Lue keskustelun säännöt.
Auttakaa joku, tunnen olevani umpikujassa!!
04.10.2015 |
Olen 18-vuotias tyttö ja tuntuu että elämä on niin pahasti solmussa ettei ulospääsyä ole. Ahdistaa ja masentaa joka päivä, kun mistään ei tule mitään ja mikään ei onnistu. Olen viimeiset kaksi vuotta yrittänyt käydä lukiossa siinä onnistumatta. Muut ikätoverit valmistuvat ja itse yritän päästä vieläkin läpi ekoista kursseista. Aloin käymään iltalukiossa, ja aluksi se sujui paremmin, mutta lopulta tuli niin pahasti takapakkia opinnoissa ja luovutin. Lukio ei nappaa ollenkaan, haluaisin mieluummin ammatilliselle puolelle mutta pelkään etten pääse minnekään. Ja vaikka pääsisinkin, alkaisi varmaan taas jossain vaiheessa ahdistamaan ja lopulta sekin koulu menisi päin v*ttua. En koe olevani laiska, mulla on paljonkin motivaatiota, harmi vain että se rajoittuu sellaisiin asioihin mitkä oikeasti kiinnostavat. Mulla on todettu ahdistus- ja paniikkihäiriö, sekä lievä masennus, ja olen syönyt niin montaa eri lääkettä mutta mikään ei tunnu auttavan. Terapiassa olen käynyt kolme vuotta, mutten siitäkään ole hyötynyt oikeastaan mitään.
-
Koulunkäynnin lisäksi ahdistaa ihmissuhteet. Asun kotona äidin kanssa, ja se on yhtä helvettiä. Äiti haluaisi jo että muuttaisin pois kotoa, ja jaksaa muistuttaa päivittäin kuinka pettynyt on minuun eikä kuulemma jaksa katsella lusmuiluani. Ymmärrän kyllä että äiti ei halua rahoittaa täysi-ikäisen elämää enää, ja olen yrittänyt saada asuntoa, mutta ei kukaan halua vuokrata kämppää kotona asuvalle opiskelijalle jolla ei ole mitään tuloja. Töitäkin on vaikea saada kun ei ole minkäänlaista tutkintoa. Stressaan joka päivä näistä asioista, ja tunnen huonoa omatuntoa siitä kun olen tällainen ja perheeni joutuu kestämään mun ongelmia. Olen yrittänyt saada apua ja olen saanutkin jonkin verran, mutta asiat ei siitä huolimatta vain loksahda paikoilleen.
-
Ihan tosissani tunnen että tästä suosta en pääse ikinä ylös. Itsemurhaa olen jo kerran yrittänyt, ja nyt se pyörii jälleen mielessä. En vain jaksa enää tuottaa pettymystä itselleni ja perheelleni. En tiedä mitä tehdä :( Voisipa joku auttaa, tekisin mitä tahansa jotta asiat järjestyisivät.
Kommentit (21)
Harkitsisin ammattiopintoihin tai oppisopimuskoulutukseen (se voisi olla jopa tosi hyvä valinta) hakeutumista ja solukämpän etsimistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onko mulla edes minkäänlaisia mahdollisuuksia saada asuntoa tässä tilanteessa? Oon laittanut niin monia hakemuksia joka puolelle, mutta mistään ei kuulu mitään. Mulla ei ole mitään tuloja, enkä saa tukia. Ahdistaa niin pirusti. :(
Ap
[quote author="Vierailija" time="04.10.2015 klo 21:47"]
5, Olen käynyt oman lukioni opolla ja koulukuraattorilla juttelemassa, ja minut ohjattiin juurikin tuonne työkkärin ammatinvalintapsykologille, jossa kävin muutaman kerran. Mulle vain sanottiin siellä että en varmaankaan sovellu sille alalle mikä mua kiinnostaa, koska olen melko ujo ja arka. Haluaisin siis mennä amikseen opiskelemaan parturi-kampaajaksi. Olen kiinnostunut juurikin semmoisista kauneuteen liittyvistä hömppäjutuista, mutta siellä työkkärissä aloin taas epäröimään että pärjäisinkö kyseisellä alalla. :(
-
Haluaisin vain edetä elämässä, vaikka sitten edes pienin askelin. Muuttaa pois kotoa omaan asuntooni, jossa saan olla rauhassa ilman että äitini paasaa vieressä kuinka yhteiskuntakelvoton luuseri olen. Tätä menoa musta varmaan tuleekin joku sossupummi ja joudun varhaisin eläkkeelle koska psyyke ei kestä.
Ap
[/quote]
Siis sinulle kerrottiin ammatinvalinnanohjauksessa, että et heidän mielestään soveltuisi parturi-kampaajaksi ujouden ja arkuuden takia, mutta sitten mitään muutakaan ei ehdotettu tai mietitty. Ei kuulosta vastuulliselta toiminnalta.
Tuntuuko sinusta itsestäsi, että olet kovin ujo ja arka? Ja millaisissa tilanteissa se on tähän asti ilmennyt? Nyt voin kertoa sinulle oman kokemukseni. Olen ammatiltani opettaja. Olen ujo. Se ei kuitenkaan haittaa opettajan työssä, olisiko peräti päinvastoin. On hieman eri asia olla ujo oudoissa tilanteissa kuin tutuissa tai oikeastaan ujous kai määritelläänkin siten, että se on arkuutta uusissa sosiaalisissa tilanteissa. Parturi-kampaajana tietysti asiakkaat vaihtuvat, mutta tilanne on sinulle tuttu. Se saattaa hyvinkin muuttaa suhtautumistasi, etkä tunne ujoutta.
Entä jos kokeilisit asiakaspalvelutyötä jossakin? En ole tässä asiantuntija, mutta eikö sellainen työpaikka voisi löytyä. Voisit saada käsitystä siitä, tuntuuko hyvältä kohdata asiakkaita ja auttaa heitä.
Jos parturi-kampaaja tuntuu sinusta hyvältä ammatinvalintavaihtoehdolta, en hylkäisi sitä ihan kevyesti.
Mutta muitakin aloja sinun kannattaa miettiä. Nyt kyllä lähetän korvapuustit noille sinun neuvojillesi huonosta työstä. Kyllähän heidän pitäisi jatkaa mietintää kanssasi niin kauan, että sinulla olisi jokin suunnitelma.
[quote author="Vierailija" time="04.10.2015 klo 21:58"]
Onko mulla edes minkäänlaisia mahdollisuuksia saada asuntoa tässä tilanteessa? Oon laittanut niin monia hakemuksia joka puolelle, mutta mistään ei kuulu mitään. Mulla ei ole mitään tuloja, enkä saa tukia. Ahdistaa niin pirusti. :(
Ap
[/quote]
Solukämppä yksityisesti? Eli jos joku porukka hakisi soluun jäsentä. Laita omia ilmoituksia kauppojen seinille tai paikallislehteen?
Tai okt:n yläkerta tms. Yksityisetkin saattavat ottaa yhteyttä, jos laitat oman yksiönhakuilmoituksen paikallislehteen. Toki siihen vaaditaan sitä rahaa :(
Sisältö jatkuu mainoksen alla
12, Työkkärissä päätettiin että jatkan lukiossa, ja jos jotain suunnitelmia opintojen suhteen tulee, otan yhteyttä. Eli ei oikeastaan mitään jäänyt käteen. Ja olen melko hiljainen ja sisäänpäinkääntynyt vieraiden ihmisten seurassa, en osaa small talkia. En kuitenkaan ole niin sulkeutunut, ettenkö osaisi normaalisti keskustella tarpeen vaatiessa. Olen vain aika jännittynyt ja hermostunut uusien ihmisten seurassa, mutta tulen kuitenkin kaikkien kanssa toimeen ja olen ystävällinen.
-
Tuntuu vain että kampaajilta vaaditaan juurikin taitoa jutustella jonninjoutavia asioita, itse olen aina ollut enemmänkin kuuntelija ja tarkkailija. Koulussakin jään aina niiden kovaäänisten jalkoihin, kun en tuo itseäni esille.
Ap
Vanhempasi ovat vastuussa elatuksesta niin kauan kunnes täytät 20 v. jos opiskelet. Lisäksi saisit asumistukea jos asuisit omillasi. Lukio kuulostaa pakkopullalta joten koulutuksen vaihto kannattaa. Jos joskus haluat suorittaa ylioppilastutkinnon, voit tehdä sen iltalukiossa työn ohessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Täytyy miettiä tuota solukämppää. Yksi vaihtoehto olisi muuttaa poikaystävän kanssa yhteen, jahka hän pääsee intistä parin kuukauden päästä ja saa opinnot aloitettua. Mutta se luultavasti venyisi ensi syksyyn/talveen, olen melko kärsimätön, varsinkin kun kotona on niin ahdistavaa asua tällä hetkellä. :(
Ap
[quote author="Vierailija" time="04.10.2015 klo 22:22"]
12, Työkkärissä päätettiin että jatkan lukiossa, ja jos jotain suunnitelmia opintojen suhteen tulee, otan yhteyttä. Eli ei oikeastaan mitään jäänyt käteen. Ja olen melko hiljainen ja sisäänpäinkääntynyt vieraiden ihmisten seurassa, en osaa small talkia. En kuitenkaan ole niin sulkeutunut, ettenkö osaisi normaalisti keskustella tarpeen vaatiessa. Olen vain aika jännittynyt ja hermostunut uusien ihmisten seurassa, mutta tulen kuitenkin kaikkien kanssa toimeen ja olen ystävällinen.
-
Tuntuu vain että kampaajilta vaaditaan juurikin taitoa jutustella jonninjoutavia asioita, itse olen aina ollut enemmänkin kuuntelija ja tarkkailija. Koulussakin jään aina niiden kovaäänisten jalkoihin, kun en tuo itseäni esille.
Ap
[/quote]
Ehkä osa asiakkaista haluaa jutella kampaajan kanssa, mutta missään tapauksessa se ei ole mitään ydinjuttua. Kyllä asiakkaat arvostavat sitä, että kampaaja osaa varsinaisen työnsä. Minulle ainakin vain se on tärkeää. Ja kerrot olevasi ystävällinen. Se on tärkeä asia. Se luo hyvää ilmapiiriä.
Mikä on nyt tilanteesi? Jatkatko lukiossa tällä hetkellä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
18, jatkan lukiossa. Haen kuitenkin ensi yhteishaussa ammatilliselle puolelle. En vain tiedä mitä teen, jos en saakaan opiskelupaikkaa. En millään haluaisi tuhlata aikaani lukiossa tämän enempää, kun ei siitä tule oikeasti yhtään mitään.
Ap
On paljon kampaajia, jotka eivät ole erityisen puheliaita. Itse käyn juuri tällaisella koska hän on mielestäni hyvä. Tykkään jutella kampaajan kanssa mutta on myös ok lukea lehtiä ja rentoutua. Sitä paitsi kenenkään ei heti tarvitse olla valmis vaan työtehtävissä kehittyy niitä tekemällä.
Ei varmaan kannata hirveästi äitisi kanssa pohtia tulevaisuudensuunnitelmia. Hae jotain työtä ja sitten kouluun kun on mahdollista seuraavan kerran.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No ihan ekana kerron että itse löysin vasta 35 vuotiaana itselleni sopivan koulun että älä tyttö huoli .samoja ajatuksia sitä itsellä oli tuossa iässä. Mitä tulee tuohon sun pahaan mieleen tiedän että vitamiinien puute aiheuttaa valtavasti nuorilla
masennusta. Ehdotan että ostat c vitamiinia ,d vitamiinia ja b12 vitamiinia.varsinkin viimeksi
mainitulla on hyvä vaikutus mieleen. Ensimmäisenä sinun on nyt lopetettava hermoilu;se ei johda mihinkään.Uskon että pystyt hoitamaan lukion kunhan saat itsesi kuntoon. Ja ei se kuolema ole hyvä vaihtoehto.elämä on seikkailu ja sinusta voi tulla mitä vain ,jos ei nyt rakettifyysikkoa,niin aivan varmasti jotain..kyllä elämä kantaa kun luotat siihen:) Usko pois! Ja ei se elämä ole lukiosta kiinni ,mutta lupaan pitää sulle peukkuja ja varmasti muistan sua iltarukouksessani .Nuku hyvin ja huomisesta lähtien kuuntele,katso ja koe :) elämä on ihan lähellä sen kun tartut siihen :)
[quote author="Vierailija" time="04.10.2015 klo 22:45"]
18, jatkan lukiossa. Haen kuitenkin ensi yhteishaussa ammatilliselle puolelle. En vain tiedä mitä teen, jos en saakaan opiskelupaikkaa. En millään haluaisi tuhlata aikaani lukiossa tämän enempää, kun ei siitä tule oikeasti yhtään mitään.
Ap
[/quote]
Toivottavasti pääset. Haetko siis juuri parturi-kampaajakoulutukseen? Aiotko hakea myös jollekin muulle linjalle? Mutta jos kävisi niin, että et pääse tässä haussa, niin älä siitä lannistu. Voit olla välillä myös työssä ja yrittää sitten uudelleen.
Oppisopimuskoulutus on myös yksi vaihtoehto. Oletko tutustunut siihen?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En halua syyttää äitiäni tilanteestani, mutta verrattuna isääni hän on todella negatiivinen ja arvosteleva. Siinä missä isäni tukee ja kannustaa minua aina, äitini lyttää viimeisetkin itsetunnon rippeeni pohjamutiin. Olen puhunut hänelle että hakisin ensi kevään yhteishaussa ammatilliselle puolelle, mutta äitini vain sanoo että en kuitenkaan pärjää ja luovutan taas niinkuin aina.
-
Siksi haluaisinkin muuttaa pois kotoa, tuntuu että olen pelkkä taakka äidilleni, ja että hän on niin kyllästynyt ettei jaksa enää uskoa minuun, ja sillä tavalla myrkyttää henkisen hyvinvointini ja sabotoi tulevaisuudensuunnitelmani. Hän jatkuvasti vertaa minua vanhempiin sisaruksiini, jotka ovat todella menestyneitä. En vain jaksa sitä. :( Tunnen olevani huono tytär.
Tuossa tilanteessa kuulostaa, että muutto omillesi voisi olla hyvä vaihtoehto. Voisiko isäsi tukea sinua siinä? Tsemppiä, yritä saada lukio käytyä, niin sitten on se etappi suoritettuna ja voit hakeutua sinua kiinnostavien opintojen pariin.
Koulutusvalinta ei useinkaan mene heti oikein. Nyt sinun pitää mennä keskustelemaan opinnoista jonkun asiantuntijan kanssa. Et siis ole enää lukiossa opiskelijana. En tiedä, voisitko kuitenkin mennä keskustelemaan lukion opinto-ohjaajan kanssa. TE-toimistoissa on myös ammatinvalinnanohjausta. Sinne kannattaa hakeutua. Kerroit, että teet innostuneesti asioita, joista olet kiinnostunut.Olisi hyvä, jos tuleva koulutuksesi ja ammattisi olisi juuri sellainen, joka kiinnostaisi. Voisit miettiä aloja, joilla kiinnostuksen kohteesi olisivat isossa roolissa.
Kuulostaa kurjalta, että äitisi ei mielellään halua sinun asuvan lapsuuden kodissasi. Olet kuitenkin hyvin nuori ja elämäsi on kovin epävarmassa vaiheessa. Olisi hyvä, että asuntoasia ei aiheuttaisi lisähuolia. En tiedä, mutta olisiko mahdollista, että voisit äitisi kanssa sopia, että voit asua vielä vaikkapa vuoden tai kaksi kotona. Jos saisit vaikka jotain osa-aikatyötä, josta voisit hieman maksaa äidillesi, niin äitisi ei ainakaan sitten stressaisi kuluja, joita tulee siitä kun asut kotona. Minulla on periaatteena, että lapset saavat asua kotona vaikka kolmekymppisiksi ja siten minun on vaikeaa ymmärtää, että alle kaksikymppisen toivotaan muuttavan muualle, mutta Suomessa sellainen taitaa olla aika yleistä. Mutta sinun tilanteesi on sellainen, että kotoa muutto ei ole oikein järkevää. Tarvitset turvallisen olotilan, josta käsin miettiä koulutusta ja ammattia.
Tarvitset turvallisia aikuisia ihmisiä elämääsi. Jokaisella nuorella ihmisellä tulisi olla sellaisia. Ei kukaan pärjää yksin.
Minullakin oli tuollainen äiti ja minullakin oli masennus. Mitä jos menisit johonkin kansanopistoon tai talouskouluun hömppäilemään vuodeksi? Ihan jollekin kivalle, rennostiotettavalle linjalle? Ja koita vain katkaista välisi äitiisi kokonaan. Hän saattaa olla vaikka narsisti tai ainakin siten käyttäytyvä, tuo syyllistäminen kuulostaa aivan sille. Silloin hän on sinulle haitallinen, usko mua.
5 jatkaa. Luin toisen viestisi. Ei ehkä olekaan hyvä ajatus jatkaa asumista äitisi kanssa. Mikä isäsi tilanne on? Voisitko asua hänen luonaan?
5, Olen käynyt oman lukioni opolla ja koulukuraattorilla juttelemassa, ja minut ohjattiin juurikin tuonne työkkärin ammatinvalintapsykologille, jossa kävin muutaman kerran. Mulle vain sanottiin siellä että en varmaankaan sovellu sille alalle mikä mua kiinnostaa, koska olen melko ujo ja arka. Haluaisin siis mennä amikseen opiskelemaan parturi-kampaajaksi. Olen kiinnostunut juurikin semmoisista kauneuteen liittyvistä hömppäjutuista, mutta siellä työkkärissä aloin taas epäröimään että pärjäisinkö kyseisellä alalla. :(
-
Haluaisin vain edetä elämässä, vaikka sitten edes pienin askelin. Muuttaa pois kotoa omaan asuntooni, jossa saan olla rauhassa ilman että äitini paasaa vieressä kuinka yhteiskuntakelvoton luuseri olen. Tätä menoa musta varmaan tuleekin joku sossupummi ja joudun varhaisin eläkkeelle koska psyyke ei kestä.
Ap