Ph-oikeuden rajaus heikentää kaikkien lasten varhaiskasvatusta!
Ärsyttää todella paljon nämä "nauretaan yhdessä laiskoille työttömille, kun eivät enää saa kokopäivähoitoa lapsilleen" -ketjut.
Olen 3-vuotiaan äiti ja kauhulla odotan tulevaa. Lapsemme tarvitsee päiväkotia ihan siksi, että me vanhemmat voimme käydä töissä. Tähän asti olemme voineet jättää hoitoon iloisen lapsen, joka nauttii olostaan ja oppii koko ajan uutta. Entä jatkossa? Ryhmään tulee lisää lapsia suhdelukumuutoksen vuoksi ja lisäksi näitä puolipäiväisiä jokunen... Nopeasti laskettuna oman lapseni ryhmässä voi ensi syksynä olla 28 lasta!! Kenen mielestä tämä voi olla hyvä asia?
Kommentit (19)
Ei kenenkään! Mutta asiaa ei ole kkva ajatella tästä näkökulmasta...
Näinhän se juuri on. Lisäksi palveluverkkoa tullaan varmasti karsimaan, säästöjähän tällä on tarkoitus saada eikä helpottaa hoitopaikan saantia ja lisätä tarjontaa. Esimerkiksi oman lähipäiväkodin puolesta olen todella huolissani, 33-paikkainen pieni päiväkoti kerrostalon alakerrassa, aivan ihana henkilökunta. Ei ole mikään sellainen tämän tehostamisaikakauden unelmayksikkö tuo, joten eiköhän sekin ajeta alas kunhan päivähoitopaikkoja saadaan vapautumaan.
Vierailija kirjoitti:

Meidän alakerrassa on tuollainen päiväkoti, joskin paikkoja taitaa olla 30. Mutta vielä on puoli vuotta toiminnassa ja sitten loppuu. Seuraavaksi lähin päiväkoti on melkein 10 kilometrin päässä.
Itse en viitsi vääntää. Väärennän jonkun työsopimuksen. Ei niitä päiväkodissa niin tarkkaan katsota ja täydet maksut menee jo pelkästään miehen palkan perusteella, joten tuloselvitystä ei tarvi tehdä.
saatan saada omani hoitoon kun muutama turhake on sieltä pois..
Vierailija kirjoitti:
saatan saada omani hoitoon kun muutama turhake on sieltä pois..
Eiköhän niitä hoitopaikkoja vähennetä sen verran mitä lapsia lähtee, ei siitä muuten mitään säästöjä tule.
Esim MLL on vastustanut heikennyksiä. Samoin useat asiantuntijat. Päivähoidosta on tutkitusti hyötyä.
Suomi haluaa takapajulaksi.
Sivistysmaissa lapset saavat tutkitusti hyödyllistä varhaiskasvatusta...
Olishan se kauheaa, jos joutuisi itse kasvattamaan omat lapset. Ei kuka tahansa nainen osaa varhaiskasvatuksen hienouksia. Parempi olis jos ammattilaiset kasvattais lapset, eikä tavalliset tollovanhemmat.
Päivähoidosta on tutkitusti hyötyä? Mihin verrattuna?
Normaali päiväkotipäivä on karkeasti ottaen sellainen, että lapsi tuupataan unenpöpperöisenä meluisaan päiväkotiin sadan muun lapsen kanssa. Lapsi syö siellä itsekseen puuronsa yhden hoitajan vahtiessa isoa laumaa. Sen jälkeen hänet sullotaan kurahousuihin ja tuupataan ulos temmeltämään itsenäisesti, esim. seisomaan tai istumaan kuralätäkköön. Taas sisälle ja syömään, nukkumaan ja hetkeksi leikkimään isoon leikkihuoneeseen omia lelujaan puolustaen. Tiettyinä päivinä päikyssä on yhteistä ohjelmaa, tyyliin leikkihetki. Useimmiten tädit vain kököttävät katsomassa sivusta etteivät lapset hakkaa toisiaan.
Onko tuo leikkihetki pari kertaa viikossa OIKEASTI sen arvoinen, että sitä ylipäätään voi kuvata termillä VARHAISKASVATUS ja että siitä on lapselle suurta hyötyä verrattuna siihen, että käy vaikka kerran viikossa kerhossa, jossa ohjattua ohjelmaa pari tuntia ja on kotona vanhemman kanssa jatkuvan aikuisen huomion alla ja kiintymyksen osoitusten kohteena? No ei se ole. Ja sen tietää jokainen päiväkodin täti ja ne aikuiset, jotka myöntävät päiväkodin oikean tehtävän: se on lasten hoitopaikka vanhemman työpäivän ajan.
On hienoa ja idealistista uskotella, että kokopäivähoidolla saadaan erityistä etua lapselle. Päiväkoti on lapselle kotia parempi paikka vain silloin, jos vanhemmat ovat täysin urpoja tai ongelmatapauksia, eivätkä käytännössä kommunikoi lapsensa kanssa. Tuolloin lapset voivat päästä hoitoon muutenkin sosiaalisin perustein.
Enkä tarkoita, että lapset pitäisi aina hoitaa kotona eskariin saakka, mutta voisi olla hyvä myöntää, että useimmat lapset täytyy viedä päiväkotiin ihan vain siksi, koska aikuisen täytyy tai hän haluaa mennä töihin. Päiväkoti on lapselle vasta toiseksi paras vaihtoehto ja hoitopaikka, ja koti on aina koti. Siispä virikehoidon tarvetta kannattaisi aina miettiä rehellisesti ja monta kertaa.
Tuntuu kun lukee noita ap:n mainitsemia ketjuja, että täällä palstalla pitää eniten ääntä sellaiset, joilla ei ole kykyä käsittää asioiden seurauksia. Sellaiset joiden oma elämä on niin ankeaa, että heitä helpottaa kun he saavat tuntea ylemmyyttä haukkumalla ja pilkkaamalla "niitä toisia". Jotenkin surettaa hirveästi että ihmisten tyhmyys.
Meidän kaupunki onneksi päätti että eivät muuta subjektiivista oikeutta. Toivottavasti eivät myöskään kasvata ryhmäkokoja, en ole varma tehtiinkö siitäkin päätös.
Meillä mies on vuokrafirman kautta töissä ja sattaa aina välillä olla muutaman kuukauden kotona. Menisi kyllä tosi hankalaksi aina ottaa kolme lasta pois hoidosta ja sitten pahimmillaan päivän varoitusajalla heidät pitäisi saada takaisin hoitoon. Ja yksi on vielä tosi arka ja uusiin hoitajiin tottuminen vie kauan aikaa.
Vierailija kirjoitti:
Päivähoidosta on tutkitusti hyötyä? Mihin verrattuna?
Normaali päiväkotipäivä on karkeasti ottaen sellainen, että lapsi tuupataan unenpöpperöisenä meluisaan päiväkotiin sadan muun lapsen kanssa. Lapsi syö siellä itsekseen puuronsa yhden hoitajan vahtiessa isoa laumaa. Sen jälkeen hänet sullotaan kurahousuihin ja tuupataan ulos temmeltämään itsenäisesti, esim. seisomaan tai istumaan kuralätäkköön. Taas sisälle ja syömään, nukkumaan ja hetkeksi leikkimään isoon leikkihuoneeseen omia lelujaan puolustaen. Tiettyinä päivinä päikyssä on yhteistä ohjelmaa, tyyliin leikkihetki. Useimmiten tädit vain kököttävät katsomassa sivusta etteivät lapset hakkaa toisiaan.
Onko tuo leikkihetki pari kertaa viikossa OIKEASTI sen arvoinen, että sitä ylipäätään voi kuvata termillä VARHAISKASVATUS ja että siitä on lapselle suurta hyötyä verrattuna siihen, että käy vaikka kerran viikossa kerhossa, jossa ohjattua ohjelmaa pari tuntia ja on kotona vanhemman kanssa jatkuvan aikuisen huomion alla ja kiintymyksen osoitusten kohteena? No ei se ole. Ja sen tietää jokainen päiväkodin täti ja ne aikuiset, jotka myöntävät päiväkodin oikean tehtävän: se on lasten hoitopaikka vanhemman työpäivän ajan.
On hienoa ja idealistista uskotella, että kokopäivähoidolla saadaan erityistä etua lapselle. Päiväkoti on lapselle kotia parempi paikka vain silloin, jos vanhemmat ovat täysin urpoja tai ongelmatapauksia, eivätkä käytännössä kommunikoi lapsensa kanssa. Tuolloin lapset voivat päästä hoitoon muutenkin sosiaalisin perustein.
Enkä tarkoita, että lapset pitäisi aina hoitaa kotona eskariin saakka, mutta voisi olla hyvä myöntää, että useimmat lapset täytyy viedä päiväkotiin ihan vain siksi, koska aikuisen täytyy tai hän haluaa mennä töihin. Päiväkoti on lapselle vasta toiseksi paras vaihtoehto ja hoitopaikka, ja koti on aina koti. Siispä virikehoidon tarvetta kannattaisi aina miettiä rehellisesti ja monta kertaa.
Et sä ap saa täällä muuta kuin ylläolevan kaltaisia asian vierestä vastauksia. Ihmiset on tosiaan ihan tampioita. Jos yllä olevan kommentin kirjoittaja olisi omalta fanaattisuudeltaan käyttänyt hetken ajatteluun, niin hänkin olisi ehkä voinut ymmärtää että uudistus nimenomaan tekee päiväkodeista hänen nyt kuvailemiaan säilytyspaikkoja.
Ranskassa oppivelvollisuus alkaa 3-vuotiaana. Tämä ei tarkoita oikeaa koulua, vaan juuri varhaiskasvatusta. Ihmettelevät mitä joku 3-vuotias tai isompi lapsi tekee kotona. Päivähoitoa pidetään lapsen oikeutena. Todella kummallista kehitysmaamenoa tämä epätasa-arvoistava ja ryhmäkokoja kasvattava linjaus.
Itse en ole ollut koskaan päiväkodissa tai muussakaan hoidossa. Enkä myöskään eskarissa. Eli kotihoidossa koulun alkamiseen asti. Olen koulutukseltani maisteri, vakitöissä asiantuntijatehtävissä ja muutenkin tuottava osa yhteiskuntaa. En siis olen kärsinyt millään tapaa varhaiskasvatuksen puutteesta. Miksi tästäkin tehdään niin iso juttu. Antaa lasten olla lapsia ja kotona jos siihen on mahdollisuus.

Ranskassa oppivelvollisuus EI ala kolmevuotiaana vaan kuusivuotiaana, mutta jotain kyllä kertoo se, että silti lähes kaikki kolmevuotiaat aloittavat ecole maternellen eli vastaavan kuin Suomessa esikoulu. Ja todellakin pidetään omituisena jos täällä joku ei lastaan siihen laita. Päiväkoteja pidetään myös todella tärkeinä, koska ne valmistavat lapsen tuota esikoulua varten. Äitiyslomaahan Ranskassa on 4kk ja vanhempainvapaata saa kumpikin vanhempi pitää maksimissaan 6kk, mutta harva käyttää edes tämän mahdollisuuden. Ihmettelen siis suuresti kuinka huonossa jamassa voi Suomessa päiväkodit olla, jos kerran hoitajilla ei riitä resurssit lasten aktiviteetteihin. Oma alle kaksivuotiaani on ihan tavallisessa kunnallisessa päiväkodissa ja joka päivä he tekevät erinäisiä aktiviteetteja, laulavat, maalaavat, ulkoilevat, lukevat satuja, leikkivät roolileikkejä jne ja tämän lisäksi syövät neljän ruokalajin lounaan, nukkuvat päiväunet ja syövät välipalan. Hoitopäivä on 8 tuntia ja lapset ovat iältään 3kk-2,5 vuotta. Toki alle yksivuotiaat ovat omassa ryhmässään, mutta kävelemään oppineet ovat jo "isompien" ryhmässä.
Vierailija kirjoitti:
Itse en ole ollut koskaan päiväkodissa tai muussakaan hoidossa. Enkä myöskään eskarissa. Eli kotihoidossa koulun alkamiseen asti. Olen koulutukseltani maisteri, vakitöissä asiantuntijatehtävissä ja muutenkin tuottava osa yhteiskuntaa. En siis olen kärsinyt millään tapaa varhaiskasvatuksen puutteesta. Miksi tästäkin tehdään niin iso juttu. Antaa lasten olla lapsia ja kotona jos siihen on mahdollisuus.
Ei kukaan ennenkään ole päiväkotiin pakottanut! Nämä uudistukset nyt vaan heikentävät niidenkin lasten osalta varhaiskasvatusta, joiden on päiväkodissa vanhempien työssäkäynnin tai opiskelujen takia oltava! Vai meinaatko, että nr lapset voi jättää yksin sinne kotiin olemaan lapsia?
Vierailija kirjoitti:
Päivähoidosta on tutkitusti hyötyä? Mihin verrattuna?
Normaali päiväkotipäivä on karkeasti ottaen sellainen, että lapsi tuupataan unenpöpperöisenä meluisaan päiväkotiin sadan muun lapsen kanssa. Lapsi syö siellä itsekseen puuronsa yhden hoitajan vahtiessa isoa laumaa. Sen jälkeen hänet sullotaan kurahousuihin ja tuupataan ulos temmeltämään itsenäisesti, esim. seisomaan tai istumaan kuralätäkköön. Taas sisälle ja syömään, nukkumaan ja hetkeksi leikkimään isoon leikkihuoneeseen omia lelujaan puolustaen. Tiettyinä päivinä päikyssä on yhteistä ohjelmaa, tyyliin leikkihetki. Useimmiten tädit vain kököttävät katsomassa sivusta etteivät lapset hakkaa toisiaan.
Onko tuo leikkihetki pari kertaa viikossa OIKEASTI sen arvoinen, että sitä ylipäätään voi kuvata termillä VARHAISKASVATUS ja että siitä on lapselle suurta hyötyä verrattuna siihen, että käy vaikka kerran viikossa kerhossa, jossa ohjattua ohjelmaa pari tuntia ja on kotona vanhemman kanssa jatkuvan aikuisen huomion alla ja kiintymyksen osoitusten kohteena? No ei se ole. Ja sen tietää jokainen päiväkodin täti ja ne aikuiset, jotka myöntävät päiväkodin oikean tehtävän: se on lasten hoitopaikka vanhemman työpäivän ajan.
On hienoa ja idealistista uskotella, että kokopäivähoidolla saadaan erityistä etua lapselle. Päiväkoti on lapselle kotia parempi paikka vain silloin, jos vanhemmat ovat täysin urpoja tai ongelmatapauksia, eivätkä käytännössä kommunikoi lapsensa kanssa. Tuolloin lapset voivat päästä hoitoon muutenkin sosiaalisin perustein.
Enkä tarkoita, että lapset pitäisi aina hoitaa kotona eskariin saakka, mutta voisi olla hyvä myöntää, että useimmat lapset täytyy viedä päiväkotiin ihan vain siksi, koska aikuisen täytyy tai hän haluaa mennä töihin. Päiväkoti on lapselle vasta toiseksi paras vaihtoehto ja hoitopaikka, ja koti on aina koti. Siispä virikehoidon tarvetta kannattaisi aina miettiä rehellisesti ja monta kertaa.
En ole ollenkaan samaa mieltä ja olen hyvin pahoillani jos kokemuksesi päiväkodista ovat tuollaisia. En myöskään lähtisi vertaamaan kotia ja päiväkotia toisiinsa, ne ovat aivan eri asioita.
Lto
Mua ainakin pelottaa edes ajatella millanen jonkun sossupummi elämäm koululaisen lapsesta kasvaa jos se ei pääse edes päiväkotiin näkemään "normaaleja" ihmisiä...
Ja ihan muutenkin päiväkoti on tärkeä sen takia että kotikasvatuksessa perheen ainoa lapsi oppii helposti että HÄN on aina se maailman keskipiste ja kaikki keskittyvät aina häneen ja vain häneen. Myös kontaktit muihin lapsiin ovat lähes väistämättä vähäisempiä kuin päiväkodissa olevilla mikä luonnollisesti hidastaa sosiaalisten taitojen kehittymistä.
Saattaa tulla tälläisellä lapsella melko pahoja sopeutumisvaikeuksia kun se koulu sitten alkaa ja opettaja ei ehdikään kokoajan huomioimaan vain ja ainoastaan tätä lasta...
Näinhän se taitaa olla.