Isoäitini oli Karjalan evakko ja kohtasi samaa vihaa.

Mitä? Missä maahanmuuttokeskustelu? Eikö löydy jutun juurta?

Eilen kirjoitin yhteen ketjuun samasta asiasta. Oma sukumme on tosin tuolta lännestä päin. Jostain me kaikki tänne olemme tulleet. Evakoitten matkanteko ja elämä ei ollut helppoa. Nyt he ovat, tai jälkipolvi sopeutuneet. Vanhukset kaipaavat kotiin takaisin.

Yritetään ymmärtää, että pakkotilanne heilläkin oli, ja ottaa pakolaiset ihmisinä vastaan.

Edelleen ihmettelen miksei tämä herätä keskustelua? ap

Se että isoäitisi koki vihaa ei tarkoita että kaikkie evakot kokivat vihaa. Isäni ja äitini olivat molemmat evakkosukuja. He eivät kokeneet kuvailemaasi vihaa.

Toisaalta huomio on merkityksetön kun keskustelu on lähinnä siitä onko meidän velvollisuus hoitaa kaikenlaisia ulkomailta tupsahtelevia "pakolaisisa" vai ei.

Karjalaisten ei tarvinnut sepitellä juttuja että koti meni, kaikki tiesivät miksi heidän piti lähteä ja että syy oli validi koska sota kosketti koko Suomea, Suomi oli sodasta huolimatta hyvin järjestäytynyt kansakunta ja evakuointi oli valtion järjestämä.

Ero on räikeä nykyiseen epämääräiseen muuttoliikkeeseen jossa kaikki ovat ominneuvoin lähteneitä, epämääräisiä reittejä kulkeneita, osa konkreettista hätää pakenevia mutta suuri osa paremman elintason perässä tulevia sellaisistakin maista missä mitään validia pakolaissyytä ei ole.

Suomesta Suomeen pakolaisena tulleet olivat naapureita eli sama kieli ja sanoisin myös mieli, erona oli vain kielen murre. Aina löytyy heitä, joille omat edut ja maat mantuineen ovat kuin identiteetti ja kuin kuolemaksi jos toiselle jakaa täytyy.

Eli ei mitään uutta auringon alla ja nähtäväksi jää, miten suvaitsevaisuus jakaantuu meidän tai tänne tulleiden sydämmessä; toivotaan parasta.

[quote author="Vierailija" time="03.09.2015 klo 10:55"]

Se että isoäitisi koki vihaa ei tarkoita että kaikkie evakot kokivat vihaa. Isäni ja äitini olivat molemmat evakkosukuja. He eivät kokeneet kuvailemaasi vihaa.

Toisaalta huomio on merkityksetön kun keskustelu on lähinnä siitä onko meidän velvollisuus hoitaa kaikenlaisia ulkomailta tupsahtelevia "pakolaisisa" vai ei.

Karjalaisten ei tarvinnut sepitellä juttuja että koti meni, kaikki tiesivät miksi heidän piti lähteä ja että syy oli validi koska sota kosketti koko Suomea, Suomi oli sodasta huolimatta hyvin järjestäytynyt kansakunta ja evakuointi oli valtion järjestämä.

Ero on räikeä nykyiseen epämääräiseen muuttoliikkeeseen jossa kaikki ovat ominneuvoin lähteneitä, epämääräisiä reittejä kulkeneita, osa konkreettista hätää pakenevia mutta suuri osa paremman elintason perässä tulevia sellaisistakin maista missä mitään validia pakolaissyytä ei ole.

[/quote]

Kaikki eivät sitä kokeneet, mutta suurin osa joutui aika pahasti kärvistelemään. Kyse olikin ihmisten kohtelusta, eikä siitä että millä syyllä joku ihminen on jollain pläntillä. Menikö sisältö ihan ohi?

Ja sodan aikana ei muiden suomalaisten nurkkiin tullut kymmeniä tuhansia nuoria karjalaismiehiä maleksimaan täysihoitoon. He olivat rintamalla sotimassa.

Sama juttu isoisälläni. Vaikka oli lapsi, niin sai uskomatonta vihaa niskaansa.

Mekin (vanhempani) olimme niitä 60-luvun lopun finnjäveleitä, jotka muuttivat työn perässä Ruotsiin. Olen syntynyt siellä, samoin sisarukseni. Myös mies perheineen on alkujaan ruotsinsuomalainen. En ole lapsena älynnyt pilkkanimittelyä, enkä tiennyt mitään siitä millaista suomalaisten vanhempieni oli olla töissä, kun heihin suhtauduttiin niin äyskien ja tuskastuneesti.

Mutta sen tiedän, että heillä on ollut yksinäistä ja raskasta, ovat hakeneet turvaa toisista suomalaisista.

Kun sitten aikanaan muutimme Suomeen, jäi jotenkin juureton olo. Ruotsia on aina kaihertava ikävä, vaikka se on tuossa ihan naapurissa. Kun se on se rakas synnyinmaa ja lapsuuden ja nuoruuden kotimaa. Identiteetistä osa on siellä, osa Suomessa, mutta oikeasti ei ole "mistään kotoisin".

- En voi edes kuvitella miten suurta tuskaa tuntevat nuo maahanmuuttajat, joita nyt niin avomielisesti vihataan. Miten kova ikävä heillä on kotia ja sukulaisia ja ystäviä. Heidän kohdallaan puhutaan ihan eri mittaluokan asioista, kun mukana on sotaa, kärsimystä, kuolemaa ja pakenemista salakuljettajien kynsissä.

Minulta riittää ymmärrystä ja empatiaa, voin osallistua lahjoituksilla auttamiseen, kotikaduillani on tilaa heillekin.

[quote author="Vierailija" time="03.09.2015 klo 10:24"]

Siksi minua sapettaa. Karjalastakin tuli omaan (HUOM! omaan!) maahan niin hyvinvoivia lapsiperheitä, kuin alkoholisoituneita puukkomiehiä. Koko ryhmä leimattiin, heitä ei toivotettu tervetulleiksi ja kohdeltiin toisen luokan kansalaisina, vaikka lähtö ei ollut tapahtunut omasta aloitteesta ja ihmiset likkuivat oman kotimaansa rajojen sisäpuolella. Isoäitini tarinat elämän uudelleen perustamisesta omassa maassa, toisten sylkykuppina, olivat ihan kamalia. Vihaa ja ylenkatsomista en toivo kenenkään _ihmisen_ kohtaavan ja minusta on pohjattoman törkeää huutaa mille tahansa ihmisjoukolle oman kodin turvasta kaikenlaista rienaa, uhkaa ja vihaa. :/

[/quote]

Äitini on ollut myös evakkona. Mutta ei, he eivät päässeet hotelliin tai spr.n tiloihin. Ei tullut sossusta rahaa, eikä kerätty vaatetta yms.

Pappa vei lehmät Ruotsiin äidin siskon kanssa. Mummo tuli etelään 8 lapsen kanssa. Joutuivat asumaan piharakennuksessa. Vain yksi lapsista pääsi aina kerralla kouluun, koska kahdeksalle lapselle oli vain yhdet kengät. Talvella ei voinut paljain jaloin muut mennä ulos. Äitini on kertonut, että se nälkä oli aina pahin. Mummo oli kiertänyt kylää ja tehnyt risuhommista ompeluun ja kaiken mahdollisen, että sai ruokaa lapsille. Vaatteita ei koko evakkoaikana kerätty heille, vaan saivat pärjätä niillä,mitä oli matkassa.

Ja ei, eivät jääneet evakkopaikkakunnalle sossun eläteiksi saamaan työmarkkinatukea ja asumistukea, vaan palasivat kotiinsa, mikä oli poltettu ja alkoivat kaiken uudelleen tyhjästä.

Ap:ltä pääsee unohtumaan sekin että koska sota vaikutti koko Suomeen evakot siirtyivät alueelle johon sota myös vaikutti. Sankarihautausmaita on jokaisessa Suomen kunnassa.

On ymmärrettävää että muualla joillakin joskus keitti yli ja sanoivan pahasti kun heidän omaisiaan oli kaatunut esimerkiksi Karjalassa, heiltä tai joltain tutulta oli alettu lunastamaan asutustiloja karjalaisille ja välivaiheessa karjalaisia piti myös asuttaa toisten nurkissa vaikka puutetta kaikesta oli itselläkin, säännöstely jne.

[quote author="Vierailija" time="03.09.2015 klo 10:55"]

Se että isoäitisi koki vihaa ei tarkoita että kaikkie evakot kokivat vihaa. Isäni ja äitini olivat molemmat evakkosukuja. He eivät kokeneet kuvailemaasi vihaa.

Toisaalta huomio on merkityksetön kun keskustelu on lähinnä siitä onko meidän velvollisuus hoitaa kaikenlaisia ulkomailta tupsahtelevia "pakolaisisa" vai ei.

Karjalaisten ei tarvinnut sepitellä juttuja että koti meni, kaikki tiesivät miksi heidän piti lähteä ja että syy oli validi koska sota kosketti koko Suomea, Suomi oli sodasta huolimatta hyvin järjestäytynyt kansakunta ja evakuointi oli valtion järjestämä.

Ero on räikeä nykyiseen epämääräiseen muuttoliikkeeseen jossa kaikki ovat ominneuvoin lähteneitä, epämääräisiä reittejä kulkeneita, osa konkreettista hätää pakenevia mutta suuri osa paremman elintason perässä tulevia sellaisistakin maista missä mitään validia pakolaissyytä ei ole.

[/quote]

Tämä. Oma sukuni sekä äidin että isän puolelta on evakkoja, täysin. Ja tunnen muutenkin kannakselaisia. Epäilen myöskin, että olen useita tänne kirjoittaneita vanhempi. Tietysti uudessa asuinpaikassa oli omia hankaluuksia, mutta koskaan keneltäkään en ole näitä kauhukertomuksia kauheasta kohtelusta kuullut. Jos nyt ollaan rehellisiä, niin syylliset evakkojen kohtaloon eivät ole Suomessa ollenkaan, vaan kyllä se ryssä tässäkin asiassa vastuussa on. Ja jos nyt jostain maahanmuutosta ihan oikeasti pitäisi olla huolissaan, niin ennen kaikkea ihan läheltä idästä päin tulevasta. Siitä muuttoliikkeestä saavat suomalaiset maksaa, ja kalliisti.

[quote author="Vierailija" time="03.09.2015 klo 11:03"]

[quote author="Vierailija" time="03.09.2015 klo 10:24"]

Siksi minua sapettaa. Karjalastakin tuli omaan (HUOM! omaan!) maahan niin hyvinvoivia lapsiperheitä, kuin alkoholisoituneita puukkomiehiä. Koko ryhmä leimattiin, heitä ei toivotettu tervetulleiksi ja kohdeltiin toisen luokan kansalaisina, vaikka lähtö ei ollut tapahtunut omasta aloitteesta ja ihmiset likkuivat oman kotimaansa rajojen sisäpuolella. Isoäitini tarinat elämän uudelleen perustamisesta omassa maassa, toisten sylkykuppina, olivat ihan kamalia. Vihaa ja ylenkatsomista en toivo kenenkään _ihmisen_ kohtaavan ja minusta on pohjattoman törkeää huutaa mille tahansa ihmisjoukolle oman kodin turvasta kaikenlaista rienaa, uhkaa ja vihaa. :/

[/quote]

Äitini on ollut myös evakkona. Mutta ei, he eivät päässeet hotelliin tai spr.n tiloihin. Ei tullut sossusta rahaa, eikä kerätty vaatetta yms.

Pappa vei lehmät Ruotsiin äidin siskon kanssa. Mummo tuli etelään 8 lapsen kanssa. Joutuivat asumaan piharakennuksessa. Vain yksi lapsista pääsi aina kerralla kouluun, koska kahdeksalle lapselle oli vain yhdet kengät. Talvella ei voinut paljain jaloin muut mennä ulos. Äitini on kertonut, että se nälkä oli aina pahin. Mummo oli kiertänyt kylää ja tehnyt risuhommista ompeluun ja kaiken mahdollisen, että sai ruokaa lapsille. Vaatteita ei koko evakkoaikana kerätty heille, vaan saivat pärjätä niillä,mitä oli matkassa.

Ja ei, eivät jääneet evakkopaikkakunnalle sossun eläteiksi saamaan työmarkkinatukea ja asumistukea, vaan palasivat kotiinsa, mikä oli poltettu ja alkoivat kaiken uudelleen tyhjästä.

[/quote]

Olipahan kaikilla varsin erilaiset asuinolosuhteet tuolloin, että ei tuo nyyhkytarina nyt niin kummallinen ollut. Monet muutkin kuin evakot asuivat varsin alkeellisissa oloissa vielä 50-l. Mutta tiloja pilkottiin ja evakoita asutettiin näin. Haluaisit varmaan nytkin lohkaista tontistasi osan jollekin pakolaiselle, ettei ne vaan pääse hotelliin makoilemaan.

Ja ruotsinkieliset alueet eivät ottaneet evakkoja ollenkaan, noloa.

[quote author="Vierailija" time="03.09.2015 klo 11:11"]

Ja ruotsinkieliset alueet eivät ottaneet evakkoja ollenkaan, noloa.

[/quote]

Erittäin hyvä pointti. Ja nyt RKP suurimpana huutajana vaatimassa "vastuunottoa".

Jäi hyvin pari vuotta sitten mieleen kun tuli käytyä opastetulla kierroksella Amos Andersonnin kesähuvilalla (lue: jättikartano) Söderlångvikissä niin opas kertoi että sodan aikana pellot istutettiin kiireellä omenatarhoiksi koska saatiin joku laki läpi ettei "puutarhoista" saa lohkoa asutustiloja karjalaisille.

ne oli suomalaisia. Ihan eri juttu. Ei voi verrata.

No, niissä varmaan ärsytti, kun oli pakko ottaa asumaan niitä koteihin. Meidänkin taloon tuli syöpäläisiä niiden mukana, mutta onneksi myrkytyksellä.lähtivät. Sitten isoista maatiloista pakko-otettiin karjalaisille. Varmaan sekin harmitti.

Oihan myös.olla, että.okivat tyytymättömiä uusiin kotikontuihinsa ja sanoivat sitä.niin paljon julki, että paikalliset ei mokomaa haukkumista olis halunneet kuulle.

Karjalaiset kumminkin sulautuivat tänne yhdessä sukupolvessa täysin. Se oli helppoa. Karjalaisten lapset ovat täysin sulautuneet.

Muistan myös mummoni kertomuksia että asutustilaa odotellessa he tekivät sille talolle taksvärkkityylisesti töitä (karjanhoitoa yms) missä väliaikaisesti asuivat.

Se joka ensimmäisenä ehtii väittämään sepitetyksi saa päälleen kattilallisen kiehuvaa sappea. Sen ajan ihmiset olivat tekijöitä, eivät nurkujia ja tarinoiden keksijöitä.

KODIN ÄKILLINEN MENETYS ON EVAKKOJEN TRAUMA

Evakot jos ketkä tietävät, että kodin äkillinen menettäminen on kova isku, josta toipuminen kestää kauan ja vaatii muiden ihmisten apua ja tukea. Psykologit sanovat kodin ja sen merkitsemän turvallisuuden menettämisen olevan erityisen kovaa lapsille ja ikäihmisille. Sekin on tuttu asia evakoille ja heidän jälkeläisilleen.

Kodin äkillisen menettämisen aiheuttamia traumoja ja masennusta tarkasteltiin oikein perinpohjaisesti maanantain 23.08.04 Helsingin Sanomissa. Asialle oli omistettu kokonainen sivu. Asiantuntijoita oli haastateltu. Esimerkkitapauksena oli kotinsa tulipalossa menettänyt perhe.

Sellainen onnettomuus vaikuttaa uhriensa käyttäytymiseen ja persoonallisuuteen. Sen vaikutukset jatkuvat vuosien ja vuosikymmenien ajan. Oikein huonoissa tapauksissa ihminen ei koskaan selviydy asiasta tai pysty jättämään sitä kokonaan taakseen. Hyvissä tapauksissa taas äkillisestä tuhosta saattaa kehittyä jotakin aivan uutta etenkin, jos onnettomuuden uhrit saavat asiantuntevaa tukea ja apua.

Asiantuntijoiden mukaan juuri pätevän tuen ja avun saaminen oikeaan aikaan ja riittävän kauan ratkaisee uhrien toipumisen tahdin. Terve talonpoikaisjärkikin jo sanoo samaa. Sen takia onkin aiheellista ja kiinnostavaa virittää keskustelua evakoista, joiden murhenäytelmistä on Suomen oloissa enimmillään jo 65 vuotta.

Talvisodan takia noin 420 000 suomalaista joutui evakkoon, koska he menettivät kotinsa äkillisesti ja yllättäen ilman omaa syytään. Kodin menetys riisti kaikilta tutun ympäristön sekä omaisuuden ja turvallisuuden tunteen. Kodin suoman turvan menetys iski oman identiteetin heikkenemisenä ja muiden armoille joutumisena.

Sama toistui jatkosodan päätösvaiheissa, kun jälleen sadat tuhannet suomalaiset joutuivat äkkiä luopumaan kodeistaan, kotipiiristään, tavaroistaan, tottumuksistaan ja turvallisuuden tunteestaan. On aivan selvää, että vihollisen hyökkäystä, pommituksia ja muuta väkivaltaa pakenevat ihmiset eivät koskaan unohtaneet kokemaansa kodin äkillistä menettämistä.

Evakkolasten kohtalo on ollut kaikkein vaikein, koska lapset eivät ole voineet lainkaan ymmärtää hillitöntä väkivaltaa, pommituksia, pakenemista omasta kodista ja kenties vielä perheenjäsenten kuolemaa ja lisäksi kotieläinten äkillistä ja pakollista teurastamista ihmisten paon jouduttamiseksi. Lapset eivät ole pystyneet unohtamaan asiaa, joka pysyy alitajunnassa ikuisena mustana pilvenä.

Suomessa evakkojen kohdalla ongelmasta tuli vielä monin verroin vaikeampi kuin yleensä pakolaisilla muissa maissa. Suomi tuli sodissa toiseksi ja joutui tottelemaan voittajaa, joka oli totalitaarinen, laajenemishaluinen ja väkivaltainen diktatuuri ja suurvalta, joka ei kunnioittanut ihmiselämää saati sitten tavanomaista oikeutta tai hyviä normaaleja tapoja ihmisten kesken.

Evakkojen ongelma vaikeutui siitäkin, että kodin ja sen tarjoaman turvallisuuden äkillisen menetyksen lisäksi olosuhteet muuttuivat siten, ettei ollut oikein sallittua edes puhua kodin äkillisestä menetyksestä saati ryhtyä hankkimaan kriisitukea, asiantuntijoiden tukea ja apua ja psykologien konsulttipalveluja.

Suomen oloissa 1940-luvun puolivälistä aina 1990-luvun alkuun saakka varsin monet suomalaisetkin panivat evakkojen omaksi syyksi kodin ja sen tarjoaman turvallisuuden menettämisen. Suomessa jopa koulutetut ja etevät ihmiset moittivat evakkoja väärästä nostalgiasta, kun nämä kaipasivat kotiaan ja omia olojaan.

Suomessa syyllistettiin omia evakkoja näiden onnettomuuden takia.

Jatkuvasti omissa kodeissaan asuneet läntisemmät suomalaiset ovat vuosikymmenien ajan olleet valmiit neuvomaan karjalaisia evakkoja "oikeaan käyttäytymiseen". Jopa osa evakoistakin ja varsinkin seuraavasta sukupolvesta ovat katsoneet parhaaksi nielaista läntisten suomalaisten neuvot.

Tällaiset evakot väittävät yhä edelleen, etteivät he tunne katkeruutta, vihaa tai menetystä saati masennusta siitä, että he olivat joutuneet provosoimattoman sodan uhreiksi, pommitusten kohteiksi ja jättämään kotinsa hyökkääjälle.

Kuitenkin sotien aiheuttamat tuhot ja loputon inhimillinen kärsimys jättivät jälkensä kaikkiin evakoiksi joutuneisiin ja samalla myös kaikkiin muihinkin suomalaisiin. Kaikilla meillä on omat traumamme talvisodan ja jatkosodan takia. Sitä on turha kiistää. Parasta olisi aloittaa kansallinen evakkotrauman käsittely ja hankkia todellisia asiantuntijoita joukoittain sotatrauman jälkihoitoon.

Vaikka evakkomatkoista on kulunut jo kovin kauan, ei vieläkään ole syytä jättää hoitamatta niitä ongelmia, jotka ovat yhä hoidettavissa. Tuki ja apu paitsi evakoille myös läntisemmille suomalaisille ovat edelleen tarpeen. Siitä antaa täydellisen todistuksen tapa, jossa presidentin puoliso rouva Tellervo Koivisto kommentoi vajaat neljä vuotta sitten julkisesti evakkojen huolia.

Rouva Koivisto sanoi evakoista suunnilleen näillä sanoilla: "Vieläkö ne puhuvat niistä kodeistaan ja vaativat niitä takaisin. Kyllä niiden nyt jo pitäisi lopettaa moiset puheet."

Presidentin puolison suhteellisen tuore kommentti osoitti, ettei hän ollut alkuunkaan ymmärtänyt koko jättiläismäistä onnettomuutta eikä tuntenut minkäänlaista myötätuntoa kanssakansalaisiaan kohtaan.

Se osoittaa, että rouva Koivisto oli talvisodan ja evakkomatkojen uhreja hänkin, sillä hän oli kovettanut sydämensä tuen ja avun tarvitsijoita kohtaan. Sen oli saattanut panna alulle talvisodan suuri sokki. Oikein hoidettuna kovuus voisi pehmetä ja sulaa.

Kansallinen keskustelu evakoista ja heidän onnettomuudestaan on yhä aiheellinen. Se voisi puhdistaa ilmaa ja parantaa ymmärrystä myös läntisemmässä Suomessa. Helsingin Sanomien avaus ongelmaan tuoreen tulipalon kautta on hyvä alku, mutta keskustelua on syytä laajentaa satatuhatta kertaa laveammaksi ja syvemmäksi.

http://prokarelia.net/fi/?article_id=515&author=1&x=artikkeli

"Suomesta Suomeen pakolaisena tulleet olivat naapureita eli sama kieli ja sanoisin myös mieli, erona oli vain kielen murre. Aina löytyy heitä, joille omat edut ja maat mantuineen ovat kuin identiteetti ja kuin kuolemaksi jos toiselle jakaa täytyy.

Eli ei mitään uutta auringon alla ja nähtäväksi jää, miten suvaitsevaisuus jakaantuu meidän tai tänne tulleiden sydämmessä; toivotaan parasta."

Erona ei ainoastaan ollut murre, vaan myös USKONTO ja kulttuuri. Ap. on ihan oikeassa, tutkimusten valossa monet evakot kokivat jopa vihamiellisyyttä ja heitä kohdeltiin epäoikeuden ja epäinhimellisesti, lapset saivat kokea rasismia ja ilkeyttä. Olivat tavallaan toisenluokan kansalaisia.

Maahanmuuttovastaiset unohtavat historian ja tosiasiat, sillä Suomen vauraus on tullut pitkälti monesta perheyrityksistä, joiden sukujuuret  tulevat toista maailman sotaa Suomeen paenneista suvuista  esim. NOKIA, Fazer, Tillander,  Starkki, Hackman jne. jne.  Jos Suomessa ei olisi ollut Nokiaa tai Fazeria, suomalaisten elintaso saattaisi olla aivan toinen, mutta tätä tosiasiaa ei maahanmuuttovastaiset edes tiedä.

[quote author="Vierailija" time="03.09.2015 klo 11:24"]

Sitten isoista maatiloista pakko-otettiin karjalaisille.

[/quote]

Pakko puuttua tähän sen verran ettei niitä nyt ihan vain pakko-otettu vaan kyseessä olivat pakkolunastukset. Korvaus oli toki käsittääkseni aika kehno tuon ajan markkina-arvoon verrattuna mutta korvaus kuitenkin.

Kaikkia asutustiloja ei syntynyt pakkolunastuksien kautta. Tiedän omasta suvusta ja naapureista useita tapauksia missä he ostivat vapaaehtoisella kaupalla kartanon takamaita. Lainarahalla, ei mitään rikkaita ostajia.

Tiedän myös erään kartanonisännän joskus nurisseen että karjalaisille "annettiin ne parhaat maat". Nurina tosin tapahtui 80-luvulla kun karjalaiset olivat jo aikaa sitten kunnostaneet kartanon takamaiden pajupuskaisista vesijättömaista salaojitettua peltoja. Vähän valikoiva muisti oli kartanonherralla.