AMK opinnot, selviääkö jostain 2 vuodessa?
Kommentit (4)
Tuskin mistään. 210op kahdessa vuodessa tekee tiukkaa jos opiskelutaso on vaativa, kuten omassa koulussa. Kesällähän ei montaa op:tä pysty suorittamaan alussa, vapaavalintaisia kyllä jonkin verran. Työharjoittelu voi joissain tehdä kesällä, toisissa ei. Jossain se suoritetaan vasta 3. tai 4. vuosi. Mitään yleispätevää ei voi sanoa, riippuu niin alasta ja oppilaitoksesta.
Jos on paljon hyväksilukuja, niin ehkä voi selvitä. Silti saattaa kiire tulla. Riippuu ihan alasta, opiskeltavasta tutkinnosta, sekä AMK:n opintosuunnitelmasta miten saa kurssit järjestymään. Amk-kohtaisia eroja opetustarjonnassa on paljon.
Mun opiskelukaveri suoritti kahdessa vuodessa tietojenkäsittelyn tradenomitutkinnon, mutta hänellä oli todella paljon hyväksilukuja ja kävi paljon päivätunneilla. Pääsi käytännössä heti eka vuonna lukemaan toisen vuoden kursseja. Itselläni meni 3v, jonkin verran hyväksilukuja. Nopeammin olisin voinut suorittaa, jos olisin pystynyt opiskelemaan myös päivätunneilla (opiskelin ilta-opetuksena työn ohessa).
En usko että voi ilman laajoja hyväksilukuja.