Veljeni vertas koiransa kuolemaa setämme 12v lapsen kuolemaan

no ei oikein

Oli siis yrittänyt lohduttaa setää että kun Aksukin kuoli niin tietää miltä hänestä tuntuu. Aksu oli kuollessaan myös 12v.

ap

MInkä ikäinen veli tällaisen vertauksen teki? Alle 10-vuotiaalta voi vielä tulla ns "sydämestä" ja olla lohduttavakin kommentti. Aikuiselta lähinnä tökerö ja mauton. Kommenttina osoitus siitä että laukojalla ei itsellään ole oikeita kokemuksia läheisen menetyksestä.

Minkä ikäinen veli? Eihän sitä oikein voi verrata vaikka koira olisi tosi rakas ja paras kaveri. Mutta turhaan sinä sitä häpeät, veli yritti vain lohduttaa ja voi myöhemmin paikkailla sanojaan vaikka uskon että setäsikin ymmärsi ettei tarkoitus ollut loukata.

Kyllä mun kissa on mulle rakkaampi ja tärkeämpi kuin yksikään ei-perheeseen-kuuluva sukulainen, ainoastaan sisarukset, mies ja lapset on yhtä tärkeitä. Tuossahan oli nimenomaan kyse subjektiivisesta kokemuksesta, eihän koiran menehtymisen tarvitse setää liikuttaa, veli vain ymmärtää sedän tuskaa. Turhaan häpeilet, eivät ole sinun sanojasi. Suorastaan inhottaa ihmiset jotka korottavat itseään tuolla tavalla.

Veli on 32v

ap

[/quote]

Kuka vitun vajukki antaa lapselleen nimeksi Aksu?[/quote]

Aksu oli siis käsittääkseni koiran nimi.

7, Aksu oli veljen koira, opettele lukemaan.

Minusta kyllä on typerää lohduttaa ketään sillä että tiedä miltä sinusta tuttuu vaikka vertauskohta olisi mikä.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä mun kissa on mulle rakkaampi ja tärkeämpi kuin yksikään ei-perheeseen-kuuluva sukulainen, ainoastaan sisarukset, mies ja lapset on yhtä tärkeitä. Tuossahan oli nimenomaan kyse subjektiivisesta kokemuksesta, eihän koiran menehtymisen tarvitse setää liikuttaa, veli vain ymmärtää sedän tuskaa. Turhaan häpeilet, eivät ole sinun sanojasi. Suorastaan inhottaa ihmiset jotka korottavat itseään tuolla tavalla.

Mä olisin varmaan vetänyt turpaan jos oman lapseni kuollessa joku olis tullut lohduttamaan, että tiedän miltä tuntuu kun multa kuoli koira. Ei et todellakaan tiedä miltä tuntuu. Olkoon kuinka subjektiivinen kokemus tahansa oman lapsensa menettäneelle se voi tuntua ihan silkalta vittuilulta verrata koiran kuolemaan.

Vierailija kirjoitti:

Minusta kyllä on typerää lohduttaa ketään sillä että tiedä miltä sinusta tuttuu vaikka vertauskohta olisi mikä.

No niinpä. Kukaan kun ei voi toisen puolesta tietää, miltä läheisen menettäminen tuntuu. Suru ja koko se tunneskaala, mikä menetykseen liittyy, on kuitenkin hyvin subjektiivisesti koettu asia.

Olen kuullut samantapaisen kommentin lähes eläke-ikäisen naisen suusta. Hänen ystävänsä mies oli kuollut ja ystävä suri menetystä kovin, nainen totesi ettei ymmärrä ystävän surua, mutta kai sitä ihmistäkin voi surra yhtä paljon kuin koiran kuolemaa. Nainen oli koira-aktiivi, piti kaiken maailman koirakursseja jne, kuitenkin naimisissa, lapsia hänellä ei ollut.

Jos olisin itse mennyt epähuomossa laukomaan jotain noin mautonta (mikä voisi kaltaiselleni hölösuulle sattua), soittaisin jälkikäteen perään ja pyytäisin anteeksi huonoa vertaustani. Sanoisin että en voi mitenkään tietää miten vaikeassa tilanteessa joutuvat elämään. Että surun kohtaaminen toi mieleen muiston rakkaasta koirasta, vaikka sillä ei tämän tilanteen kanssa oikeasti mitään muuta yhteistä ole kuin yksi numero.

Voihan sitä verrata vaikka kissaa ja autoa, mutta onko vertauksessa mitään järkeä tai ovatko asiat mitenkään verrannollisia, se on toinen juttu. 

Ystävältäni kuoli lapsi leukemian murtamana 10-vuotiaana. 

Naapuri oli tullut "lohduttamaan", että hän tietää tasan miltä tuntuu. Kissansa oli kuollut vähän aikaa sitten.... 

Naapuri oli sitten ihmetellyt suureen ääneen, että mikä siinä on, kun et enää tervehdi. 

Kyllä on irvokasta ruveta vertaamaan lapsen kuolemaa kissan kuolemaan tai verrata yhtään mihinkään muuhun kuin ehkä oman lapsen kuolemaan. Ymmärrän, että lemmikkieläin on tärkeä, mutta jotain rajaa luulisi täyspäisellä ihmisellä olevan. Mikäli nyt oli täyspäinen, kuka tietää. 

Joo en minäkään vertaisi koiran tai kissan kuolemaa lapsen kuolemaan, vaikka omat lemmikkini minulle henki ja elämä ovatkin. Sen sijaan on pakko myöntää, että pidemmän toipumisen ja vuolaammat kyyneeleet ja surun aikaansai viime vuonna vanhan koiran lopettaminen kuin mitä äitini (tai isäni tai veljeni aiemmin) kuolema. Jotenkin se koiran kuolema muutti niin konkreettisesti arkea, kun taas nuo perheenjäsenet eivät olleet enää osa ihan tavallista arkipäivääni, vaikka ihan mukana muuten elämässä olivatkin.

Vierailija kirjoitti:

Nyt hävettää ja paljon. Vaikka koira on toki rakas niin ei sitä lapseen verrata.

Mulle se on suoraan verrannollinen, jos kumpikin lähtee ennen aikojaan. Jos taas koira elelee 20 vuotta, niin on vaikea odottaa, että sillä olisi enää kymmeniä vuosia jäljellä.

Menetyksen suruun sillä ei ole vaikutusta, jos lähtee aikaisemmin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä mun kissa on mulle rakkaampi ja tärkeämpi kuin yksikään ei-perheeseen-kuuluva sukulainen, ainoastaan sisarukset, mies ja lapset on yhtä tärkeitä. Tuossahan oli nimenomaan kyse subjektiivisesta kokemuksesta, eihän koiran menehtymisen tarvitse setää liikuttaa, veli vain ymmärtää sedän tuskaa. Turhaan häpeilet, eivät ole sinun sanojasi. Suorastaan inhottaa ihmiset jotka korottavat itseään tuolla tavalla.

Mä olisin varmaan vetänyt turpaan jos oman lapseni kuollessa joku olis tullut lohduttamaan, että tiedän miltä tuntuu kun multa kuoli koira. Ei et todellakaan tiedä miltä tuntuu. Olkoon kuinka subjektiivinen kokemus tahansa oman lapsensa menettäneelle se voi tuntua ihan silkalta vittuilulta verrata koiran kuolemaan.

Samoinhan toi toimis toisinkin päin. Ei sinun tuntemuksesi ole toisen yläpuolella. Toivottavasti henkilö vetäisi takaisin turpaan.

Ymmärrän hyvin, että oman lapsen kuollessa ei halua kuulla lasta verrattavan koiraan tai kissaan.

Toisaalta ymmärrän toista osapuolta. Jos jokin elävä olento on iso osa elämää, arkea, arjen rutiineja, ja sitä rakastaa ja osoittaa päivittäin kiintymystään, niin kyllä se ison aukon jättää jälkeensä oli kyseessä sitten lapsi tai koira. Lapsen kuolemassa tulee toki mukaan ne menetetyt sukupolvet, lapsenlapset ja heidän lapsensa. Se tyhjiö jonka poistunut jättää jälkeensä voi silti olla ihan yhtä suuri, oli kyseessä ihminen tai eläin.

Toivottavasti te, jotka veljen lohdutusyritystä haukutte, ette ole niitä ihmisiä jotka sanovat lemmikkinsä menettäneelle "sehän oli vain eläin".

Viime aikoina on tehty tutkimuksia joiden tuloksena on saatu selville että koiran/kissan/lemmikin minkä tahansa ja omistajan välillä on (voi olla, ihmisestä riippuen) yhtä luja ja rakkaudellinen side kuin lapsen ja vanhemman. Ei sitä varmaan kannata lapsensa menettäneelle mennä sanomaan mutta siinäpä hiukan mietittävää niille jotka kauhistelevat eläimen ja lapsen rinnastamista. Etenkin niiden kohdalla joilla ei ole lapsia se lemmikki on kultaakin kalliimpi, usein.