Ihmiset eivät osaa käyttää rahojaan
Miksi erittäin iso osa ihan perusduunareista ja jopa korkeakoulun/yliopiston käyneistä ei osaa hallita talouttaan?
Ihmiset valittaa että on kallista ja ei riitä rahat vaikka on vakituinen työpaikka? Miten se on mahdollista? Ellei ole jotain sairautta tai onnettomuutta niin vakituisen työpaikan omaavalla ihmisellä ei pitäisi olla taloudellisia ongelmia juurikaan. Varsinkaan jos on ollut kauan vakituinen.
Itseasiassa pitäisi jäädä joka ikinen kuukausi rahaa säästöön ympäri vuoden.
On vaan niin ihmeellistä että moni valittaa kun on kallista elää ja sitten ne on koko ajan ostamassa jotain ja ramppaamassa kaikissa maksullisissa tapahtumissa. Ihan kuin ne olisivat pakollisia?
Ei ihmisen tarvitse olla ostamassa koko ajan jotain. Itse käyn kerran kahdessa viikossa ruokakaupassa. Sekä kerta viikkoon ostamassa hedelmiä ja vihanneksia.
Muuten en ole ostanut yhtään mitään koko tänä vuonna.
Laskut tietenkin maksanut.
Miksi ihmiset valittavat että ei ole rahaa ja on niin kallista kun he ovat täysin itse syyllisiä siihen?
Kommentit (94)
3 jatkaa.Ajattelin vaan kun puhut pääosin ruoasta rahanmenona,että tuskinpa sitten oot niitä 1200 e vuokraa,pienestä asunnosta maksavia.Siispä jos ruoka on se iso menoerä,niin onneksi olkoon Ap.
Olet hyvinkin oikeassa, mutta käytännössä suuri osa varsinkin matalapalkkatyöstä nykyään on jotain muuta kun vakituisia ja kokopäiväisiä. Ne jotka eniten tarvitsisi vakaan tulon ei yleensä saa sitä.
Vaikka olisikin turvallinen työpaikka ja vakaat tulot, ei se auta kun suurempi osa ihmisistä ei ole rahankäytön suhteen ihan täysin aikuisia. Nähtiin täälläkin eräs tapaus jossa naisella oli ihan hyvät tulot mutta käytti suuren osan rahoistaan oikeastaan turhuuksiin eikä suostunut luopumaan mistään.
Sen mä vaan sanon,että pk-seudulla jos asut ja olet sinkku,niin matalapalkkatyössä (vaikka koulunkäyntiavustaja),niin kusessa oot.Eli ei tämä ole mitenkään sovellettavissa,rahan arvo on eri täällä.Kävin viikko sitten maalla ja meinasin alkaa hamstraamaan kaupasta ruokaa kotiin,tuntui kun olisi mennyt Viroon (en käytä mitään deluxe-kauppoja,vaa Prismaa) oli niiiiin halpaa.
Anna pari esimerkkejä tuotteista jotka on halvempia maalla. Voit käyttää foodie.fi:tä apuna.
No kamala kitinä siitä kun ei ole varaa matkustella joka vuosi tai pitää miettiä mitä kaupasta ostaa. No sillä tavalla ne rahat just riittää, kun mene matkalle vain sitten kun on säästänyt ja kun miettii mitä kaupasta ostaa, saa säästettyä. Minä olen aina harkinnut ostoksiani tarkkaan, pienestä asti ja en ole koskaan tajunnut, että minkä ihmeen takia se on oikein valittamisen aihe, ettei voi holtittomasti ostaa mitä sattuu. Järjetöntä vaateshoppailukaan en tajua. Minä ostan vaatteita sekä laukkuja silloin kun tarvitsen, en huvin vuoksi.
Olisi kiva tietää missä maalla on halpaa? Kyllä aina kun olen käynyt PK-seudun marketeissa, hinnat ovat sitä tasoa että täällä maalla näkee harvoin niin edullista. Asuminen siellä on toki kallista, mutta en ole maaseudulla edullisia kauppoja nähnyt.
Kuten muutkin täällä on sanoneet, niin pk-seudulla sinkkuna asuvalla tekee asumiskulujen vuoksi jo tiukkaa. Ruokakulut ei ole niihin verrattuna mitään.
Lisäksi nykypäivänä vakituinen työ on luksusta, johon läheskään jokainen ei pääse, vaikka miten haluaisi.
Tämän päälle vielä se, että itse ainakin käyn töissä nimenomaan siksi, että voisin rahoittaa kivoja hankintoja, matkoja, maksullisia tapahtumia jne. Jos mulle riittäisi vain oman kämpän seinien sisällä kykkiminen, niin miksi edes menisin töihin? Ei pankkitililä kokoajan suureneva summa mieltä lämmitä niin paljoa.
[quote author="Vierailija" time="31.08.2015 klo 06:35"]Anna pari esimerkkejä tuotteista jotka on halvempia maalla. Voit käyttää foodie.fi:tä apuna.
[/quote]
No ihan S-marketissa kävin eikä ollut oma mielipide sinoastaan,vaan myös ko.paikasta muuttaneen puolisoni.Esim.makaronit 17 sent.
[quote author="Vierailija" time="31.08.2015 klo 06:35"]Anna pari esimerkkejä tuotteista jotka on halvempia maalla. Voit käyttää foodie.fi:tä apuna.
[/quote]
Ja lisäys,on ihan tunnettu asia,että esim.Hok elanto on kalliimpi,kuin muut S-ryhmän aluekaupat.
[quote author="Vierailija" time="31.08.2015 klo 06:41"]No kamala kitinä siitä kun ei ole varaa matkustella joka vuosi tai pitää miettiä mitä kaupasta ostaa. No sillä tavalla ne rahat just riittää, kun mene matkalle vain sitten kun on säästänyt ja kun miettii mitä kaupasta ostaa, saa säästettyä. Minä olen aina harkinnut ostoksiani tarkkaan, pienestä asti ja en ole koskaan tajunnut, että minkä ihmeen takia se on oikein valittamisen aihe, ettei voi holtittomasti ostaa mitä sattuu. Järjetöntä vaateshoppailukaan en tajua. Minä ostan vaatteita sekä laukkuja silloin kun tarvitsen, en huvin vuoksi.
Olisi kiva tietää missä maalla on halpaa? Kyllä aina kun olen käynyt PK-seudun marketeissa, hinnat ovat sitä tasoa että täällä maalla näkee harvoin niin edullista. Asuminen siellä on toki kallista, mutta en ole maaseudulla edullisia kauppoja nähnyt.
[/quote]
Toi on ihan potaskaa.Täällä maksaa välillä kaupassa esim.maito 1,5 e litra,ei varmaan sama hinta maalla?
[quote author="Vierailija" time="31.08.2015 klo 06:48"]
[quote author="Vierailija" time="31.08.2015 klo 06:41"]No kamala kitinä siitä kun ei ole varaa matkustella joka vuosi tai pitää miettiä mitä kaupasta ostaa. No sillä tavalla ne rahat just riittää, kun mene matkalle vain sitten kun on säästänyt ja kun miettii mitä kaupasta ostaa, saa säästettyä. Minä olen aina harkinnut ostoksiani tarkkaan, pienestä asti ja en ole koskaan tajunnut, että minkä ihmeen takia se on oikein valittamisen aihe, ettei voi holtittomasti ostaa mitä sattuu. Järjetöntä vaateshoppailukaan en tajua. Minä ostan vaatteita sekä laukkuja silloin kun tarvitsen, en huvin vuoksi. Olisi kiva tietää missä maalla on halpaa? Kyllä aina kun olen käynyt PK-seudun marketeissa, hinnat ovat sitä tasoa että täällä maalla näkee harvoin niin edullista. Asuminen siellä on toki kallista, mutta en ole maaseudulla edullisia kauppoja nähnyt. [/quote] Toi on ihan potaskaa.Täällä maksaa välillä kaupassa esim.maito 1,5 e litra,ei varmaan sama hinta maalla?
[/quote]
En tiedä, en osta maitoa. Mutta hedelmät, vihannekset, leikkeleet, jugurtit ja leivät ovat aina olleet halvempia siellä. Mutta pikkukauppoja harvemmin tulee käytettyä, niiden hinnoista en tiedä. Yleensä se on tyyliä haetaan joku jätski.
[quote author="Vierailija" time="31.08.2015 klo 05:40"]
No jotkut haluaa elää.
En kyllä ymmärrä, miksi vastasin, provohan tää on.
[/quote]
Voihan sitä elää. Ei se ole ongelma. Mutta ei sitä tarvitse juosta kaiken maailman maksullisissa tapahtumissa koko ajan ja ostella kaikenlaista koko ajan. Turha valittaa että ei ole rahaa jos niin tekee
Just talvella maksoi perustomaatit 8 e kilo täällä pk-seudun Prismassa...
[quote author="Vierailija" time="31.08.2015 klo 06:18"]
3 jatkaa.Ajattelin vaan kun puhut pääosin ruoasta rahanmenona,että tuskinpa sitten oot niitä 1200 e vuokraa,pienestä asunnosta maksavia.Siispä jos ruoka on se iso menoerä,niin onneksi olkoon Ap.
[/quote]
1200 euroa pienestä asunnosta? En tiedä missä helkutissa oikein asut mutta tuolla hinnalla saa kyllä aika helkutin ison asunnon. Ellet nyt jostain punavuoresta ole ole vuokrannut jotain asuntoa.
Noh, mun rahat ei ei tahdo riittää, siksi koska mulla on 3 lasta jotka harrastaa kaikki liikuntaa ja vanhin on jo lukiossa. Sinne mun rahat menee. Mutta mä en kitise; haluan että lapseni saa mahdollisuuden harrastaa ja käydä koulua. Sinne mun rahani menee, toki nuo minun lapsukaiset syö myös aika paljon : )
Jos minun pitäisi huolehtia vain itsestäni niin varmasti jäisi rahaa säästöön!!!
[quote author="Vierailija" time="31.08.2015 klo 06:33"]
Sen mä vaan sanon,että pk-seudulla jos asut ja olet sinkku,niin matalapalkkatyössä (vaikka koulunkäyntiavustaja),niin kusessa oot.Eli ei tämä ole mitenkään sovellettavissa,rahan arvo on eri täällä.Kävin viikko sitten maalla ja meinasin alkaa hamstraamaan kaupasta ruokaa kotiin,tuntui kun olisi mennyt Viroon (en käytä mitään deluxe-kauppoja,vaa Prismaa) oli niiiiin halpaa.
[/quote]
Ei pidä paikkaansa. Olen itse elänyt Helsingissä koko ikäni. IKINÄ ole tuntunut kalliilta ja aina ollut matalapalkka alalla töissä.
Eikä siellä maalla kaupoissa ole yhtään sen halvempaa päin vastoin.
[quote author="Vierailija" time="31.08.2015 klo 06:53"][quote author="Vierailija" time="31.08.2015 klo 06:18"]
3 jatkaa.Ajattelin vaan kun puhut pääosin ruoasta rahanmenona,että tuskinpa sitten oot niitä 1200 e vuokraa,pienestä asunnosta maksavia.Siispä jos ruoka on se iso menoerä,niin onneksi olkoon Ap.
[/quote]
1200 euroa pienestä asunnosta? En tiedä missä helkutissa oikein asut mutta tuolla hinnalla saa kyllä aika helkutin ison asunnon. Ellet nyt jostain punavuoresta ole ole vuokrannut jotain asuntoa.
[/quote]
Ei ole mun asunto,mutta katos huvikses,vuokrat noussut nyt kesällä.40 e neliö ei ole tavaton Helsingissä.
[quote author="Vierailija" time="31.08.2015 klo 06:48"]
[quote author="Vierailija" time="31.08.2015 klo 06:41"]No kamala kitinä siitä kun ei ole varaa matkustella joka vuosi tai pitää miettiä mitä kaupasta ostaa. No sillä tavalla ne rahat just riittää, kun mene matkalle vain sitten kun on säästänyt ja kun miettii mitä kaupasta ostaa, saa säästettyä. Minä olen aina harkinnut ostoksiani tarkkaan, pienestä asti ja en ole koskaan tajunnut, että minkä ihmeen takia se on oikein valittamisen aihe, ettei voi holtittomasti ostaa mitä sattuu. Järjetöntä vaateshoppailukaan en tajua. Minä ostan vaatteita sekä laukkuja silloin kun tarvitsen, en huvin vuoksi. Olisi kiva tietää missä maalla on halpaa? Kyllä aina kun olen käynyt PK-seudun marketeissa, hinnat ovat sitä tasoa että täällä maalla näkee harvoin niin edullista. Asuminen siellä on toki kallista, mutta en ole maaseudulla edullisia kauppoja nähnyt. [/quote] Toi on ihan potaskaa.Täällä maksaa välillä kaupassa esim.maito 1,5 e litra,ei varmaan sama hinta maalla?
[/quote]
Helsingissä maitolitra EI MAKSA LÄHESKÄÄN EDES EUROA
[quote author="Vierailija" time="31.08.2015 klo 06:55"][quote author="Vierailija" time="31.08.2015 klo 06:33"]
Sen mä vaan sanon,että pk-seudulla jos asut ja olet sinkku,niin matalapalkkatyössä (vaikka koulunkäyntiavustaja),niin kusessa oot.Eli ei tämä ole mitenkään sovellettavissa,rahan arvo on eri täällä.Kävin viikko sitten maalla ja meinasin alkaa hamstraamaan kaupasta ruokaa kotiin,tuntui kun olisi mennyt Viroon (en käytä mitään deluxe-kauppoja,vaa Prismaa) oli niiiiin halpaa.
[/quote]
Ei pidä paikkaansa. Olen itse elänyt Helsingissä koko ikäni. IKINÄ ole tuntunut kalliilta ja aina ollut matalapalkka alalla töissä.
Eikä siellä maalla kaupoissa ole yhtään sen halvempaa päin vastoin.
[/quote]
No on.Ainakin Pohjanmaalla ihan älyttömän halpaa.
No jotkut haluaa elää.
En kyllä ymmärrä, miksi vastasin, provohan tää on.