullut tehtyä äkkinäisiä ja turhia päätöksiä. Eri asia olisi ollut jos suhteessa olisi ollut selvää väkivaltaa, silloin hän olisi kannustanut eroamaan, hän sanoi. Mutta että muuten hän ei "tee päätöksiä puolestani" vaan auttaa minua punnitsemaan eri vaihtoehtoja.
Ero tuli ankeuttajasta, mutta en epäile oliko oikea päätös vai ei. Ja ankeuttaja ankeuttaa edelleen, mutta vähemmän se vaikuttaa kun ei samassa taloudessa olla.
Elät vain kerran. Mieti mihin sen elämän haluat tuhlata. Kuten joku ylempänä sanoikin: "jotain lisäarvoa siitä parisuhteesta tulisi saada".
Itse käytän hyvänä onnellisuuden mittarina Sinkkuelämää Charlotten vastausta kysymykseen "Milloin viimeksi tunsit itsesi onnelliseksi?"
Charlotte: "Joka päivä. En ehkä koko päivää, mutta päivittäin tunnen itseni onnelliseksi".
Jos parisuhde on pelkkää kurjuutta ja ihminenkin muuttunut ihan toisenlaiseksi niin on se kyllä hyvä syy pohtia, mitä siitä parisuhteesta saa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oli tuossa pienessä jutussa totta, mutta myös vaarallista yleistämistä.
Jos esimerkiksi aviopuoliso on niin negatiivinen, että se lähenee aggressiivisuutta tai toisen mitätöintiä, se on väkivaltaa, ja sellaisesta suhteesta on lähdettävä pois. Itse lähdin viidentoista vuoden suhteesta, jossa mies haukkui, nimitteli, huoritteli ja vähätteli.
Mutta se, että karsitaan järjestelmällisesti negatiiviset ihmiset elämästä pois, on kyllä jo itsekästä. Tällöin esimerkiksi pitkään masennusta sairastava ihminen tulee hylätyksi. Oma lapseni oli "energiasyöppö", hän sairasti masenusta ja vakavaa syömishäiriötä, ja hänet hylkäsi paras ystävä, joka sanoi suoraan, että hän ei enää jaksa. Tämä hylätyksi tuleminen oli tyttärelle vaikea paikka, koskaan hän ei varmaan toivu tuosta loukkauksesta, vaikka varsinaisesta sairaudesta on jo toipunut.
Minusta media on suorastaan vastuuton, kun julkaistaan tuollaisia pieniä kirjoitelmia monimutkaisesta ihmisen psykologiaan ja ihmissuhteisiin liittyvästä asiasta. Typerä kyhäelmä, ja vielä YLE:ltä.
Tosiaan keittiöpsykologiaa parhaimmillaan. Raivostuttavaa.
Vierailija kirjoitti:
Noin neljännesvuosisadan erittäin ikävän ihmisen seurassa viettäneenä sanoisin, että on tuossa psykologin puheessa vinha perä. Täällä vissiin vastailevat ne kynnysmatot, jotka kokevat elämäntehtäväkseen olla puolisonsa haukuttavana, eikä pakoreittiä ole.
Kyllä parisuhteen pitäisi tuottaa jotain lisäarvoa ja mielellään hyvinvointia kummallekin osapuolelle. Ei se ole oikein, että toinen saa kaiken aikaa purkaa mielipahaansa toiseen, ja pahoittaa hänenkin mielensä. Yhtä ikäviä ja negatiivisia tulee sitten heidän yhteisistä lapsistaankin.
Ei kai tuossa ollut kyse vain siitä, että puoliso KOKEE jotain sellaista, joka elämänilon vie vaan koko elämän kestävästä perusnegatiivisuudesta. Muistaakseni vihkikaavassakin mainitaan jotain toistensa kunnioittamisesta. Onko se oikein, jos toinen puoliso ei sitten mitenkään kelpaa toiselle, tekee aina kaiken "väärin" vaikka miten parhaansa yrittäisi? Jos sanoo "onpa tänään hyvä sää" saa vastauksen tyyliin "ei tämä mikään hyvä kun aurinko liikaa räköttää ja aivan liian kuuma päivä tulee..."
Jaa että pitäisi itse muuttaa elämää iloisemmaksi? Ei ole ihan helppoa, tänä aamuna viimeksi yritin. Mutta ei siitä mitään tule, kun toinen vain murjottaa.
No mutta sinähän se kynnysmatto olet. Miksi olet edelleen tuossa suhteessa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Usein se ankeus ja kipinän puuttuminen on omassa päässä. Silloin hyvä ratkaisu voi olla sekin että pyrkii muuttamaan itseään, elämäntapojansa, asenteitaan ja etsimään uutta kipinää tylsäksi ja ankeaksi muuttuneeseen elämään. Usein syytetään parisuhdetta ja puolisoa kaikesta, vaikka se ei aina ole ongelman ydin.
Se on varmaan itse joku vastavalmistunut 3-kymppinen sinkku, joka on kotoisin avioeroperheestä. Höpöhöpöjuttuja.