Syötkö suositusten mukaan?
Kommentit (29)
Kolesterolini ja sokeriarvoni olivat koholla. Puolessa vuodessa pudotin painoani 4 kg, ja arvot olivat paljon paremmat. Lääkärin neuvot auttoivat ja uskoin häntä.
En todellakaan, haluan pysyä terveenä.
Liikaa alkoholia ja liikaa kaloreita.
Välillä tsemppaan ja syön suositusten mukaan.
En karppaa, koska en halua kuolla sydäriin 55 vuotiaana. Tätähän sää kysyit.
Syön liikaa proteiinia ja liian vähän rasvaa suosituksiin nähden. Mutta enemmästä rasvasta tulee vaan ällö olo.
Syön melko huonosti. Ahdistaa käydä ruokakaupassa ostoksilla, olen laiska laittamaan ruokaa ja lisäksi mulla on paha tapa syödä aina kaikki kerralla, joten en osta kovin isoja annoksia ruokaa.
Syön suositusten mukaan, mutta en juo.
En syö suositusten mukaan. Syön aamiaisen, kevyen lounaan ja illallisen. Illallinen on sen verran runsas, että mitään iltapalaa ei tarvita, vaan sillä selviää hyvin aamiaiseen saakka, joka on myöskin runsas. Jos illalla nukkumaan meno viivästyy, nautin kupillisen rooibosta, voileipäkeksin ja palan juustoa.
En syö. Hieman enemmän rasvaa ja proteiinia kuin virallisterveellisessä. Rasvat joko voita ja oliiviöljyä, eikä lähinnä lamppuöljyksi kelpaavaa rypsiöljyä. Perunaa en syö ollenkaan. Kasviksia vähän enemmän yleensäottaen kuin virallisterveellisissä suosituksissa. Huomattavasti enemmän kananmunia. Ei ollenkaan kevyttuotteita ja riisit ja pastat ei ole niitä täysjyvävaihtoehtoja. En myöskään syö ollenkaan lihaa.
Näin syödään koska:
1) treenaan ja koitan saadan painoani nousemaan.
2) pidän hyvänmakuisesta ruuasta.
3) Tää toimii.
Riippuu suosituksista. Tänään ajattelin suositella itselleni pizzaa ja suklaakakkua.
En syö, koska en pysty ahtamaan sitä hiilihydraattimäärää voimatta huonosti. Se johtaa AINA siihen, että ratkean ahmimaan vielä huonompia hiilareita huonojen rasvojen kanssa. Oksettaa jo ajatuskin.
Virallisesti suositellaan syömään 4-6 kertaa päivässä eikä väliajoilla saisi napostella. Jumalauta jos syö 6 kertaa päivässä, miten siinä ehtii mitään napostelemaan kun koko päivä on pelkkää syömistä!
Virallisen suosituksen mukaan joka päivä pitäisi syödä perunaa ja täysviljatuotteita. Jos syön molempia samana päivänä, en saa mitenkään mahdutettua 500g kasvista siihen lisäksi, sillä jo sen täysjyväleivän puputtaminen vie tilaa terveellisiltä kasviksilta. Vähäinen rasvan ja vähäinen proteiinin saanti pitää aivan hillitöntä nälkää yllä, vaikka maha olis täynnä rehua ja täysjyvää. Peruna ja leipä väsyttää ja aterian jälkeen tulee vilu. Verensokeri sahaa ylös ja alas. Ruoka on koko ajan päällimmäisenä mielessä ja lopulta muutaman päivän sinnittelyn jälkeen ratkean ahmimaan epäterveellisiä herkkuja.
Kun löysin karppauksen, koko ruuansulatuselimistöni rauhoittui, aterian jälkeinen vilu ja väsymys jäivät pois, kakka tulee ajallaan kerran päivässä ilman mitään ongelmia. Ei enää turvota, ei enää heikota, ei ole koko ajan nälkä, ei tarvitse ajatella koko ajan ruokaa. Syön 2-3 kertaa päivässä. Eniten (eläin)rasvaa, sopivasti proteiinia ja vähähiilihydraattisia kasviksia ja marjoja sen verran että olo on hyvä ja kevyt.
En suo. Suositukset koskevat laitosruokaa jolla pidetään ihmiset hengissä minimikustannuksilla. Kuka oikeasti on niin sinisilmäinen että ottaa ne tosissaan?
Kannattaa muuten tsekata tilastoista miten 2. tyypin diabeteksen esiintyminen lähti nousuun kun suosituksia muutettiin niin että maitorasvan osuutta vähennettiin nostamalla viljan ja fruktoosipitoisten ruoka-aineiden osuutta. Keliakiasta ja muista suolisto-ongelmista puhumattakaan...
[quote author="Vierailija" time="03.10.2015 klo 10:42"]
En suo. Suositukset koskevat laitosruokaa jolla pidetään ihmiset hengissä minimikustannuksilla. Kuka oikeasti on niin sinisilmäinen että ottaa ne tosissaan?
Kannattaa muuten tsekata tilastoista miten 2. tyypin diabeteksen esiintyminen lähti nousuun kun suosituksia muutettiin niin että maitorasvan osuutta vähennettiin nostamalla viljan ja fruktoosipitoisten ruoka-aineiden osuutta. Keliakiasta ja muista suolisto-ongelmista puhumattakaan...
[/quote]
En siis syö suositusten mukaan. Luen myös säännöllisesti ulkomaisia tutkimuksia englanniksi ja olen vakuuttunut että suomalaiset suositukset ovat päin honkkelia.
[quote author="Vierailija" time="03.10.2015 klo 10:41"]
Virallisesti suositellaan syömään 4-6 kertaa päivässä eikä väliajoilla saisi napostella. Jumalauta jos syö 6 kertaa päivässä, miten siinä ehtii mitään napostelemaan kun koko päivä on pelkkää syömistä!
Virallisen suosituksen mukaan joka päivä pitäisi syödä perunaa ja täysviljatuotteita. Jos syön molempia samana päivänä, en saa mitenkään mahdutettua 500g kasvista siihen lisäksi, sillä jo sen täysjyväleivän puputtaminen vie tilaa terveellisiltä kasviksilta. Vähäinen rasvan ja vähäinen proteiinin saanti pitää aivan hillitöntä nälkää yllä, vaikka maha olis täynnä rehua ja täysjyvää. Peruna ja leipä väsyttää ja aterian jälkeen tulee vilu. Verensokeri sahaa ylös ja alas. Ruoka on koko ajan päällimmäisenä mielessä ja lopulta muutaman päivän sinnittelyn jälkeen ratkean ahmimaan epäterveellisiä herkkuja.
Kun löysin karppauksen, koko ruuansulatuselimistöni rauhoittui, aterian jälkeinen vilu ja väsymys jäivät pois, kakka tulee ajallaan kerran päivässä ilman mitään ongelmia. Ei enää turvota, ei enää heikota, ei ole koko ajan nälkä, ei tarvitse ajatella koko ajan ruokaa. Syön 2-3 kertaa päivässä. Eniten (eläin)rasvaa, sopivasti proteiinia ja vähähiilihydraattisia kasviksia ja marjoja sen verran että olo on hyvä ja kevyt.
[/quote]
Lainaan tätä, koska kirjoittaja on todella tajunnut ruuan merkityksen.
En