Joustava valinta ja sosiaaliset syyt

Ajattelin vain avautua, sillä tämä ärsyttää pirusti.

Tulen rikkinäisestä kodista ja masennuin yläasteella. Sain paniikkikohtauksia koulussa ja lopulta en enää uskaltanut käydä siellä, joten sain peruskoulusta todella surkean päättötodistuksen.

Peruskoulusta on nyt viisi vuotta, enkä ole päässyt vieläkään mihinkään opiskelemaan. Minulle aina suositellaan harkinnanvaraista valintaa sosiaalisten syiden takia, mutta kun paljastuu, etten kyennyt masentuneena ja sosiaalisia tilanteita pelkäävänä nuorena yllättäen haettua apua tai edes sitä diagnoosia, niin tulee heti pahoittelut, että sittenhän minun pitää hakea muiden joukossa surkeista arvosanoistani huolimatta.

Miksi avun hakeminen on vieläkin niin vaikeaa? Jos nuori on pahasti syrjäytynyt, neuvotaan ilmoittautumaan osoitteessa X tai vähintään soittamaan numeroon Y. Miten syrjäytynyt mt-ongelmainen nuori kykenee tuohon? Itse en kyennyt edes puhumaan puhelimessa, vaan aloin itkeä holtittomasti jos yritin edes ajatella asiani esittämistä.

Päästyäni yli masennuksesta unelmani oli, että voisin lähteä korjaamaan tätä epäkohtaa, mutta eihän siitä tietenkään mitään tullut, kun minua ei kelpuuteta vieläkään edes lähärin koulutukseen saati sitten töihin. Tässä vaiheessa tekisi mieli haistattaa v*tut yhteiskunnalle ja lopettaa yrittäminen.