Miksi kukaan ei tunnu miltään?
Niin moni on ollut niin hyvä paperilla. Kaiken järjen mukaan mun olisi pitänyt niistä kiinnostua, niihin ihastua. Mutta kukaan ei ole tuntunut aikoihin miltään. Yhteistä näille kaikille miehille olen tietysti minä. Jotain vikaa päässä. Korjautuukohan se koskaan?
Kommentit (14)
Ei velvollisuus, vaikka välillä myönnän vähän provosoituvani niistä "naiset on nirsoja" huutelijoista. Oonhan minä sitä sitten vissiin. Mut enemmän tää mua häiritsee, koska niin kovasti haluaisin tuntea jotain.
Ja reilu neljä vuotta myöhemmin olen edelleen samassa tilanteessa :) Taidan olla toivoton tapaus.
Hei halusin vaan käydä kertomassa että nyt tuntuu. Olen vihdoinkin rakastunut ja onnellinen. Ehkä tää antaa toivoa kaltaisilleni :)
Vierailija kirjoitti:
Hei halusin vaan käydä kertomassa että nyt tuntuu. Olen vihdoinkin rakastunut ja onnellinen. Ehkä tää antaa toivoa kaltaisilleni :)
Kiva kuulla :) Itse täytän tänä vuonna 49, enkä ole elämässäni ihastunut kuin yhteen julkkikseen nuorena. Kukaan muu ei ole aiheuttanut minkäänlaista kiinnostusta. Olen silti pari kertaa seurustellut, kun "kuuluu". Mutta kyllähän ne loppui, kun ei seksuaalisessa mielessä napannut, oli vain kaveruutta ja sellaiseksi se sitten aika äkkiä seurustelusta muuttuikin. Mutta en minä enää osaa kaivatakaan parisuhteita tai ihastumisia, olen jo erakonelämääni tottunut.
Täytyy ihmetellä tätä ihmisten pakkoa hakeutua henkisesti vammauttaviin parisuhteisiin. Koska ne on harvassa ne elokuvasuhteet.
Löytyi tuotapikaa ihminen joka TUNTUU kun lopetin etsimisen :) elä elämääsi itsellesi ja osallistu sosiaalisiin kokoontumisiin, paremmin käy flaksi jostain syystä ku ei oo haku päällä
Vierailija kirjoitti:
Täytyy ihmetellä tätä ihmisten pakkoa hakeutua henkisesti vammauttaviin parisuhteisiin. Koska ne on harvassa ne elokuvasuhteet.
Eikö se vammauta enemmän henkisesti, molempia, jos jäädään suhteeseen ihmisen kanssa joka ei herätä tunteita?
kirjoitti:
Ei velvollisuus, vaikka välillä myönnän vähän provosoituvani niistä "naiset on nirsoja" huutelijoista. Oonhan minä sitä sitten vissiin. Mut enemmän tää mua häiritsee, koska niin kovasti haluaisin tuntea jotain.
No miksi et tunne mitään? Onko sinulla tunnetason ongelmia muutenkin, millainen ihminen olet? Totta on myös se että pakottaa ei voi itseään tai ketään tuntemaan mutta ei tapaamissasi ihmisissäkään ole välttämättä se vika.
Vierailija kirjoitti:
Ja reilu neljä vuotta myöhemmin olen edelleen samassa tilanteessa :) Taidan olla toivoton tapaus.
Minä en koe näin, tiedän että kaikkiin en ihastu. Mielestäni se on hyvä asia eikä lainkaan ongelma.
Vierailija kirjoitti:
Hei halusin vaan käydä kertomassa että nyt tuntuu. Olen vihdoinkin rakastunut ja onnellinen. Ehkä tää antaa toivoa kaltaisilleni :)
Onnea teille! Kaikelle on aikansa.
Ah, laitoin tämän linkin toiseen keskusteluun äsken :) Tää on tosiaan tosi vanha aloitus... Mutta tuo vuosi sitten kohtaamani elämäni mies on edelleen elämässäni ja edelleen elämäni suuri rakkaus. Kyllä kannatti odottaa :)
T. Ap
Ja niinhän siinä kävi että tulin jätetyksi. Tulin jätetyksi saatesanoilla "olet elämäni rakkaus ja parasta mitä mulle on koskaan tapahtunut mutta en vain jaksa".
Nyt alan ajatella että oma onnensa on siinäkin jos ei edes ole kovin suuria tunteita. Vain rakkaus voi särkeä sydämen tällä tavalla.
T. Ap
Ja mistähän olet saanut päähäsi että sinulla olisi velvollisuus ihastua kehenkään?